maanantai 1. huhtikuuta 2019


Vaaliennuste: Häme

Hämeessä on jaossa 14 paikkaa ja muutoksia on luvassa. SDP:llä on Hämeen vaalipiirissä todella vahva lista, puolueen onnistunein ehdokasasettelu näissä vaaleissa. Keskusta on ongelmissa täälläkin, tappiota on tiedossa.

SDP lähtee hakemaan parannusta nykyiseen kolmeen paikkaansa, tavoitteena jopa viisi paikkaa. Nykyisellä yleiskannatuksella neljäs paikka tulee kuin Manulle illallinen, edellisvaalien ensimmäinen rannalle jäänyt oli SDP:n Kaisa Lepola. Viides paikka on mahdollisuuksien rajoissa, mutta silloin puolueen kannatus ei saa niiata yhtään vaaliviikolla vaan päinvastoin olla nousujohteinen.  Edellisvaalien demariykkönen Tarja Filatov saa nyt jakaa ääniä paluuta yrittävän Johannes Koskisen kanssa mutta menee kirkkaasti läpi. Lahden kaksoset Ville Skinnari ja Mika Kari kamppailevat kaupunkinsa herruudesta, palkintona hulppeat äänimäärät ja jatkokaudet eduskunnassa. Edellä mainittu Johannes Koskinen on todennäköinen neljäs, mutta onko kahdeksassa vuodessa hautausmaalle siirtyneiden äänestäjien tilalle tullut riittävästi uusia äänestäjiä? Todennäköisesti kyllä, mutta varmuudella ei. Koskista uhkaa, ja mahdollista viidettä paikkaa tavoittelee, etenkin Forssan Kaisa Lepola, mutta hänen kohtalonsa on myös kiinni saman kaupungin Emmi Lintosen äänimäärästä; toisen polven poliitikko tekee näyttävää kampanjaa ja ääniä on luvassa. Toinen kirkkaita valoja tavoitteleva on Riihimäeltä ponnistava Miia Nahkuri, joka varmasti nostaa edellisvaalien tulostaan. On mahdollisuuksien rajoissa, että hän kamppailisi jo nyt läpimenosta.

Kokoomus sai viime vaaleissa kolme paikkaa, eikä enempää ole luvassa nytkään.
Sanni Grahn – Laasonen on listan tähti, mutta hänen äänimääränsä ei välttämättä ole nousussa. Istuvat Timo Heinonen ja Kalle Jokinen ovat todennäköiset muut läpimenijät. Kokoomus ei ole erityisen lähellä neljättä paikkaa, mutta ei myöskään ole putoamassa kahteen edustajaan. Kokoomus on vaalipiirin suurimmassa kaupungissa, Lahdessa, heikko demareihin nähden, samoin Riihimäellä. Forssassa ja Hämeenlinnassa kulkee paremmin, ja Vanajalinnan vetäjän Mika Walkamon äänimäärä voi olla ihan kelvollinen. On kuitenkin vaikea nähdä, että kukaan istuvista edustajista joutuisi väistymään.

Perussuomalaiset saivat vuoden 2015 vaaleissa kolme paikkaa, nyt yhden paikan vaalitappion estää vain yleiskannatuksen kova nousu viimeisellä viikoilla. Rami Lehdon uudelleenvalinta on saletissa, mutta Jari Ronkainen saa olla tarkkana, ettei paljon julkisuudessa ollut Lulu Ranne mene ohi. Valitut henkilöt ovat hyvin todennäköisesti tästä kolmikosta, listan yleisilme ei ole erityisen vahva.

Keskusta sai edellisvaaleissa vaalipiirin viimeisen paikan, joka nykykannatuksella katoaa kuin löyhkä Saharaan. Sirkka-Liisa Anttilan vetäytyminen eläkkeelle vaikeuttaa tilannetta entuudestaan, hänen äänestäjiensä perässä ovat mm. Forssan demariehdokkaat. Kokonaisuudessaan lista on kuitenkin verrattain vahva, joten yhden paikan menetyksellä selvitään. Vaalikauden alun ministeripesti pelastanee Juha Rehulan, mutta toisesta paikasta käydään kova vääntö. Siihen osallistuvat ainakin istuva edustaja Martti Talja, entinen edustaja Timo Kaunisto, Forssasta S-L Anttilan ääniä havitteleva Johanna Häggman, sekä karismaattinen ja yli puoluerajojen pidetty entinen nuorisojohtaja Hilu Kemppi. Hän kuitenkin kärsii LiikeNyt ehdokkaasta Juri Niemisestä, joka varmasti kerää molempien kotikaupungista, Asikkalasta, sievoisen äänimäärän.

