Kansanedustaja Antti Kalliomäki oli viikonloppuna pitkästä aikaa paljon esillä. Ensin hän jäi ilman tulosta seiväshypyssä veteraanien mm-kisoissa Lahdessa, ja sitten hän visioi SDP:lle tulevaisuutta. Hallitusvastuuseen pitäisi päästä ilman kahta suurta porvaripuoluetta, nämä kun ovat peruuttamattomasti väärää mieltä mm. verokysymyksistä.
Kalliomäen kanssa voi olla samaa mieltä Kokoomuksen ja Keskustan veroharhailuista. Ruoan alv:n alentaminen on käsittämätön ratkaisu, joka varjostaa nykyistä hallitusta vielä pitkään. Muutenkin puolueiden veronäkemykset ovat sen kaltaisia, että maltillistakin vasemmistolaista hirvittää. Mutta että hallitukseen ilman kumpaakaan? Tarkastellaan tätä hiukan, kuviteltujen eduskuntavaalien kautta.
Vaalit 2011. Kokoomus pärjää edelleen hyvin, myös SDP onnistuu kohtalaisesti. Keskusta ottaa turpaansa oikein kunnolla. Vihreiden kasvu jatkuu ja Perussuomalaiset parantavat asemiaan. Vasemmistoliitto säilyttää asemansa, Kristillisdemokraattien hävitessä vaalit. Paikkajako on seuraava.
Kokoomus 52
SDP 49
Keskusta 45
Vasemmistoliitto 17
Vihreät 16
RKP 8
Perussuomalaiset 8
Kristillisdemokraatit 5
SDP lähtee rakentamaan hallitusta. Paavo Arhinmäki, Anni Sinnemäki, Stefan Wallin, Timo Soini ja Päivi Räsänen ovat vaikean valinnan edessä. Menevätkö he KAIKKI SDP:n ryhmähuoneen ovesta neuvottelemaan Jutta Urpilaisen johtamasta hallituksesta, vai lipeääkö joku Kokoomuksen ryhmähuoneeseen, jossa Jyrki Katainen ja Paula Lehtomäki odottavat kärsimättöminä…. Jaa-a, kyllä on tiukat paikat, miten mahtaa käydä?
Lehmät lentävät ja kaikki ryhmittyvät SDP:n johtaman hallitukseen. Paikkajako ministeriruletissa on seuraava:
SDP 5
Vasl. 3
Vihr 3
Perus. 2
RKP 2
Krist 2
Näin aloittaa työnsä Jutta Urpilaisen I hallitus. Vasemmistoliitto sanoo ei kaikelle, Vihreät keskittyvät vastustamaan ydinvoimaa ja kannattamaan töpselisähköä, Perussuomalaiset riehuvat kun maahanmuuttajat vievät työpaikat ja elävät sosiaaliturvan varassa, RKP talar bara svenska ja Kristillisdemokraatit tuovat Jeesuksen jokaiseen keskusteluun. Mutta hallitus on vankka ja koalition kannatus sen kuin nousee 2015 vaalien lähestyessä….
Jep jep ja liian jäykkä seiväs. Yhtälö on mahdoton, rakennelmassa ei ole päätä eikä häntää. Näin ollen jää vain 1 vaihtoehto, mikäli Kalliomäen superideaa halutaan edelleen pitää hengissä: SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät muodostavat blokin, joka on niin vahva että se pystyy muodostamaan hallituksen, korkeintaan Soinin tukemana. Punavihreän allianssin olisi silloin saatava yli 90 paikkaa eduskuntaan, mikä vaatii Kokoomuksen ja Keskustan todellista romahdusta vaaleissa. Lisäksi Paavo Arhinmäen johtama Vasemmistoliitto tuskin aikoo olla mikään vastuunkantaja tässä maassa, ja Vihreät viihtyvät vallan mainiosti suurten oikeistopuolueiden kyljessä. Rakenna siinä sitten allianssia, kun petikaverit ovat kyvyttömiä tai haluttomia.
Antti Kalliomäen visioima malli on menolippu ikuiseen oppositioon. SDP:n mahdollisuus nousta hallitusvastuuseen vaatii ilman muuta joko Kokoomuksen tai Keskustan osallistumista, mikään muu ei ole mahdollista Suomen poliittiset voimasuhteet ja puoluerakenne huomioiden.
Miksi siis kokenut poliitikko tällaisia visioi? Väistämättä tulee mieleen, että kyseessä on väsähtäneen politiikasta poistumassa olevan henkilön puhetta. Maailmankuva emopuolueen osalta on synkkä, valoa ei näy tunnelin päässä oikein millään.
Ehkä ei kuitenkaan kannattaisi jäähyväistyönään passittaa SDP:tä tielle josta ei ole paluuta.
maanantai 3. elokuuta 2009
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Lomapäivän ratoksi, Antti Rantakangas
Lomailu on mukavaa. Nyt vielä aamua piristivät Antit Rantakangas sekä Kaikkonen, jotka olivat ylen aamuohjelmassa kommentoimassa Keskustan rahasotkuja ja puoluesihteeri Jarmo Korhosen tekemisiä.
Rantakangas oli hulvaton veikko. Kysyi toimittaja mitä tahansa oli vastaus valmiina: "SDPn ja Kokoomuksen pitää avata vaalirahoituksensa" Kaikkosen tehtävä oli sitten siinä vieressä vaikuttaa jotenkin tolkulliselta, etteivät loputkin liberaalit citykannattajat jätä puoluetta. Rantakangas ei oikeastaan mitään moitittavaa löytänyt mistään, paitsi että kaikki tiedot olisi voinut julkaista jo vuosi sitten. En kyllä muista hänen silloin sellaista sanoneen missään, mutta ainahan se on hyvä olla jälkiviisas ja sälyttää pikkumokat Vanhasen & Korhosen niskoille.
Puoluejohtaja Vanhanen oli taas median mukaan loukkaantunut, kun on vihjailtu että Keskustan vaalirahoitus olisi jotenkin koplattu Kevan rahoihin. No jaa, kyllä tuo epäilys on tullut aika monelle mieleen, kun Keskustan soturi, KEVAn entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen, on hääräillyt eri kokouksissa. Silmiinpistävä sattuma(?) on, että NOVAn saama konsulttipalkkio Rovanimemen kelkkabisneksistä on lähes tismalleen sama kuin minkä yritys syyti vaalitukea (n. 250 000) euroa. Summa on pienehkölle, talouvaikeuksissa jo tuolloin olleelle, konsulttifirmalle suuri. Kyllä vähemmästäkin epäilykset heräävät, joten puoluejohtaja Vanhasen on ihan turha olla herkkähipiäinen.
Oma lukunsa on sitten KEVAn hallituksen puheenjohtajan Sampsa Katajan(kok) asema. Hän oli hyvin nopeasti pesemässä Markku Kauppista puhtaaksi kun kohu alkoi. Sittemmin on käynyt ilmi, että Kataja on aika lailla korviaan myöten tässä sopassa mukana. Olisikohan hänen aika vetää johtopäätöksiä? Ainakin tämän kykypuolueen nousevan tähden haarniskaan tuli nyt todella iso lommo.
Rantakangas oli hulvaton veikko. Kysyi toimittaja mitä tahansa oli vastaus valmiina: "SDPn ja Kokoomuksen pitää avata vaalirahoituksensa" Kaikkosen tehtävä oli sitten siinä vieressä vaikuttaa jotenkin tolkulliselta, etteivät loputkin liberaalit citykannattajat jätä puoluetta. Rantakangas ei oikeastaan mitään moitittavaa löytänyt mistään, paitsi että kaikki tiedot olisi voinut julkaista jo vuosi sitten. En kyllä muista hänen silloin sellaista sanoneen missään, mutta ainahan se on hyvä olla jälkiviisas ja sälyttää pikkumokat Vanhasen & Korhosen niskoille.
Puoluejohtaja Vanhanen oli taas median mukaan loukkaantunut, kun on vihjailtu että Keskustan vaalirahoitus olisi jotenkin koplattu Kevan rahoihin. No jaa, kyllä tuo epäilys on tullut aika monelle mieleen, kun Keskustan soturi, KEVAn entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen, on hääräillyt eri kokouksissa. Silmiinpistävä sattuma(?) on, että NOVAn saama konsulttipalkkio Rovanimemen kelkkabisneksistä on lähes tismalleen sama kuin minkä yritys syyti vaalitukea (n. 250 000) euroa. Summa on pienehkölle, talouvaikeuksissa jo tuolloin olleelle, konsulttifirmalle suuri. Kyllä vähemmästäkin epäilykset heräävät, joten puoluejohtaja Vanhasen on ihan turha olla herkkähipiäinen.
Oma lukunsa on sitten KEVAn hallituksen puheenjohtajan Sampsa Katajan(kok) asema. Hän oli hyvin nopeasti pesemässä Markku Kauppista puhtaaksi kun kohu alkoi. Sittemmin on käynyt ilmi, että Kataja on aika lailla korviaan myöten tässä sopassa mukana. Olisikohan hänen aika vetää johtopäätöksiä? Ainakin tämän kykypuolueen nousevan tähden haarniskaan tuli nyt todella iso lommo.
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Eurovaalikatastrofi Part II
Kokoomus: 3 paikkaa, kannatusprosentti 23,2.
Kokoomuksen kimppakivaa kaikille ja ylipositiivinen lässytys naama virneessä kolahti osittain kiville. Kokoomus oli kuitenkin vaalien selkeästi suurin puolue, siltä osin onnistuminen on selvä. Mutta kukapa olisi uskonut että paikkaluku laskee yhdellä, ei ihme että Katainen & Tujunen näyttivät kireiltä tuloksen selvittyä.
