maanantai 14. tammikuuta 2008

Puoluesihteerikisaan...?

Ihan sitä hätkähti kun huomasi nauttivansa kannatusta SDP:n puoluesihteeriksi täällä. Loppupäivä meni sitten politiikkaa pohtiessa, vaikka perheen sisäisen työnjaon mukaan aktiivinen puoluepolitikointi on hänen tehtävänsä.

Sanottakoon aluksi, että minä en ole ollut kovinkaan kiivaasti nykyistä puoluesihteeriä pellolle pistämässä, varsinkin kun julkisessa keskustelussa pyörineet nimet eivät ole vakuuttaneet. Lisäksi minulla on kisaan tarvittaessa omakin ehdokas, nimittäin tämä jamppa. Mutta pohditaan nyt kuitenkin omia vahvuuksia ja heikkouksia kyseiseen tehtävään, kun kerran Pete on nimeni esille heittänyt.

Plussat:

  • Varsin sopiva ikä. Ei juniori, mutta ei myöskään harmaa pantteri.
  • Puhelahjat. Osaan esiintyä, ainakin elävälle yleisölle.
  • Verkostot ja yhteistyökyky. Tuttuja ja kavereita riittää puoluekentän laidasta laitaan.
  • Tausta. Perusosastotyö, eduskunta, valtakunnalliset liitot, puoluetoimisto. Kaikki tuttuja.
  • Elämäntilanne. Kotona puolueen soturi, ei tarvitsisi paljoa asioita perustella.
  • Riippumattomuus. Minua ei rakasta Heinäluoma eikä Tuomioja.
  • Tehtäviin paneutuminen. Kansanedustajaksi en tahdo.

Miinukset:

  • Nykyinen työtilanne. Hyvä työpaikka ja työsuhteen ehdot kunnossa.
  • Koulutus. Valt.yo. tiheys on purettava puoluejohdossa.
  • Realististen mahdollisuuksien puute. Pystyyn häviäminen Hämeenlinnassa ei nappaa.
  • Uskottavuus. Kuka Taake Limperi?, kysyvät monet.
  • Motivaatio. Haluanko oikeasti puoluetoimistolle ja oravanpyörään?

Plussia kertyi ihan kivasti, mutta miinukset ovat erittäin painavia. Joten enköhän edelleenkin lukeudu Ari Korhosen piilevän ehdokkuuden kannattajaksi. Hänellä kun ei ole melkein ollenkaan miinuksia, jos vain malttaa pääkaupunkiseudulle siirtyä.

4 kommenttia:

laura kirjoitti...

Hyvä hyvä Tage! Rohkeasti mukaan kisaan. Plussat ovat painavia ja lisäisin vielä poliittisen vainun, tai taktisen osaamisen, miksikä sitä terävyyttä nyt sitten haluaakaan kutsua. Aina tilanteen tasalla ja kuviot nopeasti selvillä, vaikka ympärillä asiat muuttuisivatkin.

Jutta puheenjohtajaksi, Tage puoluesihteeriksi. Sitten ehkä ulkopuolinenkin maailma alkaisi uskoa puolueen uudistumiskykyyn ;-) Pitäähän sitä tavoitteita olla.

Aivot Narikassa kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Aivot Narikassa kirjoitti...

Mikä ihme teitä turkulaisia/puoliturkulaisia vaivaa?

Onko se Turku niin paha paikka, että siellä ei haluta pysyä vai onko teillä niin pervo luonne, että kaipuu pilaamaan muu Suomi on kova?

Noh leikki leikkinä, puoluesihteerin pitää juoksuttaa piirijohtajia eikä päinvastoin. Plussia löytyy sen verran, että eiköhän kannata Tagea piireissä pyöritellä... kepillä jäätä sanoi pilkkijä.

e: kiro-virheet

Petri Mustakallio kirjoitti...

Kyllä Turusta pääsee Helsinkiin suht nopeasti vaikka päivittäin töihin ja takas. Monet sitä tekeekin. Eli ei puoluesihteeriys edellytä pk-seudulla asumista.