torstai 24. tammikuuta 2008

Puoluehallitus sanoi njet!

Puoluehallitus ei innostunut neuvoa-antavasta jäsenäänestyksestä. Yllätys ei ole suuren suuri, olihan puoluesihteeri pistetty esitystä torppaamaan hyvissä ajoin. Näin mennään sitten kohti puoluekokousta totutuin menoin, mahdollisuus nousta edelläkävijäksi jätettiin käyttämättä. SDP on muutenkin niin dynaaminen ja kiinnostava, että turhaanhan tuollaiseen olisi ollutkin ryhtyä...

Nyt on mielenkiintosta nähdä mitä Erkki Tuomioja tekee. Hänhän asettui ehdolle jäsenäänestykseen jota ei tule, eikä ole missään yhteydessä suostunut sanomaan olevansa varmuudella ehdolla jäsenäänestyksettömässäkin kisassa. Hänen odottaisi ilmoittavan lopullisen kantansa erittäin nopealla aikataululla, tai hänen puoli-ehdokkuutensa on enemmän rasite kuin mitään muuta puolueelle.

Ennusmerkit eivät lupaa Tuomiojalle hyvää. Mitään suurta innostusta ei ole nähtävissä, vaikka uskolliset kannattajat ovat sitten sitäkin uskollisempia. Näillä näkymin Eero Heinäluoma pyyhkii Tuomiojalla lattiaa Hämeenlinnan puolukokouksessa, ja Eki saa taas kiivetä pönttöön kertomaan miten hän voittaa kisan muutaman kymmenen vuoden kuluttua. Kuulostaako jotenkin tutulta? Näin tapahtui 2005 ja itse asiassa jo 2002, kun Paavo Lipponen kyykytti haastajaansa. Ei ihme, että suuren yleisön tai median mielenkiinto SDP:n puheenjohtajavaalia kohtaan uhkaa latistua totaalisesti. Vanha puuro ei maistu, vaikka sen kuinka lämmittäisi uudestaan. Ja uudestaan.

SDP:n puoluekokouksesta tulee kiinnostava vain jos puheenjohtajaehdokkaita tulee lisää. On äärimmäisen kummeksuttavaa, ettei kisaan tunnu löytyvän millään halukkaita. Vaalitappio oli musertava ja tyytymättömyys istuvaa puheenjohtajaa kohtaan on suurta puolueen sisällä. Puhumattakaan siitä mitä se on puolueen ulkopuolella. Tästä huolimatta ykkösketjun demarit vetäytyvät varjoon tai pölisevät hölmöjä kuten Kimmo Kiljunen.

Tästä ei voi kuin päätellä, että SDP:n nykyjohtoa ympäröi materiaali, josta ei ole tämän puolueen johtoon. Ehkä siis on parempi antaa nykyisen puheenjohtajan jatkaa tehtävässään. Ehkä tarpeeksi suuri masokismi on avain uuteen nousuun. Ehkä aurinko joskus paistaa risukasaan. Ehkä.

maanantai 14. tammikuuta 2008

Puoluesihteerikisaan...?

Ihan sitä hätkähti kun huomasi nauttivansa kannatusta SDP:n puoluesihteeriksi täällä. Loppupäivä meni sitten politiikkaa pohtiessa, vaikka perheen sisäisen työnjaon mukaan aktiivinen puoluepolitikointi on hänen tehtävänsä.

Sanottakoon aluksi, että minä en ole ollut kovinkaan kiivaasti nykyistä puoluesihteeriä pellolle pistämässä, varsinkin kun julkisessa keskustelussa pyörineet nimet eivät ole vakuuttaneet. Lisäksi minulla on kisaan tarvittaessa omakin ehdokas, nimittäin tämä jamppa. Mutta pohditaan nyt kuitenkin omia vahvuuksia ja heikkouksia kyseiseen tehtävään, kun kerran Pete on nimeni esille heittänyt.