Kokoomuksen ehdokaslista oli kohtuullisen laadukas, mutta supertähti puuttui. Ulkoministeri Stubb ilmestyi lähes jokaisen ehdokkaan mainokseen, mikä oli lähinnä ärsyttävää. Vaalitaiston loppumetreillä puolueen mopo karkasi käsistä, oli Kai Pöntisen temppuilu sitten puoluetoimiston juoni tai ei. Tämä yhdessä Ari Vatasen ilmastopoliittisen uusajattelun kanssa saattoi hyvinkin maksaa kokoomukselle neljännen paikan.
Keskusta: 3 paikkaa, kannatusprosentti 19,0
Keskusta herätteli kannattajiaan kovin ottein ja onnistui lykkäämään mustan pekan vasemmistolle. Puolue kuitenkin menetti paikan ja itse asiassa kannatusprosentti laski enemmän kuin SDP:llä. Anneli Jäätteenmäki menetti puolet edellisvaalien kannatuksestaan ja siinä samalla mureni Keskustan mahdollisuudet pitää asemansa.
Riikka Manner oli näiden vaalien komeetta. Todistajalausunnot itä-suomesta kertovat, että pitkä matka on stubbiksi vielä, mutta onhan se emopuolueella kunniaksi kun tämän kaltainen ehdokas saadaan läpi. Hannu Takkula on eräänlainen teflonmies, ympärillä ryskyy mutta Takkula sen kun porskuttaa.
Tosiasia kuitenkin on, että eurovaalit olivat yksi lenkki lisää Matti Vanhasen tappioketjussa. Seuraava toteutuessaan onkin sitten viimeinen niitti.
SDP: 2 paikkaa, kannatusprosentti 17,5.
Ilmassa ollut katastrofi toteutui. SDP teki sinänsä kohtuullisen onnistuneen kampanjan ja puolueen yleishenki oli hyvä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt kompensoimaan epäonnistunutta ehdokasasettelua, matalaa äänestysprosenttia ja yleistä vastatuulta, kolmas paikka menetettiin n. 12 000 äänen marginaalilla.
Mitro Repo tuli, siunasi ja voitti. Äänimäärä on kova, vaikka hän ei välttämättä ihan kauheasti uusia äänestäjiä tuonutkaan. Moni puolueen vakituinen äänestäjä valitsi Mitron, kai sekin eräänlainen viesti on. Konkari Liisa Jaakonsaari teki hyvät vaalit, riemu oli Juttutuvan vaalivalvojaisissa katossa kun hän kiipesi lavalle. Totaalisia floppeja ei SDP:n listalla liiemmin ollut (paitsi yksi, joka haki näkyvyyttä hyökkäämällä omaa puoluetta vastaan), ja nähtävissä oli erityisesti Pilvi Torstin ja hänen tiiminsä kautta lupaus paremmasta tulevaisuudesta, uudesta SDP:stä.
Kuriositeettina mainittakoon, että viimeinkin SDP onnistui järjestämään kunnon vaalivalvojaiset Helsingissä. Tunnelmaa ja jännitystä riitti, kiitos sopivan tilan ja loistavan juontajan, heh…
PS+KD: 2 paikkaa, kannatusprosentti 14,0
Timo Soinin lupsakka tyyli osui ja upposi, vaikka äänimäärä jäikin vajaaksi hurjimmista spekulaatioista. Perussuomalaisten täysosuman kruunasi Halla-Ahon tukeman maahanmuuttajakriittisen Sampo Terhon nousu vaaliliiton varamieheksi, samalla sitten europarlamentti välttyy Veltto Virtasen pelleilyltä. Persut rokottivat mm. demareita rankasti, karvaperseäänestäjiä lappasi Soinin karisman perässä sankoin joukoin. Vaalien kiistaton voittaja – mutta mitähän puolue voitollaan tekee?
Kristillisdemokraatit iskivät kaikki panoksensa Sari Essayahin kohdalle ja saivatkin hänet kirkkaasti läpi. Todellinen riskiammatilainen olisi lähtenyt kahden kärjen taktiikalla liikenteeseen, kun oli nähtävissä että Perussuomalaiset ovat aika heikkoja Soinin jälkeen. Nyt näin ei tehty, ja tuloksena Essayah saa kaverikseen Sampo Terhon Perussuomalaisista, kun Soini palaa kotimaahan. Mutta muutamakin kristillisdemokraatti voi saada tästä hikan, ja omalta osaltaan tämä perustelee äänestäjille miksi vaaliliitot ovat aika kinkyä tavaraa.
Vihreät: 2 paikkaa, kannatusprosentti 12,4
Vahva ehdokasasettelu toi odotetun tuloksen ja Hassi sekä Hautala olivat odotetut läpimenijät. Puolueen mainonta oli onnistunut, vaikka ehdokkaiden henkilökohtaiset vaalibudjetit olivat maltilliset. Eurovaalit vahvistivat jälleen puolueen kuvaa naisten puolueena, edes Jyrki Kasvista ei ollut tätä mielikuvaa muuttamaan. Mihin olisikaan kyennyt Ville Niinistö?
Vihreät onnistuivat jälleen kerran, Kokoomuksen ohella, saamaan kannattajiaan uurnille. Puolueen imago on hyvä, satoi tai paistoi, vihreitä on kiva äänestää. Pitäähän ympäristön puolella olla ja luontoa suojella, nih…
RKP: 1 paikka, kannatusprosentti 6,1
Grattis. Kannattajia suorastaan kannettiin mökeistä uurnille, ja suomenkielisten heikko äänestysprosentti teki tehtävänsä: Carl ”komeetta” Haglund ylitti riman täpärästi. RKP:n ehdokasasettelu meni penkin alle, mutta puolue selvisi säikähdyksellä. Haglundin lisäksi värikäs ja sanavalmis kunnon oikeistolainen Björn Månsson tähtäsi tosissaan Brysseliin, kuten myös kunnon vasemmistolainen Nils Torvalds. Keskinäinen kamppailu oli tiukka. Rahaa oli takana runsaasti, vaikuttihan kyseessä olevan koko puolueen eloonjäämiskamppailu.
RKP oli vaalien suurin voittaja Timo Soinin ohella. Puolue osoitti voimansa tiukassa paikassa, ja itseluottamus on nyt huipussaan. Ihan kuin sitä muutenkaan olisi vähänlaisesti.
Vasemmistoliitto: 0 paikkaa, kannatusprosentti 5,9
Hyvää yötä. Täydellinen floppi ja paikka jäi haaveeksi. Esko Seppäsen myötä moni kannattajakin jäi eläkkeelle, eikä keskinkertainen ehdokasasettelu kyennyt katastrofilta pelastamaan. Puheenjohtaja Korhonen veti tästä jo johtopäätökset ja ilmoitti erostaan värikkäässä lehdistötilaisuudessa. Siinä saivat kyytiä niin puolueen eduskuntaryhmän änkyrät kuin euroänkyrä Seppänenkin, eikä tuleva puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikään säästynyt piikittelyltä.
Vasemmistoliiton kampanja oli hajuton, väritön ja mauton. Kansanedustajista Tiusanen vielä floppasi oikein perusteellisesti, joka osaltaan vaikutti lopputulokseen. Vaaliliitto SDP:n kanssa olisi mahdollisesti vienyt Lapintien europarlamenttiin, ainakin se olisi tuonut vasemmistolle kolme paikkaa - ja RKP:lle ison itkun.
Kokoomuksen kimppakivaa kaikille ja ylipositiivinen lässytys naama virneessä kolahti osittain kiville. Kokoomus oli kuitenkin vaalien selkeästi suurin puolue, siltä osin onnistuminen on selvä. Mutta kukapa olisi uskonut että paikkaluku laskee yhdellä, ei ihme että Katainen & Tujunen näyttivät kireiltä tuloksen selvittyä.
Kokoomuksen ehdokaslista oli kohtuullisen laadukas, mutta supertähti puuttui. Ulkoministeri Stubb ilmestyi lähes jokaisen ehdokkaan mainokseen, mikä oli lähinnä ärsyttävää. Vaalitaiston loppumetreillä puolueen mopo karkasi käsistä, oli Kai Pöntisen temppuilu sitten puoluetoimiston juoni tai ei. Tämä yhdessä Ari Vatasen ilmastopoliittisen uusajattelun kanssa saattoi hyvinkin maksaa kokoomukselle neljännen paikan.
Keskusta: 3 paikkaa, kannatusprosentti 19,0
Keskusta herätteli kannattajiaan kovin ottein ja onnistui lykkäämään mustan pekan vasemmistolle. Puolue kuitenkin menetti paikan ja itse asiassa kannatusprosentti laski enemmän kuin SDP:llä. Anneli Jäätteenmäki menetti puolet edellisvaalien kannatuksestaan ja siinä samalla mureni Keskustan mahdollisuudet pitää asemansa.
Riikka Manner oli näiden vaalien komeetta. Todistajalausunnot itä-suomesta kertovat, että pitkä matka on stubbiksi vielä, mutta onhan se emopuolueella kunniaksi kun tämän kaltainen ehdokas saadaan läpi. Hannu Takkula on eräänlainen teflonmies, ympärillä ryskyy mutta Takkula sen kun porskuttaa.
Tosiasia kuitenkin on, että eurovaalit olivat yksi lenkki lisää Matti Vanhasen tappioketjussa. Seuraava toteutuessaan onkin sitten viimeinen niitti.
SDP: 2 paikkaa, kannatusprosentti 17,5.
Ilmassa ollut katastrofi toteutui. SDP teki sinänsä kohtuullisen onnistuneen kampanjan ja puolueen yleishenki oli hyvä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt kompensoimaan epäonnistunutta ehdokasasettelua, matalaa äänestysprosenttia ja yleistä vastatuulta, kolmas paikka menetettiin n. 12 000 äänen marginaalilla.
