Vanhassa kotipiirissäni käydään mielenkiintoinen taistelu näissä vaaleissa. Turhaan ei olla puhuttu ”Tähtien sodasta”, puolueet ovat kilpavarustelleet ehdokaslistansa parhaansa mukaan. Tässä vaalipiirissä Soinimania iskee kuin sukallinen puuroa, Timo jyrää uurnilla kautta vaalipiirin. Se on varma asia, mutta monta muuta asiaa on vielä auki.
Eduskuntavaaleissa 2007 paikat jakautuivat seuraavasti: kokoomus 11, SDP 7, vihreät 4, keskusta 4, RKP 3, vasemmistoliitto 2, perussuomalaiset 2, KD 1. Näissä vaaleissa kansanedustajien lukumäärä lisääntyy yhdellä, joten paikkoja on jaossa 35.
Kokoomus lähtee vaaleihin vaalipiirin suurimpana puolueena ja on sitä myös vaalien jälkeen. Yli 60 000 ääntä keränneen Sauli Niinistön poisjäänti tuottaa päänvaivaa, varsinkin kun myös Hanna-Leena Hemming ja Jukka Mäkelä jättävät vaalit väliin. Kokoomus vastasi haasteeseen laittamalla molemmat suuret poikansa, Alexander Stubbin ja Jyrki Kataisen, ehdolle Uudellemaalle. Ratkaisu saattaa maksaa paikan Helsingin vaalipiirissä, ja kaksikolla on täysi työ yhdessäkään paikata Niinistön ja muiden luopuneiden jättämät aukot. Stubb saa kuitenkin paljon ääniä ja pääsee parhaimmillaan jopa lähellä Soinia, kun taas Katainen saa tyytyä maltillisempiin numeroihin, ollen kuitenkin listansa kakkonen. Kokoomuksen istuvista kansanedustajista tiukoilla ovat Eero Lehti, Eero Akaan-Penttilä sekä vihreistä kesken kauden loikannut Merikukka Forsius. Haastajista paljon rahaa käyttävät Ari Konttas sekä Tommi Laakso ovat potentiaalisia läpimenijöitä, kuten myös rikosylikomisario Kari Tolvanen. Pia Kauma yrittää läpi Sanna Lauslahden reviirillä, molempien läpimeno on mahdollista. Mustana hevosena mainittakoon puolueen oikeata laitaa taivaltava Elina Lepomäki, hänestä kuullaan vielä mikäli hän politiikkaan jää.
Ennuste: 10-11 paikkaa
SDP menettää toiseksi parhaimman ääniharavansa viime vaaleista, Antti Kalliomäen. Muilta osin istuvat edustajat ovat mukana, myös kesken kauden menehtyneen Tommy Tabermannin seuraaja Risto Kuisma. Pitkään näytti siltä, että puolueen ehdokasasettelu jää vaisuksi, mutta sitten Mikael Jungner ilmestyi kuvioihin. Todellisen jackpotin SDP iski houkuttelemalla SAK:n ex-pj:n, legendaarisen Lauri Ihalaisen, kiikkustuolista vaalikentille. Tämä lupaava kitaristi kiertää tehdassaleja tiheästi ja rahaa riittää näkyvään mainontaan. Kun uskottavuus on maan kovinta kaliiberia, on tulos takuuvarmasti hyvä. Kalliomäen viimekertainen äänimäärä voi olla paperia kun reilu-Late niittää pitkän uransa tuottamaa satoa uurnilla. Kaksikko muodostaa yhdessä hyvin suositun Maria Guzenina-Richardsonin kanssa SDP:n listan terävimmän kärjen. SDP:n mahdollisuudet pitää asemansa Uudellamaalla on tämän kolmikon keräämän äänimäärän varassa. Neljäs läpimenijä on Maarit Feldt-Ranta, jonka kannatus kasvaa varmasti edellisvaaleihin verrattuna. 10 000 ääntä voi olla lähellä. Sen jälkeen alkaakin verinen taistelu lopuista 2 - 3 paikasta. Vahvimmilla voi olla Risto Kuisma, joka käy hurjaa vaalikamppailua puolustaessaan paikkaansa. Hän on lisäksi kyennyt lukitsemaan itselleen Loviisan seudun, josta tulee roppakaupalla lisä-ääniä kokeneen kehäketun laariin. Alueellisesti vahvat istuvat kansanedustajat, Matti Saarinen ja Merja Kuusisto, saavat olla tarkkana ettei tule noutaja, kuten myös paljon kyseenalaista julkisuutta kerännyt Kimmo Kiljunen. Hänen kannatuksensa on kuitenkin vahvaa eläkkeensaajien keskuudessa. Taitetun indeksin arvostelulla ei kerää suosiota puolue-eliitin keskuudessa, mutta senioriäänestäjien parissa kyllä. Haastajista kovimmat nimet voivat olla vahvalla nousu-uralla oleva Antti Lindtman, comebackia yrittävä Kaj Bärlund, tai vahvat tukijoukot omaava Heta Ravolainen-Rinne. Listan omalla tavalla mielenkiintoisin nimi on logistiikka-alan yrittäjä Marko Massinen, jonka voidaan sanoa edustavan uutta, modernia SDP:tä.
