Niin vaihtui vuosi. Vuoden viimeisenä päivänä kävimme Hetan kanssa ostamassa uuden auton. Mukaan tarttui Hyundai Sonata, kaksilitrainen diesel. Tai tarkemmin ottaen saamme automme parin viikon kuluttua, mutta kuitenkin. Hallituksen toteuttama autoverotuksen uudistus sai meidätkin liikenteeseen, ja projekti onnistui muutaman päivän rykäisyn voimin.
Vuoden ensimmäinen viikko menee pääosin Turussa. Siinä samalla voi pohtia SDP:n tulevaisuutta, vaikka tällä hetkellä enemmän huolestuttaa TuTon tulevaisuus. Suuresti arvostamani Esko ja Ville Heinonen ovat TuTon organisaaatiosta poistuneet, ja Suomen valmentajahuippuihin lukeutuva päävalmentaja Ika Lehkonen jättää joukkueen kauden päätyttyä. Siinä on päänvaivaa kerrakseen, ihan tulee pää kipeäksi.
SDP:n puheenjohtajakisan soisi käynnistyvän. Sillä eihän Eero Heinäluoma voi yksimielisesti jatkaa, sen verran heikkoja ovat tulokset olleet. Eihän? Minä olen kaikille jo kauan sitten kertonut, että minun suosikkini on Jutta Urpilainen. Hänen avullaan voisimme ponnistaa uuteen nousuun, mikä on enemmän kuin tarpeellista. SDP:n järjestöllinen tila tai poliittinen asema ei ole kehuttava. Nyt tarvitaan rohkeutta kohdata tulevaisuus, tai SDP:ta uhkaa vajoaminen poliittiseen marginaaliin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
27 kommenttia:
Järjestökonehan on menossa remonttiin, puolueessahan tehdään tätä työtä joka päivä. Kannatus nousee, SDP on yhdessä kepun kanssa Suomen suurin puolue. Mahdollisesti jo seuraavassa mittauksessa yksin suurin, kuten tietysti asian kuuluisi ollakin.
Oma mielikuvani on se, että Heinäluoman henkilökin alkaa uppoamaan kansaan päivä päivältä paremmin. Sanoisin että juuri tänä keväänä puheenjohtajan vaihtaminen saattaa olla se pahin moka mikä mennään tekemään. Toivottavasti siltä virheeltä vältytään.
Totta kai hyvä kisa tarvitaan, joten sikäli kamppailu voisi kieltämättä pikkuhiljaa käynnistyä. Tosin en yhtään ihmettele jos ja kun aika monen potentiaalisen haastajan puntti tutisee. SDP:llä menee nyt selvästi paremmin kuin puoli vuotta sitten. -koobra
Gallupkannatuksen taso 22-23% ei ole mikään ylpeilyn aihe SDP:lle, kun puolue on oppositiossa. Sitä on myös turha tuijottaa ainoana totuutena. Enemmän punnitsisin kykyä tarjota kiinnostava vaihtoehto hallituksen harjoittamalle politiikalle. Sitä ei ole olemassa, kun asiaa tarkastelee äänestäjän silmälasien lävitse.
Oikeassa Ville on siinä, että pj-kisa tarvitaan ehdottomasti. Heinäluoman julkisuuskuva, joka ei ainakaan yhdenkään tutkimuksen mukaan ole parantunut piirun piirua, pahenisi entisestään, jos vastaehdokkaita ei olisi.
Toivoisin itsekin, että Jutta Urpilainen asettuisi ehdolle. Häntä puoltavat niin hänen ajamiensa asioiden tärkeys, persoona kuin uudistuskykykin.
Ajatus siitä että olisi pahin mahdollinen moka vaihtaa pj.tä, ja samalla vaatia pj kisaa on aikamoinen veto. Tämäkö on sitä SDP:n uutta avoimuutta? Sovitaan avoimesti että käydään kisa, jolla on ennalta sovittu voittaja. Missä tahansa muussa lajissa tällainen toimintaa pidetään huijauksena ja on syystäkin kiellettyä.
Nähdäkseni täysin ongelmatonta potentiaalista ehdokasta kisassa ei ole lainkaan.