Mitro Repo tuli, siunasi ja voitti. Äänimäärä on kova, vaikka hän ei välttämättä ihan kauheasti uusia äänestäjiä tuonutkaan. Moni puolueen vakituinen äänestäjä valitsi Mitron, kai sekin eräänlainen viesti on. Konkari Liisa Jaakonsaari teki hyvät vaalit, riemu oli Juttutuvan vaalivalvojaisissa katossa kun hän kiipesi lavalle. Totaalisia floppeja ei SDP:n listalla liiemmin ollut (paitsi yksi, joka haki näkyvyyttä hyökkäämällä omaa puoluetta vastaan), ja nähtävissä oli erityisesti Pilvi Torstin ja hänen tiiminsä kautta lupaus paremmasta tulevaisuudesta, uudesta SDP:stä.
Kuriositeettina mainittakoon, että viimeinkin SDP onnistui järjestämään kunnon vaalivalvojaiset Helsingissä. Tunnelmaa ja jännitystä riitti, kiitos sopivan tilan ja loistavan juontajan, heh…
PS+KD: 2 paikkaa, kannatusprosentti 14,0
Timo Soinin lupsakka tyyli osui ja upposi, vaikka äänimäärä jäikin vajaaksi hurjimmista spekulaatioista. Perussuomalaisten täysosuman kruunasi Halla-Ahon tukeman maahanmuuttajakriittisen Sampo Terhon nousu vaaliliiton varamieheksi, samalla sitten europarlamentti välttyy Veltto Virtasen pelleilyltä. Persut rokottivat mm. demareita rankasti, karvaperseäänestäjiä lappasi Soinin karisman perässä sankoin joukoin. Vaalien kiistaton voittaja – mutta mitähän puolue voitollaan tekee?
Kristillisdemokraatit iskivät kaikki panoksensa Sari Essayahin kohdalle ja saivatkin hänet kirkkaasti läpi. Todellinen riskiammatilainen olisi lähtenyt kahden kärjen taktiikalla liikenteeseen, kun oli nähtävissä että Perussuomalaiset ovat aika heikkoja Soinin jälkeen. Nyt näin ei tehty, ja tuloksena Essayah saa kaverikseen Sampo Terhon Perussuomalaisista, kun Soini palaa kotimaahan. Mutta muutamakin kristillisdemokraatti voi saada tästä hikan, ja omalta osaltaan tämä perustelee äänestäjille miksi vaaliliitot ovat aika kinkyä tavaraa.
Vihreät: 2 paikkaa, kannatusprosentti 12,4
Vahva ehdokasasettelu toi odotetun tuloksen ja Hassi sekä Hautala olivat odotetut läpimenijät. Puolueen mainonta oli onnistunut, vaikka ehdokkaiden henkilökohtaiset vaalibudjetit olivat maltilliset. Eurovaalit vahvistivat jälleen puolueen kuvaa naisten puolueena, edes Jyrki Kasvista ei ollut tätä mielikuvaa muuttamaan. Mihin olisikaan kyennyt Ville Niinistö?
Vihreät onnistuivat jälleen kerran, Kokoomuksen ohella, saamaan kannattajiaan uurnille. Puolueen imago on hyvä, satoi tai paistoi, vihreitä on kiva äänestää. Pitäähän ympäristön puolella olla ja luontoa suojella, nih…
RKP: 1 paikka, kannatusprosentti 6,1
Grattis. Kannattajia suorastaan kannettiin mökeistä uurnille, ja suomenkielisten heikko äänestysprosentti teki tehtävänsä: Carl ”komeetta” Haglund ylitti riman täpärästi. RKP:n ehdokasasettelu meni penkin alle, mutta puolue selvisi säikähdyksellä. Haglundin lisäksi värikäs ja sanavalmis kunnon oikeistolainen Björn Månsson tähtäsi tosissaan Brysseliin, kuten myös kunnon vasemmistolainen Nils Torvalds. Keskinäinen kamppailu oli tiukka. Rahaa oli takana runsaasti, vaikuttihan kyseessä olevan koko puolueen eloonjäämiskamppailu.
RKP oli vaalien suurin voittaja Timo Soinin ohella. Puolue osoitti voimansa tiukassa paikassa, ja itseluottamus on nyt huipussaan. Ihan kuin sitä muutenkaan olisi vähänlaisesti.
Vasemmistoliitto: 0 paikkaa, kannatusprosentti 5,9
Hyvää yötä. Täydellinen floppi ja paikka jäi haaveeksi. Esko Seppäsen myötä moni kannattajakin jäi eläkkeelle, eikä keskinkertainen ehdokasasettelu kyennyt katastrofilta pelastamaan. Puheenjohtaja Korhonen veti tästä jo johtopäätökset ja ilmoitti erostaan värikkäässä lehdistötilaisuudessa. Siinä saivat kyytiä niin puolueen eduskuntaryhmän änkyrät kuin euroänkyrä Seppänenkin, eikä tuleva puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikään säästynyt piikittelyltä.
Vasemmistoliiton kampanja oli hajuton, väritön ja mauton. Kansanedustajista Tiusanen vielä floppasi oikein perusteellisesti, joka osaltaan vaikutti lopputulokseen. Vaaliliitto SDP:n kanssa olisi mahdollisesti vienyt Lapintien europarlamenttiin, ainakin se olisi tuonut vasemmistolle kolme paikkaa - ja RKP:lle ison itkun.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Eurovaalikatastrofi, part I
EU-vaalien romahduksesta on syytä kirjoittaa vähintäin trilogi, aloitetaan vaikka ehdokasasettelusta ja sen merkityksestä lopputulokseen. Julkisuudessa on esitetty sekä fiksuja että käsittämättömiä arvoita mm. Mitro Revon ehdokkuuden merkityksestä lopputulokseen.
Jälkiviisaasti arvioituna SDP:n ehdokasasettelu kosahti aika perusteellisesti. Itä-Suomeen ei löytynyt tunnettua ehdokasta, jolloin Riitta Myllerin äänet katosivat Riikka Mantereelle (kesk) ja Tarja Cronbergille (vihr). Pirkanmaalla jäätiin pahasti jalkoihin ja Varsinais - Suomi jatkoi jo totuttua konttauslinjaansa EU-vaaleissa. Listalla oli liikaa pudonneita kansanedustajia ja alle 40-v. (nais)ehdokkaita. Raavaat, katu-uskottavat duunari(mies)ehdokkaat puuttuivat täysin. Tulee toki muistaa, ettei puolue tyhmyyttään asettanut nyt nähtyä listaa, ehdokkaiksi ei voi ketään nakittaa. Eikä voi puoluejohtoa syyttää siitäkään, että yksi ehdokas vääntää megatortut omaan pesään juuri vaalien kynnyksellä.
Julkkiehdokkaiden hankinnassa SDP onnistui hyvin. Jani Sievisen äänimäärä ei huima ollut, mutta pesi hän verrokkiehdokkaansa, Kokoomuksen Joona Puhakan, mennen tullen. Sievisestä kuullaan vielä, hänestä tulee kelpo ehdokas eduskuntavaaleihin 2011.
Mitro Repo on sitten oma lukunsa. Hänestä tuli ääniharava ja nyt jotkut harmittelevat hänen ottamistaan listalle, muutenhan läpi olisivat menneet Liisa Jaakonsaari ja Kimmo Kiljunen. Tarkastellaanpa hiukan tätä asiaa. Lienee turvallista olettaa, että Mitro Revon vaihtoehto ei ollut mikään megastara, jolloin SDP:n kannatus olisi asettunut 15% - 17% haarukkaan. Tällä olisi todellakin tullut 2 paikkaa, mutta auta armias mikä huuto olisi syntynyt kun olisi käynyt ilmi että Mitro olisi ollut halukas meidän ehdokkaaksi, mutta että hänet torjuttiin. Siinähän hukattiin kolmas paikka, nyt kyllä tuli tehtyä sellainen moka että vastuullisten tulee väistyä!!
Naurettavin analyysi löytyi vaalien jälkeisen maanantain Ilta-Sanomista, jossa poliittisen toimituksen esimies (sic) Mika Koskinen arveli että ilman Mitroa SDP:n kannatus olisi keikkunut 15% hujakoilla ja saaliina mahdollisesti vain 1 meppi. Koskinen on missiolla SDP:tä vastaan, mutta ehkä nyt kuitenkin 15% olisi riittänyt kahteen meppiin, jos kerran Vihreiden 12,5% siihen riitti. Ammattitaidottomuus on kurjaa katseltavaa, oli ammatti mikä tahansa.
Ehdokasasettelun epäonnistuminen oli ehkä suurin yksittäinen syy yhden paikan menetykseen EU-vaaleissa 2009.
Eurovaalikatastrofi part II käsittelee puolueiden menestymistä eurovaaleissa, ja ilmestyy perjantaina 12.6
Eurovaalikatastrofi part III käsittelee SDP:n tulevaisuutta ja ilmestyy tiistaina 16.6.
Jälkiviisaasti arvioituna SDP:n ehdokasasettelu kosahti aika perusteellisesti. Itä-Suomeen ei löytynyt tunnettua ehdokasta, jolloin Riitta Myllerin äänet katosivat Riikka Mantereelle (kesk) ja Tarja Cronbergille (vihr). Pirkanmaalla jäätiin pahasti jalkoihin ja Varsinais - Suomi jatkoi jo totuttua konttauslinjaansa EU-vaaleissa. Listalla oli liikaa pudonneita kansanedustajia ja alle 40-v. (nais)ehdokkaita. Raavaat, katu-uskottavat duunari(mies)ehdokkaat puuttuivat täysin. Tulee toki muistaa, ettei puolue tyhmyyttään asettanut nyt nähtyä listaa, ehdokkaiksi ei voi ketään nakittaa. Eikä voi puoluejohtoa syyttää siitäkään, että yksi ehdokas vääntää megatortut omaan pesään juuri vaalien kynnyksellä.