Kokonaisuutena SDP:n lista on varsin tasapainoinen, romahdusta ei tule vaikka puolueen yleiskannatus laskisikin.
Ennuste: 6-7 paikkaa
Perussuomalaiset taistelevat toiseksi suurimman paikan asemasta näissä vaaleissa, vain ja ainoastaan supersuositun Timo Soinin takia. Hänen äänimäärästään riippuu kuinka moni muu menee läpi. Ehdokaslista on Suuren Johtajan jälkeen jokseenkin heikko. Turvallista lienee veikata, että istuvat kansanedustajat Pirkko Ruohonen-Lerner sekä todennäköisesti myös Soinin varamies Pietari Jääskeläinen, jatkavat uraansa Arkadianmäellä. Seuraa heille tekevät todennäköisimmin Jussi Niinistö, Seppo Huhta sekä Erkki Havansi, mutta moni muukin haaveilee läpimenosta. Yrittäjä Timo Rope mainostaa isolla volyymilla, kannatusta voi löytyäkin. Listalta löytyy muutama selkeä halla-aholainen, mutta heidän rajallinen näkyvyytensä haittaa menestymistä. That said, Teemu Lahtinen on hyvinkin potentiaalinen läpimenijä. Edelleen ihmetyttää, ettei loikkari Matti Putkonen asettunut ehdolle tähän vaalipiiriin, läpimeno olisi ollut enemmän kuin lähellä.
Ennuste: 6-7 paikkaa
Vihreiden tilanne on haastava. Tuija Braxin tehtävänä on täyttää Heidi Hautalan jättämä aukko. Hän lieneekin listan ykkönen, mutta Hautalan lähes 13 000 ääneen jäänee matkaa. Jyrki Kasvi kasvattaa suosiotaan näissä vaaleissa, ja Espoon vihreät yrittävät äänestää Johanna Karimäen jatkokaudelle, kuten Vantaan vihreät Timo Juurikkalan. Enempiä paikkoja ei tulekaan, eikä kummankaan paikka ole varma mikäli vaalitappio on kohtalona. Ainakin julkkisehdokas Jani Toivola haastaa Karimäen ja/tai Juurikkalan. Soininvaara-fani Heikki Hiilamo taas toivoo että akateeminen älymystö nostaa hänet eduskuntaan, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät. Listalla on muutama demareista loikannut ehdokas, mutta Ana Maria Gutierrez Sorainen tai Päivi Meros eivät kuulu listan ennakkosuosikkeihin. Kokonaisuutena lista ei häikäise vahvuudellaan, joten jo asemien pitäminen on työn ja tuskan takana.
Ennuste: 3-4 paikkaa
Keskustan tilanne on jokseenkin ankea. Matti Vanhanen poistui näyttämöltä ja tilalle lähetettiin ainakin tilapäisessä suvannossa rämpivä Paula Lehtomäki, joka tuskin pääsee lähellekään Vanhasen viime vaaleissa saamaa yli 24 000 ääntä. Tämän jälkeen ongelmat vasta alkavatkin. Suosionsa menettänyt Tanja Karpela jätti politiikan, Markku Uuspaavalniemi vaihtoi puoluetta sekä vaalipiiriä ja Antti ”kanki” Kaikkonen upposi vaalirahasuohon. Hädän ollessa suurimmillaan apuun riensi itse Paavo Väyrynen, joka saa havaita että 1990-luvulla vaalipiirissä kerätyt lähes 23 000 ääntä ovat kaukainen muisto vain. Nyt läpimenokin on saavutus, joka toki on mahdollinen koska listan taso on heikko. Ehdokasasettelun kosahtamisesta kertoo mm se että Nurmijärveltä on kolme ehdokasta, heistä tosin rahakkain eli Petri Kalmi saattaa hiukan menestyäkin. Muista ehdokkaista painetta Kaikkoselle ja Väyryselle asettavat ainakin sympaattinen ja yli puoluerajojen pidetty Seppo Särkiniemi sekä Keravalainen ylilääkäri Kyösti Haukipuro. Tällä listalla ei tähtien sodassa vaalivoittoa oteta.
Ennuste: 3 paikkaa
RKP haaveilee lisäpaikasta, mutta sen onnistuminen vaatinee vaalivilppiä. Istuvista kansanedustajista Thomas Blomqvist on turvassa ja todennäköisesti myös Christina Gestrin, sen sijaan Mikaela Nylander saa olla tarkkana ainakin Veronica Rehn-Kiven kanssa. Nylanderin riesana on Porvoossa vahvan Kaj Bärlundin paluu SDP:n ehdokkaaksi sekä RKP:n listan vahvojen naisehdokkaiden suuri lukumäärä (edellisten lisäksi ainakin Christelit Raunio ja Liljeström). Mikäli naiset tasaavat äänet sopivasti, voivat Stig Kankkonen tai värikäs Björn Månsson yllättää. Kun paikkoja on luvassa vain kolme, on kamppailu paikasta auringossa kovaa.
