maanantai 4. helmikuuta 2008

Mippe mukaan kisaan?

Päivän mittaan huhut saivat ilmaa siipiensä alle, tavallisesti hyvin informoitu toimija avasi pelin, täällä. Olisiko Mippe Kumpula-Natri the missing link nykytilanteen ja mielenkiintoisen puheenjohtajakisan välillä?

Mipellä on monessa mielessä sama tilanne kuin Jutallakin. Mahdollisuudet voittaa Hämenlinnassa ovat heikot, mutta tulevaisuutta ajatellen uskaltautuminen kisaan voisi olla kova juttu. Monet puhuvat Hämenlinnan valinnasta "välivaalina", viitaten siihen että Tuomioja on viimeistä kertaa kisassa mukana ja Heinäluoma aika puheenjohtajana voi olla todella kortilla. Uudessa tilanteessa jo tässä vaiheessa kisaan mukaan lähtenyt on eräs frontrunner tulevaisuuden johtajia valittaessa - varsinkin jos hän onnistuu jo nyt lukitsemaan itseensä nuoria ja nuorehkoja toimjoita. Omaako Mippe siihen mahdollisuudet?

SONK meni jo Tuomiojan taakse, tähän tyyliin. Tässä ei ole mitään yllättävää, SONKin piirissä kiiluvasilmäisten tuomiojalaisten tiheys on edelleen verrattain suuri, vaikka muualla puolueen piirissä ikonin tähti onkin jo laskussa. Järjestön toimijoista monet kuitenkin ovat valmiita tukemaan kolmatta vaihtoehtoa, siinä Mippeä missä Juttaakin.

Demarinuorten keskuudessa on ollut äänekäs kaipuu aidosti nuorelle ehdokkaalle. Mipellä lienee helppo työ saada nuorisoliiton kannatus kampanjalleen.

Monet nuoret aikuiset ryhmittyvät näppärästi Mipen taakse. Yhteinen nimittäjä on paljolti tuskastuminen Eeron ja Ekin vääntöön, joten ehdokkaan vaihtuminen Mippen ei ole mitenkään tuskallista. Sitä kautta Mippe saa osaavia substanssi-ihmisiä tiimiinsä, puhumattakaan kokeneista vaalitaistelijoista.

Tässä oli viitekehystä Mipen mahdollisuuksista saada jalansijaa puolueen tulevaisuuden keskuudessa. Arvoidaan Mippeä ehdokkaana tarkemmin mikäli huhut osoittautuvat oikeiksi.

Ei kommentteja: