torstai 6. syyskuuta 2007

SDP eduskuntaryhmä, Part I

Olen pidempään pohtinut eduskuntaryhmän ruotimista, joten tuumasta toimeen. Pitää yrittää tähän aiheeseen palata aina selvin päin, jotta ei tarvitse jälkeenpäin katua... Arviot ovat minun omiani, eivätkä edusta kenenkään muun näkemyksiä. Kullekin edustajalle annan lopuksi arvosanan asteikolla 4-10, seuraavalla skaalalla:

4- Voi miksi meillä on demokratia??
5- Huokaus, iso huokaus.
6- Ei toivoton, mutta parantaa voi
7- Tasainen, hyvässä ja pahassa
8- Hyvä edustaja
9- Laatua, ehtaa laatua
10- Tämä saa ääneni !

Matti Ahde Veteraaniedustaja Oulusta, joka joutui Veikkauksen johdosta eroamaan skandaalin saattelemana. Vahva vaikuttaja, joka hävisi varapuhemiesvaalin Johannes Koskiselle. Keskeisenä syynä sanotaan olleen Eero Heinäluoman antama kuolemansuudelma. Ahdetta kuitenkin kuunnellaan, sekä ryhmässä että sen ulkopuolella. Tätä ehdokasta voisin äänestää, jos Liisa ei olisi samassa vaalipiirissä.

Marko Asell Painija Pirkanmaalta. Huumorintajuinen kaveri, jonka poliittinen painoarvo jää nähtäväksi. Taustalla kuitenkin valtuustouraa, joten lähtökohta voisi olla huonompikin. Laadukkaan kansanedustajan tunnusmerkki on avustajan valinta: sillä mittarilla Asell on onnistunut, Ailion Jarmo on laadukas jamppa. Lyhyt parlamentaarinen ura vaikeuttaa arvosanan antamista. Tätä ehdokasta tuskin äänestäisin. Tai no jaa, vaalipiiri on Pirkanmaa...

Maarit Feldt-Ranta Parissa vuodessa tuntemattomuudesta huipulle. Sanavalmis henkilö, joka osaa myös harrastaa uskallettua huumoria aikuiseen makuun. Edustaja, joka on tullut eduskuntaan jäädäkseen. Sen sijaan puoluesihteerin palli heiluu kovasti - uhkaa joutua uhrattavaksi vaalitappion alttarilla. Ei kuitenkaan minun avustuksellani, fight for it, Maarit. Tätä ehdokasta voisin äänestää, mutta isossa vaalipirissä kilpailu on kovaa.

4 kommenttia:

Katri Söder kirjoitti...

Yksi asia tässä jäi ihmetyttämään: miksi Ahteen kohdalla ei mainittu laadukasta avustajaa? :)

TagenTurinat kirjoitti...

Onko Ahde vaihtanut avustajaa...? ;) Ei vain, Matti pärjäsi niin hyvin omin avuin, että ei tarvinnut avustajansa apua.

Petri Mustakallio kirjoitti...

Ahteesta on minullakin aika positiivinen kuva. Hänen vahvuudekseen on nostettava myös se, että asiakeskeisyydellään onnistunut medioissa pääsemään eroon vanhasta ahdistelijan maineesta (ainakaan en ole vuosiin nähnyt aiheesta kirjoiteltavan).

Asellista en osaa sanoa mitään.

Feldt-Rannasta ei minulla ole yhtä myönteistä kuvaa. Esim. hänen vaalikonevastauksissaan oli joiltakin osin käytetty kopypastea eräiden tahojen tavoiteohjelmapapereista mikä kertoo joko huolimattomuudesta, epävarmuudesta tai asiantuntemattomuudesta. Ei kyllä pitäisi ainakaan viimeisimmästä. Enkä pidä puoluesihteeri/kansanedustaja -yhdistelmää järkevänä.

Silti tunnen suuttumusta jos käy niin että Feldt-Ranta "uhrataan" koska puoluepolitrukeilla ei ole munaa kyseenalaistaa Heinäluoman asemaa.

Hmm. tuon kansannedustajien arviointi -teeman kopioimiseen blogiini tunnen itsekin suurta kiusausta. Sem ainakin tiedän että minulta kympin saavia ei ole eduskuntaryhmässä kuin tasan yksi kappale, enkä häntäkään voi äänestää koska on eri vaalipiirissä. Uudellamaalla minun ehdokkaani eivät olekaan koskaan päässeet läpi, eivätkä edes keränneet kovin kummoisia äänimääriä.

Anu kirjoitti...

Erittäin mielenkiintoinen lista. Tähän odotan pikaista jatkoa.

Minusta kansanedustajien karkeaan arvioimiseen sopii heidän jakamisensa niihin, joita voisi ja ei voisi itse äänestää. Karkeaa luokittelua voisi tehdä myös sen mukaan, ketä edustajaa voisi suositella ei-poliittiselle kaverille vaaleissa. Paitsi että omaa ehdokasta pitää aina suositella, jos toinen vaihtoehto on jonkun muun puolueen äänestäminen.