Ennuste:3 paikkaa
Vasemmistoliitto on haastavan tehtävän edessä, kahden paikan pitäminen on touch and go. Ääniharava Claes Andersson hyytyi jo vaalikauden aikana, ja vasemman laidan soturi Jaakko Laakso ei lähtenyt enää vaaleihin. Edellisen tilalle noussut kokenut ay-mies Kari Uotila on nyt listan ykköstykki, eikä hän ole ikinä ollut sympaattisuudestaan huolimatta mikään äänirohmu. Todennäköisestä, mutta ei varmasta, toisesta paikasta kamppailevat ainakin Pia Lohikoski Keravalta, Jussi Saramo Vantaalta sekä mahdollisesti myös toinen vantaalainen, toimittaja Antero Eerola. Listan mustana tammana voidaan pitää yli puoluerajojen pidettyä Sari Virtaa Vihdistä, joka on muutamassa vuodessa rakentanut nousujohtoisen uran alueellaan harjoiteltuaan ennen sitä politiikan tekoa Turussa.
Ennuste: 1 - 2 paikkaa
Kristillisdemokraattien vaalivalvojaisissa ei liiemmin jännitysmomentteja ole. Paikkoja tulee yksi, eikä Tarja Tallqvistin tarvitse liiemmin ponnistella saadakseen sen. Varapaikkaa tavoittelevat ainakin Raaseporin Niklas Andersson sekä entinen kansanedustaja Jouko Jääskeläinen, joka kylläkin on jo hiukan last season.
Ennuste. 1 paikka
Lopuksi vielä allekirjoittaneen veikkaus tarkasta paikkajaosta Uudellamaalla.
Kokoomus 10
SDP 7
Perussuomalaiset 6
Vihreät 3
Keskusta 3
RKP 3
Vasemmistoliitto 2
Kristillisdemokraatit 1
lauantai, 9. huhtikuuta 2011
torstai, 10. maaliskuuta 2011
Äänestysohjeita tarjolla – lukekaa omalla vastuulla
Ehdokasasettelu on päättynyt. Ympäri Suomea on tullut kyselyjä miten tulisi äänestää, tässä nyt sitten parhaaseen halla-ahomaiseen tyyliin äänestysohjeet jokaiseen vaalipiiriin. Useassa vaalipiirissä vaihtoehtoja on useita, mutta kopissahan on vain 1 ääni käytössä.
Helsingin vaalipiiri: Pilvi Torsti
Pilvi Torsti on uuden sukupolven ehdokas. Hän teki jo hyvän eurovaalikampanjan ja edustaa SDP:ssa toivoa paremmasta huomisesta. Hänen kykynsä puhutella yli puoluerajojen tekee vaikutuksen.
Uudenmaan vaalipiiri: Mikael Jungner
SDP:n puoluesihteerin pitää päästä vaaleissa läpi. Mikael Jungner on omintakeisella tyylillään raikas poikkeus harmaassa massassa, lisäksi hänen todella vikkelät aivonsa tekivät vaikutuksen jo Lipposen pääministerikauden aikana.
Varsinais – Suomen vaalipiiri: Heli Paasio
Tämä ääni ei ole fiktiivinen, omassa vaalipiirissäni ääneni menee Heli Paasiolle. Olen oppinut tuntemaan Helin vuosien varrella, ja hänen on aika nousta SDP:n eturiviin. Paasion menestyminen on avain kun SDP tavoittelee 4 paikkaa vaaleissa.
Satakunnan vaalipiiri: Ville Niittynen
Ville Niittynen on tuttu mies vanhoilta hyviltä ajoilta. Niittynen tunnetaan vastuullisena järkimiehenä, kyllä sellaisia eduskunnassa tarvitaan.
Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri: Christian Beijar
Koskaan en ole miestä tavannut, mutta mikä voisi olla makeampaa kuin äänestää SDP:n ehdokasta Ahvenanmaalla? Tuskin mikään, joten ääni Beijarille.
Hämeen vaalipiiri: Iisakki Kiemunki
Nuoria miehiä ei liikaa SDP:n ryhmässä ole. Nyt on tarjolla vahva ja värikäs vaikuttaja, sopiva yhdistelmä nuorta radikaalia ja vastuullista vaikuttajaa.
Pirkanmaan vaalipiiri: Miska Paulorinne
Lisää laadukkaita nuoria miehiä tarjolla. Dippa-inssi Paulorinteestä kuulee hyvää jatkuvasti, ääni siis hänelle.
Kymen vaalipiiri: Jukka Kärnä
SDP tarvitsee vahvoja ay-miehiä eduskuntaryhmäänsä, ja SAK:n Kymen aluejohtaja Jukka Kärnä on sellainen.
Etelä – Savon vaalipiiri: Jouni Backman
Viime vaalien suurin yksittäinen fiasko oli Jouni Backmanin tipahtaminen onnettoman vaaliliiton seurauksena. Nyt asia korjataan, Backman takaisin eduskuntaan ja toivottavasti yhtä kyytiä ministeriksi asti.
Pohjois-Savon vaalipiiri: Niko Korte
Palataan nuorten miesten kannalle. Niko Korte on monipuolinen ehdokas, joka lähes aina on vastuullinen ja järkevä. Hän sai ääneni eurovaaleissa ja saisi sen myös eduskuntavaaleissa Pohjois-Savossa.