Plussat:

  • Varsin sopiva ikä. Ei juniori, mutta ei myöskään harmaa pantteri.
  • Puhelahjat. Osaan esiintyä, ainakin elävälle yleisölle.
  • Verkostot ja yhteistyökyky. Tuttuja ja kavereita riittää puoluekentän laidasta laitaan.
  • Tausta. Perusosastotyö, eduskunta, valtakunnalliset liitot, puoluetoimisto. Kaikki tuttuja.
  • Elämäntilanne. Kotona puolueen soturi, ei tarvitsisi paljoa asioita perustella.
  • Riippumattomuus. Minua ei rakasta Heinäluoma eikä Tuomioja.
  • Tehtäviin paneutuminen. Kansanedustajaksi en tahdo.

Miinukset:

  • Nykyinen työtilanne. Hyvä työpaikka ja työsuhteen ehdot kunnossa.
  • Koulutus. Valt.yo. tiheys on purettava puoluejohdossa.
  • Realististen mahdollisuuksien puute. Pystyyn häviäminen Hämeenlinnassa ei nappaa.
  • Uskottavuus. Kuka Taake Limperi?, kysyvät monet.
  • Motivaatio. Haluanko oikeasti puoluetoimistolle ja oravanpyörään?

Plussia kertyi ihan kivasti, mutta miinukset ovat erittäin painavia. Joten enköhän edelleenkin lukeudu Ari Korhosen piilevän ehdokkuuden kannattajaksi. Hänellä kun ei ole melkein ollenkaan miinuksia, jos vain malttaa pääkaupunkiseudulle siirtyä.

torstai 10. tammikuuta 2008

Kalle Räisänen (1976 - 2008) In Memoriam

Tieto Kalle Räisäsen kuolemasta pysäytti monet toverit kuluvalla viikolla. Nuoren ihmisen kuolema pistää aina miettimään syntyviä syviä. Monet ovat muistelleet yhteisiä hetkiään Kallen kanssa: poliittisia keskusteluja, maailman menon ihmettelyä.


Tutustuin Kalleen 1990-luvun lopppupuolella, Demarinuorten ja SONKin ympyröissä. Olin muutaman muun kanssa nostamassa Kallea Nuorisoliiton johtoon keväällä 2000, jolloin myös tutustuimme paremmin. Kallen puheenjohtajakauden aikana (2000-2002) toimin SONKin puheenjohtajana, joten kanssakäyminen oli väkisinkin varsin tiivistä. Läheskään aina emme nähneet asioita samalla tavalla, eikä Kalle aina oikein ymmärtänyt tai jaksanut SONKin toimiston poikien huumoria, mutta toimeen tultiin silti.


Kalle vieroksui kovasti poliittista junttaamista takahuoneissa. Hän sanoikin jälkeenpäin, että Nuorisoliiton puheenjohtajuus ainakin kirkasti sen, että poliitikoksi hän ei halua. Näin ollen ay- juristin ja sittemmin työsuojelupiirin juristin tehtävät olivatkin hänelle luontevia. Pienemmän ja heikomman puolella Kalle oli aina, vakaumuksellisena sosialidemokraattina.


Kalle oli oman tiensä kulkija, joka ei liiemmin muiden ihmettelyistä välittänyt. Sympaattisena muistona kesä 2000, kun poliittiset nuoriso- ja opiskelijajohtajat saivat kutsun presidentti Tarja Halosen luokse. Kutsutut kerääntyivät Mäntyniemen porteille, mutta missään ei näkynyt Sosialidemokraattisten Nuorten uutta puheenjohtajaa. Yhtäkkiä paikalle juoksi tyylikkäässä tummassa puvussaan Kalle, joka oli päättänyt hölkätä presidentin luokse kylään, kun ei ollut saanut vielä liiton luottokorttia käyttöönsä. Lämpimän kesäpäivän myötävaikutuksen johdosta Tarja Halosen kättelyjonossa seisoi varmaan kaikkien aikojen hikisin arvovieras.