KD:n tähtiehdokas on mielipiteitä jakava Päivi Räsänen. Hänen äänimääränsä on varmasti edelleen hulppea, mutta lakipiste saattaa olla saavutettu. Kun Lahden Sonja Falk lienee ainoa joka tarjoaa todellista taustatukea, on KD:n paikka jossain määrin vaakalaudalla.

Vasemmistoliitto on myös yhden tähden varassa, Aino-Kaisa Pekosen äänimäärä on omaa luokkaansa. Puolueen kannatus on sen verran edellisvaaleja korkeammalla tasolla, että Pekosen jatkokausi eduskunnassa on käytännössä varma.

Häme on Vihreille vaikea vaalipiiri, mutta noussut yleiskannatus tuo lähes varmasti yhden paikan. Siitä kisaavat lähinnä jo edelliskerralla kärjessä olleet Sari Jokinen ja Kirsi Ojansuu-Kaunisto.  Kolmantena mainittakoon vielä erikoislääkäri Hämeenlinnasta, Mirka Soinikoski. Ojansuu – Kauniston aviomies yrittää myös paluuta eduskuntaan Keskustan listalla, tämä perhe voi saada 0-2 paikkaa saaliiksi.

Muut vaaleihin Hämeessä osallistuvat puolueet tms. eivät kamppaile läpimenosta. SDP:n viides tai PS:n kolmas paikka vaatisi jonkun yhden paikan puolueen jäämistä rannalle. Suurimmassa vaaravyöhykkeessä on KD, mutta ennusteessani hekin pitävät paikkansa.

SDP              4
Kokoomus    3
Keskusta       2
PS                 2
Vasl.             1
Vihreät         1
KD               1

torstai 28. maaliskuuta 2019


Tässä oma listani vaalipiireittäin. Useassa piirissä löytyi useistakin hyviä ehdokkaita, mutta Helsinkiä lukuun ottamatta suosittelen vain yhtä ehdokasta.

Lappi:                 Anni Koivisto

Anni on nousevan sukupolven lahjakkuuksia, joka kampanjoi ahkerasti kaukana pohjoisessa. Hän on kuitenkin riittävän paljon toiminut täällä Helsingissäkin, tehdäkseen hyvän ja mieleenpainuvan vaikutuksen. Sosiaalisesti lahjakas, ahkera toimija, jonka kanssa on aina kiva olla tekemisissä. 

Oulu:                  Tytti Tuppurainen

Tytti on vaikealla alueella SDP:n linnake. Parhaimmillaan loistava esiintyjä, rohkea eurooppamyönteinen visionääri. Uskalsi asettua ehdolle SDP:n puheenjohtajaksi, ja loi olemuksellaan ja asenteellaan toivoa monelle masentuneelle ja pettyneelle toverille. Tytistä on ainesta ministeriksi, ja hän menee hyvällä äänimäärällä seuraavalle kaudelle eduskuntaan.

K-Suomi:          Jani Kokko

Olen havainnut pitäväni lähes kaikista Janin kirjoituksista ja kommenteista sosiaalisessa mediassa, tässä on vastuullinen ja järkevä demari. Kiinnostus USA:n politiikkaan antaa lisäpisteitä, kansainvälisyyden tulisi olla SDP:n sielussa vahvasti läsnä. Nuorehkoja miehiä ei ole puolueessa pilvin pimein, tässä on kuitenkin eräs valioyksilö tarjolla. 
 
Vaasa:                Jutta Urpilainen

The one and only. Olen läheltä saanut seurata, miten uskomattoman työmoraalin omaava Jutta toimii politiikassa. Hänellä on vielä paljon annettavaa suomalaiselle poliittiselle elämälle, ja Pohjanmaan äänestäjillä on taas mahdollisuus äänestää Jutta huimalla äänimäärällä eduskuntaan. Minulle edelleen nykypolitiikan tärkein yksittäinen henkilö.

Savo-Karjala:  Seppo Eskelinen

SDP:n paikallinen toiminnanjohtaja päätti itse lähteä ehdolle, ja on hyvin mahdollinen läpimenijä. Seppo on kansan mies hyvällä tavalla, karismaattinen ja muistiin jäävä. Sosiaalisesti lahjakas, kokenut toimija, joka kohtelee muita ihmisiä reilusti, säätyyn katsomatta
.
Kaakko:             Jouni Backman

Kun lopetin SDP:n ministeriryhmän sihteerinä 2013, laitoin Jounille tekstarin: ”Jouni, kun pyrit minne tahansa ja tarvitset apua, soita minulle”. Se kertonee, kuinka paljon tätä entistä ministeriä ja ryhmäpuheenjohtajaa arvostan.  Ammattimies, joka osaa politiikan kuviot. Lojaali, jalat maassa toimiva poliitikko.