Pohjois – Karjalan vaalipiiri: Pentti Hartikainen
Vaikein vaalipiiri. Luotetaan ay-voimaan, niitähän tarvittiin.
Vaasan vaalipiiri: Jutta Urpilainen
Puolueen puheenjohtajan äänestäminen on puolueen soturille kunnia-asia. Jutta Urpilainen äänestetään eduskuntaan kovalla äänimäärällä.
Keski – Suomen vaalipiiri: Ahti Ruoppila
SAK:n aluepamppu viihtyy raveissa ja saa minun tukeni. Ahti Ruoppilan kanssa olemme tunteneet pitkään ja hiukan yhteistyötäkin tehneet, ammattimiestä on helppo äänestää.
Oulun vaalipiiri: Tytti Tuppurainen
Jäätävän hyvä puoluekokouspuheenjohtaja on SDP:n tulevaisuus Oulun vaalipiirissä. Tytti Tuppuraisen on aika astua valtakunnanpolitiikkaan.
Lapin vaalipiiri: Juhani Salmela
Tymäkkä ay-mies jäi eläkkeelle ja heittäytyi politiikkaan. Juhani Salmelan suoraselkäisyys ja uskottavuus kallistaa valinnan hänen suuntaansa.
Helsingin vaalipiiri: Pilvi Torsti
Pilvi Torsti on uuden sukupolven ehdokas. Hän teki jo hyvän eurovaalikampanjan ja edustaa SDP:ssa toivoa paremmasta huomisesta. Hänen kykynsä puhutella yli puoluerajojen tekee vaikutuksen.
Uudenmaan vaalipiiri: Mikael Jungner
SDP:n puoluesihteerin pitää päästä vaaleissa läpi. Mikael Jungner on omintakeisella tyylillään raikas poikkeus harmaassa massassa, lisäksi hänen todella vikkelät aivonsa tekivät vaikutuksen jo Lipposen pääministerikauden aikana.
Varsinais – Suomen vaalipiiri: Heli Paasio
Tämä ääni ei ole fiktiivinen, omassa vaalipiirissäni ääneni menee Heli Paasiolle. Olen oppinut tuntemaan Helin vuosien varrella, ja hänen on aika nousta SDP:n eturiviin. Paasion menestyminen on avain kun SDP tavoittelee 4 paikkaa vaaleissa.
Satakunnan vaalipiiri: Ville Niittynen
Ville Niittynen on tuttu mies vanhoilta hyviltä ajoilta. Niittynen tunnetaan vastuullisena järkimiehenä, kyllä sellaisia eduskunnassa tarvitaan.
Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri: Christian Beijar
Koskaan en ole miestä tavannut, mutta mikä voisi olla makeampaa kuin äänestää SDP:n ehdokasta Ahvenanmaalla? Tuskin mikään, joten ääni Beijarille.
Hämeen vaalipiiri: Iisakki Kiemunki
Nuoria miehiä ei liikaa SDP:n ryhmässä ole. Nyt on tarjolla vahva ja värikäs vaikuttaja, sopiva yhdistelmä nuorta radikaalia ja vastuullista vaikuttajaa.
Pirkanmaan vaalipiiri: Miska Paulorinne
Lisää laadukkaita nuoria miehiä tarjolla. Dippa-inssi Paulorinteestä kuulee hyvää jatkuvasti, ääni siis hänelle.
Kymen vaalipiiri: Jukka Kärnä
SDP tarvitsee vahvoja ay-miehiä eduskuntaryhmäänsä, ja SAK:n Kymen aluejohtaja Jukka Kärnä on sellainen.
Etelä – Savon vaalipiiri: Jouni Backman
Viime vaalien suurin yksittäinen fiasko oli Jouni Backmanin tipahtaminen onnettoman vaaliliiton seurauksena. Nyt asia korjataan, Backman takaisin eduskuntaan ja toivottavasti yhtä kyytiä ministeriksi asti.
Pohjois-Savon vaalipiiri: Niko Korte
Palataan nuorten miesten kannalle. Niko Korte on monipuolinen ehdokas, joka lähes aina on vastuullinen ja järkevä. Hän sai ääneni eurovaaleissa ja saisi sen myös eduskuntavaaleissa Pohjois-Savossa.
Pohjois – Karjalan vaalipiiri: Pentti Hartikainen
Vaikein vaalipiiri. Luotetaan ay-voimaan, niitähän tarvittiin.
Vaasan vaalipiiri: Jutta Urpilainen
Puolueen puheenjohtajan äänestäminen on puolueen soturille kunnia-asia. Jutta Urpilainen äänestetään eduskuntaan kovalla äänimäärällä.
Keski – Suomen vaalipiiri: Ahti Ruoppila
SAK:n aluepamppu viihtyy raveissa ja saa minun tukeni. Ahti Ruoppilan kanssa olemme tunteneet pitkään ja hiukan yhteistyötäkin tehneet, ammattimiestä on helppo äänestää.
Oulun vaalipiiri: Tytti Tuppurainen
Jäätävän hyvä puoluekokouspuheenjohtaja on SDP:n tulevaisuus Oulun vaalipiirissä. Tytti Tuppuraisen on aika astua valtakunnanpolitiikkaan.
