tiistai 25. syyskuuta 2007

SDP eduskuntaryhmä, Part VIII

Miapetra Kumpula-Natri Pohjanmaan vaalipiiri tuottaa vähän määrää, mutta paljon laatua. Mippe on ilman muuta suosikkejani ryhmässä. Hän keskittyy talous- ja energiapolitiikkaan, mistä pinnat kotiin. Mippe on myös vahva ja karismaattinen persoona, joka tietenkään ei kaikkia miellytä. Tavoitteet varmasti korkealla politiikassa. Tätä ehdokasta voisin äänestää kaikissa muissa vaalipiireissä paitsi Pohjanmaalla. Mutta onneksi Mipen paikka on tukevalla pohjalla.

Merja Kuusisto Allekirjoittaneelle varsin tuntematon suuruus. Kotisivujensa mukaan haluaa keskittää sekä palkankorotukset että veronkevennykset pienituloisille. Toivottavasti moinen pölhöpopulismi ei kuvaa laajemmin ajattelua. Läpimeno tappiollisissa vaaleissa oli kova suoritus, turnauskestävyys testataan 2011. En oikein millään keksi syytä miksi äänestäisin tätä ehdokasta.

Lauri Kähkönen Jos poliittinen toiminta pyörisi metsästyksen ympärillä olisi tämä edustaja pääministeri. Valitettavasti näin ei ole, ja siten Kähkösen painoarvo jää varsin kevyeksi. Kähkönenkin tuntee vetoa populismiin, vaikka saman vaalipiirin Esa Lahtela onkin omaa luokkaansa. Kähkönen on edustaja, joka ei ole edes yrittänyt tulla tunnetuksi vaalipiirinsä ulkopuolella. Tai jos on, niin epäonnistuminen on totaalinen. Pohjois-Karjalan vaalipiiri pitää nopeasti yhdistää johonkin toisen vaalipiiriin. Erittäin nopeasti.

1 kommentti:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Hah, seuraavaa arvostelu odotan malttamattomana. Lisää laatua Pohjois-Karjalasta, iso L...