Julkkiehdokkaiden hankinnassa SDP onnistui hyvin. Jani Sievisen äänimäärä ei huima ollut, mutta pesi hän verrokkiehdokkaansa, Kokoomuksen Joona Puhakan, mennen tullen. Sievisestä kuullaan vielä, hänestä tulee kelpo ehdokas eduskuntavaaleihin 2011.
Mitro Repo on sitten oma lukunsa. Hänestä tuli ääniharava ja nyt jotkut harmittelevat hänen ottamistaan listalle, muutenhan läpi olisivat menneet Liisa Jaakonsaari ja Kimmo Kiljunen. Tarkastellaanpa hiukan tätä asiaa. Lienee turvallista olettaa, että Mitro Revon vaihtoehto ei ollut mikään megastara, jolloin SDP:n kannatus olisi asettunut 15% - 17% haarukkaan. Tällä olisi todellakin tullut 2 paikkaa, mutta auta armias mikä huuto olisi syntynyt kun olisi käynyt ilmi että Mitro olisi ollut halukas meidän ehdokkaaksi, mutta että hänet torjuttiin. Siinähän hukattiin kolmas paikka, nyt kyllä tuli tehtyä sellainen moka että vastuullisten tulee väistyä!!
Naurettavin analyysi löytyi vaalien jälkeisen maanantain Ilta-Sanomista, jossa poliittisen toimituksen esimies (sic) Mika Koskinen arveli että ilman Mitroa SDP:n kannatus olisi keikkunut 15% hujakoilla ja saaliina mahdollisesti vain 1 meppi. Koskinen on missiolla SDP:tä vastaan, mutta ehkä nyt kuitenkin 15% olisi riittänyt kahteen meppiin, jos kerran Vihreiden 12,5% siihen riitti. Ammattitaidottomuus on kurjaa katseltavaa, oli ammatti mikä tahansa.
Ehdokasasettelun epäonnistuminen oli ehkä suurin yksittäinen syy yhden paikan menetykseen EU-vaaleissa 2009.
Eurovaalikatastrofi part II käsittelee puolueiden menestymistä eurovaaleissa, ja ilmestyy perjantaina 12.6
Eurovaalikatastrofi part III käsittelee SDP:n tulevaisuutta ja ilmestyy tiistaina 16.6.
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Anneli Jäätteenmäki linnaan?
Vappuna Keskusta varasti huomion kun Matti Vanhanen linjasi Keskustan tarvitsevan naispuolisen presidenttiehdokkaan 2012 vaaleihin, ja Jarmo Korhonen tarkensi sitten pahimmat pelot todeksi: ehdokkaaksi ollaan nostamassa Anneli Jäätteenmäkeä. Kyseessä oli tietenkin ovela temppu millä haluttiin nostaa Jäätteenmäen ja siten Keskustan kannatusta eurovaaleissa. Jäätteenmäellä on lähes 150 000 ääntä puolustettavana viime vaaleista ja nyt näkymät ovat synkät.
Suhtaudutaan silti hetkeksi asiaan täydellä vakavuudella ja analysoidaan hiukan Jäätteenmäen poliittista lähihistoriaa ja mahdollista ehdokkuutta presidentinvaaleissa 2012.
Anneli Jäätteenmäki on tehnyt pitkän uran politiikassa. Uran kruunasi nousu pääministeriksi maalisvaalien 2003 jälkeen, jolloin hänen johtamansa Keskusta voitti niukasti mutta riittävästi SDP:n. Vaalitaistelu oli repivä ja osin jopa katkera, ”Jos olet Lipposen puolella, olet sodan puolella” – kaikui viesti vaalikentillä. Keskustaretoriikan mukaan Jäätteenmäki ja Keskusta olivat rauhan ja YK:n päätöslauselmien puolella. Kyseessä oli siis nurkan takana väijyvä Irakin sota, nuorempi Bush puhui joukkotuhoaseista ja valmistautui nujertamaan Saddamin lopullisesti.
Pääministeri Lipposta lyötiin kuin vierasta sikaa. Kuilua hänen ja presidentti Halosen välille yritettiin luoda kaikin keinoin, välittämättä siitä että tosiasiallisesti maan ulkopolitiikan osalta ei ollut erilinjaisuutta löydettävissä kuin hiuksia halkomalla: Suomi toivoi rauhanomaista ratkaisua ja että mahdollisen intervention tulisi tapahtua YK:n päätöslauselman kautta. Suomi olisi valmis osallistumaan mahdolliseen jälleenrakentamiseen, mikäli konflikti syntyy. Emme halunneet siviileille tarpeetonta kärsimystä.
On epävarmaa toiko vai veikö valittu taktiikka Keskustalle ääniä. Varmaa sen sijaan on, että oppositiojohtaja Jäätteenmäki juonitteli presidentti Halosen avustajan kanssa saadakseen salassa pidettävää tietoa, ja käytti sitä sitten surutta hyväkseen. Lisäksi on varmaa että Anneli Jäätteenmäki kadotti luottamuksensa eduskunnassa, lopulta jopa Keskustan eduskuntaryhmän keskuudessa. Näin ollen Suomen ensimmäisen naispääministerin kausi kesti vain 63 päivää ja päättyi häpeälliseen eroon.
Eurovaaleissa 2004 Anneli Jäätteenmäki oli ääniharava, saaden melkein 150 000 ääntä. Salaliittoteorioilla on aina kannattajansa ja vaalijärjestelmä ei mahdollista miinusääniä. Todellisempi arvio Jäätteenmäen kannatuksesta saadaan muutaman viikon kuluttua, sympatia- ja sääliäänet vähenevät varmasti. Läpimeno lienee varmaa mutta äänimäärän kehitys tuskin on suotuisa.
Toimin Paavo Lipposen eduskunta-avustajana Irakgaten aikana, niin ennen kuin jälkeenkin 2003 vaalien. Hoidin hänen saamaansa kansalaispalautetta ja näin läheltä mitä Keskustan harjoittama mustamaalaus sai aikaan. Toinen toistaan onnettomampi tapaus oli varma että Lipponen oli Bushin velipuoli tai ainakin kaukainen serkku. Vainoharhaista sontapalautetta tuli niin paljon, ettei siihen vastaaminen ollut mahdollista. Henkilöön käyvää haukkumista esiintyi päivittäin, ja ainakin moraalisesti sitä ruokki Jäätteenmäki ja Keskustan puoluetoimisto.
Näistä lähtökohdista Keskusta valmistelee Anneli Jäätteenmäen presidenttiehdokkuutta. Tulen tekemään omalta osaltani kaikkeni että SDP:n ehdokas on vaalien toisella kierroksella. Jos näin ei kuitenkaan käy, olen valmis perustamaan USA:n politiikan mallin mukaan ”Demarit Niinistön puolesta” pumpun.
Sen verran lähtemättömän vaikutuksen Anneli Jäätteenmäki on minuun vuosien varrella tehnyt.
JK: Kannattaa lukea Pekka Ervasti : Irakgate (2004)
Suhtaudutaan silti hetkeksi asiaan täydellä vakavuudella ja analysoidaan hiukan Jäätteenmäen poliittista lähihistoriaa ja mahdollista ehdokkuutta presidentinvaaleissa 2012.
Anneli Jäätteenmäki on tehnyt pitkän uran politiikassa. Uran kruunasi nousu pääministeriksi maalisvaalien 2003 jälkeen, jolloin hänen johtamansa Keskusta voitti niukasti mutta riittävästi SDP:n. Vaalitaistelu oli repivä ja osin jopa katkera, ”Jos olet Lipposen puolella, olet sodan puolella” – kaikui viesti vaalikentillä. Keskustaretoriikan mukaan Jäätteenmäki ja Keskusta olivat rauhan ja YK:n päätöslauselmien puolella. Kyseessä oli siis nurkan takana väijyvä Irakin sota, nuorempi Bush puhui joukkotuhoaseista ja valmistautui nujertamaan Saddamin lopullisesti.
Pääministeri Lipposta lyötiin kuin vierasta sikaa. Kuilua hänen ja presidentti Halosen välille yritettiin luoda kaikin keinoin, välittämättä siitä että tosiasiallisesti maan ulkopolitiikan osalta ei ollut erilinjaisuutta löydettävissä kuin hiuksia halkomalla: Suomi toivoi rauhanomaista ratkaisua ja että mahdollisen intervention tulisi tapahtua YK:n päätöslauselman kautta. Suomi olisi valmis osallistumaan mahdolliseen jälleenrakentamiseen, mikäli konflikti syntyy. Emme halunneet siviileille tarpeetonta kärsimystä.
On epävarmaa toiko vai veikö valittu taktiikka Keskustalle ääniä. Varmaa sen sijaan on, että oppositiojohtaja Jäätteenmäki juonitteli presidentti Halosen avustajan kanssa saadakseen salassa pidettävää tietoa, ja käytti sitä sitten surutta hyväkseen. Lisäksi on varmaa että Anneli Jäätteenmäki kadotti luottamuksensa eduskunnassa, lopulta jopa Keskustan eduskuntaryhmän keskuudessa. Näin ollen Suomen ensimmäisen naispääministerin kausi kesti vain 63 päivää ja päättyi häpeälliseen eroon.