Heinäluoma on mainettaan parempi johtaja, ja häntä olen periaatteessa valmis kannattamaan. Tämä kuitenkin edellyttää, että uusia avauksia nähdään vielä tänä keväänä - pelkkä hallituspolitiikan virheiden etsiminen ei tee oppositiojohtajasta uskottavaa.
Toiseksi, valmius kannattaa Heinäluomaa ei tarkoita, että kannattaisin häntä joka tapauksessa. Jos Jutta Urpilaisella riittää rohkeutta asettua kisaan, SDP:ssä voidaan nähdä aito ja kattava sukupolvenvaihdos ja uusiutuminen sekä järjestöllisessä, mielikuvallisessa että sisällöllisessä mielessä.
Uudistumisen on kuitenkin oltava aito kaikissa näissä suhteissa - pelkkä mielikuvien uudistaminen ei riitä, niin tärkeää kuin tehottoman ja epäuskottavan "hyvinvointivaltiota on puolustettava" -fraseologian korvaaminen rakentavammalla ja uudistusmielisemmällä retoriikalla onkin. Nuorekaskin imago kun voi lysähtää korttitalon tavoin kasaan.
Sisällöllistä uudistumista tarvitaan sekä suhteessa koulutuspolitiikan ja sosiaalipolitiikan kaltaisiin hyvinvointiyhteiskunnan peruslohkoihin, että myös suhtautumisessa muihin yhteiskunnallisiin toimijoihin. Yhteistyö työmarkkinaosapuolten kanssa ei saa tarkoittaa yksin sopimista SAK:n kanssa, vaan STTK:hon ja Akavaan on entistä vakavammalla mielellä rakennettava suhteita. Pk-yrityksiä ei voi nähdä ideologisena uhkana työväenliikkeelle, vaan on ymmärrettävä, että monet globaalin talousjärjestelmän epämiellyttävät lainalaisuudet aiheuttavat myös yrittäjille haasteita. Aika, jona yrittäjyys ja demarius eivät sovi yhteen, on siirrettävä kertaheitolla historiaan. Yksityiseen palvelutuotantoon SDP:llä ei ole varaa suhtautua ideologisen torjuvasti. Monissa tilanteissa julkinen on parempi, ja palveluntuotanto ilman kilpailutusta perusteltua. Mutta perustelujen on löydyttävä muualta kuin ideologisesta dogmaattisuudesta. Itseisarvo ei saa olla palvelujen tuottamistapa, vaan niiden toimivuus - sekä asiakkaan, että myös työntekijän kannalta.
Aatettaan SDP ei saa hylätä, mutta samalla meidän on ymmärrettävä, että aate ei säily pitämällä kiinni vuosikymmeniä sitten vanhentuneista toimintatavoista. Aate säilyy ainoastaan pitämällä kiinni tavoitteista ja ajattelutavasta. Tavoitteet oikeudenmukaisemman maailman puolesta on nähtävä niin tärkeinä, että niiden puolesta etsitään rohkeasti uusia toimintatapoja.
Jos Urpilainen pj:ksi -projekti millään tavoin lähtee käyntiin, siitä on edes yritettävä tehdä uskottava nuoremman sukupolven esiinmarssi. Parempaa ajankohtaa sellaiselle ei nimittäin ole näköpiirissä, ja nimenomaan puolueen ukkoutuminen on pohjimmiltaan kaikkien ongelmien taustalla. Osaltaan jo tähän asti nähty kehitys itsessään kertoo huolestuttavaa kieltään. Joskus epäilen, olisiko Heinäluomalle haastajaa näköpiirissä ollenkaan, elleivät erinäiset SONKin entiset puheenjohtajat olisi olleet aktiivisia. Jos Urpilainen saadaan ehdolle, SDP tuleekin olemaan melkoisessa kiitollisuudenvelassa näille aloitteentekijöille.
Auringonlaskun ajat on nyt saatava päätökseen.
t.
anon
En missään nimessä hehkuttaisi SDP:n viimeisiä galluptuloksia. Jos sieltä suosta ei oltaisi tuon vertaa noustu, niin ihme olisi. Suunnaan pitää olla selvästi ylöspäin ja tähtäimen vähintään 25 %:ssa. Ihmettelen miten se voisi onnistua Heinäluoman johdolla, kun hänen henkilökohtainen kannatuksensa on ollut pohjamudissa koko sen ajan kun hän on ollut SDP:n puheenjohtaja. Sanoisin, että Eero on paljon mainettaan parempi, mutta se ei paljon auta, että toverit näin todistelevat, jos suuri yleisö on toista mieltä. E.H. on liian monelle liian yo, liian SAK ja liian keski-ikäinen mies. Monen mielestä nämä ovat toki plussaa, mutta jos haluamme uusia kannattajia, niin vähän muita avuja tarvittaisiin.
Kannatan ehdottomasti Juttaa puheenjohtajaksi ja toivon, että hän kisaan lähtee. Olen seurannut tarkemmin hänen työtään siitä lähtien, kun ensimmäisen kerran hänet mainittiin potentiaalisena ehdokkaana. Olen ehdottoman vakuuttunut, että nuori, koulutettu, pätevä ja monialainen osaaja on juuri sitä, mitä SDP nyt tarvitsee. Lisää plussaa saa siitäkin, että on nainen. Kampanja käyntiin. I'm in!
Niin kauan kuin Jutta Urpilainen panttaa ehdokkuuttaan, asiat eivät etene. En kannata ketään, joka ei edes tässä asiassa osaa tehdä päätöstä. Mutta jos Urpilainen kuitenkin uskaltaisi yrittää, ehkä tukijoitakin alkaa hänelle löytyä nopeasti.
Minustakin on jotenkin, hmm. no kauniisti sanottuna outoa toivoa samassa kappaleessa puheenjohtajakisaa ja julistaa pahaksi mokaksi se jos kisa sattuisi päättymään "väärin".
Heinäluomalaisille Erkki Tuomioja lienee ihannehaastaja. Riski tappiosta on äärimmäisen pieni mutta Eki kerää aina kohtalaisen peruskannatuksen jonka perusteella voidaan sanoa että oli kunnon kisa. Viime eduskuntavaalien alla muutamat vanhan polven puoluekaaderit olivat ainoita, joiden kuulin kehuvan Heinäluoman aiemmin niin paljon hehkutettuja mediaesiintymisiä. Tuomioja on persoonana aivan yhtä etäinen enkä ymmärrä mikä se muutos olisi jonka hän voisi tuoda.
Joten Jutta please: älä anna kutsumme jäädä huutavan ääneksi korvessa.
"Heinäluomalaisille Erkki Tuomioja lienee ihannehaastaja."
Pete on täysin oikeassa. Minusta tässä asiassa on vielä sekin kääntöpuoli, että muutosta haluaville Tuomioja on erittäin huono vastaehdokas Heinäluomalle.
Toisin kuin Urpilaisen, niin Tuomiojan ehdokkuus ei keskustelussa kohdistaisi huomiota asioihin (vaikka ihanan ylimielinen "enemmän asiaa, enemmän aatetta"-slogan hänen perujaan onkin). Urpilaisella on tuore agenda ja tuoreet kasvot, kun taas Tuomioja ei tarjoa mitään yllätyksellistä ja on ollut osa viime vuosikymmenten sosialidemokraattista establishmenttia, joka tehdystä politiikasta on päättänyt.
Jutta, lähde kisaan ja anna ääni sekä kasvot muutokselle, tukea kyllä riittää.
Pitkältihän ongelma on, että SDP:ssä ei ole kunnolla perinteitä järjestää istuva puheenjohtaja ulos tehtävistään puoluekokouksessa. Toivon kuitenkin, ettei tällainen perinnesidonnaisuus saa Urpilaista ja hänen tukijoitaan epäröimään asiansa kanssa. Monet sellaisetkin, jotka koskaan ennen viime vaalien katastrofia eivät olisi tulleet ajatelleeksikaan Eeron vaihtamista ennen kuin tämä itse haluaa lähteä, ovat tarkistaneet kantaansa. Vahva käsitykseni on, että kunhan Urpilainen kisaan lähtee, hänen suosionsa tulee yllättämään myös ja ennen kaikkea hänet itsensä lähimpine tukijoukkoineen. Ja myöhemmin koko Suomen poliittisen kentän, porvarihallitus kun ei millään tavalla ole valmistautunut uudistuskykyisen ja nuorekkaan oppositiojohtajan saamiseen vastustajakseen.
