Heta teki ratkaisunsa

Tänään oli sitten se päivä, milloin Heta teki ratkaisunsa: Hän aikoo pyrkiä jatkokaudelle Demarinuorten puheenjohtajana. Muutaman viikon ajan olen ollut aistivinani näin käyvän, joten ihan puun takaa ratkaisu ei tullut.

Poliittinen Tage taputtaa karvaisia käsiään yhteen. Heta on täysipäinen ja tasapainoinen nuorisoliiton puheenjohtaja, ja sellaisen tarvitsee ei vain nuorisoliitto, vaan myös SDP näinä vaikeina aikoina. Hänellä on myös kyky saada johtamalleen järjestölleen julkisuutta, mikä on erittäin merkittävä asia. Erityisen iloinen olen ollut siitä, että hän on uskaltanut haastaa auktoritetteeja ja olla oma itsensä myös vastoinkäymisten ja ongelmien aikana.

Aviomies Tage tukee tietysti vaimonsa ratkaisuja. En ole ihan syytön siihen, että Heta aikoinaan eturintamaan rynnisti, joten nyt sitten kuljetaan sillä tiellä. Ja tietenkin oma tausta auttaa ymmärtämään tämänkaltaisia asioita.

Alkukesästä sitten kaksi suurta viikonloppua. Jälkimmäisen jälkeen voisi sitten lähteä vaikka viikoksi auringon alle, mutta ei nyt sentään ilman kännykkää.

Ari Korhonen SDP:n puoluesihteeriksi

Nyt se on varmaa, Ari Korhonen pyrkii SDP:n puoluesihteeriksi. Hieno homma, Arin ehdokkuutta on toivottu jo pitkään. Monet näkevät hänessä henkilön, jonka ominaisuudet sopivat juuri puoluesihteerin vaativaan tehtävään.

Tutustuin Ariin 1990-luvun loppupuolella, kun V-S Sos.dem. piirin puheenjohtaja ja TYSsin toimitusjohtaja Mikko Sedig kertoi asukasyhdistysaktiivista nimeltään Ari Korhonen, jonka saaminen SDP:n riveihin olisi sekä mahdollista että suotavaan. Näin kävikin, ja siitä alkoi ystävyys ja yhteinen toiminta puolueen hyväksi. Ari osoittautui toimijaksi joka osasi sekä hoitaa asialliset asiat kunnolla ja olla myös oikein mukava seuramies. Arin kanssa junttailtiin kaikenlaista, ja varsin usein parannettiin maailmaa kahdestaan tai laajemmassa porukassa. Sinä aikana kasvoi arvostus ja luottamus tähän Pieksamäen kasvattiin, jonka urakehitys on ollut nopeaa.

"Teil`Korhonen, meil Korhonen". Keskustan Korhosversio herättää monenlaisia fiiliksiä, nyt meillä on heittää kehiin oma Korhonen. Rintanapin voi lähettää tänne, puoluesihteerikysymys on omalta osaltani ratkaistu.

Jutta Urpilainen puheenjohtajaksi, Ari Korhonen puoluesihteeriksi. Sitten SDP on valmis kohtaamaan tulevaisuuden, eikä jämähtäneestä imagosta ole tietoakaan.

Urpilaisen joukoissa

Niin paljon voivat asiat nopeassa tahdissa muuttua. Kävin piipahtamassa Italiassa, ja sillä aikaa Heinäluoma ilmoitti lopettavansa ja uusia ehdokkaita löytyi kummasti.

Allekirjoittaneen näkökulmasta tilanne parani oleellisesti, kun muuttunut asetelma toi Jutta Urpilaisen kisaan mukaan. Hänet olen nähnyt jo pitkään mahdollisena tulevana puheenjohtajana, nyt päästään katsomaan mitä mieltä muu puolueväki on.

Mikäli joku blogin lukija haluaa mukaan tekemään SDP:lle tulevaisuutta Jutta Urpilaisen kampanjan muodossa, niin minuun voi olla yhteydessä.

