Vappuna Keskusta varasti huomion kun Matti Vanhanen linjasi Keskustan tarvitsevan naispuolisen presidenttiehdokkaan 2012 vaaleihin, ja Jarmo Korhonen tarkensi sitten pahimmat pelot todeksi: ehdokkaaksi ollaan nostamassa Anneli Jäätteenmäkeä. Kyseessä oli tietenkin ovela temppu millä haluttiin nostaa Jäätteenmäen ja siten Keskustan kannatusta eurovaaleissa. Jäätteenmäellä on lähes 150 000 ääntä puolustettavana viime vaaleista ja nyt näkymät ovat synkät.
Suhtaudutaan silti hetkeksi asiaan täydellä vakavuudella ja analysoidaan hiukan Jäätteenmäen poliittista lähihistoriaa ja mahdollista ehdokkuutta presidentinvaaleissa 2012.
Anneli Jäätteenmäki on tehnyt pitkän uran politiikassa. Uran kruunasi nousu pääministeriksi maalisvaalien 2003 jälkeen, jolloin hänen johtamansa Keskusta voitti niukasti mutta riittävästi SDP:n. Vaalitaistelu oli repivä ja osin jopa katkera, ”Jos olet Lipposen puolella, olet sodan puolella” – kaikui viesti vaalikentillä. Keskustaretoriikan mukaan Jäätteenmäki ja Keskusta olivat rauhan ja YK:n päätöslauselmien puolella. Kyseessä oli siis nurkan takana väijyvä Irakin sota, nuorempi Bush puhui joukkotuhoaseista ja valmistautui nujertamaan Saddamin lopullisesti.
Pääministeri Lipposta lyötiin kuin vierasta sikaa. Kuilua hänen ja presidentti Halosen välille yritettiin luoda kaikin keinoin, välittämättä siitä että tosiasiallisesti maan ulkopolitiikan osalta ei ollut erilinjaisuutta löydettävissä kuin hiuksia halkomalla: Suomi toivoi rauhanomaista ratkaisua ja että mahdollisen intervention tulisi tapahtua YK:n päätöslauselman kautta. Suomi olisi valmis osallistumaan mahdolliseen jälleenrakentamiseen, mikäli konflikti syntyy. Emme halunneet siviileille tarpeetonta kärsimystä.
On epävarmaa toiko vai veikö valittu taktiikka Keskustalle ääniä. Varmaa sen sijaan on, että oppositiojohtaja Jäätteenmäki juonitteli presidentti Halosen avustajan kanssa saadakseen salassa pidettävää tietoa, ja käytti sitä sitten surutta hyväkseen. Lisäksi on varmaa että Anneli Jäätteenmäki kadotti luottamuksensa eduskunnassa, lopulta jopa Keskustan eduskuntaryhmän keskuudessa. Näin ollen Suomen ensimmäisen naispääministerin kausi kesti vain 63 päivää ja päättyi häpeälliseen eroon.
Eurovaaleissa 2004 Anneli Jäätteenmäki oli ääniharava, saaden melkein 150 000 ääntä. Salaliittoteorioilla on aina kannattajansa ja vaalijärjestelmä ei mahdollista miinusääniä. Todellisempi arvio Jäätteenmäen kannatuksesta saadaan muutaman viikon kuluttua, sympatia- ja sääliäänet vähenevät varmasti. Läpimeno lienee varmaa mutta äänimäärän kehitys tuskin on suotuisa.
Toimin Paavo Lipposen eduskunta-avustajana Irakgaten aikana, niin ennen kuin jälkeenkin 2003 vaalien. Hoidin hänen saamaansa kansalaispalautetta ja näin läheltä mitä Keskustan harjoittama mustamaalaus sai aikaan. Toinen toistaan onnettomampi tapaus oli varma että Lipponen oli Bushin velipuoli tai ainakin kaukainen serkku. Vainoharhaista sontapalautetta tuli niin paljon, ettei siihen vastaaminen ollut mahdollista. Henkilöön käyvää haukkumista esiintyi päivittäin, ja ainakin moraalisesti sitä ruokki Jäätteenmäki ja Keskustan puoluetoimisto.
Näistä lähtökohdista Keskusta valmistelee Anneli Jäätteenmäen presidenttiehdokkuutta. Tulen tekemään omalta osaltani kaikkeni että SDP:n ehdokas on vaalien toisella kierroksella. Jos näin ei kuitenkaan käy, olen valmis perustamaan USA:n politiikan mallin mukaan ”Demarit Niinistön puolesta” pumpun.
Sen verran lähtemättömän vaikutuksen Anneli Jäätteenmäki on minuun vuosien varrella tehnyt.
JK: Kannattaa lukea Pekka Ervasti : Irakgate (2004)
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
lauantai 16. toukokuuta 2009
Vaalianalyysi, kuis oikein käy?
Listat ovat kiinni ja numerot jaettu. EU - vaaleihin on kolme viikkoa ja kampanjat ovat kohta täydessä vauhdissa. Kansaa kiinnostaa lähes nolla ja kukaan ei oikein osaa sanoa mikä euroteema nousisi poliittiselle agendalle. 7.6.2009 käydään todennäköisesti hyvin sisäpoliittiset vaalit, joilla kuitenkin voi olla kauaskantoiset seuraukset. Tässä hiukan lepopäivän ratoksi analyysia eri puolueiden tilanteesta.
Kokoomus Perinteinen euromenestyjä joutuu vaaleihin ilman Piia-Noora Kauppia ja Alexander Stubbia. Gallup-ykkösen kannatus on osoittanut hiipumisen merkkejä, mutta varsin hyvin onnistunut ehdokasasettelu lupaa hyvää. Rahaa on yllin kyllin niin puolueella kuin ehdokkaillakin, eikä mainonnan ammattimaisuus jää huomaamatta. Todennäköiset läpimenijät löytyvät ryhmästä Itälä, Pietikäinen, Korhola, Penttilä ja Vatanen. Ehdokasjoukon jokeri on Heikki Kauppi, jonka vetovoima on suuri arvoitus. 4 paikkaa
Keskusta Edellisten vaalien ääniharava Anneli Jäätteenmäki johtaa Keskustan puolustustaistelua. Lista on kohtuullisen laadukas, mutta yleinen vastatuuli ja Jäätteenmäen äänimäärän takuuvarma pudotus tekevät vaaleista vaikeat. Keskusta on vaarassa joutua väliinputoajaksi kun europolitiikan suuret, konservatiivit ja sosialistit, ottavat mittaa toisistaan. Läpimenijät löytyvät ryhmästä Jäätteenmäki, Härmälä, Takkula, Kaikkonen, Karjula. Ehdokasjoukon jokeri on Johanna Korhonen, joka tosin teki vaaleista itselleen vaikeat valitsemalla vanhoillisen Keskustan puolueekseen. 2-3 paikkaa
SDP Kaikki istuvat luopuvat, joten asetelma on haastava. Yleinen kannatus on hiljalleen nousussa, toisaalta ehdokasasettelu ei mennyt putkeen. Kannattajien äänestyslaiskuus voi aiheuttaa ikävän yllätyksen, tosin listalla on monta ehdokasta jotka voivat saada ihmisiä uurnille vaikeista lähtökohdista huolimatta. Läpimenjät löytyvät ryhmästä Jaakonsaari, Isä Mitro, Sievinen, Kiljunen, Taiveaho. Ehdokasjoukon jokeri on Pilvi Torsti, jonka kannatus nousee kuin makkaranmyynti kesällä. Riittääkö aika? 2-3 paikkaa
Vihreät Suhteessa laadukkain lista, Hassi saa painaa kovaa jos aikoo jatkaa Brysselissä. Vihreys nyt on aina vain niin pop, ja näissä vaaleissa kannattajien saaminen uurnille voi olla tavallista helpompaa. Vastavalittu puheenjohtaja Sinnemäki saa paljon ilmaista mediahuomiota ja ammattitaitoinen puoluesihteeri Laturi pyörittää vihreiden mittapuun mukaan laadukasta kampanjaa. Läpimenijät löytyvät ryhmästä Hautala, Cronberg, Hassi. Ehdokasjoukon jokeri on Jyrki Kasvi, jonka nettiarmeija voi nyt näyttää voimansa. 2 paikkaa
Ps/KD Missä Soini, siellä äänivyöry. Tosin Soininkin kilpeen on tullut lommoja, mutta se ei estä äänikuninkuutta näissä vaaleissa. Vaaliliittokumppani Kristillisdemokraatit keskittää kaiken mahdollisen Essayahin taakse, kärkiehdokkaiden takana molempien osapuolten tynnyrit kumisevat tyhjyyttään. Läpimenijät ovat Soini ja Essayah. Ehdokasjoukon jokeri on Sampo Terho, joka Halla-Ahon tuella voi tehdä hyvänkin tuloksen. 2 paikkaa
Vasemmistoliitto Esko Seppänen on poissa ja sen myötä ainoa paikka on vaarassa. Ehdokasasettelu meni jokseenkin penkin alle eikä Tiusasen saama julkisuus ainakaan asiaa auta. Tiukka ydinkannatus kuitenkin antaa toivoa, kunhan äänestysaktiivisuus ei vain nouse liian korkeaksi. Mahdollinen läpimenijä löytyy ryhmästä Lapintie ja Suokas. Ehdokasjoukon jokeri on demarifobiasta kärsivä Jussi Saramo, joka on auringonlaskun puolueen nouseva kyky.