Kuten todettu, sukupolvenvaihdokselle SDP:ssä ei ole parempaakaan ajankohtaa kuin nyt. Voittoa kukaan ei voi taata, mutta Urpilaiselle itselleen ilmoittautuminen kisaan nyt osoittaisi sellaista johtajuutta, jonka mukanaan tuoma kannatus ja noste jatkuisivat pitkälle puoluekokouksen jälkeiseen aikaan saakka.
Omia aikeitaan epäröiviä pj-kandidaatteja aina Johannes Koskisesta lähtien on SDP:n spekulaatioissa vaikka muille jakaa, ja nyt olisi päättäväisemmän ehdokkaan aika.
Hyviä kirjoituksia täällä. Heinäluoma on ehkä mainettaan parempi,ja omaa aitoakin tukea puolueen sisällä. Mutta sillä ei vielä vaaleissa menestytä, kun imago on niin turmeltunut kun olla ja voi.
SDPn kannatuskehitys ei ole edelleenkään kaksinen, eikä mikään viittaa Heinäluoman saavan viestiään paremmin perille kansan keskuudessa. Ulostulo liittyen spekulointiin hallituksen hajoamisesta oli niin typerä, että toivottavasti kansa ei sitä edes huomannut.
Tammikuun loppuun mennessä olisi valoon astuttava. Mitä kauemmin kuppaa, sen heikommin tulee puoluekokouksessa pärjäämään.
Hallitus on selvinnyt 141-tuesta ja Tehyn työtaistelu-uhasta jopa yllättävän pienin kolhuin. TUS:in vaalianalyysin tämä kappale on nyt huomattavasti ajankohtaisempi kuin silloin kun se julkistettiin:
"Nyt kun käymme tähän suureen puhdistautumiseen on vaarana, että syyllistymme "tuplasukellukseen": Alamme vaatia periaatteellista politiikkaa, paluuta juurille, tehtyjen virheiden eli harjoitetun oikeistolaisen politiikan tunnustamista ja kieltämistä jne. Päätämme tuplata voimavaramme kaiken hyvän lupaamiseksi kaikille. Päätämme puolustaa hyvinvointivaltiota torjumalla muutoksen ja pelottelemalla porvarien pahoilla töillä."
Parasta asennoitua niin, että vetoapua ei porvarihallitukselta tule. SDP:n uusi tuleminen on kiinni vain SDP:stä itsestään. On uudistuttava kaikilla tasoilla: poliittisesti, järjestöllisesti ja kasvogallerialla.
SDP:n kannatus juuri nyt on erittäin tyydyttävä.
Vielä paremmalta se vaikuttaa kun vertaa v. 2003 eduskuntavaalien suuren sukeltajaan, kokoomukseen, jonka kannatusluvut keikkuivat reilusti alle 20 prosentin aika pitkään. Siihen verrattuna tilanteemme on loistelias. (Ja noista luvuista huolimatta kokoomus kiri viime vaaleissa hallitukseen...)
Paljon enemmän minua on huolestuttanut vaalipäivän kannatuksemme. Kahdessa viimeisessä valtiollisissa vaaleissa olemme sukeltaneet erittäin syvälle varsinaisena vaalipäivänä. Liikkuvat äänestäjät, nuo demokratian ritarit ja käytännössä kolmen suurimman puolueen järjestyksen määrääjät, kun ovat äänestäneet mielummin ihan muita kuin demareita.
Ville ylhäällä pohdiskeli, että Eero "uppoaa kansaan päivä päivältä paremmin". Sitä sopii toivoa.
Ongelma on vain siinä, että, mitä liikkuvampi äänestäjä, sitä useammin hän äänestää mielikuvien perusteella.
Mielikuvissa on yksi pirullinen piirre. Niiden muuttaminen on erittäin vaikeaa ja pitkäkestoista. Kunnallisvaalit ovat kovin lähellä. Mielukuvat eivät hevillä muutu vuodessa, kahdessa. Niinistönkin piti kadota Luxenboúrgiin useaksi vuodeksi ennen kuin hänestä kuoriutui (osan) kansan silmissä suuri karismaattinen johtaja kamreerin sijaan.