Pirkanmaa:      Sanna Marin

Tarvitseeko tätä perustella? Sanna tuurasi puheenjohtajaa, eikä pätevyydestä jäänyt epäselvyyttä. Rohkea, sanavalmis, ja mielipiteissään tiukka. Osaa kuitenkin nykyään myös neuvotella ja tehdä kompromisseja. Sanna voi myös soitella, jos tarvitsee apua pyrkiessään vaikka.. no, arvaatte mitä tarkoitan. Pirkanmaalla tiedossa jäätävä henkilökohtainen äänimäärä, tukea tulee laajalla skaalalla.

Häme:               Miia Nahkuri

Riihimäen kuningatar on mahtava tyyppi, joka nyt ponnistelee äänien perässä laajemminkin Hämeessä. Jalat maassa, rohkeasti ja äänekkäästi. Kuitenkin sympaattinen, empaattinen, lojaali ja luotettava. Miian kanssa ei aika käy pitkäksi, toivottavasti hän viettää seuraavat neljä vuotta tiiviisti Helsingissä. Tätä vaalikamppailua seuraan erityisen herkällä sydämellä, Miia on spessu.

Satakunta:       Kristiina Salonen

Kristiina hallitsee Rauman seutua, ja on varmasti oman listansa ykkönen. Hänen tuleekin saada ääniä hirmuisesti, jos SDP kolmannen paikan vaalipiiristä haluaa.  Kristiinan sympaattinen ja luonteva tapa olla ja tulla on tehnyt vaikutuksen. Substanssi on vahva, ja hän puhuu asioista jotka tuntee ja tietää. Ministeriainesta?

V-S:                     Viivu Seila

Viivu on V-S alueen next generation. Rosoinen, aito, ahkera ja kuunteleva. Viivu tekee kampanjaa SDP:lle haastavassa ikäryhmässä, mutta juuri hänen kaltaisella profiililla varustettu henkilö voi siinä onnistuakin. Nyt hyvä tulos eduskuntavaaleissa, ja sitten tukka hulmuten kohti Turun valtuustoa. Jos kiinnostusta vain riittää, on Viivulla edessä valoisa tulevaisuus politiikassa.

Uusimaa:          Joona Räsänen

Lohjan lahja politiikalle tähtää toiselle kaudelle. Sinne hän toivottavasti menee hyvällä marginaalilla. Joona on tolkun mies, joka osaa hoitaa asioita suurella ammattitaidolle. Hän on kaikin puolin hyvä jätkä, jonka seuraan hakeutuu mielellään. Hauska, positiivinen, yhteistyökykyinen. 

Helsinki:           Elisa Gebhard & Jenni Karjalainen

                     TUS:n asettamat ehdokaat suuntaavat Helsingissä kohti kirkkaita valoja. Molemmat
                     ovat ahkeria ja aikaansaavia, lahjakkaita ehdokkaita. Heitä voi lämpimästi
                         äänestäjille suositella.

tiistai 26. maaliskuuta 2019


Aloitetaan vaaliturinointi antamalla kuolemanpusuja muiden puolueiden ehdokkaille. Eli kilpailevien puolueiden ehdokkaille, joille toivon enemmän kuin maltillista menestymistä. Tätä listaa saatetaan täydentää lähempänä vaaleja.

V - S:

Kokoomuksen listalla on usea ehdokas, jota voisi empimättä suositella; Saara - Sofia Siren, Lauri Kattelus, Ville Valkonen. Mutta suosituksen saa Sini Ruohonen, jonka olen oppinut tuntemaan viimeisen parin vuoden aikana. Sini on hauska, analyyttinen, sanavalmis, luonteva ja todella mukavaa seuraa. Hänelle toivon iloista vaali-iltaa, vilpittömästi. Olemme havainneet, että ajatuksemme kulkevat politiikan saralla usein samoja latuja.

RKP:n Ida Schaumaniin pätevät laajalti samat adjektiivit kuin Sini Ruohoseenkin. Ida on RKP:n tulevaisuus vaalipiirissä, ja tästä RKP saa olla enemmän kuin tyytyväinen. Ida on nuorehkosta iästään huolimatta ollut monessa mukana, ja on erittäin pidetty. Kun häntä äänestää, on kuin pistäisi rahat hyviin osakkeisiin; tuotto on pidemmällä tähtäimellä taattu. Ida tosin menee läpi jo näissä vaaleissa, joten toimii myös pikavoittona.