0-1 paikkaa
RKP Håpsan, RKP:llä ehdokasasettelu kosahti oikein kunnolla. Kaksi- ja jopa suomenkielisiä ääniä olisi pakko saada, mutta tällä listalla se on nästan hopplöst. Yksikään kansanedustaja ei lähtenyt vaaleihin, onko ryhmässä usko jo mennyt? Rösta - Älä äänestä on nyt jos koskaan RKP:lle istuva parahdus, koska puolueen toivo lepää matalassa äänestysaktiivisuudessa suomenkielisten keskuudessa. Todennäköisesti vaali-ilta päättyy i gråt och gnäll, mutta listan kärjessä keikkunevat Haglund ja Storgårds. Jokeri on Björn Månsson, pitkän linjan journalisti on kerännyt näyttävän tukilistan. 0-1 paikkaa
Loppupäätelmä: Jos jaossa olisi 16 paikkaa olisi homma selvä. Mutta kun vain 13 ensimmäistä matkaa Brysseliin, on vaali-iltana luvassa pettymyksiä. Kokoomuksen, Vihreiden ja PS/KD:n paikat ovat paketissa, muilla riittää jännitettävää. Ryhmästä SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto ja RKP vain yksi viettää vaalivalvojaisia ilosta juopuen. Muut kolme kiskovat ilolientä synkissä tunnelmissa, hyvin synkissä.
Kokoomus Perinteinen euromenestyjä joutuu vaaleihin ilman Piia-Noora Kauppia ja Alexander Stubbia. Gallup-ykkösen kannatus on osoittanut hiipumisen merkkejä, mutta varsin hyvin onnistunut ehdokasasettelu lupaa hyvää. Rahaa on yllin kyllin niin puolueella kuin ehdokkaillakin, eikä mainonnan ammattimaisuus jää huomaamatta. Todennäköiset läpimenijät löytyvät ryhmästä Itälä, Pietikäinen, Korhola, Penttilä ja Vatanen. Ehdokasjoukon jokeri on Heikki Kauppi, jonka vetovoima on suuri arvoitus. 4 paikkaa
Keskusta Edellisten vaalien ääniharava Anneli Jäätteenmäki johtaa Keskustan puolustustaistelua. Lista on kohtuullisen laadukas, mutta yleinen vastatuuli ja Jäätteenmäen äänimäärän takuuvarma pudotus tekevät vaaleista vaikeat. Keskusta on vaarassa joutua väliinputoajaksi kun europolitiikan suuret, konservatiivit ja sosialistit, ottavat mittaa toisistaan. Läpimenijät löytyvät ryhmästä Jäätteenmäki, Härmälä, Takkula, Kaikkonen, Karjula. Ehdokasjoukon jokeri on Johanna Korhonen, joka tosin teki vaaleista itselleen vaikeat valitsemalla vanhoillisen Keskustan puolueekseen. 2-3 paikkaa
SDP Kaikki istuvat luopuvat, joten asetelma on haastava. Yleinen kannatus on hiljalleen nousussa, toisaalta ehdokasasettelu ei mennyt putkeen. Kannattajien äänestyslaiskuus voi aiheuttaa ikävän yllätyksen, tosin listalla on monta ehdokasta jotka voivat saada ihmisiä uurnille vaikeista lähtökohdista huolimatta. Läpimenjät löytyvät ryhmästä Jaakonsaari, Isä Mitro, Sievinen, Kiljunen, Taiveaho. Ehdokasjoukon jokeri on Pilvi Torsti, jonka kannatus nousee kuin makkaranmyynti kesällä. Riittääkö aika? 2-3 paikkaa
Vihreät Suhteessa laadukkain lista, Hassi saa painaa kovaa jos aikoo jatkaa Brysselissä. Vihreys nyt on aina vain niin pop, ja näissä vaaleissa kannattajien saaminen uurnille voi olla tavallista helpompaa. Vastavalittu puheenjohtaja Sinnemäki saa paljon ilmaista mediahuomiota ja ammattitaitoinen puoluesihteeri Laturi pyörittää vihreiden mittapuun mukaan laadukasta kampanjaa. Läpimenijät löytyvät ryhmästä Hautala, Cronberg, Hassi. Ehdokasjoukon jokeri on Jyrki Kasvi, jonka nettiarmeija voi nyt näyttää voimansa. 2 paikkaa
Ps/KD Missä Soini, siellä äänivyöry. Tosin Soininkin kilpeen on tullut lommoja, mutta se ei estä äänikuninkuutta näissä vaaleissa. Vaaliliittokumppani Kristillisdemokraatit keskittää kaiken mahdollisen Essayahin taakse, kärkiehdokkaiden takana molempien osapuolten tynnyrit kumisevat tyhjyyttään. Läpimenijät ovat Soini ja Essayah. Ehdokasjoukon jokeri on Sampo Terho, joka Halla-Ahon tuella voi tehdä hyvänkin tuloksen. 2 paikkaa
Vasemmistoliitto Esko Seppänen on poissa ja sen myötä ainoa paikka on vaarassa. Ehdokasasettelu meni jokseenkin penkin alle eikä Tiusasen saama julkisuus ainakaan asiaa auta. Tiukka ydinkannatus kuitenkin antaa toivoa, kunhan äänestysaktiivisuus ei vain nouse liian korkeaksi. Mahdollinen läpimenijä löytyy ryhmästä Lapintie ja Suokas. Ehdokasjoukon jokeri on demarifobiasta kärsivä Jussi Saramo, joka on auringonlaskun puolueen nouseva kyky.
