sunnuntai 9. syyskuuta 2007

SDP eduskuntaryhmä, Part III

Eero Heinäluoma Puolueen puheenjohtaja, joka lähes kaikkien mielestä on mainettaan parempi. Kuitenkaan homma ei oikein toimi, murskaava vaalitappio voi olla liikaa. Mitä ilmeisemmin punamullan fanaattinen kannattaja, jolle yhteistyö kokoomuksen kanssa on vierasta. Astui isoihin saappaisiin, ja uhkaa hukkua niihin. Sanotaan olevan kontrollifriikki, pienimmätkin asiat tulee kierrättää hänen kauttaan. Tätä ehdokasta voisin äänestää, kaikesta huolimatta. Helsingissä on kova pula siedettävistä miesehdokkaista, joten Heinäluoman kilpailuasetelma on suotuisa.

Rakel Hiltunen Sosiaalitantta, joka pitkään kunnallispolitiikassa puurrettuaan on onnistunut vakiinnuttamaan asemansa kansanedustajana. SDP:n edustajista leimallisimmin Helsingin puolustaja, joka jaksaa ahkerasti kiertää kenttää. Pitäytyy aika tiukasti asioihin joista jotain ymmärtää, mikä ei ole ollenkaan huono piirre. Ulkuori pettää, Rakel on tiukka SDP:n soturi, joka ottaa hankasti vastustajien kanssa matsia. Tämä ehdokas on sen verran profiililtaan kaukana, että tuskin häntä äänestäisin. Mutta toivottavasti moni muu niin kuitenkin tekisi, Rakel on oikein kelpo edustaja.

Reijo Kallio Katse Satakuntaan. Rauman demarit ovat vuodesta 1995 lähettäneet Kallion Helsinkiin. Kallio on tunnollisen ja ahkeran miehen maineessa, vaikka ei karismaa hurjasti omaa.Puolueen kannalta hyvä edustaja, lojaali eikä sorru populismiin. Reservin majuri jatkaa halutessaan eduskunnassa vielä useita kausia. Vankkaa ydinvoiman kannattajaa voi lähes aina äänestää, eikä Kallio muodosta poikkeusta.

1 kommentti:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Kallio? Kuka ihmeen Reijo Kallio??