Eurovaaleissa 2004 Anneli Jäätteenmäki oli ääniharava, saaden melkein 150 000 ääntä. Salaliittoteorioilla on aina kannattajansa ja vaalijärjestelmä ei mahdollista miinusääniä. Todellisempi arvio Jäätteenmäen kannatuksesta saadaan muutaman viikon kuluttua, sympatia- ja sääliäänet vähenevät varmasti. Läpimeno lienee varmaa mutta äänimäärän kehitys tuskin on suotuisa.
Toimin Paavo Lipposen eduskunta-avustajana Irakgaten aikana, niin ennen kuin jälkeenkin 2003 vaalien. Hoidin hänen saamaansa kansalaispalautetta ja näin läheltä mitä Keskustan harjoittama mustamaalaus sai aikaan. Toinen toistaan onnettomampi tapaus oli varma että Lipponen oli Bushin velipuoli tai ainakin kaukainen serkku. Vainoharhaista sontapalautetta tuli niin paljon, ettei siihen vastaaminen ollut mahdollista. Henkilöön käyvää haukkumista esiintyi päivittäin, ja ainakin moraalisesti sitä ruokki Jäätteenmäki ja Keskustan puoluetoimisto.
Näistä lähtökohdista Keskusta valmistelee Anneli Jäätteenmäen presidenttiehdokkuutta. Tulen tekemään omalta osaltani kaikkeni että SDP:n ehdokas on vaalien toisella kierroksella. Jos näin ei kuitenkaan käy, olen valmis perustamaan USA:n politiikan mallin mukaan ”Demarit Niinistön puolesta” pumpun.
Sen verran lähtemättömän vaikutuksen Anneli Jäätteenmäki on minuun vuosien varrella tehnyt.
JK: Kannattaa lukea Pekka Ervasti : Irakgate (2004)
lauantai 16. toukokuuta 2009
Vaalianalyysi, kuis oikein käy?
Listat ovat kiinni ja numerot jaettu. EU - vaaleihin on kolme viikkoa ja kampanjat ovat kohta täydessä vauhdissa. Kansaa kiinnostaa lähes nolla ja kukaan ei oikein osaa sanoa mikä euroteema nousisi poliittiselle agendalle. 7.6.2009 käydään todennäköisesti hyvin sisäpoliittiset vaalit, joilla kuitenkin voi olla kauaskantoiset seuraukset. Tässä hiukan lepopäivän ratoksi analyysia eri puolueiden tilanteesta.
Kokoomus Perinteinen euromenestyjä joutuu vaaleihin ilman Piia-Noora Kauppia ja Alexander Stubbia. Gallup-ykkösen kannatus on osoittanut hiipumisen merkkejä, mutta varsin hyvin onnistunut ehdokasasettelu lupaa hyvää. Rahaa on yllin kyllin niin puolueella kuin ehdokkaillakin, eikä mainonnan ammattimaisuus jää huomaamatta. Todennäköiset läpimenijät löytyvät ryhmästä Itälä, Pietikäinen, Korhola, Penttilä ja Vatanen. Ehdokasjoukon jokeri on Heikki Kauppi, jonka vetovoima on suuri arvoitus. 4 paikkaa
Keskusta Edellisten vaalien ääniharava Anneli Jäätteenmäki johtaa Keskustan puolustustaistelua. Lista on kohtuullisen laadukas, mutta yleinen vastatuuli ja Jäätteenmäen äänimäärän takuuvarma pudotus tekevät vaaleista vaikeat. Keskusta on vaarassa joutua väliinputoajaksi kun europolitiikan suuret, konservatiivit ja sosialistit, ottavat mittaa toisistaan. Läpimenijät löytyvät ryhmästä Jäätteenmäki, Härmälä, Takkula, Kaikkonen, Karjula. Ehdokasjoukon jokeri on Johanna Korhonen, joka tosin teki vaaleista itselleen vaikeat valitsemalla vanhoillisen Keskustan puolueekseen. 2-3 paikkaa
SDP Kaikki istuvat luopuvat, joten asetelma on haastava. Yleinen kannatus on hiljalleen nousussa, toisaalta ehdokasasettelu ei mennyt putkeen. Kannattajien äänestyslaiskuus voi aiheuttaa ikävän yllätyksen, tosin listalla on monta ehdokasta jotka voivat saada ihmisiä uurnille vaikeista lähtökohdista huolimatta. Läpimenjät löytyvät ryhmästä Jaakonsaari, Isä Mitro, Sievinen, Kiljunen, Taiveaho. Ehdokasjoukon jokeri on Pilvi Torsti, jonka kannatus nousee kuin makkaranmyynti kesällä. Riittääkö aika? 2-3 paikkaa
Vihreät Suhteessa laadukkain lista, Hassi saa painaa kovaa jos aikoo jatkaa Brysselissä. Vihreys nyt on aina vain niin pop, ja näissä vaaleissa kannattajien saaminen uurnille voi olla tavallista helpompaa. Vastavalittu puheenjohtaja Sinnemäki saa paljon ilmaista mediahuomiota ja ammattitaitoinen puoluesihteeri Laturi pyörittää vihreiden mittapuun mukaan laadukasta kampanjaa. Läpimenijät löytyvät ryhmästä Hautala, Cronberg, Hassi. Ehdokasjoukon jokeri on Jyrki Kasvi, jonka nettiarmeija voi nyt näyttää voimansa. 2 paikkaa
Ps/KD Missä Soini, siellä äänivyöry. Tosin Soininkin kilpeen on tullut lommoja, mutta se ei estä äänikuninkuutta näissä vaaleissa. Vaaliliittokumppani Kristillisdemokraatit keskittää kaiken mahdollisen Essayahin taakse, kärkiehdokkaiden takana molempien osapuolten tynnyrit kumisevat tyhjyyttään. Läpimenijät ovat Soini ja Essayah. Ehdokasjoukon jokeri on Sampo Terho, joka Halla-Ahon tuella voi tehdä hyvänkin tuloksen. 2 paikkaa
Vasemmistoliitto Esko Seppänen on poissa ja sen myötä ainoa paikka on vaarassa. Ehdokasasettelu meni jokseenkin penkin alle eikä Tiusasen saama julkisuus ainakaan asiaa auta. Tiukka ydinkannatus kuitenkin antaa toivoa, kunhan äänestysaktiivisuus ei vain nouse liian korkeaksi. Mahdollinen läpimenijä löytyy ryhmästä Lapintie ja Suokas. Ehdokasjoukon jokeri on demarifobiasta kärsivä Jussi Saramo, joka on auringonlaskun puolueen nouseva kyky.
0-1 paikkaa
RKP Håpsan, RKP:llä ehdokasasettelu kosahti oikein kunnolla. Kaksi- ja jopa suomenkielisiä ääniä olisi pakko saada, mutta tällä listalla se on nästan hopplöst. Yksikään kansanedustaja ei lähtenyt vaaleihin, onko ryhmässä usko jo mennyt? Rösta - Älä äänestä on nyt jos koskaan RKP:lle istuva parahdus, koska puolueen toivo lepää matalassa äänestysaktiivisuudessa suomenkielisten keskuudessa. Todennäköisesti vaali-ilta päättyy i gråt och gnäll, mutta listan kärjessä keikkunevat Haglund ja Storgårds. Jokeri on Björn Månsson, pitkän linjan journalisti on kerännyt näyttävän tukilistan. 0-1 paikkaa
Loppupäätelmä: Jos jaossa olisi 16 paikkaa olisi homma selvä. Mutta kun vain 13 ensimmäistä matkaa Brysseliin, on vaali-iltana luvassa pettymyksiä. Kokoomuksen, Vihreiden ja PS/KD:n paikat ovat paketissa, muilla riittää jännitettävää. Ryhmästä SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto ja RKP vain yksi viettää vaalivalvojaisia ilosta juopuen. Muut kolme kiskovat ilolientä synkissä tunnelmissa, hyvin synkissä.