0-1 paikkaa
RKP Håpsan, RKP:llä ehdokasasettelu kosahti oikein kunnolla. Kaksi- ja jopa suomenkielisiä ääniä olisi pakko saada, mutta tällä listalla se on nästan hopplöst. Yksikään kansanedustaja ei lähtenyt vaaleihin, onko ryhmässä usko jo mennyt? Rösta - Älä äänestä on nyt jos koskaan RKP:lle istuva parahdus, koska puolueen toivo lepää matalassa äänestysaktiivisuudessa suomenkielisten keskuudessa. Todennäköisesti vaali-ilta päättyy i gråt och gnäll, mutta listan kärjessä keikkunevat Haglund ja Storgårds. Jokeri on Björn Månsson, pitkän linjan journalisti on kerännyt näyttävän tukilistan. 0-1 paikkaa
Loppupäätelmä: Jos jaossa olisi 16 paikkaa olisi homma selvä. Mutta kun vain 13 ensimmäistä matkaa Brysseliin, on vaali-iltana luvassa pettymyksiä. Kokoomuksen, Vihreiden ja PS/KD:n paikat ovat paketissa, muilla riittää jännitettävää. Ryhmästä SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto ja RKP vain yksi viettää vaalivalvojaisia ilosta juopuen. Muut kolme kiskovat ilolientä synkissä tunnelmissa, hyvin synkissä.
perjantai 10. huhtikuuta 2009
Paavo Lipponen, pääsiäisen piristys
Paavo Lipponen tulittaa täyslaidallisen Turun Sanomissa. Hän tietää itsekin provosoivansa kuten Turun Sanomien kolumnin otsikko kertoo, ja niinhän siinä käykin. Lipposen terävä kynä ja rohkeus tykittää näkemyksiään on omaa luokkaansa, siinä joku populistilässyttäjä tyyliin Soini on pelkkä oppipoika. Totta kai se on helpompaa tehdä kun ei enää ole politiikan keskiössä, mutta ei se sinänsä vähennä Lipposen arvoa mielipidevaikuttajana.
Lipponen on selkeästi aidon huolissaan Suomen tulevaisuudesta. Energiapolitiikassa leikitään vihreitä piirileikkejä, uskotellaan homman hoituvan tuulimyllyillä ja hurskaalla uskolla. Tuulivoiman syöttötariffijärjestelmällä aiotaan keinotekoisesti taata tuulivoiman kilpailukyky. Marginaalisen tuotannon tukemisen lasku on suuri ja sen maksavat veronmaksajat, tästä saamme maataloustukeen verrattavan tukiautomaatin. Asiasta voi lukea vaikka Loviisan Sanomien pääkirjoituksesta.
Lipponen on varmasti huolissaan myös siitä, että SDP erehtyy kopioimaan Ruotsin demareiden energiapoliittisen linjan. Siellä Mona Sahlinin johtama puolue on linnoittautunut Vasemmistopuolueen ja Vihreiden kanssa ydinvoimaa vastaan, demareiden ay-siiven ja monen muunkin järkytykseksi. Tämä tulee olemaan yksi keskeinen tekijä miksi voi ennustaa Ruotsin oikeistohallitukselle pitkää ikää, ikävä kyllä.
Lipposen huolen SDP:n tulevaisuudesta ymmärtää, kun hän on ollut puolueaktiivi lähes 50 vuotta. Sinä aikana hän on ehtinyt nähdä kaikenlaista, eikä SDP:n mielenmuutos esimerkiksi presidentin valtaoikeuksien suhteen varmasti miellytä perinteistä parlamentaarisen demokratian kannattajaa. Kyseessä onkin uskomaton keikaus, todellinen harha-askel kansaa kosiskelevaan populismiin.
Lipponen tarttuu myös Sauli Niinistön puheisiin. Kerta toisensa jälkeen puhemies Niinistö linjaa istuvan hallituksen näkemyksiä vastaan. Niinistö käy presidentinvaaleja 2012 jo täyttä häkää, vaikka asiasta kysyttäessä jeesusteleekin silmät kirkkaina. Ainoa toinen selitys on nimittäin se, että Niinistö on täysin menettänyt uskonsa edustamansa puolueensa poliittiseen linjaan, minkä luulisi Jyrki Kataista huolettavan. Mutta ei, Katainen surffailee fantastisuutta hokien eteenpäin, joten ainoaksi selitykseksi jää Niinistön presidentinvaalikampanja 2012. Tähän pitäisi sitten tarttua, mutta kumman hampaattomasti media Niinistöä käsittelee.
Loistava kolumni jälleen Lipposelta, todellinen piristysruiske uutisköyhään pääsiäiseen
Lipponen on selkeästi aidon huolissaan Suomen tulevaisuudesta. Energiapolitiikassa leikitään vihreitä piirileikkejä, uskotellaan homman hoituvan tuulimyllyillä ja hurskaalla uskolla. Tuulivoiman syöttötariffijärjestelmällä aiotaan keinotekoisesti taata tuulivoiman kilpailukyky. Marginaalisen tuotannon tukemisen lasku on suuri ja sen maksavat veronmaksajat, tästä saamme maataloustukeen verrattavan tukiautomaatin. Asiasta voi lukea vaikka Loviisan Sanomien pääkirjoituksesta.
Lipponen on varmasti huolissaan myös siitä, että SDP erehtyy kopioimaan Ruotsin demareiden energiapoliittisen linjan. Siellä Mona Sahlinin johtama puolue on linnoittautunut Vasemmistopuolueen ja Vihreiden kanssa ydinvoimaa vastaan, demareiden ay-siiven ja monen muunkin järkytykseksi. Tämä tulee olemaan yksi keskeinen tekijä miksi voi ennustaa Ruotsin oikeistohallitukselle pitkää ikää, ikävä kyllä.
Lipposen huolen SDP:n tulevaisuudesta ymmärtää, kun hän on ollut puolueaktiivi lähes 50 vuotta. Sinä aikana hän on ehtinyt nähdä kaikenlaista, eikä SDP:n mielenmuutos esimerkiksi presidentin valtaoikeuksien suhteen varmasti miellytä perinteistä parlamentaarisen demokratian kannattajaa. Kyseessä onkin uskomaton keikaus, todellinen harha-askel kansaa kosiskelevaan populismiin.
Lipponen tarttuu myös Sauli Niinistön puheisiin. Kerta toisensa jälkeen puhemies Niinistö linjaa istuvan hallituksen näkemyksiä vastaan. Niinistö käy presidentinvaaleja 2012 jo täyttä häkää, vaikka asiasta kysyttäessä jeesusteleekin silmät kirkkaina. Ainoa toinen selitys on nimittäin se, että Niinistö on täysin menettänyt uskonsa edustamansa puolueensa poliittiseen linjaan, minkä luulisi Jyrki Kataista huolettavan. Mutta ei, Katainen surffailee fantastisuutta hokien eteenpäin, joten ainoaksi selitykseksi jää Niinistön presidentinvaalikampanja 2012. Tähän pitäisi sitten tarttua, mutta kumman hampaattomasti media Niinistöä käsittelee.
Loistava kolumni jälleen Lipposelta, todellinen piristysruiske uutisköyhään pääsiäiseen
sunnuntai 15. maaliskuuta 2009
Vanhanen jälleen heikoilla jäillä
Kukaan muu ei saa kiireistä (ja laiskaa) bloggaajaa niin äkäisenä näppäimistön kimppuun kuin pääministeri Matti Vanhanen. Tällä kertaa (sattuma) pääministeri päätti leikkiä kovaa poikaa kolmikannan kustannuksella, saatuaan herätyksen Rukan hangilla. Oijoi sentään, yleensä korkean paikan leirillä keksittävät superideat vaietaan visusti kuoliaaksi, mutta Vanhanen päätti toisin. Lopputulos on kaikkien tiedossa, Vanhanen vaikeutti entisestään asemaansa.