UP Demari oksensi pöydälle

UP Demari päätti päätoimittaja Peltosen kynän kautta oksentaa pöydälle kunnon lastin. Hänen hyökkäyksensä Demarinuoria kohtaan yleensä ja liiton puheenjohtajaa kohtaan erityisesti hakee vertaistaan ainakin poliittisen Suomen lähihistoriassa.

En kovinkaan paljoa arvosta SDP:n pää-äänenkannattajaa. Erityisesti päätoimittajan kohdalla lehden herraonni ei ota millään onnistuakseen, ja tulos on luettavissa päivän lehdessä.

Sitä saa mitä tilaa. Itse pidän huolen siitä, että muutama lippu vähemmän menee kaupaksi UP Demarin maksullisiin seminaareihin. Katsotaan asia uudelleen kun lehti on noudattanut Turun Sanomien tuoretta esimerkkiä.

Mippe mukaan kisaan?

Päivän mittaan huhut saivat ilmaa siipiensä alle, tavallisesti hyvin informoitu toimija avasi pelin, täällä. Olisiko Mippe Kumpula-Natri the missing link nykytilanteen ja mielenkiintoisen puheenjohtajakisan välillä?

Mipellä on monessa mielessä sama tilanne kuin Jutallakin. Mahdollisuudet voittaa Hämenlinnassa ovat heikot, mutta tulevaisuutta ajatellen uskaltautuminen kisaan voisi olla kova juttu. Monet puhuvat Hämenlinnan valinnasta "välivaalina", viitaten siihen että Tuomioja on viimeistä kertaa kisassa mukana ja Heinäluoma aika puheenjohtajana voi olla todella kortilla. Uudessa tilanteessa jo tässä vaiheessa kisaan mukaan lähtenyt on eräs frontrunner tulevaisuuden johtajia valittaessa - varsinkin jos hän onnistuu jo nyt lukitsemaan itseensä nuoria ja nuorehkoja toimjoita. Omaako Mippe siihen mahdollisuudet?

SONK meni jo Tuomiojan taakse, tähän tyyliin. Tässä ei ole mitään yllättävää, SONKin piirissä kiiluvasilmäisten tuomiojalaisten tiheys on edelleen verrattain suuri, vaikka muualla puolueen piirissä ikonin tähti onkin jo laskussa. Järjestön toimijoista monet kuitenkin ovat valmiita tukemaan kolmatta vaihtoehtoa, siinä Mippeä missä Juttaakin.

Demarinuorten keskuudessa on ollut äänekäs kaipuu aidosti nuorelle ehdokkaalle. Mipellä lienee helppo työ saada nuorisoliiton kannatus kampanjalleen.

Monet nuoret aikuiset ryhmittyvät näppärästi Mipen taakse. Yhteinen nimittäjä on paljolti tuskastuminen Eeron ja Ekin vääntöön, joten ehdokkaan vaihtuminen Mippen ei ole mitenkään tuskallista. Sitä kautta Mippe saa osaavia substanssi-ihmisiä tiimiinsä, puhumattakaan kokeneista vaalitaistelijoista.

Tässä oli viitekehystä Mipen mahdollisuuksista saada jalansijaa puolueen tulevaisuuden keskuudessa. Arvoidaan Mippeä ehdokkaana tarkemmin mikäli huhut osoittautuvat oikeiksi.

Jutta & Maarit

Pettymys on kova, kun Jutta Urpilainen ei lähde tavoittelemaan SDP:n puheenjohtajuutta - vielä. Hän olisi kyennyt keräämään taakseen monipuolisen tukijajoukon, ja olisi ilman muuta ollut piristysruiske SDP:n puheenjohtajakamppailussa. Eero Heinäluoman ja Erkki Tuomiojan välinen taistelu kiinnostaa vielä vähemmän kuin kolme vuotta sitten. Istuva puheenjohtaja ei anna haastajalleen mitään mahdollisuuksia, Tuomioja saanee vielä vähemmän tukea kuin edellisellä kerralla. Tämä ei kuitenkaan kerro kovinkaan paljoa Eero Heinäluoman suosiosta, kilpailutilanne vain yksinkertaisesti on onneton.