Lapin vaalipiiri: Juhani Salmela
Tymäkkä ay-mies jäi eläkkeelle ja heittäytyi politiikkaan. Juhani Salmelan suoraselkäisyys ja uskottavuus kallistaa valinnan hänen suuntaansa.
maanantai, 28. helmikuuta 2011
Vaalianalyysi: Helsingin vaalipiiri
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa paikat jakaantuivat seuraavasti: Kokoomus 8, SDP 5, Vihreät 5, Keskusta 1, Vasemmistoliitto 1, RKP 1. Istuvista kansanedustajista Jacob Söderman (SDP) luopuu ja Tuija Brax (vihreät) siirtyy Uudenmaan vaalipiiriin.
Tulevissa vaaleissa Perussuomalaiset valtaa asemia Helsingissä. Kaupungin isot puolueet käyvät kaikki puolustustaistelua, vaikka jokainen virallisesti tavoitteleekin lisäpaikkaa. Pienistä puolueista keskusta ja vasemmistoliitto haaveilevat lisäpaikasta, kun taas RKP käytännössä tyytyy varmistamaan Astrid Thorsin läpimenon. Muilla puolueilla ei liiemmin taida olla mahdollisuuksia kansanedustajiin. Seuraavassa puoluekohtainen analyysi asetelmista puolitoista kuukautta ennen vaaleja.
Kokoomus jatkaa varmasti kaupungin suurimpana puolueena myös vaalien jälkeen. Kuukausi kuukaudelta heikkenevät kannatusluvut tuhoavat mahdollisuudet lisäpaikkaan ja paikan menetyskin on lähellä, mutta kisa puolueen viimeisistä paikoista on kiinnostava. Ben Zyskowicz jatkanee listan kärjessä, todennäköisesti kuitenkin edellisvaaleja pienemmällä äänimäärällä. Sari Sarkomaa ja Jan Vapaavuori ovat nousussa ja saanevat molemmat yli 10 000 ääntä, jälkimmäinen saa uusia äänestäjiä jopa yleisvasemmistolaisten joukosta. Takavuosien äänikuningas Pertti Salolainen hiipuu edelleen, mutta läpimenosta ei tarvitse olla huolissaan - vielä tällä kertaa. Sirpa Asko-Seljavaaran äänimäärä jatkaa laskuaan, mutta hän on kuitenkin viimeinen varmasti läpimenevä ehdokas kokoomuksen listalla. Sanna Perkiö pommittaa sähköpostilla omia ja vihollisia, mutta jatkokausi voi kuitenkin olla tiukassa. Juha Hakola saattaa kärsiä eniten perussuomalaisten noususta, poliisiehdokkaita on muutenkin hänen kannaltaan tarjolla turhan monta. Arja Karhuvaaran eduskuntaura on ollut varsin näkymätöntä puurtamista, haastajat näykkivät punttia toden teolla. Kokoomuksen vahvuus piilee siinä että moni haastaja luulee omaavansa mahdollisuudet kansanedustajaksi näissä vaaleissa. Vakavimmat haasteet istuville heittänevät Petri Sarvamaa ja Laura Räty, Nina Suomalalainen ja Jaana Pelkonen tiukasti kannoillaan. Nuoremmista miehistä Lasse Männistö tekee näkyvän ja ammattitaitoisen kampanjan, mutta alle 30-vuotias talouspolitiikan ammattilainen on hankala yhdistelmä vaaleissa, kuten myös tietty kokoomuslinjan megafonimainen toistelu. Wille Rydman kokeilee toista linjaa, radikaaleja mielipiteitä riittää asiaan kuin asiaan. Vaaleissa ei voi antaa miinusääniä joten valittu taktiikka voi toimiakin, vaikka kalastelu perussuomalaisten vesillä saakin monen puoluetoverin irvistämään pahasti. Molemmat saanevat odottaa läpimenoa tuleviin vaaleihin, kilpailu on liian kovaa. Pomminvarmaa on että vaali-iltana monen kokoomuslaisen ehdokkaan vaalibileissä koetaan pettymyksiä, paikat eivät kerta kaikkiaan riitä kaikille halukkaille.