On silmiinpistävää kuinka kokoomus vetäytyi taustalle kun eläkeriita alkoi. Jyrki Katainen otti brunaa Egyptissä ja saapui sitten loppuvaiheessa sovittelemaan kiistaa. Ehtipä hän heti palattuaan lausumaan kaikki mahdolliset kliseet ja latteudet uutisissa, oli varmaan viestinnän ammattilaisilla keinot aika vähissä. Hallituskumppanin johtaja korviaan myöten nesteessä, ja oma puolue pahasti puun ja kuoren välissä. Mahtoi harmittaa kun Akava seisoi tiukasti samassa rintamassa SAK:n ja STTK:n kanssa, kokoomuksella kun kuitenkin on Akavassa ihan merkittävästi asemia. Mutta ay-mies tai nainen on ensisijaisesti juuri sitä ja vasta toissijaisesti puolueensa soturi. Se ainakin kävi kokoomukselle selväksi.
Laajalti on mietitty miten Vanhasen avustajakaarti ei hillinnyt häntä ajoissa. Voi tietenkin olla, että pääministeri oli sellaisella missiolla että mitään ei olisi ollut tehtävissä, mutta ilmeisesti pääministerin staabissa ei ole ketään työmarkkinamaailman ammattilasta. (Kataisen esikunnassa on JYTYn järjestöpäällikkö Ari Sauros, lisäksi puoluesihteeri Taru Tujunen ja Holmlundin erityisavustaja Kristiina Kokko osaavat nämä asiat). Keskustalla ei ole SAK:ssa mitään asemaa ja Akavassakin lähinnä marginaalisesti. STTK:ssa on muutama keskustalainen liittojohtaja, mutta kaikesta päätellen he eivät ole pääministeri Vanhasen lähipiirissä.
Sokea Reettakin näki että hallitus ei voi tehdä yksipuolisesti eläkeratkaisuja, jollei sitten halua saada koko palkansaajaliikettä (EK:n hiljaisella siunauksella) vastaansa. Tämän unohtaminen maksoi Vanhaselle paljon. Keskustan kannatus alitti 19% kun taas SDP:n kannatus nousi selvästi. Vaikutus voi olla lyhytaikainen, mutta eräät muut seuraukset eivät: SDP sai aivan uutta itseluottamusta ja koko palkansaajaliike muistaa varmasti pitkään Vanhaseen henkilöityvän eläkeriidan.
On silmiinpistävää kuinka kokoomus vetäytyi taustalle kun eläkeriita alkoi. Jyrki Katainen otti brunaa Egyptissä ja saapui sitten loppuvaiheessa sovittelemaan kiistaa. Ehtipä hän heti palattuaan lausumaan kaikki mahdolliset kliseet ja latteudet uutisissa, oli varmaan viestinnän ammattilaisilla keinot aika vähissä. Hallituskumppanin johtaja korviaan myöten nesteessä, ja oma puolue pahasti puun ja kuoren välissä. Mahtoi harmittaa kun Akava seisoi tiukasti samassa rintamassa SAK:n ja STTK:n kanssa, kokoomuksella kun kuitenkin on Akavassa ihan merkittävästi asemia. Mutta ay-mies tai nainen on ensisijaisesti juuri sitä ja vasta toissijaisesti puolueensa soturi. Se ainakin kävi kokoomukselle selväksi.
Laajalti on mietitty miten Vanhasen avustajakaarti ei hillinnyt häntä ajoissa. Voi tietenkin olla, että pääministeri oli sellaisella missiolla että mitään ei olisi ollut tehtävissä, mutta ilmeisesti pääministerin staabissa ei ole ketään työmarkkinamaailman ammattilasta. (Kataisen esikunnassa on JYTYn järjestöpäällikkö Ari Sauros, lisäksi puoluesihteeri Taru Tujunen ja Holmlundin erityisavustaja Kristiina Kokko osaavat nämä asiat). Keskustalla ei ole SAK:ssa mitään asemaa ja Akavassakin lähinnä marginaalisesti. STTK:ssa on muutama keskustalainen liittojohtaja, mutta kaikesta päätellen he eivät ole pääministeri Vanhasen lähipiirissä.
Sokea Reettakin näki että hallitus ei voi tehdä yksipuolisesti eläkeratkaisuja, jollei sitten halua saada koko palkansaajaliikettä (EK:n hiljaisella siunauksella) vastaansa. Tämän unohtaminen maksoi Vanhaselle paljon. Keskustan kannatus alitti 19% kun taas SDP:n kannatus nousi selvästi. Vaikutus voi olla lyhytaikainen, mutta eräät muut seuraukset eivät: SDP sai aivan uutta itseluottamusta ja koko palkansaajaliike muistaa varmasti pitkään Vanhaseen henkilöityvän eläkeriidan.
sunnuntai 15. helmikuuta 2009
Pääministerin (harhaiset) visiot
Päivän (15.2.) Hesarissa pääministeri Matti Vanhanen visio Suomea vuonna 2019. Artikkelissa on yhtä sun toista toiveiden tynnyristä nostettua ideaa (mm. 40% energiasta on uusiutuvaa energiaa), mutta suurin huomio kiinnittyy pääministerin näkemykseen omasta tulevaisuudestaan - Matti Vanhanen lopettelee 2019 neljättä kauttaan pääministerinä. Jeah, right, ja lehmät lentävät.
Matti Vanhanen nousi pääministeriksi kun Anneli Jäätteenmäen poliittinen uskottavuus katosi. Sen jälkeen Vanhanen on kontannut vaaleista toiseen, milloin vähemmän (eduskuntavaalit 2007), milloin enemmän (presidentinvaalit 2006, kunnallisvaalit 2008). Tällä hetkellä Keskustan kannatus matelee (SDP:n tavoin) 20% viivalla, mikä lupaa roimaa tappiota eu-vaaleissa 2009. Keskustan ehdokasasettelu ei suuria lupaa ja Jäätteenmäenkin sääliäänet vähenevät runsaasti. Näin ollen puolue menettää paikan ja Vanhasen tappioputki jatkuu.
Näistä lähtökohdista Matti Vanhanen kuvittelee menestyvänsä eduskuntavaaleissa 2011 niin hyvin, että voisi jatkaa pääministerinä. Kaltaiseni politiikkaa hiukan seuraava ihmettelee miten se olisi mahdollista. Vaihtoehtoja lienee kaksi: 1) Keskusta on suurin puolue 2) Muut puolueet heltyvät Vanhaselle ja nostavat hänet pääministeriksi vaikka Keskusta ei ole suurin puolue.
Mikään ei viittaa siihen että Keskusta olisi eduskuntavaalien suurin puolue. Kokoomus on valovuoden edellä ja on epävarmaa pysyvätkö edes sosialidemokraatit selän takana. Keskusta on tahmeassa kunnossa eikä mikään viittaa trendin kääntymiseen, vaikka vaaleihin on vielä aikaa. Soini syö kannatusta ja äänestäjien kyllästyminen pääministeriinsä on ilmeistä. Voisi varsin turvallisin mielin luvata tarjoavansa Matti Vanhaselle ison lasin omenamehua Nurmijärjen ABC:llä, mikäli hän jotenkin onnistuu katkaisemaan tappiotrendinsä eduskuntavaaleissa 2011.
Vanhanen voi tietenkin myös kuvitella olevansa niin erinomainen pääministeri, että hänen halutaan tehtävässään jatkavan vaalituloksesta riippumatta. Todellisuudesta voi vieraantua monella tapaa, mutta ei edes Matti Vanhasen luulisi kuvittelevan Jyrki Kataisen väistävän mikäli Kokoomus on vaalien jälkeen suurin puolue. On myös epätodennäköistä, että muut puolueet eivät kykenisi sopimaan hallitusyhteistyöstä ilman Nurmijärven suuren miehen panosta.
Sinipunaa pukkaa 2011 ja sitä myöten Matti Vanhasen ura politiikan huipulla päättyy.
Matti Vanhanen nousi pääministeriksi kun Anneli Jäätteenmäen poliittinen uskottavuus katosi. Sen jälkeen Vanhanen on kontannut vaaleista toiseen, milloin vähemmän (eduskuntavaalit 2007), milloin enemmän (presidentinvaalit 2006, kunnallisvaalit 2008). Tällä hetkellä Keskustan kannatus matelee (SDP:n tavoin) 20% viivalla, mikä lupaa roimaa tappiota eu-vaaleissa 2009. Keskustan ehdokasasettelu ei suuria lupaa ja Jäätteenmäenkin sääliäänet vähenevät runsaasti. Näin ollen puolue menettää paikan ja Vanhasen tappioputki jatkuu.
Näistä lähtökohdista Matti Vanhanen kuvittelee menestyvänsä eduskuntavaaleissa 2011 niin hyvin, että voisi jatkaa pääministerinä. Kaltaiseni politiikkaa hiukan seuraava ihmettelee miten se olisi mahdollista. Vaihtoehtoja lienee kaksi: 1) Keskusta on suurin puolue 2) Muut puolueet heltyvät Vanhaselle ja nostavat hänet pääministeriksi vaikka Keskusta ei ole suurin puolue.
Mikään ei viittaa siihen että Keskusta olisi eduskuntavaalien suurin puolue. Kokoomus on valovuoden edellä ja on epävarmaa pysyvätkö edes sosialidemokraatit selän takana. Keskusta on tahmeassa kunnossa eikä mikään viittaa trendin kääntymiseen, vaikka vaaleihin on vielä aikaa. Soini syö kannatusta ja äänestäjien kyllästyminen pääministeriinsä on ilmeistä. Voisi varsin turvallisin mielin luvata tarjoavansa Matti Vanhaselle ison lasin omenamehua Nurmijärjen ABC:llä, mikäli hän jotenkin onnistuu katkaisemaan tappiotrendinsä eduskuntavaaleissa 2011.
Vanhanen voi tietenkin myös kuvitella olevansa niin erinomainen pääministeri, että hänen halutaan tehtävässään jatkavan vaalituloksesta riippumatta. Todellisuudesta voi vieraantua monella tapaa, mutta ei edes Matti Vanhasen luulisi kuvittelevan Jyrki Kataisen väistävän mikäli Kokoomus on vaalien jälkeen suurin puolue. On myös epätodennäköistä, että muut puolueet eivät kykenisi sopimaan hallitusyhteistyöstä ilman Nurmijärven suuren miehen panosta.
Sinipunaa pukkaa 2011 ja sitä myöten Matti Vanhasen ura politiikan huipulla päättyy.
lauantai 3. tammikuuta 2009
Säälittävää, Ilta-Sanomat
Noin 25 vuoden ajan olen lukenut molemmat iltapäivälehdet joka päivä. Pitkiäkin matkoja on ajettu kun lehtinarkomania ei anna armoa. Kautta vuosien olen pitänyt Ilta-Sanomia (IS) laadukkaampana lehtenä kuin Iltalehteä (IL), mutta viime päivinä käsitys on alkanut muuttua. Itse asiassa muutos on alkanut jo aikaisemmin, mutta siitä lopuksi.
Iltalehti oli saanut houkuteltua SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen ”glamourkissakuviin”. Kuvat julkaistiin lehden uudenvuoden numerossa. Kuvat olivat tyylikkäitä (verkkosukat tosin tulisi kieltää direktiivillä) ja Jutta linjasi mm. synkkenevästä taloustilanteesta ja SDP:n tulevaisuudesta. Lehteä lukiessa kävi mielessä että mitäköhän IS:n likasankojournalismi tähän keksii. Vastaus tähän saatiin perjantaina ja tänään lauantaina.
IS aloittaa soittamalla SDP:n pahan ilman linnulle, Arja Alholle, joka linjaa mm. seuraavaa: ”Politiikan toimintakenttä on jossain muualla kuin kristallilamppujen tai verkkosukkien maailmassa”. Itsekin samanhenkisissä kuvissa 1998 esiintynyt Alho jatkaa toiveita herättävästi: ”Jos SDP haluaa tulla tunnetuksi glamourin ja verkkosukkien kautta, niin se ei ole työväenpuolue, jossa minä haluan olla”. Sillä lailla, näin on likasanko saatu kaadettua puoluejohtajan niskaan ja esitetty peitelty uhkaus, jonka toteutumista moni lähinnä toivoo.
Kommenttina toimittaja Ulla Appelsin jeesustelee mm. seuraavaa: ”Millaista viestiä bileasuissa poseeraava Urpilainen tarjoaa demariäänestäjille, joista yhä useampaa uhkaavat potkut töistä? Verkkosukista on aika vähän apua Voikkaan paperitehtaan raunioille.” Harvinaisen typerää tekstiä, ja asetelma on selkeä: IS on kaivanut nurkasta keskinkertaisen nobody-toimittajan, jonka tehtävänä on paatoksellisesti paheksua Urpilaisen kuvia.
Tänään lauantaina IS lyö lisää löylyä pesään. Toimittaja Tuomas Manninen leikkii epäammattimaista hevosenleikkiä puoluejohdon avustajan Arto J. Virtasen kanssa, ja ryydittää mautonta juttuaan kommentoimalla mm. seuraavasti: ”Kysymys Niksi-Pirkalle: Mitä voi SDP tehdä verkkosukkahousuille, jos kirppu puree SDP:n kansanedustajaa? Tehdään niistä pyydys, mutta harkitkaa tarkkaan silmäkokoa. SDP:n vaihtoehto taitaa olla entistä epäselvempi.”
Sattumalta päivän lehteen on päätynyt myös mielipidekirjoitus, jossa Urpilaista haukutaan oikein kunnolla, nimettömänä tietysti.
Ilta-Sanomien politiikan toimituksen rappio kulminoituu hetkeen kun kokenut ja arvostettu Timo J. Anttila jätti lehden. Hän oli toiminut politiikan toimituksen esimiehenä nauttien laajaa arvostusta poliittisella kentällä. Lehdestä muistetaan toinenkin oman alansa valioyksilö, Kari Valtonen. Heidän lähtönsä jälkeen Eija Kallioniemi on ainoa jäljellä oleva politiikasta ymmärtävä toimittaja, muut keskittyvät pääsääntöisesti yllä mainitun tyyppiseen roskaan.
Nuori, kaunis nainen puoluejohtajana on kerta kaikkiaan liikaa monelle kyyniselle toimittajalle. Pitää päästä pätemään ja osoittamaan kynällä, miten huono valinta on tullutkaan tehtyä. Keinoista ei niin väliä, kunhan päästään rappaamaan.
Ilta-Sanomat on vajonnut käsittämättömän syvälle rappiojournalismin syövereihin. Kyseinen lehti tulisi jättää omaan arvoonsa kunnes se sieltä nousee.