Kokoomus Perinteinen euromenestyjä joutuu vaaleihin ilman Piia-Noora Kauppia ja Alexander Stubbia. Gallup-ykkösen kannatus on osoittanut hiipumisen merkkejä, mutta varsin hyvin onnistunut ehdokasasettelu lupaa hyvää. Rahaa on yllin kyllin niin puolueella kuin ehdokkaillakin, eikä mainonnan ammattimaisuus jää huomaamatta. Todennäköiset läpimenijät löytyvät ryhmästä Itälä, Pietikäinen, Korhola, Penttilä ja Vatanen. Ehdokasjoukon jokeri on Heikki Kauppi, jonka vetovoima on suuri arvoitus. 4 paikkaa
Keskusta Edellisten vaalien ääniharava Anneli Jäätteenmäki johtaa Keskustan puolustustaistelua. Lista on kohtuullisen laadukas, mutta yleinen vastatuuli ja Jäätteenmäen äänimäärän takuuvarma pudotus tekevät vaaleista vaikeat. Keskusta on vaarassa joutua väliinputoajaksi kun europolitiikan suuret, konservatiivit ja sosialistit, ottavat mittaa toisistaan. Läpimenijät löytyvät ryhmästä Jäätteenmäki, Härmälä, Takkula, Kaikkonen, Karjula. Ehdokasjoukon jokeri on Johanna Korhonen, joka tosin teki vaaleista itselleen vaikeat valitsemalla vanhoillisen Keskustan puolueekseen. 2-3 paikkaa
SDP Kaikki istuvat luopuvat, joten asetelma on haastava. Yleinen kannatus on hiljalleen nousussa, toisaalta ehdokasasettelu ei mennyt putkeen. Kannattajien äänestyslaiskuus voi aiheuttaa ikävän yllätyksen, tosin listalla on monta ehdokasta jotka voivat saada ihmisiä uurnille vaikeista lähtökohdista huolimatta. Läpimenjät löytyvät ryhmästä Jaakonsaari, Isä Mitro, Sievinen, Kiljunen, Taiveaho. Ehdokasjoukon jokeri on Pilvi Torsti, jonka kannatus nousee kuin makkaranmyynti kesällä. Riittääkö aika? 2-3 paikkaa
Vihreät Suhteessa laadukkain lista, Hassi saa painaa kovaa jos aikoo jatkaa Brysselissä. Vihreys nyt on aina vain niin pop, ja näissä vaaleissa kannattajien saaminen uurnille voi olla tavallista helpompaa. Vastavalittu puheenjohtaja Sinnemäki saa paljon ilmaista mediahuomiota ja ammattitaitoinen puoluesihteeri Laturi pyörittää vihreiden mittapuun mukaan laadukasta kampanjaa. Läpimenijät löytyvät ryhmästä Hautala, Cronberg, Hassi. Ehdokasjoukon jokeri on Jyrki Kasvi, jonka nettiarmeija voi nyt näyttää voimansa. 2 paikkaa
Ps/KD Missä Soini, siellä äänivyöry. Tosin Soininkin kilpeen on tullut lommoja, mutta se ei estä äänikuninkuutta näissä vaaleissa. Vaaliliittokumppani Kristillisdemokraatit keskittää kaiken mahdollisen Essayahin taakse, kärkiehdokkaiden takana molempien osapuolten tynnyrit kumisevat tyhjyyttään. Läpimenijät ovat Soini ja Essayah. Ehdokasjoukon jokeri on Sampo Terho, joka Halla-Ahon tuella voi tehdä hyvänkin tuloksen. 2 paikkaa
Vasemmistoliitto Esko Seppänen on poissa ja sen myötä ainoa paikka on vaarassa. Ehdokasasettelu meni jokseenkin penkin alle eikä Tiusasen saama julkisuus ainakaan asiaa auta. Tiukka ydinkannatus kuitenkin antaa toivoa, kunhan äänestysaktiivisuus ei vain nouse liian korkeaksi. Mahdollinen läpimenijä löytyy ryhmästä Lapintie ja Suokas. Ehdokasjoukon jokeri on demarifobiasta kärsivä Jussi Saramo, joka on auringonlaskun puolueen nouseva kyky.
0-1 paikkaa
RKP Håpsan, RKP:llä ehdokasasettelu kosahti oikein kunnolla. Kaksi- ja jopa suomenkielisiä ääniä olisi pakko saada, mutta tällä listalla se on nästan hopplöst. Yksikään kansanedustaja ei lähtenyt vaaleihin, onko ryhmässä usko jo mennyt? Rösta - Älä äänestä on nyt jos koskaan RKP:lle istuva parahdus, koska puolueen toivo lepää matalassa äänestysaktiivisuudessa suomenkielisten keskuudessa. Todennäköisesti vaali-ilta päättyy i gråt och gnäll, mutta listan kärjessä keikkunevat Haglund ja Storgårds. Jokeri on Björn Månsson, pitkän linjan journalisti on kerännyt näyttävän tukilistan. 0-1 paikkaa
Loppupäätelmä: Jos jaossa olisi 16 paikkaa olisi homma selvä. Mutta kun vain 13 ensimmäistä matkaa Brysseliin, on vaali-iltana luvassa pettymyksiä. Kokoomuksen, Vihreiden ja PS/KD:n paikat ovat paketissa, muilla riittää jännitettävää. Ryhmästä SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto ja RKP vain yksi viettää vaalivalvojaisia ilosta juopuen. Muut kolme kiskovat ilolientä synkissä tunnelmissa, hyvin synkissä.
perjantai 10. huhtikuuta 2009
Paavo Lipponen, pääsiäisen piristys
Paavo Lipponen tulittaa täyslaidallisen Turun Sanomissa. Hän tietää itsekin provosoivansa kuten Turun Sanomien kolumnin otsikko kertoo, ja niinhän siinä käykin. Lipposen terävä kynä ja rohkeus tykittää näkemyksiään on omaa luokkaansa, siinä joku populistilässyttäjä tyyliin Soini on pelkkä oppipoika. Totta kai se on helpompaa tehdä kun ei enää ole politiikan keskiössä, mutta ei se sinänsä vähennä Lipposen arvoa mielipidevaikuttajana.
Lipponen on selkeästi aidon huolissaan Suomen tulevaisuudesta. Energiapolitiikassa leikitään vihreitä piirileikkejä, uskotellaan homman hoituvan tuulimyllyillä ja hurskaalla uskolla. Tuulivoiman syöttötariffijärjestelmällä aiotaan keinotekoisesti taata tuulivoiman kilpailukyky. Marginaalisen tuotannon tukemisen lasku on suuri ja sen maksavat veronmaksajat, tästä saamme maataloustukeen verrattavan tukiautomaatin. Asiasta voi lukea vaikka Loviisan Sanomien pääkirjoituksesta.
Lipponen on varmasti huolissaan myös siitä, että SDP erehtyy kopioimaan Ruotsin demareiden energiapoliittisen linjan. Siellä Mona Sahlinin johtama puolue on linnoittautunut Vasemmistopuolueen ja Vihreiden kanssa ydinvoimaa vastaan, demareiden ay-siiven ja monen muunkin järkytykseksi. Tämä tulee olemaan yksi keskeinen tekijä miksi voi ennustaa Ruotsin oikeistohallitukselle pitkää ikää, ikävä kyllä.
Lipposen huolen SDP:n tulevaisuudesta ymmärtää, kun hän on ollut puolueaktiivi lähes 50 vuotta. Sinä aikana hän on ehtinyt nähdä kaikenlaista, eikä SDP:n mielenmuutos esimerkiksi presidentin valtaoikeuksien suhteen varmasti miellytä perinteistä parlamentaarisen demokratian kannattajaa. Kyseessä onkin uskomaton keikaus, todellinen harha-askel kansaa kosiskelevaan populismiin.
Lipponen tarttuu myös Sauli Niinistön puheisiin. Kerta toisensa jälkeen puhemies Niinistö linjaa istuvan hallituksen näkemyksiä vastaan. Niinistö käy presidentinvaaleja 2012 jo täyttä häkää, vaikka asiasta kysyttäessä jeesusteleekin silmät kirkkaina. Ainoa toinen selitys on nimittäin se, että Niinistö on täysin menettänyt uskonsa edustamansa puolueensa poliittiseen linjaan, minkä luulisi Jyrki Kataista huolettavan. Mutta ei, Katainen surffailee fantastisuutta hokien eteenpäin, joten ainoaksi selitykseksi jää Niinistön presidentinvaalikampanja 2012. Tähän pitäisi sitten tarttua, mutta kumman hampaattomasti media Niinistöä käsittelee.
Loistava kolumni jälleen Lipposelta, todellinen piristysruiske uutisköyhään pääsiäiseen
Lipponen on selkeästi aidon huolissaan Suomen tulevaisuudesta. Energiapolitiikassa leikitään vihreitä piirileikkejä, uskotellaan homman hoituvan tuulimyllyillä ja hurskaalla uskolla. Tuulivoiman syöttötariffijärjestelmällä aiotaan keinotekoisesti taata tuulivoiman kilpailukyky. Marginaalisen tuotannon tukemisen lasku on suuri ja sen maksavat veronmaksajat, tästä saamme maataloustukeen verrattavan tukiautomaatin. Asiasta voi lukea vaikka Loviisan Sanomien pääkirjoituksesta.
Lipponen on varmasti huolissaan myös siitä, että SDP erehtyy kopioimaan Ruotsin demareiden energiapoliittisen linjan. Siellä Mona Sahlinin johtama puolue on linnoittautunut Vasemmistopuolueen ja Vihreiden kanssa ydinvoimaa vastaan, demareiden ay-siiven ja monen muunkin järkytykseksi. Tämä tulee olemaan yksi keskeinen tekijä miksi voi ennustaa Ruotsin oikeistohallitukselle pitkää ikää, ikävä kyllä.
Lipposen huolen SDP:n tulevaisuudesta ymmärtää, kun hän on ollut puolueaktiivi lähes 50 vuotta. Sinä aikana hän on ehtinyt nähdä kaikenlaista, eikä SDP:n mielenmuutos esimerkiksi presidentin valtaoikeuksien suhteen varmasti miellytä perinteistä parlamentaarisen demokratian kannattajaa. Kyseessä onkin uskomaton keikaus, todellinen harha-askel kansaa kosiskelevaan populismiin.
Lipponen tarttuu myös Sauli Niinistön puheisiin. Kerta toisensa jälkeen puhemies Niinistö linjaa istuvan hallituksen näkemyksiä vastaan. Niinistö käy presidentinvaaleja 2012 jo täyttä häkää, vaikka asiasta kysyttäessä jeesusteleekin silmät kirkkaina. Ainoa toinen selitys on nimittäin se, että Niinistö on täysin menettänyt uskonsa edustamansa puolueensa poliittiseen linjaan, minkä luulisi Jyrki Kataista huolettavan. Mutta ei, Katainen surffailee fantastisuutta hokien eteenpäin, joten ainoaksi selitykseksi jää Niinistön presidentinvaalikampanja 2012. Tähän pitäisi sitten tarttua, mutta kumman hampaattomasti media Niinistöä käsittelee.
Loistava kolumni jälleen Lipposelta, todellinen piristysruiske uutisköyhään pääsiäiseen
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Vanhanen jälleen heikoilla jäillä
Kukaan muu ei saa kiireistä (ja laiskaa) bloggaajaa niin äkäisenä näppäimistön kimppuun kuin pääministeri Matti Vanhanen. Tällä kertaa (sattuma) pääministeri päätti leikkiä kovaa poikaa kolmikannan kustannuksella, saatuaan herätyksen Rukan hangilla. Oijoi sentään, yleensä korkean paikan leirillä keksittävät superideat vaietaan visusti kuoliaaksi, mutta Vanhanen päätti toisin. Lopputulos on kaikkien tiedossa, Vanhanen vaikeutti entisestään asemaansa.
