SDP:n puoluekokous - rakkauden suurjuhla?

SDP:n 42:n puoluekokous Joensuussa oli ja meni. Paljon oli tovereita koolla ja erittäin lämpimästi tunnelmaa on jälkeenpäin kuvattu. Tässä oma näkemykseni kokouksen tapahtumista ja tunnelmista.


Puoluejohdon valinta


Jutta ei saanut vastaehdokasta. Hänen kiitospuheensa oli jotain sellaista mitä muistellaan vielä pitkään. Lämmin, aito ja vilpitön. Sali oli sulaa vahaa hänen edessään ja moni aiemmin kriittisesti suhtautunut asennoitui Juttaan ihan uudella tavalla. On ilmeistä että Jutta viimeinkin on saanut homman hanskaansa, SDP on nyt saanut todellisen johtajan. Kaksi vuotta se kesti mutta Joensuussa ei kenellekään jäänyt epäselväksi kuka on pomo.


Varapuheenjohtajien valinta jätti kiviä kenkään. Ensin sali päätti että menettelytapavaliokunta tekee esityksen valittavista henkilöistä, sen jälkeen vaadittua 100 ääntä ei löytynyt jotta suhteellista vaalitapaa käytettäisiin. Jälkimmäisessä äänestyksessä Helsinki ja FSD jäivät yksin, Keski-Suomen piiri päätti jostain syystä ampua oman ehdokkaansa Susanna Huovisen mahdollisuudet puhki kannattamalla enemmistövaalitapaa. Huovinen nautti suurta kannatusta Helsingin piirissä ja liittokokouksen edistyksellisten voimien parissa, suhteellisessa vaalissa hän todennäköisesti olisi noussut kolmen joukkoon. Huovisen tapaus oli sen verran käsittämätön, että jo kokouspaikalla asioiden järjestelyyn kykenevät tahot sopivat että tähän asiaan palataan kahden vuoden kuluttua.


Puoluesihteerin valita sai suuren mediahuomion. Lopulta Mikael Jungner oli aivan ylivoimainen. Tämä oli aistittavissa jo edellisenä päivänä Jungnerin tukijoiden tilaisuudessa. Porukkaa oli hirmuisen paljon ja tunnelma luottavainen. Jungner edusti monelle toivoa paremmasta tulevaisuudesta, avoimesta ja suvaitsevaisesta kulttuurista. Jungner määritteli SDP:n rakkauden puolueeksi. Minulle se tarkoittaa puoluetta joka on suvaitsevainen, liberaali ja avarakatseinen. Usko siihen vain vankistui kun mm. Matti Putkonen haukkui puolueen uutta linjaa Iltalehdessä (2.6). Putkonen voi puhua viisaita ydinvoimasta, mutta puolueen tulevaisuuden ja menestyksen kannalta voi olla parempi että hän ei ole liian tyytyväinen puolueen imagoon ja ulkonäköön. On nimittäin sen verran voimakas menneen maailman katku hänen ympärillään.


Puoluevaltuuston puheenjohtajana jatkaa eduskuntaan ensi vaaleissa paluun tekevä Jouni Backman. Monien ihmetykseksi Johannes Koskisen nimi keikkui ehdokaslistalla pitkään, mutta hän vetäytyi ennen kuin sali pääsi valitsemaan Backmanin murskaavin numeroin.


Kokouksen linjaukset


Asiakysymyksissä ei erityisen suuria tunteita valloille päässyt. SDP kannattaa edelleen maksutonta päivähoitoa, tosin se vaati ihan puheenjohtajatason puuttumista valiokunnan työhön. Päihdeäitien pakkohoito on myös SDP:n agendalla, ehkä ensi kerralla puututaan sitten aborttioikeuteen? Energiapolitiikassa vastuullinen linja voitti selvästi, vaikka puhujapöntössä käytiinkin kiihkoilemassa kaikkea höpöhöpöä.


Erityisen mielenkiintoinen oli vääntö Heinäluoman maahanmuuttopoliittisen linjan ympärillä. Enemmistö salista oli hänen linjoillaan, mutta merkittävää oli että hänen oma piirinsä Helsinki oli vastarinnan moottori. Muuten hyvin epäyhtenäinen Helsinki yhdistyi tässä asiassa, mikä silminnähden ärsytti eduskuntaryhmän puheenjohtajaa.


Puoluekokouksen illanvietot


Tuttuun tapaan viini virtasi kun illat tummuivat. Niin kaupungin vastaanotto kuin viimeisen illan juhlaillallinenkin olivat onnistuneita. Ja kukapa ei muistaisi kun pj Urpilainen laulatti Taistojen tiellä iltajuhlassa. Salin tunnelma oli erikoinen, raavaat toverit pyyhkivät silmäkulmiaan. Tämä ehkä kruunasi Jutan onnistuneen puoluekokouksen , tuntui kuin koko sali eli noin 1200 ihmistä olisi ollut valmis kävelemään hänen perässä vaikka mereen sillä hetkellä. Vaikuttavaa.