PS: On a happier notice, IS kertoi myös puhemies Niinistön ja kokoomuksen viestintäpäällikön Jenni Haukion menevän naimisiin tänään. Jenni on vanha tuttu P-klubista, jonka vuosijuhlien juhlapuhujana Sauli Niinistö oli 1997, kun itse olin P-klubin pj. Suomi on pieni maa.
Lämpimät onnittelut!
Iltalehti oli saanut houkuteltua SDP:n puheenjohtajan Jutta Urpilaisen ”glamourkissakuviin”. Kuvat julkaistiin lehden uudenvuoden numerossa. Kuvat olivat tyylikkäitä (verkkosukat tosin tulisi kieltää direktiivillä) ja Jutta linjasi mm. synkkenevästä taloustilanteesta ja SDP:n tulevaisuudesta. Lehteä lukiessa kävi mielessä että mitäköhän IS:n likasankojournalismi tähän keksii. Vastaus tähän saatiin perjantaina ja tänään lauantaina.
IS aloittaa soittamalla SDP:n pahan ilman linnulle, Arja Alholle, joka linjaa mm. seuraavaa: ”Politiikan toimintakenttä on jossain muualla kuin kristallilamppujen tai verkkosukkien maailmassa”. Itsekin samanhenkisissä kuvissa 1998 esiintynyt Alho jatkaa toiveita herättävästi: ”Jos SDP haluaa tulla tunnetuksi glamourin ja verkkosukkien kautta, niin se ei ole työväenpuolue, jossa minä haluan olla”. Sillä lailla, näin on likasanko saatu kaadettua puoluejohtajan niskaan ja esitetty peitelty uhkaus, jonka toteutumista moni lähinnä toivoo.
Kommenttina toimittaja Ulla Appelsin jeesustelee mm. seuraavaa: ”Millaista viestiä bileasuissa poseeraava Urpilainen tarjoaa demariäänestäjille, joista yhä useampaa uhkaavat potkut töistä? Verkkosukista on aika vähän apua Voikkaan paperitehtaan raunioille.” Harvinaisen typerää tekstiä, ja asetelma on selkeä: IS on kaivanut nurkasta keskinkertaisen nobody-toimittajan, jonka tehtävänä on paatoksellisesti paheksua Urpilaisen kuvia.
Tänään lauantaina IS lyö lisää löylyä pesään. Toimittaja Tuomas Manninen leikkii epäammattimaista hevosenleikkiä puoluejohdon avustajan Arto J. Virtasen kanssa, ja ryydittää mautonta juttuaan kommentoimalla mm. seuraavasti: ”Kysymys Niksi-Pirkalle: Mitä voi SDP tehdä verkkosukkahousuille, jos kirppu puree SDP:n kansanedustajaa? Tehdään niistä pyydys, mutta harkitkaa tarkkaan silmäkokoa. SDP:n vaihtoehto taitaa olla entistä epäselvempi.”
Sattumalta päivän lehteen on päätynyt myös mielipidekirjoitus, jossa Urpilaista haukutaan oikein kunnolla, nimettömänä tietysti.
Ilta-Sanomien politiikan toimituksen rappio kulminoituu hetkeen kun kokenut ja arvostettu Timo J. Anttila jätti lehden. Hän oli toiminut politiikan toimituksen esimiehenä nauttien laajaa arvostusta poliittisella kentällä. Lehdestä muistetaan toinenkin oman alansa valioyksilö, Kari Valtonen. Heidän lähtönsä jälkeen Eija Kallioniemi on ainoa jäljellä oleva politiikasta ymmärtävä toimittaja, muut keskittyvät pääsääntöisesti yllä mainitun tyyppiseen roskaan.
Nuori, kaunis nainen puoluejohtajana on kerta kaikkiaan liikaa monelle kyyniselle toimittajalle. Pitää päästä pätemään ja osoittamaan kynällä, miten huono valinta on tullutkaan tehtyä. Keinoista ei niin väliä, kunhan päästään rappaamaan.
Ilta-Sanomat on vajonnut käsittämättömän syvälle rappiojournalismin syövereihin. Kyseinen lehti tulisi jättää omaan arvoonsa kunnes se sieltä nousee.
PS: On a happier notice, IS kertoi myös puhemies Niinistön ja kokoomuksen viestintäpäällikön Jenni Haukion menevän naimisiin tänään. Jenni on vanha tuttu P-klubista, jonka vuosijuhlien juhlapuhujana Sauli Niinistö oli 1997, kun itse olin P-klubin pj. Suomi on pieni maa.
Lämpimät onnittelut!
sunnuntai 23. marraskuuta 2008
Ja valituiksi tulivat....
SDP:n Helsingin piirin piirikokous oli ja meni. Mustia hevosia ei ilmaantunut Paasitorniin, joten valinnat tehtiin etukäteen tiedossa olleiden ehdokkaiden välillä. Kokouksessa käsiteltiin luonnollisesti myös asiakysymyksiä, mutta pääosin huomio keskittyi henkilövalintoihin - vähemmän yllättävästi.
Piirin puheenjohtajan tehtävistä taisteltiin jälleen tiukasti. Risto Kolanen voitti Ulpu Iivarin äänin 66-56, joten seuraavat kaksi vuotta piiriä vetää Kolanen. On kuitenkin selvää, että jatkossakaan puhenjohtajan asema Helsingin piirissä ei ole sementtiin valettu. Jos homma ei hoidu odotusten mukaan palataan asiaan varmasti 2010. Sen verran paljon itsenäisiä ajattelijoita piirikokousväestä löytyy, eikä tyytyväisyys tämän syksyn ehdokasvaihtoehtoihin ollut välttämättä kovin laajaa. Varsinkin nuoremman polven ehdokasta kaivattiin.
1. varapuheenjohtajaa valittaessa piiriväki pääsikin sitten äänestämään nuoremman polven ehdokasta. Heta oli ylivoimainen, saaden kolmen ehdokkaan kisassa n. 56% äänistä. Kokenut piiri- ja ay-jyrä Jouko Malinen valittiin sitten selkein luvuin 2. varapuheenjohtajaksi.
Piirihallitusäänestyksen 4 eniten ääntä saanutta ehdokasta olivat nuoria. Erityisesti minua miellytti että Anna "Mäppis" Mäenpää oli ääniharava. Hän esiintyi piirikokouksessa rohkeasti ja fiksusti, ja on muutenkin tasapainoinen ja vastuullinen ihminen. Ilahduttavaa oli myös Antti Hytin nousu piirihallitukseen. Hiukan keskimääräistä hiljaisempana toimijana hän välillä jää varjoon, vaikka älliä ja osaamista on yllin kyllin. Piirikokousväki tämän hoksasi ja äänimäärä oli hieno.
Piirikokouksen henki oli hyvä. Omia ehdokkaita tuettiin intohimoisesti, mutta ylilyönneiltä ja muilta inhottavuuksilta vältyttiin. Poliittisen tilannekatsauksen piti SDP:n 1. varapuheenjohtaja Ilkka Kantola. Puhetta kehuttiin kovasti, eikä syyttä. Miehelle on kyllä puhumisen lahja annettu, ja sisältökin oli harkittu ja hyvin muotoiltu.
Tästä on hyvä lähteä eteenpäin. Vuonna 2009 TUSsin sotureita on piirikokouksessa 4, kun jäsenmäärä on kehittynyt niin suotuisasti. Ja vuodeksi 2010 tavoite voisi olla 5, kun määräytymisperuste jatkossa on 20 maksavaa jäsentä/1 piirikokousedustaja.
Piirin puheenjohtajan tehtävistä taisteltiin jälleen tiukasti. Risto Kolanen voitti Ulpu Iivarin äänin 66-56, joten seuraavat kaksi vuotta piiriä vetää Kolanen. On kuitenkin selvää, että jatkossakaan puhenjohtajan asema Helsingin piirissä ei ole sementtiin valettu. Jos homma ei hoidu odotusten mukaan palataan asiaan varmasti 2010. Sen verran paljon itsenäisiä ajattelijoita piirikokousväestä löytyy, eikä tyytyväisyys tämän syksyn ehdokasvaihtoehtoihin ollut välttämättä kovin laajaa. Varsinkin nuoremman polven ehdokasta kaivattiin.
1. varapuheenjohtajaa valittaessa piiriväki pääsikin sitten äänestämään nuoremman polven ehdokasta. Heta oli ylivoimainen, saaden kolmen ehdokkaan kisassa n. 56% äänistä. Kokenut piiri- ja ay-jyrä Jouko Malinen valittiin sitten selkein luvuin 2. varapuheenjohtajaksi.
Piirihallitusäänestyksen 4 eniten ääntä saanutta ehdokasta olivat nuoria. Erityisesti minua miellytti että Anna "Mäppis" Mäenpää oli ääniharava. Hän esiintyi piirikokouksessa rohkeasti ja fiksusti, ja on muutenkin tasapainoinen ja vastuullinen ihminen. Ilahduttavaa oli myös Antti Hytin nousu piirihallitukseen. Hiukan keskimääräistä hiljaisempana toimijana hän välillä jää varjoon, vaikka älliä ja osaamista on yllin kyllin. Piirikokousväki tämän hoksasi ja äänimäärä oli hieno.
Piirikokouksen henki oli hyvä. Omia ehdokkaita tuettiin intohimoisesti, mutta ylilyönneiltä ja muilta inhottavuuksilta vältyttiin. Poliittisen tilannekatsauksen piti SDP:n 1. varapuheenjohtaja Ilkka Kantola. Puhetta kehuttiin kovasti, eikä syyttä. Miehelle on kyllä puhumisen lahja annettu, ja sisältökin oli harkittu ja hyvin muotoiltu.
Tästä on hyvä lähteä eteenpäin. Vuonna 2009 TUSsin sotureita on piirikokouksessa 4, kun jäsenmäärä on kehittynyt niin suotuisasti. Ja vuodeksi 2010 tavoite voisi olla 5, kun määräytymisperuste jatkossa on 20 maksavaa jäsentä/1 piirikokousedustaja.
maanantai 17. marraskuuta 2008
Quo Vadis, SDP:n Helsingin piiri?
SDP:n Helsingin piiri kokoontuu murheellisten kunnallisvaalien jälkeen syyskokoukseensa 22.11. Asiakysymykset jäävät tällä kertaa sivualalle, nyt jännätään henkilövalintoja koko rahan edestä. Piirin puheenjohtaja Kari Piimies väistynee suosiolla, sen sijaan ehdokkaina ovat Risto Kolanen sekä Ulpu Iivari.
Olen pitkään pohtinut puheenjohtajalta vaadittavia kriteerejä. Suosikkini olisivat olleet Osku Pajamäki tai Heli Puura. Toissijaisesti olisin nähnyt piirin johdossa selkeän tulevaisuuden nimen, joita olisi ollut tarjolla muutama. Mutta ehdokkaiksi valikoituivat kuitenkin Kolanen ja Iivari, joista taidan äänestää jälkimmäistä. Iivarissa on potkua edelleen, ja hän on esimerkiksi median parissa hyvin tunnettu. Lisäksi olen oppinut tuntemaan hänet fiksuna ja yhteistyökykyisenä demarina, jolla on myös huumorintajua.
TUSsilla on oma ehdokas piirin varapuheenjohtajaksi. Heta Välimäki on yksi piirin tulevaisuuden nimistä, ja varapuheenjohtajuus istuisi hänelle hyvin. Nuorisoliiton johtaminen jo kolmatta vuotta on tuonut tullessaan paljon osaamista, samoin kolmivuotinen kausi piirihallituksessa. Toivottavasti kokousväki uskaltaa luottaa uuteen sukupolveen, nyt jos koskaan se on välttämätöntä.
Helsingin piirin on kerta kaikkiaan ryhdistäydyttävä. Edelliset kunnallisvaalit menivät päin prinkkalaa, mutta vaaleja tulee lisää. Johdonmukainen ja pitkäjänteinen toiminta mahdollistaa uuden nousun, ei peliä vielä ole pelattu. Helsingin ehdokaslistalla oli runsaasti nuoria tai ainakin nuorehkoja ehdokkaita, mikä antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Hetan lisäksi Mirka Oksa ja Elina Aaltio keräsivät lupaavan äänimäärän kunnallisvaaleissa. Tämän on näyttävä piirijohtoa valittaessa sekä lautakuntapaikkoja jaettaessa.
Olen pitkään pohtinut puheenjohtajalta vaadittavia kriteerejä. Suosikkini olisivat olleet Osku Pajamäki tai Heli Puura. Toissijaisesti olisin nähnyt piirin johdossa selkeän tulevaisuuden nimen, joita olisi ollut tarjolla muutama. Mutta ehdokkaiksi valikoituivat kuitenkin Kolanen ja Iivari, joista taidan äänestää jälkimmäistä. Iivarissa on potkua edelleen, ja hän on esimerkiksi median parissa hyvin tunnettu. Lisäksi olen oppinut tuntemaan hänet fiksuna ja yhteistyökykyisenä demarina, jolla on myös huumorintajua.
TUSsilla on oma ehdokas piirin varapuheenjohtajaksi. Heta Välimäki on yksi piirin tulevaisuuden nimistä, ja varapuheenjohtajuus istuisi hänelle hyvin. Nuorisoliiton johtaminen jo kolmatta vuotta on tuonut tullessaan paljon osaamista, samoin kolmivuotinen kausi piirihallituksessa. Toivottavasti kokousväki uskaltaa luottaa uuteen sukupolveen, nyt jos koskaan se on välttämätöntä.
Helsingin piirin on kerta kaikkiaan ryhdistäydyttävä. Edelliset kunnallisvaalit menivät päin prinkkalaa, mutta vaaleja tulee lisää. Johdonmukainen ja pitkäjänteinen toiminta mahdollistaa uuden nousun, ei peliä vielä ole pelattu. Helsingin ehdokaslistalla oli runsaasti nuoria tai ainakin nuorehkoja ehdokkaita, mikä antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Hetan lisäksi Mirka Oksa ja Elina Aaltio keräsivät lupaavan äänimäärän kunnallisvaaleissa. Tämän on näyttävä piirijohtoa valittaessa sekä lautakuntapaikkoja jaettaessa.
keskiviikko 29. lokakuuta 2008
Torjuntavoitto, tappio, murskatappio, ...?
Julkisessa keskustelussa on varsin pilkalliseenkin sävyyn arvosteltu SDP:n puoluejohdon käyttämää termiä "torjuntavoitto" kunnallisvaalien tuloksesta. Termin käytölle on kuitenkin olemassa valtakunnallisella tasolla ihan kohtuulliset perusteet, koska kannatuksen lasku saatiin jokseenkin pysäytettyä (vrt eduskuntavaalit 2007) ja ennen kaikkea koska Keskusta jäi selän taakse. Siellä sun täällä pärjättiin myös ihan mukavasti, SDP on suurin puolue mm. Salossa, Jyväskylässä ja Savonlinnassa. Kyseiset kaupungit ovat kuntaliitosalueita ja kokoomus & keskusta tekivät kaikkensa ollakseen suurimpia siellä. Eivät onnistuneet, joten torjuntavoitto on ihan kelpo määritelmä sielläkin.