Niin se pj-kisakysymys: toivon mahdollisimman kovaa kisaa, jossa paras voittaa! :-)
Turvallin arvaus voittajasta on eittämättä Eero. Luulenpa kuitenkin, että hänen kannaltaan vaikeampi kisa olisi syksyn kunnallisvaalit. Silloin vastassa olisi kolme kovaa: kepu, kokkarit ja mielikuva.
MikkoMY
Luxemburgiin katoaminen on aina hyvä ratkaisu.
Olisit nyt edes mersun ostanu. ohje puolueremppaan: kerätkää tusina vieteriukkoo- ja akkaa. sitten vieterit vireeseen. kuus korkeimmalle pompannutta OHO-lehden yleisöäänestykseen. voittajasta uus pomo. saatte julkisuutta, mediasexyn yleisöön menevän dirikan. lykkyä py...
En kyllä ymmärrä ett mitä outoa on toivoa puheenjohtajakamppailua - siihen on paljon erilaisia hyviä syitä - ja samalla kannattaa itse jotain ehdokkaista? Vai onko se vain se E.H jota _EI_ saa kannattaa? Miettikää nyt itsekin... -koobra
Ville, yllättävää eivät ole mainitsemasi asiat, vaan suhtautumisesi nykyisen puheenjohtajan näyttöihin ja liikkeen nykytilaan. Ne eivät ole kovin kaksiset. Hänessä on monia laadukkaita ominaisuuksia, mutta heikoimman vaalituloksen pitkään, pitkään aikaan on näyttävä vähintään hyvän ja monipuolisen keskustelun muodossa. Se vaatii useamman kuin yhden hyvän ehdokkaan ja kisan.
MiMy, miksi vertaat SDP:tä ja Kokoomusta? Puolueilla on pidempää ajanjaksoa tarkasteltaessa tasoltaan varsin erilainen kannatushistoria. Hedelmällisempää on katsoa SDP:n omaa kannatusta. Kuinka pitkälle taaksepäin pitää mennä, jotta löytää useita näin alhaisia mittauksia peräjälkeen?
Eiköhän se ala olla melko selvää, että Urpilainen on uudistushaluisen ja myös keskustelua haluavan porukan mielestä sopiva haastaja.
Urpilainen olisi ehdokkaana uskottava ja mahdollisuudet voittoonkin olisivat olemassa. Ongelma on, että myös Urpilaisen itsensä pitäisi tämä tiedostaa.
Jos Urpilainen ei kisaan lähde, oma kannatukseni menee 90 % varmuudella Heinäluomalle. Hänessäkin olisi kykyä, mutta kuten kaikilta puolueen eturivissä, häneltäkin puuttuu rohkeutta. Aito kantaaottavuus puuttuu, ja niin mielikuvat rakentuvat muiden tekijöiden kuin poliittisen linjan kautta. Ongelma ei ravistele vain Suomen SDP:tä, vaan on laajempi - esimerkiksi Britanniassa Gordon Brownin työväenpuolueen kannatuksen käsittämätön syöksy 44 % tasolta alle kolmeenkymmeneen ja Brownin henkilökohtaisen imagon romuttuminen kumpuavat aivan samasta ilmiöstä. Juuri, kun kantaaottavuutta ja päättäväisyyttä olisi tarvittu, sitä ei näkynyt, vaan johtajasta välittyi epäröivä, ja sitä kautta teennäinen ja laskelmoiva kuva. Sen kuvan romuttaminen ei tule olemaan helppoa sen enempää Brownille kuin EH:llekaan. Mahdollista se on, mutta oppositioasema ei tässä väännössä vetoapua tuota. Porvari en ole, enkä heidän linjaansa tahdo kannattaa, mutta en silti toivo SDP:n muuttuvan oikeiston negaatioksi, joka kuin velvollisuudesta on kaikesta vastustaa kaikkea hallituksen aloitteellisuutta.
Erkki Tuomioja ei enää ole uskottava ehdokas. Hänen ilmoittautumisensa viime hetkellä kisaan 40 % äänisaaliin ja "kulttiaseman" tavoittelemiseksi on SDP:ssä järjestöllinen perinne, ei prosessi jonka kautta voisi syntyä vaihtoehto tulevaisuutta varten.