Kalle on poistunut näyttämöltä. Hän jätti jälkeensä muiston ihmisestä, joka oli syvällinen, empaattinen ja aito.

sunnuntai 6. tammikuuta 2008

SDP:n puheenjohtaja 2008-

Vuosi on vaihtunut, ja nyt saa sitten ihan luvan kanssa keskustella henkilövalinnoista SDP:n puoluekokouksessa kesäkuussa 2008. Seuraavassa minun näkemykseni vaatimuksista henkilöltä, joka valitaan puolueen puheenjohtajaksi Hämeenlinnassa 06.06.2008.

* Motivaatiota. Puheenjohtajan on TAHDOTTAVA johtaa puoluetta.
* Yhteistyökykyä. Toimivat suhteet muihin puolueisiin on palautettava.
* Mediataitoa. Julkisuuden kanssa on osattava pelata.
* Koulutusta. Valt. tai joku muu yo. on mahdollisimman epäsopiva koulutus.
* Ammattiyhdistysnäkemystä. SAK - mutta myös STTK ja AKAVA.
* Aikaa. Yhden kauden pätkäpuheenjohtajuus ei käy.
* Karismaa. On otettava tila haltuun.
* Rohkeutta. SDP:n puheenjohtaja on aina tulen alla.
* Erilaisuuden sietokykyä. Oman puolueen toisinajattelijoiden
dissaaminenkaan ei käy.
* Silmää laadulle. Itsensä ympäröiminen samanmielisillä keskinkertaisuuksilla ei käy.
* Näkemystä puolueesta. Keski-ikä 62 vuotta, nyt ei hyssyttely auta.
* Draivia. Nuoret ja nuoret aikuiset on saatava innostumaan SDP:stä.
* Kielitaitoa. Molemmat kotimaiset + englanti, mielellään joku muukin.
* Yhteiskunnallista ymmärrystä. Maailma muuttuu, miten vastata uusiin haasteisiin?
* Huumorintajua. Välttämätön ominaisuus, aivan välttämätön.
* Visio sosialidemokratian tulevaisuudesta. Ilman visiota ei voi puoluetta viedä menestykseen
* Arvot ja aatteet. Me olemme SDP, sen on tarkoitettava jotakin.

Siinä oli randomjärjestyksessä listaa vaatimuksista. Kukaanhan ei ole yli-ihminen, mutta mahdolliset ehdokkaat voi pisteyttää vaikka tuon listan perusteella. Minun arviossani kansanedustaja Jutta Urpilainen oli yllättävänkin selvä voittaja.

tiistai 1. tammikuuta 2008

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Niin vaihtui vuosi. Vuoden viimeisenä päivänä kävimme Hetan kanssa ostamassa uuden auton. Mukaan tarttui Hyundai Sonata, kaksilitrainen diesel. Tai tarkemmin ottaen saamme automme parin viikon kuluttua, mutta kuitenkin. Hallituksen toteuttama autoverotuksen uudistus sai meidätkin liikenteeseen, ja projekti onnistui muutaman päivän rykäisyn voimin.

Vuoden ensimmäinen viikko menee pääosin Turussa. Siinä samalla voi pohtia SDP:n tulevaisuutta, vaikka tällä hetkellä enemmän huolestuttaa TuTon tulevaisuus. Suuresti arvostamani Esko ja Ville Heinonen ovat TuTon organisaaatiosta poistuneet, ja Suomen valmentajahuippuihin lukeutuva päävalmentaja Ika Lehkonen jättää joukkueen kauden päätyttyä. Siinä on päänvaivaa kerrakseen, ihan tulee pää kipeäksi.

SDP:n puheenjohtajakisan soisi käynnistyvän. Sillä eihän Eero Heinäluoma voi yksimielisesti jatkaa, sen verran heikkoja ovat tulokset olleet. Eihän? Minä olen kaikille jo kauan sitten kertonut, että minun suosikkini on Jutta Urpilainen. Hänen avullaan voisimme ponnistaa uuteen nousuun, mikä on enemmän kuin tarpeellista. SDP:n järjestöllinen tila tai poliittinen asema ei ole kehuttava. Nyt tarvitaan rohkeutta kohdata tulevaisuus, tai SDP:ta uhkaa vajoaminen poliittiseen marginaaliin.