Jutan aika kuitenkin tulee vielä. Mahdollisesti hyvinkin nopeasti, mikäli kunnallisvaalit kosahtavat.

Puoluesihteeri SDP:ssä vaihtuu, Maarit Feldt-Ranta ei edes yritä jatkoon. Lähtö olisi ollut edessä joka tapauksessa, vaikka hän ymmärrettävistä syistä puhuu niitä näitä luopumispäätöksensä yhteydessä julkisuudessa. Tyytymättömyys on ollut laajaa, eikä murskaavan vaalitappion jälkeen ollut mahdollista jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Puoluesihteerin tehtävät taitavat kiinnostaa ainakin muutamaa pudonnutta kansanedustajaa, mutta vahvin ehdokas saattaa olla V-S piirin puheenjohtaja Ari Korhonen. Allekirjoittanut ainakin lukeutuu hänen tukijoihinsa, mikäli hän kisaan lähtee. Ari on kaikin puolin laadukas tapaus, niin toimijana kuin ystävänäkin.

Jotenkin valju maku tällä hetkellä. Gallupeissa notkahdettiin ja pj-kisan lässähtäminen masentaa.

Puoluehallitus sanoi njet!

Puoluehallitus ei innostunut neuvoa-antavasta jäsenäänestyksestä. Yllätys ei ole suuren suuri, olihan puoluesihteeri pistetty esitystä torppaamaan hyvissä ajoin. Näin mennään sitten kohti puoluekokousta totutuin menoin, mahdollisuus nousta edelläkävijäksi jätettiin käyttämättä. SDP on muutenkin niin dynaaminen ja kiinnostava, että turhaanhan tuollaiseen olisi ollutkin ryhtyä...

Nyt on mielenkiintosta nähdä mitä Erkki Tuomioja tekee. Hänhän asettui ehdolle jäsenäänestykseen jota ei tule, eikä ole missään yhteydessä suostunut sanomaan olevansa varmuudella ehdolla jäsenäänestyksettömässäkin kisassa. Hänen odottaisi ilmoittavan lopullisen kantansa erittäin nopealla aikataululla, tai hänen puoli-ehdokkuutensa on enemmän rasite kuin mitään muuta puolueelle.

Ennusmerkit eivät lupaa Tuomiojalle hyvää. Mitään suurta innostusta ei ole nähtävissä, vaikka uskolliset kannattajat ovat sitten sitäkin uskollisempia. Näillä näkymin Eero Heinäluoma pyyhkii Tuomiojalla lattiaa Hämeenlinnan puolukokouksessa, ja Eki saa taas kiivetä pönttöön kertomaan miten hän voittaa kisan muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Kuulostaako jotenkin tutulta? Näin tapahtui 2005 ja itse asiassa jo 2002, kun Paavo Lipponen kyykytti haastajaansa. Ei ihme, että suuren yleisön tai median mielenkiinto SDP:n puheenjohtajavaalia kohtaan uhkaa latistua totaalisesti. Vanha puuro ei maistu, vaikka sen kuinka lämmittäisi uudestaan. Ja uudestaan.

SDP:n puoluekokouksesta tulee kiinnostava vain jos puheenjohtajaehdokkaita tulee lisää. On äärimmäisen kummeksuttavaa, ettei kisaan tunnu löytyvän millään halukkaita. Vaalitappio oli musertava ja tyytymättömyys istuvaa puheenjohtajaa kohtaan on suurta puolueen sisällä. Puhumattakaan siitä mitä se on puolueen ulkopuolella. Tästä huolimatta ykkösketjun demarit vetäytyvät varjoon tai pölisevät hölmöjä kuten Kimmo Kiljunen.

Tästä ei voi kuin päätellä, että SDP:n nykyjohtoa ympäröi materiaali, josta ei ole tämän puolueen johtoon. Ehkä siis on parempi antaa nykyisen puheenjohtajan jatkaa tehtävässään. Ehkä tarpeeksi suuri masokismi on avain uuteen nousuun. Ehkä aurinko joskus paistaa risukasaan. Ehkä.

Puoluesihteerikisaan...?

Ihan sitä hätkähti kun huomasi nauttivansa kannatusta SDP:n puoluesihteeriksi täällä. Loppupäivä meni sitten politiikkaa pohtiessa, vaikka perheen sisäisen työnjaon mukaan aktiivinen puoluepolitikointi on hänen tehtävänsä.

Sanottakoon aluksi, että minä en ole ollut kovinkaan kiivaasti nykyistä puoluesihteeriä pellolle pistämässä, varsinkin kun julkisessa keskustelussa pyörineet nimet eivät ole vakuuttaneet. Lisäksi minulla on kisaan tarvittaessa omakin ehdokas, nimittäin tämä jamppa. Mutta pohditaan nyt kuitenkin omia vahvuuksia ja heikkouksia kyseiseen tehtävään, kun kerran Pete on nimeni esille heittänyt.

Plussat:

• Varsin sopiva ikä. Ei juniori, mutta ei myöskään harmaa pantteri.
• Puhelahjat. Osaan esiintyä, ainakin elävälle yleisölle.
• Verkostot ja yhteistyökyky. Tuttuja ja kavereita riittää puoluekentän laidasta laitaan.
• Tausta. Perusosastotyö, eduskunta, valtakunnalliset liitot, puoluetoimisto. Kaikki tuttuja.
• Elämäntilanne. Kotona puolueen soturi, ei tarvitsisi paljoa asioita perustella.
• Riippumattomuus. Minua ei rakasta Heinäluoma eikä Tuomioja.
• Tehtäviin paneutuminen. Kansanedustajaksi en tahdo.

Miinukset:

• Nykyinen työtilanne. Hyvä työpaikka ja työsuhteen ehdot kunnossa.
• Koulutus. Valt.yo. tiheys on purettava puoluejohdossa.
• Realististen mahdollisuuksien puute. Pystyyn häviäminen Hämeenlinnassa ei nappaa.
• Uskottavuus. Kuka Taake Limperi?, kysyvät monet.
• Motivaatio. Haluanko oikeasti puoluetoimistolle ja oravanpyörään?

Plussia kertyi ihan kivasti, mutta miinukset ovat erittäin painavia. Joten enköhän edelleenkin lukeudu Ari Korhosen piilevän ehdokkuuden kannattajaksi. Hänellä kun ei ole melkein ollenkaan miinuksia, jos vain malttaa pääkaupunkiseudulle siirtyä.

Kalle Räisänen (1976 - 2008) In Memoriam

Tieto Kalle Räisäsen kuolemasta pysäytti monet toverit kuluvalla viikolla. Nuoren ihmisen kuolema pistää aina miettimään syntyviä syviä. Monet ovat muistelleet yhteisiä hetkiään Kallen kanssa: poliittisia keskusteluja, maailman menon ihmettelyä.


Tutustuin Kalleen 1990-luvun lopppupuolella, Demarinuorten ja SONKin ympyröissä. Olin muutaman muun kanssa nostamassa Kallea Nuorisoliiton johtoon keväällä 2000, jolloin myös tutustuimme paremmin. Kallen puheenjohtajakauden aikana (2000-2002) toimin SONKin puheenjohtajana, joten kanssakäyminen oli väkisinkin varsin tiivistä. Läheskään aina emme nähneet asioita samalla tavalla, eikä Kalle aina oikein ymmärtänyt tai jaksanut SONKin toimiston poikien huumoria, mutta toimeen tultiin silti.