Sakari on täysin oikeassa perätessään (positiivista) aloitteellisuutta. Mielestäni tässä mielessä ovat kompuroineet lähiaikoina sekä Heinäluoma että myös "demariälykkö" Tuomioja. Jos ei ole mitään muuta sanottavaa toimittajille, kuin että "hallitus todennäköisesti kaatuu ennen aikojaan" tai "virkamiesten sopisi pitää turvat tukossa", niin parempi olisi olla hissukseen.
Tässä(kin) mielessä oli mukava lukea Urpilaisen uuden vuoden tervehdys (31.12.2007), jossa hän korostaa poliitikoille aika harvinaiseen tapaan vapaa-ajan merkitystä ihmiselle. Urpilainen tuntuu puhuvan kieltä, jota ihmiset ymmärtävät ja viestivän viestiä, joka kasvattaa luottamusta, eikä herätä pelkoa.
www.juttaurpilainen.net
Tulin lukemaan keskustelua Peten blogin vinkin perusteella ja pakko myöntää, että vähän petyin. Ajattelin, että porukalla olisi useampia suosikkeja tai erityisempiä toiveita uudelta puheenjohtajalta. Tuntuu nyt kuitenkin vähän siltä, että riittää, että on uusi. Jos Jutta ei lähdekään ehdolle, niin ketä sitten tuetaan?
Itse pidän puolueen pj:n paikkaa vanhakantaisesti myös aikamoisena kunniatehtävänä ja suurena henkilökohtaisena järjestöllisenä panoksena. Näin ollen haluaisin myös mahdollisen uuden pj:n 1.haluavan ko. tehtävään 2.hakevan tukea. Nyt näyttää kuitenkin olevan niin, että ensin pitää hakea tuki ja laskelmoida ehdokkuuden vaikutukset omaan uraan ja sen jälkeen vasta ilmaistaan kiinnostusta ehkäpä liikkeemme vaativampaan tehtävään.
Muutoin en ymmärrä miksi ehdokkuuksia pantataan. Jos on kykyä ja halua, niin ulos kaapista! Kyllä pätevälle tuki löytyy. Voi olla, että tukijat eivät ole puoluekokousedustajia, mutta eiköhän sekin systeemi muutu lähivuosina.
Olen itsekin kovasti pohtinut miten suhtautua pj-vaaliin, jos Jutta Urpilainen ei asetu ehdolle. Lienee todennäköistä, että silloin Erkki Tuomioja haastaa (jälleen) istuvan puheenjohtajan, ja minulta pääsee itku.
Mitäpä sitä kiertelemään, lukeudun siinä tilanteessa Heinäluoman tukijoihin. Käyn syyt tähän tarkemmin läpi myöhemmin, jos on pakko.
Jutta Urpilaiseen kiteytyvät monet sellaiset piirteet, miksi hänen tukemisensa on ainakin minulle helppoa ja jopa loogista.
Periaatteessa olen politiikasta eläkkeellä, vaimoni saa hoitaa politiikan minun keskittyessä ay-hommiin. Mutta veri vetää kehiin, Jutan ehdokkuus olisi riittävä virike minulle.
Helmikuun alussa on ehdokkaiden astuttava esiin, mikäli aikovat ehtiä kunnon taistoon.
No minä odotan Sdp:n uudelta puheenjohtajalta ainakin
- Sdp:n palauttamista uskottavaksi ja haluttavaksi vaihtoehdoksi äänestäjien enemmistölle
- Sdp:n palauttamista yhteistyöhakuiseksi puolueeksi muiden suurten puolueiden kanssa
- Sdp:n poliittisen agendan päivittämistä 2000-luvulle ja ennenkaikkea kykyä poliittiseen debattiin joka vetoaa Sdp:ltä selvästi hukassa oleviin äänestäjäryhmiin
Vaihtoehdot ovat tosiaan vähissä mutta milloin niitä olisi runsaudenpulaa ollutkaan? Oma suosikkini on pitkään ollut Tarja Filatov, mutta hänellä ei vaikuta olevan halua (olisi viime kerralla omannut mahdollisuuksia jopa tulla valituksi jos tahtoa olisi ollut). Ja aika vähissä ovat muutosta halajavien mahdollisuudet jos heidän äänensä hajoavat useille ehdokkaille.
Tagen ja Peten kommenteista paistaa hyvin esiin se, että laajemmin jäsenkuntaa kokoavia ehdokkaita on lopulta todella vähän.