SDP oli viime eduskuntavaaleissa Helsingin toiseksi suurin puolue. Näissä vaaleissa saman toistaminen olisi kova temppu. Näin tuskin tulee käymään, vaikka SDP:n lähtee vaaleihin lähes kaikkien vanhojen sotaratsujensa voimin, muutamalla kiinnostavalla haastajalla vahvistuneena. Eero Heinäluoma oli edellisvaaleissa oman listansa kakkonen, nyt on tarjolla ykkössija. Hänen imagonsa ja sanomansa puree Itä-Helsingissä hyvin ja raju kampanjointi tuottaa tulosta. Tuomioja putoaa kakkoseksi vaikka säilyttänee yli 11 000 äänestäjää näissäkin vaaleissa, saaden olettavasti osan Jacob Södemanin äänistä. Kolmas varma läpimenijä on Rakel Hiltunen, jonka charmi puree erityisesti vanhempaan väestöön vahvasti. Parantunut liikkuminen mahdollistaa aktiivisemman kampanjan ja Hiltunen jatkaa pääkaupungin edustamista jopa kasvavalla äänimäärällä. Päivi Lipponen sen sijaan saa olla tarkkana ainakin Sara Paavolaisen kanssa, eikä Pilvi Torstikaan ole vailla mahdollisuuksia. Hänellä on ammattitaitoinen kampanjatiimi ja iso tohina päällä, sen pitäisi vielä muuntua ääniksi. Arto Bryggare tekee aina vahvan kampanjan asettuessaan radalle, eikä kolmas nousu eduskuntaan ole ihan utopistinen ajatus. Listan jokeri on Nasima Razmyar, jolle virtaa tukea monelta suunnalta. Kuriositeettina mainittakoon, että SDP on hyvin varustautunut kamppailemaan heikosti pärjäävien äänistä. Jukka ”Käpylän pyöveli” Järvinen sekä joka paikan tehotykki Ilkka Taipale ovat katu-uskottavia ruokajonoissa ja asunnottomien majapaikoissa. Ääniä tulee, mutta läpimeno on kuitenkin epätodennäköistä.
Vihreät haaveilevat lisäpaikasta. Tavoite ei ole täysin epärealistinen, varsinkaan sen jälkeen kun Osmo Soininvaara palasi täyttämään Tuija Braxin jättämän aukon listalla. Hän tekee sen äänimäärässä(kin) laskettuna enemmän kuin hyvin, 10 000 ääntä menee rikki kevyesti. Puolueen puheenjohtaja Anni Sinnemäki kamppailee ongelmien keskellä, puolueen kannatus laskee ja ydinvoimaa pukkaa lisää. Hänestä ei tule ääniharavaa näissäkään vaaleissa, mutta läpimeno on varmaa. Lopuista 2-3 paikasta käydään armoton taistelu. Pekka Haavisto saa lisänostetta presidenttiehdokkuutensa kautta ja on todennäköinen läpimenijä. Maanläheinen ja sympaattinen Johanna Sumuvuori lienee Outi Alanko - Kahiluotoa vahvempi, mutta molemmat saavat olla tarkkana allekirjoittaneen suosikkivihreän eli Mari Puoskarin kanssa. Puoskarin profiili on mainio ja ääniä virtaa ohi perinteisten vihreiden äänestäjien. Läpimenosta kamppailevat myös nettipugilisti Jukka Relander sekä Zahra Abdullah. Perinteiseen tapaan vihreiden listan nuoret naiset tallovat toisiaan varpaille, vaikka puolueen keskeisin ay-johtaja Elina Moisio jättääkin vaalit väliin. Kova kilpailutilanne tekee vihreiden tilanteen arvoitukselliseksi, lisäpaikka voi kääntyä jopa paikan menetykseksi, mikäli tv-haastatteluissa ongelmissa oleva Sinnemäki epäonnistuu vaalipaneeleissa.
Keskusta toivoo lisäpaikkaa ja asettaa toivonsa Mari Kiviniemen harteille. Hänen tehtävänsä olisi haravoida niin paljon ääniä että listan kakkonenkin menee läpi. Ääniä pitääkin tulla hurjasti, koska muu lista ei liiemmin tukea tarjoa. Kahteen paikkaan tarvittaneen 24 000 - 25 000 ääntä, näistä Kiviniemen olisi kerättävä 14 000 - 15 000, mikä voi olla vaikeaa kun vastapooli (vrt. Lipponen - Jäätteenmäki 2003) puuttuu. Keskustan listalta puuttuvat viime kerralla ääniä kepulaisittain hyvin keränneet Merja Vanhanen, Juha Väätäinen sekä Riina Nevamäki. Näin ollen Terhi Peltokorpi on listan kakkonen, yli tuhannen äänen voi päästä myös Laura Kolbe. Takavuosien ääniharava maakunnassa, Eeva Kuuskoski, on saanut havaita riman olevan Helsingissä liian korkealla edes valtuustoon, eikä hänelle voi ennustaa suurempaa suosiota näissä vaaleissa. Paremman puutteessa keskusta täyttää listansa politrukeilla, mutta sinänsä pätevät politiikan ammattilaiset eivät juhli uurnilla. Jokerina voidaan nostaa esille koulutuksensa ja työnsä kautta hyväprofiilinen Tiina Tasmuth, vaikka suuresta tuntemattomuudesta on kuitenkin vaikea lyödä kerralla läpi. Kaiken kaikkiaan kaksi paikkaa on mahdollisuuksien rajoissa, mutta pääkaupungin kova kilpailutilanne ja puolueelle epäedullinen perusilmapiiri on huomioitava.
Vasemmistoliitto ei jäänyt 2007 vaaleissa kovinkaan kauas toisesta paikasta, ja toivoo nyt karismaattisen Paavo Arhinmäen vetävän toisen perässään eduskuntaan. Arhinmäen äänimäärä kasvaakin edelleen, mutta kahden paikan saavuttaminen on kuitenkin epätodennäköistä. Muu ehdokaslista ei suurempia yllätyksiä tarjoa, Sirpa Puhakka on taas kakkonen ja ”Reilu” Pekka Saarnio kerää tavanomaisen äänisaaliinsa. Monen ehdokkaan äänimäärä lasketaan kuitenkin sadoissa eikä tuhansissa. Listan jokeriksi voisi mainita sitoutumattoman Heikki Patomäen. Akateemisissakin piireissä kiistelty professori Patomäki on sanavalmis ja hiukan tunnettukin, mutta on epävarmaa muuntuuko tämä ääniksi.