On silmiinpistävää kuinka kokoomus vetäytyi taustalle kun eläkeriita alkoi. Jyrki Katainen otti brunaa Egyptissä ja saapui sitten loppuvaiheessa sovittelemaan kiistaa. Ehtipä hän heti palattuaan lausumaan kaikki mahdolliset kliseet ja latteudet uutisissa, oli varmaan viestinnän ammattilaisilla keinot aika vähissä. Hallituskumppanin johtaja korviaan myöten nesteessä, ja oma puolue pahasti puun ja kuoren välissä. Mahtoi harmittaa kun Akava seisoi tiukasti samassa rintamassa SAK:n ja STTK:n kanssa, kokoomuksella kun kuitenkin on Akavassa ihan merkittävästi asemia. Mutta ay-mies tai nainen on ensisijaisesti juuri sitä ja vasta toissijaisesti puolueensa soturi. Se ainakin kävi kokoomukselle selväksi.
Laajalti on mietitty miten Vanhasen avustajakaarti ei hillinnyt häntä ajoissa. Voi tietenkin olla, että pääministeri oli sellaisella missiolla että mitään ei olisi ollut tehtävissä, mutta ilmeisesti pääministerin staabissa ei ole ketään työmarkkinamaailman ammattilasta. (Kataisen esikunnassa on JYTYn järjestöpäällikkö Ari Sauros, lisäksi puoluesihteeri Taru Tujunen ja Holmlundin erityisavustaja Kristiina Kokko osaavat nämä asiat). Keskustalla ei ole SAK:ssa mitään asemaa ja Akavassakin lähinnä marginaalisesti. STTK:ssa on muutama keskustalainen liittojohtaja, mutta kaikesta päätellen he eivät ole pääministeri Vanhasen lähipiirissä.
Sokea Reettakin näki että hallitus ei voi tehdä yksipuolisesti eläkeratkaisuja, jollei sitten halua saada koko palkansaajaliikettä (EK:n hiljaisella siunauksella) vastaansa. Tämän unohtaminen maksoi Vanhaselle paljon. Keskustan kannatus alitti 19% kun taas SDP:n kannatus nousi selvästi. Vaikutus voi olla lyhytaikainen, mutta eräät muut seuraukset eivät: SDP sai aivan uutta itseluottamusta ja koko palkansaajaliike muistaa varmasti pitkään Vanhaseen henkilöityvän eläkeriidan.
On silmiinpistävää kuinka kokoomus vetäytyi taustalle kun eläkeriita alkoi. Jyrki Katainen otti brunaa Egyptissä ja saapui sitten loppuvaiheessa sovittelemaan kiistaa. Ehtipä hän heti palattuaan lausumaan kaikki mahdolliset kliseet ja latteudet uutisissa, oli varmaan viestinnän ammattilaisilla keinot aika vähissä. Hallituskumppanin johtaja korviaan myöten nesteessä, ja oma puolue pahasti puun ja kuoren välissä. Mahtoi harmittaa kun Akava seisoi tiukasti samassa rintamassa SAK:n ja STTK:n kanssa, kokoomuksella kun kuitenkin on Akavassa ihan merkittävästi asemia. Mutta ay-mies tai nainen on ensisijaisesti juuri sitä ja vasta toissijaisesti puolueensa soturi. Se ainakin kävi kokoomukselle selväksi.
Laajalti on mietitty miten Vanhasen avustajakaarti ei hillinnyt häntä ajoissa. Voi tietenkin olla, että pääministeri oli sellaisella missiolla että mitään ei olisi ollut tehtävissä, mutta ilmeisesti pääministerin staabissa ei ole ketään työmarkkinamaailman ammattilasta. (Kataisen esikunnassa on JYTYn järjestöpäällikkö Ari Sauros, lisäksi puoluesihteeri Taru Tujunen ja Holmlundin erityisavustaja Kristiina Kokko osaavat nämä asiat). Keskustalla ei ole SAK:ssa mitään asemaa ja Akavassakin lähinnä marginaalisesti. STTK:ssa on muutama keskustalainen liittojohtaja, mutta kaikesta päätellen he eivät ole pääministeri Vanhasen lähipiirissä.
Sokea Reettakin näki että hallitus ei voi tehdä yksipuolisesti eläkeratkaisuja, jollei sitten halua saada koko palkansaajaliikettä (EK:n hiljaisella siunauksella) vastaansa. Tämän unohtaminen maksoi Vanhaselle paljon. Keskustan kannatus alitti 19% kun taas SDP:n kannatus nousi selvästi. Vaikutus voi olla lyhytaikainen, mutta eräät muut seuraukset eivät: SDP sai aivan uutta itseluottamusta ja koko palkansaajaliike muistaa varmasti pitkään Vanhaseen henkilöityvän eläkeriidan.
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Pääministerin (harhaiset) visiot
Päivän (15.2.) Hesarissa pääministeri Matti Vanhanen visio Suomea vuonna 2019. Artikkelissa on yhtä sun toista toiveiden tynnyristä nostettua ideaa (mm. 40% energiasta on uusiutuvaa energiaa), mutta suurin huomio kiinnittyy pääministerin näkemykseen omasta tulevaisuudestaan - Matti Vanhanen lopettelee 2019 neljättä kauttaan pääministerinä. Jeah, right, ja lehmät lentävät.
Matti Vanhanen nousi pääministeriksi kun Anneli Jäätteenmäen poliittinen uskottavuus katosi. Sen jälkeen Vanhanen on kontannut vaaleista toiseen, milloin vähemmän (eduskuntavaalit 2007), milloin enemmän (presidentinvaalit 2006, kunnallisvaalit 2008). Tällä hetkellä Keskustan kannatus matelee (SDP:n tavoin) 20% viivalla, mikä lupaa roimaa tappiota eu-vaaleissa 2009. Keskustan ehdokasasettelu ei suuria lupaa ja Jäätteenmäenkin sääliäänet vähenevät runsaasti. Näin ollen puolue menettää paikan ja Vanhasen tappioputki jatkuu.
Näistä lähtökohdista Matti Vanhanen kuvittelee menestyvänsä eduskuntavaaleissa 2011 niin hyvin, että voisi jatkaa pääministerinä. Kaltaiseni politiikkaa hiukan seuraava ihmettelee miten se olisi mahdollista. Vaihtoehtoja lienee kaksi: 1) Keskusta on suurin puolue 2) Muut puolueet heltyvät Vanhaselle ja nostavat hänet pääministeriksi vaikka Keskusta ei ole suurin puolue.
Mikään ei viittaa siihen että Keskusta olisi eduskuntavaalien suurin puolue. Kokoomus on valovuoden edellä ja on epävarmaa pysyvätkö edes sosialidemokraatit selän takana. Keskusta on tahmeassa kunnossa eikä mikään viittaa trendin kääntymiseen, vaikka vaaleihin on vielä aikaa. Soini syö kannatusta ja äänestäjien kyllästyminen pääministeriinsä on ilmeistä. Voisi varsin turvallisin mielin luvata tarjoavansa Matti Vanhaselle ison lasin omenamehua Nurmijärjen ABC:llä, mikäli hän jotenkin onnistuu katkaisemaan tappiotrendinsä eduskuntavaaleissa 2011.
Vanhanen voi tietenkin myös kuvitella olevansa niin erinomainen pääministeri, että hänen halutaan tehtävässään jatkavan vaalituloksesta riippumatta. Todellisuudesta voi vieraantua monella tapaa, mutta ei edes Matti Vanhasen luulisi kuvittelevan Jyrki Kataisen väistävän mikäli Kokoomus on vaalien jälkeen suurin puolue. On myös epätodennäköistä, että muut puolueet eivät kykenisi sopimaan hallitusyhteistyöstä ilman Nurmijärven suuren miehen panosta.
Sinipunaa pukkaa 2011 ja sitä myöten Matti Vanhasen ura politiikan huipulla päättyy.
Matti Vanhanen nousi pääministeriksi kun Anneli Jäätteenmäen poliittinen uskottavuus katosi. Sen jälkeen Vanhanen on kontannut vaaleista toiseen, milloin vähemmän (eduskuntavaalit 2007), milloin enemmän (presidentinvaalit 2006, kunnallisvaalit 2008). Tällä hetkellä Keskustan kannatus matelee (SDP:n tavoin) 20% viivalla, mikä lupaa roimaa tappiota eu-vaaleissa 2009. Keskustan ehdokasasettelu ei suuria lupaa ja Jäätteenmäenkin sääliäänet vähenevät runsaasti. Näin ollen puolue menettää paikan ja Vanhasen tappioputki jatkuu.
Näistä lähtökohdista Matti Vanhanen kuvittelee menestyvänsä eduskuntavaaleissa 2011 niin hyvin, että voisi jatkaa pääministerinä. Kaltaiseni politiikkaa hiukan seuraava ihmettelee miten se olisi mahdollista. Vaihtoehtoja lienee kaksi: 1) Keskusta on suurin puolue 2) Muut puolueet heltyvät Vanhaselle ja nostavat hänet pääministeriksi vaikka Keskusta ei ole suurin puolue.
Mikään ei viittaa siihen että Keskusta olisi eduskuntavaalien suurin puolue. Kokoomus on valovuoden edellä ja on epävarmaa pysyvätkö edes sosialidemokraatit selän takana. Keskusta on tahmeassa kunnossa eikä mikään viittaa trendin kääntymiseen, vaikka vaaleihin on vielä aikaa. Soini syö kannatusta ja äänestäjien kyllästyminen pääministeriinsä on ilmeistä. Voisi varsin turvallisin mielin luvata tarjoavansa Matti Vanhaselle ison lasin omenamehua Nurmijärjen ABC:llä, mikäli hän jotenkin onnistuu katkaisemaan tappiotrendinsä eduskuntavaaleissa 2011.
