keskiviikko 26. joulukuuta 2007

Perussuomalaiset suosikki/inhokki

Suosikki:

Timo Soini "Missä EU, siellä ongelma" Timo Soini on ylivoimainen suosikki. Sanavalmis, huumorintajuinen, jopa sympaattinen. Ilman häntä koko puolue olisi tuuliajoilla, hänen ansiostaan kansanedustajia on peräti 5. Enemmänkin voisi olla, mutta surkea ehdokasmateriaali estää hyödyntämästä Soinin suosiota maanlaajuisesti. Soinin kanssa paiskataan tassua kesäisin Loviisan raviradalla, aina yhtä ystävällisissä merkeissä. Laadukas populisti osaa puhutella kansan syviä rivejä, aivan kuten hänen esikuvansa Veikko Vennamokin.

Inhokki:

Pertti "Veltto" Virtanen Pirkanmaan äänestäjillä on omituinen huumorintaju. Veltto Virtanen on jo toista kautta päivähoidossa veronmaksajien kustannuksella. Virtanen on olevinaan hauska ja omaperäinen. Ikävä kyllä hän on lähinnä rasittava ja säälittävä, vaikka tällä kertaa yrittääkin olla edes hiukan enemmän asiallinen kuin edellisellä kerralla. Veltto Virtanen on elävä esimerkki siitä, että demokratiassa kuka tahansa voi päästä edustamaan kansaa, mikäli tarpeeksi moni äänestäjä päättää hassutella uurnilla.

Tähän päättyi kansanedustajien arviointi. Kiitän saamastani palautteesta, sitä on tullut runsaasti. Seuraavaksi voisi vaikka keskittyä hallituksen haukkumiseen - tai SDP:n ruotimiseen. Puoluekokous kuuluu olevan tulossa, jokohan pimeyden keskelle syttyisi valo?

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Uudesta vuodesta... kaikki riippuu siitä, miten termi "valo" määritellään.

Hyvää uutta vuotta.