Myös RKP haaveilee toisesta paikasta, men tyvärr ankdammen, not gonna happen. Puolueen kannatus Helsingissä on laskusuunnassa ja selkeä ääniharava puuttuu. Astrid Thors on saanut paljon kuraa niskaansa, mutta se ei hänen läpimenoaan uhkaa. Suomenruotsalaiset ovat suvaitsevaista mutta kovapintaista porukkaa, ei Thorsin vihollisille anneta sitä iloa että hän putoaisi eduskunnasta. Päivi Storgårds kamppailee listan toisesta sijasta Maria Enckell - Björnbergin kanssa. Tavallisesti luotettavien lähteiden mukaan RKP:llä on ollut suuria vaikeuksia saada ehdokasasettelua valmiiksi, tästä voi päätellä että puolueväki uskoo itsekin että vain Thors menee läpi.
Perussuomalaiset tekevät paluun eduskuntaan Helsingin vaalipiirissä. Jussi Halla-Aho on itseoikeutettu ääniharava kohtuullisen laadukkaalla listalla, joten pienistä puolueista perussuomalaiset ovat lähimpänä toista paikkaa. Listalla on entisiä demareita ja keskustalaisia, poliiseja ja ekonomeja. Kyllä niillä eväillä isoilta puolueilta sen verran nyhdetään että toinen paikka on ulottuvilla. Markku Uuspaavalniemi ja Juha Väätäinen käyvät keskustan kupilla, ensin mainittu voi jopa olla listan toinen läpimenijä vaikka talousgurun sädekehä himmenikin omien hallisotkujen kautta pahasti. Kahdesta poliisiehdokkaasta Tom Packalen lienee varteenotettavampi, kun taas ex - kansanedustaja Seppo Kanerva saa havaita että suurteot uurnilla ovat mennyttä aikaa. Listan jokeri on Rene Hursti, parhaimmillaan hän voi kamppailla läpimenosta Halla - Ahon siivellä.
Kristillisdemokraatit tahtoisivat kovasti saada yhden ehdokkaan valittua. Puolue suuntaa yhä konservatiivisempaan suuntaan, yrittäen houkutella kokoomuksen ja keskustan liberaalilinjaan pettyneitä kannattajia luokseen. Puolueen keulahahmo Helsingissä, Mika Ebeling, istuu jyrkän kielteisine aborttinäkemyksineen hyvin puolueen nykylinjaan. On kuitenkin rajallista kuinka montaa äänestäjää tämä kiehtoo varsin arvoliberaalissa pääkaupungissa, varsinkin kun perussuomalaiset ovat samoilla apajilla. Ebeling kerää muutama tuhat ääntä, listalla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia saada ketään läpi.
SKP käy vaaleihin vaihtoehtolistan sitoutumattomien kanssa. Kaupungin äärivasemmiston äänet menevät pääosin Yrjö Hakaselle ja sitoutumattomien kärkinimi on Kari Peitsamo, mutta kelloa ei voi kääntää taaksepäin eikä kommunisteilla ja sen liittolaisilla ole mahdollisuuksia näissäkään vaaleissa.
Vaalien paikkajako:
Kokoomus 7-8
Vihreät 4-5
SDP 4
Pers. 2
Kesk. 1
Vasl. 1
RKP 1
PS: Jos pakko valita niin ennustan että kokoomus 7, vihreät 5.
Tulevissa vaaleissa Perussuomalaiset valtaa asemia Helsingissä. Kaupungin isot puolueet käyvät kaikki puolustustaistelua, vaikka jokainen virallisesti tavoitteleekin lisäpaikkaa. Pienistä puolueista keskusta ja vasemmistoliitto haaveilevat lisäpaikasta, kun taas RKP käytännössä tyytyy varmistamaan Astrid Thorsin läpimenon. Muilla puolueilla ei liiemmin taida olla mahdollisuuksia kansanedustajiin. Seuraavassa puoluekohtainen analyysi asetelmista puolitoista kuukautta ennen vaaleja.