Kalle vieroksui kovasti poliittista junttaamista takahuoneissa. Hän sanoikin jälkeenpäin, että Nuorisoliiton puheenjohtajuus ainakin kirkasti sen, että poliitikoksi hän ei halua. Näin ollen ay- juristin ja sittemmin työsuojelupiirin juristin tehtävät olivatkin hänelle luontevia. Pienemmän ja heikomman puolella Kalle oli aina, vakaumuksellisena sosialidemokraattina.


Kalle oli oman tiensä kulkija, joka ei liiemmin muiden ihmettelyistä välittänyt. Sympaattisena muistona kesä 2000, kun poliittiset nuoriso- ja opiskelijajohtajat saivat kutsun presidentti Tarja Halosen luokse. Kutsutut kerääntyivät Mäntyniemen porteille, mutta missään ei näkynyt Sosialidemokraattisten Nuorten uutta puheenjohtajaa. Yhtäkkiä paikalle juoksi tyylikkäässä tummassa puvussaan Kalle, joka oli päättänyt hölkätä presidentin luokse kylään, kun ei ollut saanut vielä liiton luottokorttia käyttöönsä. Lämpimän kesäpäivän myötävaikutuksen johdosta Tarja Halosen kättelyjonossa seisoi varmaan kaikkien aikojen hikisin arvovieras.

Kalle on poistunut näyttämöltä. Hän jätti jälkeensä muiston ihmisestä, joka oli syvällinen, empaattinen ja aito.

SDP:n puheenjohtaja 2008-

Vuosi on vaihtunut, ja nyt saa sitten ihan luvan kanssa keskustella henkilövalinnoista SDP:n puoluekokouksessa kesäkuussa 2008. Seuraavassa minun näkemykseni vaatimuksista henkilöltä, joka valitaan puolueen puheenjohtajaksi Hämeenlinnassa 06.06.2008.

* Motivaatiota. Puheenjohtajan on TAHDOTTAVA johtaa puoluetta.
* Yhteistyökykyä. Toimivat suhteet muihin puolueisiin on palautettava.
* Mediataitoa. Julkisuuden kanssa on osattava pelata.
* Koulutusta. Valt. tai joku muu yo. on mahdollisimman epäsopiva koulutus.
* Ammattiyhdistysnäkemystä. SAK - mutta myös STTK ja AKAVA.
* Aikaa. Yhden kauden pätkäpuheenjohtajuus ei käy.
* Karismaa. On otettava tila haltuun.
* Rohkeutta. SDP:n puheenjohtaja on aina tulen alla.
* Erilaisuuden sietokykyä. Oman puolueen toisinajattelijoiden
dissaaminenkaan ei käy.
* Silmää laadulle. Itsensä ympäröiminen samanmielisillä keskinkertaisuuksilla ei käy.
* Näkemystä puolueesta. Keski-ikä 62 vuotta, nyt ei hyssyttely auta.
* Draivia. Nuoret ja nuoret aikuiset on saatava innostumaan SDP:stä.
* Kielitaitoa. Molemmat kotimaiset + englanti, mielellään joku muukin.
* Yhteiskunnallista ymmärrystä. Maailma muuttuu, miten vastata uusiin haasteisiin?
* Huumorintajua. Välttämätön ominaisuus, aivan välttämätön.
* Visio sosialidemokratian tulevaisuudesta. Ilman visiota ei voi puoluetta viedä menestykseen
* Arvot ja aatteet. Me olemme SDP, sen on tarkoitettava jotakin.

Siinä oli randomjärjestyksessä listaa vaatimuksista. Kukaanhan ei ole yli-ihminen, mutta mahdolliset ehdokkaat voi pisteyttää vaikka tuon listan perusteella. Minun arviossani kansanedustaja Jutta Urpilainen oli yllättävänkin selvä voittaja.