Urpilainen voisi tällainen henkilö olla, mutta kuten jo lukuisissa puheenvuoroissa todettu, se edellyttää ehdolle asettautumista ja sen lisäksi myös vakavaa ja johdonmukaista suhtautumista omaan ehdokkuuteen. Jos kisassa ollaan "tässä nyt vähän kattellaan millanen tunnelma" -asenteella, kannatusta on vaikea kerätä. Puheenjohtajuus on siinä suhteessa myös tahdon asia.
Lukemalla tata keskustelua huomaa heti, etta useampi Heinaluomaa kritisoiva henkilo tekee sen nimettomana. Tama kertoo Heinaluoman hallitsemistavasta paljon. Kommentoijat ovat selkeasti puolueen sisalla, mikali he kayttaisivat suoraan omaa nimeaan he saisivat pelata tyopaikkansa ja uransa puolesta.
Ei tarvitse kun katsoa mita Johannes Koskiselle kavi hanen asetuttuaan Heinaluomaa vastaan pj kisassa. Akkia sai kaveri lahtea ministerin tehtavasta, ja oi veljet mita erinomaista johtamiskykya ja ihmistuntemusta pj osoitti Koskisen seuraajan vallinassa.
Hanna on aivan oikeassa, etta potentiaalisen uuden pj:n pitaisi hakea tukea, mutta kukaan jarkeva henkilo ei sita uskalla tehda. Eikohan puhuta asioista niiden oikeilla nimilla. Jokainen vahankin demariliiketta seuraava henkilo tietaa, etta avoimuudesta ja mielipiteenilmaisusta rankaistaan.
Ollaan kylla aikoihin eletty kun demokraattisessa liikkeessa ei voi edes mielipidettaan lausua avoimesti ilman koston pelkoa.
Etpä Hanna itsekään esittänyt toivomiasi asioita; nimiä tai toiveita. Lisäksi saivartelu halusta ja tuen hakemista on minusta turhaa. Tukea ei varmaan edes spekulatiivisesti mietitä, jos tehtävään ei todella haluta. Tarkoitan tätä:
"1.haluavan ko. tehtävään 2.hakevan tukea. Nyt näyttää kuitenkin olevan niin, että ensin pitää hakea tuki ja laskelmoida ehdokkuuden vaikutukset omaan uraan ja sen jälkeen vasta ilmaistaan kiinnostusta ehkäpä liikkeemme vaativampaan tehtävään."
Nyt on ehkä huonoin mahdollinen aika "lyödä" mahdollisia hakijoita (päättämättömyydestä), kun he tekevät isoa ratkaisua. Annetaan Jutan ja muiden tehdä ratkaisunsa ja sitten voidaan kritisoida tai tukea. Mutta ehdolle sopii tietysti toivoa;)
Ps. Ehkä debatissa esiintyvien nimien vähyys kertoo lähinnä Jutan yllättävänkin vahvasta kannatuksesta bloggaavan kansan keskuudessa.
"Ehkä debatissa esiintyvien nimien vähyys kertoo lähinnä Jutan yllättävänkin vahvasta kannatuksesta bloggaavan kansan keskuudessa"
Basil Fawltyn hotellin tarjoilijan Manuelin sanoin:
Que?
Vertaus Kokoomukseen voi olla ihan oikea. Kokoomuksen kannatus lähti nousuun kesällä 2004 - kun Ville Itälän tilalle oltiin valittu uusi puheenjohtaja.
Vaikka ei puheenjohtaja vaihtoon -nappi olekaan mikään automaatti, jolla kannatus saadaan nousu.
Heinäluoman kannatuksen nousua odotellessa.
"Ehkä debatissa esiintyvien nimien vähyys kertoo lähinnä Jutan yllättävänkin vahvasta kannatuksesta bloggaavan kansan keskuudessa"
Basil Fawltyn hotellin tarjoilijan Manuelin sanoin:
Que?"
Niin tai näin, blogimaailman merkitys sdp:n perusjäsenelle (siis 62 vee ja sillain) taitaa olla aika vähäinen.
Isäni, joka on kyllä muuutama vuosi keskivertojäsentä vanhempi, ei taida edes tietää, mikä "ploki" ylipäätänsä on.
MikkoMy
Lähetä kommentti