Vanhanen voi tietenkin myös kuvitella olevansa niin erinomainen pääministeri, että hänen halutaan tehtävässään jatkavan vaalituloksesta riippumatta. Todellisuudesta voi vieraantua monella tapaa, mutta ei edes Matti Vanhasen luulisi kuvittelevan Jyrki Kataisen väistävän mikäli Kokoomus on vaalien jälkeen suurin puolue. On myös epätodennäköistä, että muut puolueet eivät kykenisi sopimaan hallitusyhteistyöstä ilman Nurmijärven suuren miehen panosta.
Sinipunaa pukkaa 2011 ja sitä myöten Matti Vanhasen ura politiikan huipulla päättyy.
lauantai 3. tammikuuta 2009
Säälittävää, Ilta-Sanomat
Noin 25 vuoden ajan olen lukenut molemmat iltapäivälehdet joka päivä. Pitkiäkin matkoja on ajettu kun lehtinarkomania ei anna armoa. Kautta vuosien olen pitänyt Ilta-Sanomia (IS) laadukkaampana lehtenä kuin Iltalehteä (IL), mutta viime päivinä käsitys on alkanut muuttua. Itse asiassa muutos on alkanut jo aikaisemmin, mutta siitä lopuksi.
Iltalehti oli saanut houkuteltua SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen ”glamourkissakuviin”. Kuvat julkaistiin lehden uudenvuoden numerossa. Kuvat olivat tyylikkäitä (verkkosukat tosin tulisi kieltää direktiivillä) ja Jutta linjasi mm. synkkenevästä taloustilanteesta ja SDP:n tulevaisuudesta. Lehteä lukiessa kävi mielessä että mitäköhän IS:n likasankojournalismi tähän keksii. Vastaus tähän saatiin perjantaina ja tänään lauantaina.
IS aloittaa soittamalla SDP:n pahan ilman linnulle, Arja Alholle, joka linjaa mm. seuraavaa: ”Politiikan toimintakenttä on jossain muualla kuin kristallilamppujen tai verkkosukkien maailmassa”. Itsekin samanhenkisissä kuvissa 1998 esiintynyt Alho jatkaa toiveita herättävästi: ”Jos SDP haluaa tulla tunnetuksi glamourin ja verkkosukkien kautta, niin se ei ole työväenpuolue, jossa minä haluan olla”. Sillä lailla, näin on likasanko saatu kaadettua puoluejohtajan niskaan ja esitetty peitelty uhkaus, jonka toteutumista moni lähinnä toivoo.
Kommenttina toimittaja Ulla Appelsin jeesustelee mm. seuraavaa: ”Millaista viestiä bileasuissa poseeraava Urpilainen tarjoaa demariäänestäjille, joista yhä useampaa uhkaavat potkut töistä? Verkkosukista on aika vähän apua Voikkaan paperitehtaan raunioille.” Harvinaisen typerää tekstiä, ja asetelma on selkeä: IS on kaivanut nurkasta keskinkertaisen nobody-toimittajan, jonka tehtävänä on paatoksellisesti paheksua Urpilaisen kuvia.
Tänään lauantaina IS lyö lisää löylyä pesään. Toimittaja Tuomas Manninen leikkii epäammattimaista hevosenleikkiä puoluejohdon avustajan Arto J. Virtasen kanssa, ja ryydittää mautonta juttuaan kommentoimalla mm. seuraavasti: ”Kysymys Niksi-Pirkalle: Mitä voi SDP tehdä verkkosukkahousuille, jos kirppu puree SDP:n kansanedustajaa? Tehdään niistä pyydys, mutta harkitkaa tarkkaan silmäkokoa. SDP:n vaihtoehto taitaa olla entistä epäselvempi.”
Sattumalta päivän lehteen on päätynyt myös mielipidekirjoitus, jossa Urpilaista haukutaan oikein kunnolla, nimettömänä tietysti.
Ilta-Sanomien politiikan toimituksen rappio kulminoituu hetkeen kun kokenut ja arvostettu Timo J. Anttila jätti lehden. Hän oli toiminut politiikan toimituksen esimiehenä nauttien laajaa arvostusta poliittisella kentällä. Lehdestä muistetaan toinenkin oman alansa valioyksilö, Kari Valtonen. Heidän lähtönsä jälkeen Eija Kallioniemi on ainoa jäljellä oleva politiikasta ymmärtävä toimittaja, muut keskittyvät pääsääntöisesti yllä mainitun tyyppiseen roskaan.
Nuori, kaunis nainen puoluejohtajana on kerta kaikkiaan liikaa monelle kyyniselle toimittajalle. Pitää päästä pätemään ja osoittamaan kynällä, miten huono valinta on tullutkaan tehtyä. Keinoista ei niin väliä, kunhan päästään rappaamaan.
Ilta-Sanomat on vajonnut käsittämättömän syvälle rappiojournalismin syövereihin. Kyseinen lehti tulisi jättää omaan arvoonsa kunnes se sieltä nousee.
PS: On a happier notice, IS kertoi myös puhemies Niinistön ja kokoomuksen viestintäpäällikön Jenni Haukion menevän naimisiin tänään. Jenni on vanha tuttu P-klubista, jonka vuosijuhlien juhlapuhujana Sauli Niinistö oli 1997, kun itse olin P-klubin pj. Suomi on pieni maa.
Lämpimät onnittelut!
Iltalehti oli saanut houkuteltua SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen ”glamourkissakuviin”. Kuvat julkaistiin lehden uudenvuoden numerossa. Kuvat olivat tyylikkäitä (verkkosukat tosin tulisi kieltää direktiivillä) ja Jutta linjasi mm. synkkenevästä taloustilanteesta ja SDP:n tulevaisuudesta. Lehteä lukiessa kävi mielessä että mitäköhän IS:n likasankojournalismi tähän keksii. Vastaus tähän saatiin perjantaina ja tänään lauantaina.
IS aloittaa soittamalla SDP:n pahan ilman linnulle, Arja Alholle, joka linjaa mm. seuraavaa: ”Politiikan toimintakenttä on jossain muualla kuin kristallilamppujen tai verkkosukkien maailmassa”. Itsekin samanhenkisissä kuvissa 1998 esiintynyt Alho jatkaa toiveita herättävästi: ”Jos SDP haluaa tulla tunnetuksi glamourin ja verkkosukkien kautta, niin se ei ole työväenpuolue, jossa minä haluan olla”. Sillä lailla, näin on likasanko saatu kaadettua puoluejohtajan niskaan ja esitetty peitelty uhkaus, jonka toteutumista moni lähinnä toivoo.
Kommenttina toimittaja Ulla Appelsin jeesustelee mm. seuraavaa: ”Millaista viestiä bileasuissa poseeraava Urpilainen tarjoaa demariäänestäjille, joista yhä useampaa uhkaavat potkut töistä? Verkkosukista on aika vähän apua Voikkaan paperitehtaan raunioille.” Harvinaisen typerää tekstiä, ja asetelma on selkeä: IS on kaivanut nurkasta keskinkertaisen nobody-toimittajan, jonka tehtävänä on paatoksellisesti paheksua Urpilaisen kuvia.
Tänään lauantaina IS lyö lisää löylyä pesään. Toimittaja Tuomas Manninen leikkii epäammattimaista hevosenleikkiä puoluejohdon avustajan Arto J. Virtasen kanssa, ja ryydittää mautonta juttuaan kommentoimalla mm. seuraavasti: ”Kysymys Niksi-Pirkalle: Mitä voi SDP tehdä verkkosukkahousuille, jos kirppu puree SDP:n kansanedustajaa? Tehdään niistä pyydys, mutta harkitkaa tarkkaan silmäkokoa. SDP:n vaihtoehto taitaa olla entistä epäselvempi.”
Sattumalta päivän lehteen on päätynyt myös mielipidekirjoitus, jossa Urpilaista haukutaan oikein kunnolla, nimettömänä tietysti.
Ilta-Sanomien politiikan toimituksen rappio kulminoituu hetkeen kun kokenut ja arvostettu Timo J. Anttila jätti lehden. Hän oli toiminut politiikan toimituksen esimiehenä nauttien laajaa arvostusta poliittisella kentällä. Lehdestä muistetaan toinenkin oman alansa valioyksilö, Kari Valtonen. Heidän lähtönsä jälkeen Eija Kallioniemi on ainoa jäljellä oleva politiikasta ymmärtävä toimittaja, muut keskittyvät pääsääntöisesti yllä mainitun tyyppiseen roskaan.
Nuori, kaunis nainen puoluejohtajana on kerta kaikkiaan liikaa monelle kyyniselle toimittajalle. Pitää päästä pätemään ja osoittamaan kynällä, miten huono valinta on tullutkaan tehtyä. Keinoista ei niin väliä, kunhan päästään rappaamaan.
Ilta-Sanomat on vajonnut käsittämättömän syvälle rappiojournalismin syövereihin. Kyseinen lehti tulisi jättää omaan arvoonsa kunnes se sieltä nousee.
PS: On a happier notice, IS kertoi myös puhemies Niinistön ja kokoomuksen viestintäpäällikön Jenni Haukion menevän naimisiin tänään. Jenni on vanha tuttu P-klubista, jonka vuosijuhlien juhlapuhujana Sauli Niinistö oli 1997, kun itse olin P-klubin pj. Suomi on pieni maa.
Lämpimät onnittelut!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