Kokouspaikka ja –järjestelyt


Toverit Joensuussa olivat tehneet hyvää työtä, järjestelyistä ei moitittavaa löydy. Ruoka oli myös jopa yllättävän maukasta, sen sijaan (paikallinen?) tilaviini oli ihan syvältä. Areena oli kooltaan mittava, mutta noin muuten kokoustilat jättivät toivomisen varaa. Ryhmätilat olivat puutteelliset ja muutenkin oli kohtuullisen kolkkoa. Kasvanut puoluekokous asettaa tiloille omat vaatimuksensa, mutta tähän kannattaa kiinnittää huomiota tulevaisuudessa.


Jälkifiilis


Jälkifiilis on kyllä oikein hyvä. Puoluekokous oli nuorekas ja dynaamisen oloinen. Kun kaiken lisäksi puoluejohdolla on nyt selkeästi porukan tuki takanaan on kaikki mahdollista. Tätä ei muutama Helsingin piirin ankeuttaja muuksi muuta, vaikka perustaisivat leirin puhujapönttöön. Ylivoimainen enemmistö kokouksessa läsnä olleista lähti kotiinsa hyvillä mielin – SDP on iskussa taas.

Irakgate täällä taas

Ilkan entinen päätoimittaja ja Keskustan taustapiru Kari Hokkanen vääntää historiaa uuteen uskoon Verkkouutisissa (24.1.2010): ” Hokkasen mielestä vuoden 2003 Irak-gate ei ole este Jäätteenmäen nousemiselle pääministeriksi. - Päinvastoin. Hänen ansiostaan Suomi ei joutunut Irakin sotaan. Siitä on syytä olla kiitollinen.”

Sillä lailla. Harvoin on paksumpaa sontaa julkisuudessa nähty, edes suurimmat Lipposvihaajat eivät ole näin paksua pajunköyttä kansalaisille syöttäneet. Olettaen että Hokkanen edelleen on tolkuissaan tietää hän varmasti puhuvansa palturia. Ilmeisesti kuitenkin yhtäkkiä ilmaantunut mahdollisuus saada oma suojatti takaisin vallankahvaan tuhoaa kyvyn edes alkeelliseen objektiivisuuteen.

Keskustan pj-kisa on saamassa surullisia muotoja. Kärkiehdokkaana maankuulu nipistelijä ja besserwisser Paavo Väyrynen, haastajana ympäripyöreiden latteuksien kantaemo Mari Kiviniemi, joka on historian heikoin maakunnista Helsinkiä valloittamaan lähetetty kepupoliitikko. Ei ihme että monet vilkuilevat Jäätteenmäen suuntaan. ”Lakeuden korppikotka” on ikuisesti Keskustan kentällä suosittu, mutta tulee huomata että hänen äänimääränsä EU-vaaleissa suorastaan romahti. Sääliääniä kun yleensä saadaan vain kerran.

Paula Lehtomäki jysäytti puolueensa suureen pulaan jättäessään pj-kisan muille. Kun vielä taustalla häärää Jarmo Korhonen voi tämän kevään aikana tapahtua mitä tahansa, ainakin jos Korhonen saa oman haastajan. Loka lentää jo nyt, miten mahtaa olla parin kuukauden päästä? Keskustan puoluekokous on sellainen sirkus että mikään ei yllätä, paitsi se että Korhonen menettäisi paikkansa puoluesihteerinä. Hän ja Väyrynen olisivat lyömätön yhdistelmä puoluejohdossa, siihen loppuisi vähäksi aikaa puolueen kaupunkilaistuminen, ei niin että se nyt muutenkaan päätä huimaisi. Kunnallisvaaleissa tuli takkiin mm. Helsingissä ja Turussa, vaikka läpilyönnistä jälleen kerran haaveiltiin. Kyllähän Helsingissä asuu ryhmä äänestäjiä jotka äänestävät ihan ketä tahansa Puolue haluaa, näkeehän sen Kivinimen äänisaalista, mutta siitä on pitkä matka edes toiseen paikkaan. Jäätteenmäki onnistui sellaisen 2003 vaaleissa hankkimaan, vetäen perässään Lempääläisen radiotoimittajan jonka poliittiset saavutukset ovat varsin maltilliset, noin korrektisti ilmaistuna. Vaalipiiri on sentään vaihtunut Pirkanmaahan.

Kilpailutilanteen ollessa heikko Anneli Jäätteenmäki voisi aidosti olla kilpailukykyinen ehdokas. Hokkanen aiheuttaa lähinnä vahinkoa, toivottavasti mahdollinen ehdokas itse onnistuu olemaan objektiivisempi Irakgaten suhteen.

Keskustalle voi aidosti toivoa mahdollisimman huonoa johtaja- ja muutakin onnea, se nimittäin on ainoa mahdollisuus SDP:lle nousta hallitusvastuuseen keväällä 2011. Ja se taas olisi ehdottoman välttämätöntä, muuten edessä voi olla todellinen taantuminen ja ajautuminen marginaalipuolueeksi.