Tappioita kärsittiin monessa paikassa. SDP:n kannatus väheni jonkin verran, mutta mitään radikaalia ei kuitenkaan tapahtunut. Esimerkkejä tästä vaikka Rovaniemi, Pori sekä Porvoo. Näiden kuntien tulokset mahtuvat satunnaisvaihteluiden piiriin, tulokset olisivat voineet olla saman näköiset vaikka SDP:n kokonaiskannatus oli ollut pari prosenttia korkeammallakin tasolla. Tappiota tuli, mutta sen suurempiin surujuhliin ei ole aihetta tai tarvetta.
Murskatappio kärsittiin mm. pääkaupunkiseudulla. Helsingin, Vantaan ja Espoon tulokset eivät ole kaunista katseltavaa. Yhteensä näissä kaupungeissa menetettiin 12 paikkaa. Tämän lisäksi vihreät menivät ohi Helsingissä ja Espoossa sekä Kokoomus Vantaalla. Kuriositeettina mainittakoon, että Peruussuomalaiset ovat vain kahden paikan päässä SDP:sta Espoossa. Pääkaupunkiseudun demareilla on paljon mietittävää. Tarvitaan uusia ideoita, pitkäjänteistä ja suunnitelmallista politiikkaa - sekä henkilövaihdoksia. Nuoria tai nuorehkoja tulevaisuuden tekijöitä on nostettava keskeisiin tehtäviin lautakuntapaikkoja jaettaessa, kunnallisjärjestöjä on uudistettava ja Helsingin osalta piirin johto tulee vaihtaa.
Synkkää on, hyvin synkkää. Mutta hei, kyllä me jossakin voitimme vaalit. Esimerkiksi Ruotsinpyhtäällä, Forssassa, Nastolassa ja Kittilässä SDP yksiselitteisesti menestyi edellisvaaleja paremmin. Kyseisten ja eräiden muidenkin paikkakuntien demarit voivat läiskiä toisiaan olalle oikein kunnolla. He marssivat vastavirtaan vaaleissa joissa SDP otti turpaansa varsin perusteellisesti.
Tappioita kärsittiin monessa paikassa. SDP:n kannatus väheni jonkin verran, mutta mitään radikaalia ei kuitenkaan tapahtunut. Esimerkkejä tästä vaikka Rovaniemi, Pori sekä Porvoo. Näiden kuntien tulokset mahtuvat satunnaisvaihteluiden piiriin, tulokset olisivat voineet olla saman näköiset vaikka SDP:n kokonaiskannatus oli ollut pari prosenttia korkeammallakin tasolla. Tappiota tuli, mutta sen suurempiin surujuhliin ei ole aihetta tai tarvetta.
Murskatappio kärsittiin mm. pääkaupunkiseudulla. Helsingin, Vantaan ja Espoon tulokset eivät ole kaunista katseltavaa. Yhteensä näissä kaupungeissa menetettiin 12 paikkaa. Tämän lisäksi vihreät menivät ohi Helsingissä ja Espoossa sekä Kokoomus Vantaalla. Kuriositeettina mainittakoon, että Peruussuomalaiset ovat vain kahden paikan päässä SDP:sta Espoossa. Pääkaupunkiseudun demareilla on paljon mietittävää. Tarvitaan uusia ideoita, pitkäjänteistä ja suunnitelmallista politiikkaa - sekä henkilövaihdoksia. Nuoria tai nuorehkoja tulevaisuuden tekijöitä on nostettava keskeisiin tehtäviin lautakuntapaikkoja jaettaessa, kunnallisjärjestöjä on uudistettava ja Helsingin osalta piirin johto tulee vaihtaa.
Synkkää on, hyvin synkkää. Mutta hei, kyllä me jossakin voitimme vaalit. Esimerkiksi Ruotsinpyhtäällä, Forssassa, Nastolassa ja Kittilässä SDP yksiselitteisesti menestyi edellisvaaleja paremmin. Kyseisten ja eräiden muidenkin paikkakuntien demarit voivat läiskiä toisiaan olalle oikein kunnolla. He marssivat vastavirtaan vaaleissa joissa SDP otti turpaansa varsin perusteellisesti.
maanantai 27. lokakuuta 2008
Erkki Tuomioja - totuuden torvi
Tuomiojan Erkki päätti kertoa näkemyksiään vaalitappion syistä blogissaan. Tuomiojahan osallistui ansiokkaasti taisteluun SDP:n riveissä näissä kunnallisvaaleissa. Tietäen SDP:n hankalan tilanteen Helsingissä ja oman kykynsä saada ääniä hän kävi ankaran vaalitaistelun ja toi listalle...... hetkinen, missäs Ekin sijoitus nyt onkaan..... Mitä?? Eikö hän ollutkaan ehdolla?? Ai niin, hänhän oli vielä äsken, yli 15 vuotta sitten, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja. Eihän nyt niin läheisen virkamieskokemuksen vuoksi voi lähteä puoluettaan auttamaan hädän hetkellä, eihän....?
Oman pesän likaaminen on maailman helpoin asia. Sillä saa julkisuutta ja pystyy asettumaan jalustalle suhteessa muihin: "Kyllä minä olisin tehnyt tämän paremmin" Tuomioja saattaa todellakin kuvitella, että hän olisi johtanut SDP:n hienoon vaalivoittoon eilen. Mutta sillä ei ole merkitystä. Puoluekokous ei häntä SDP:n johtoon halunnut, tälläkään kertaa.
Demokratiaan kuuluu että kaikkea, myös puoluejohtoa, saa arvostella. Mutta se ei kuitenkaan välttämättä tee siitä järkevää. En millään voi hyväksyä, että katsomosankari odottaa vaaleista vuorokauden ja hyökkää sitten puoluejohdon kimppuun - antaen samalla medialle ammuksia. Medialle, joka iloisesti rouskuttaa Keskustan vaalitappiota ja pesee heidän likapyykkiään.
Helsingin vaalitulos, osittain kiitos Tuomiojan, oli surkea. Listalla oli kuitenkin paljon nuoria ehdokkaita, jotka saivat kivasti kannatusta. Siellä piilee SDP:n tulevaisuus Helsingissä ja siitä on pidettävä huolta.
Oman pesän likaaminen on maailman helpoin asia. Sillä saa julkisuutta ja pystyy asettumaan jalustalle suhteessa muihin: "Kyllä minä olisin tehnyt tämän paremmin" Tuomioja saattaa todellakin kuvitella, että hän olisi johtanut SDP:n hienoon vaalivoittoon eilen. Mutta sillä ei ole merkitystä. Puoluekokous ei häntä SDP:n johtoon halunnut, tälläkään kertaa.
Demokratiaan kuuluu että kaikkea, myös puoluejohtoa, saa arvostella. Mutta se ei kuitenkaan välttämättä tee siitä järkevää. En millään voi hyväksyä, että katsomosankari odottaa vaaleista vuorokauden ja hyökkää sitten puoluejohdon kimppuun - antaen samalla medialle ammuksia. Medialle, joka iloisesti rouskuttaa Keskustan vaalitappiota ja pesee heidän likapyykkiään.
Helsingin vaalitulos, osittain kiitos Tuomiojan, oli surkea. Listalla oli kuitenkin paljon nuoria ehdokkaita, jotka saivat kivasti kannatusta. Siellä piilee SDP:n tulevaisuus Helsingissä ja siitä on pidettävä huolta.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