Keskustan osalta Annika Saarikkoa ei voi olla puffaamatta. Aito, välitön, ahkera ja vastuullinen. Kuuluu sarjaan perheystävät, joka varmasti kertoo jo paljon. Annikan nousu puolueensa johtoon voisi jopa lisätä allekirjoittaneen varsin vähäistä punamultaintoa. Annika on niitä harvoja kepulaisia, johon luotan 100%.

Helsinki:

Keskustan Eeva Kärkkäinen on valintani. Poikkeuksellinen täysipäinen kepulainen, jolle on helppo toivoa menestystä. Eeva on teräväkynäinen ja -ajatuksinen citykepulainen, jollaisten varaan  menestystä pääkaupungissa voidaan rakentaa. Pääkaupungin vähäinen kepupopulaatio saisi tarttua Eevaan kuin hukkuva oljenkorteen.

Vihreiden Maria Ohisalon on aika nousta eduskuntaan, ja se on kaikin puolin hyvä asia. Ohisalo on poliitikko, joka ei ole menettänyt aitouttaan politiikan kiemuroissa. Tämä köyhyystutkija on miellyttävä ja sympaattinen yhteistyökumppani, jonka seurassa viihtyy. Vihreäksi toimijaksi hiukan epätyypillinen kyky tarkastella omaa toimintaa ja ajattelua kriittisesti, mistä iso kasa pisteitä.

RKP:n Silja Borgarsdottir Sandelin on lempihurrejani jo monen vuoden takaa. Erittäin terävä entinen käsipalloilija on puolueensa tulevaisuuden tekijöitä Helsingissä. Siljasta ei oikein millään keksi mitään kritisoitavaa, joten häntä voi suositella pääkaupungin RKP:n äänestäjille hyvällä omatunnolla.

Uusimaa:

Kokoomuksen Mervi Katainen on tuttu jo yli kahdenkymmenen vuoden takaa. Kokoomuksen lista Uudellamalla ei ole kaksinen, mutta Mervi on puolueelleen hyvä löytö. Todella mukava ihminen, jolla on taito ja kyky tehdä poiltiikkaa sulavasti, mutta tehokkaasti. Mervi on liberaali konsensuspoliitikko, joka ei haaskaa aikaa toisten haukkumiseen. Uudenmaan kokoomusäänestäjät ovat varmasti riittävän fiksuja äänestämään Mervi hyvällä äänimäärällä eduskuntaan.

RKP:n Anders Adlercreutz meni viimeisenä läpi Uudenmaan vaalipiirissä 2015. Nyt äänestäjät ovat oppineet tämän herrasmiehen tuntemaan, eikä läpimenoa tarvitse liiemmin jännittää. Anders luo ympärilleen hyvää tuulta ja tunnelmaa missä ikinä liikkuu, hän on pidetty ja arvostettu yli puoluerajojen. Kyseessä on vahva poliitikko, jonka poliittisen uran lakipistettä ei olla vielä nähty.

Vaasa:

RKP:n nuorisojärjestön puheenjohta Christoffer Ingo saa kuolemanpusun. Nuori, mutta taitava. Sanavalmis, olematta kuitenkaan ärsyttävä. Laulutaitoinen ja ymmärtää hyvän juotavan päälle.Kamppailee jo nyt läpimenosta Vaasan vaalipirissä, eikä ihme; tässä on laadukas poliittinen toimija, tulevaisuuden kirkkaita tähtiä.

Kokoomuksen Maria Jokinen kulkee omia polkujaan kohti kirkkaimpia valoja. Jalat maassa, mutta tavoitteet korkealla. Paula Risikolle on löytymässä työn jatkaja Seinäjoella. Maria suhtautuu ihmisiin mutkattomasti ja on kaikin puolin mukavaa seuraa. Hänelle soisi menestystä jo näissä vaaleissa.




torstai 24. tammikuuta 2019

Blogi herää henkiin - vaalit lähestyvät

Tage Turinat palaa pitkäköltä tauolta. Eduskuntavaalit lähestyvät, ja heti perään vuorossa ovat eurovaalit. Vaalianalyysia pukkaa, ainakin seuraavasti:

Eduskuntavaalit: Vaalipiirikohtaiset analyysit ainakin Helsingin, Varsinais - Suomen, Pirkanmaan, Uudenmaan ja Hämeen vaalipiireistä.

Ehdokassuositukset  SDP:n osalta kaikkiin vaalipiireihin, muiden puolueiden osalta joihinkin vaalipiireihin.

Tulosten analysointi puoluekohtaisesti

Eurovaalit: Ehdokasasettelun ja tulosten analysointi. Puoluekohtaiset äänestyssuositukset