Kokoomus jatkaa varmasti kaupungin suurimpana puolueena myös vaalien jälkeen. Kuukausi kuukaudelta heikkenevät kannatusluvut tuhoavat mahdollisuudet lisäpaikkaan ja paikan menetyskin on lähellä, mutta kisa puolueen viimeisistä paikoista on kiinnostava. Ben Zyskowicz jatkanee listan kärjessä, todennäköisesti kuitenkin edellisvaaleja pienemmällä äänimäärällä. Sari Sarkomaa ja Jan Vapaavuori ovat nousussa ja saanevat molemmat yli 10 000 ääntä, jälkimmäinen saa uusia äänestäjiä jopa yleisvasemmistolaisten joukosta. Takavuosien äänikuningas Pertti Salolainen hiipuu edelleen, mutta läpimenosta ei tarvitse olla huolissaan - vielä tällä kertaa. Sirpa Asko-Seljavaaran äänimäärä jatkaa laskuaan, mutta hän on kuitenkin viimeinen varmasti läpimenevä ehdokas kokoomuksen listalla. Sanna Perkiö pommittaa sähköpostilla omia ja vihollisia, mutta jatkokausi voi kuitenkin olla tiukassa. Juha Hakola saattaa kärsiä eniten perussuomalaisten noususta, poliisiehdokkaita on muutenkin hänen kannaltaan tarjolla turhan monta. Arja Karhuvaaran eduskuntaura on ollut varsin näkymätöntä puurtamista, haastajat näykkivät punttia toden teolla. Kokoomuksen vahvuus piilee siinä että moni haastaja luulee omaavansa mahdollisuudet kansanedustajaksi näissä vaaleissa. Vakavimmat haasteet istuville heittänevät Petri Sarvamaa ja Laura Räty, Nina Suomalalainen ja Jaana Pelkonen tiukasti kannoillaan. Nuoremmista miehistä Lasse Männistö tekee näkyvän ja ammattitaitoisen kampanjan, mutta alle 30-vuotias talouspolitiikan ammattilainen on hankala yhdistelmä vaaleissa, kuten myös tietty kokoomuslinjan megafonimainen toistelu. Wille Rydman kokeilee toista linjaa, radikaaleja mielipiteitä riittää asiaan kuin asiaan. Vaaleissa ei voi antaa miinusääniä joten valittu taktiikka voi toimiakin, vaikka kalastelu perussuomalaisten vesillä saakin monen puoluetoverin irvistämään pahasti. Molemmat saanevat odottaa läpimenoa tuleviin vaaleihin, kilpailu on liian kovaa. Pomminvarmaa on että vaali-iltana monen kokoomuslaisen ehdokkaan vaalibileissä koetaan pettymyksiä, paikat eivät kerta kaikkiaan riitä kaikille halukkaille.
SDP oli viime eduskuntavaaleissa Helsingin toiseksi suurin puolue. Näissä vaaleissa saman toistaminen olisi kova temppu. Näin tuskin tulee käymään, vaikka SDP:n lähtee vaaleihin lähes kaikkien vanhojen sotaratsujensa voimin, muutamalla kiinnostavalla haastajalla vahvistuneena. Eero Heinäluoma oli edellisvaaleissa oman listansa kakkonen, nyt on tarjolla ykkössija. Hänen imagonsa ja sanomansa puree Itä-Helsingissä hyvin ja raju kampanjointi tuottaa tulosta. Tuomioja putoaa kakkoseksi vaikka säilyttänee yli 11 000 äänestäjää näissäkin vaaleissa, saaden olettavasti osan Jacob Södemanin äänistä. Kolmas varma läpimenijä on Rakel Hiltunen, jonka charmi puree erityisesti vanhempaan väestöön vahvasti. Parantunut liikkuminen mahdollistaa aktiivisemman kampanjan ja Hiltunen jatkaa pääkaupungin edustamista jopa kasvavalla äänimäärällä. Päivi Lipponen sen sijaan saa olla tarkkana ainakin Sara Paavolaisen kanssa, eikä Pilvi Torstikaan ole vailla mahdollisuuksia. Hänellä on ammattitaitoinen kampanjatiimi ja iso tohina päällä, sen pitäisi vielä muuntua ääniksi. Arto Bryggare tekee aina vahvan kampanjan asettuessaan radalle, eikä kolmas nousu eduskuntaan ole ihan utopistinen ajatus. Listan jokeri on Nasima Razmyar, jolle virtaa tukea monelta suunnalta. Kuriositeettina mainittakoon, että SDP on hyvin varustautunut kamppailemaan heikosti pärjäävien äänistä. Jukka ”Käpylän pyöveli” Järvinen sekä joka paikan tehotykki Ilkka Taipale ovat katu-uskottavia ruokajonoissa ja asunnottomien majapaikoissa. Ääniä tulee, mutta läpimeno on kuitenkin epätodennäköistä.
Vihreät haaveilevat lisäpaikasta. Tavoite ei ole täysin epärealistinen, varsinkaan sen jälkeen kun Osmo Soininvaara palasi täyttämään Tuija Braxin jättämän aukon listalla. Hän tekee sen äänimäärässä(kin) laskettuna enemmän kuin hyvin, 10 000 ääntä menee rikki kevyesti. Puolueen puheenjohtaja Anni Sinnemäki kamppailee ongelmien keskellä, puolueen kannatus laskee ja ydinvoimaa pukkaa lisää. Hänestä ei tule ääniharavaa näissäkään vaaleissa, mutta läpimeno on varmaa. Lopuista 2-3 paikasta käydään armoton taistelu. Pekka Haavisto saa lisänostetta presidenttiehdokkuutensa kautta ja on todennäköinen läpimenijä. Maanläheinen ja sympaattinen Johanna Sumuvuori lienee Outi Alanko - Kahiluotoa vahvempi, mutta molemmat saavat olla tarkkana allekirjoittaneen suosikkivihreän eli Mari Puoskarin kanssa. Puoskarin profiili on mainio ja ääniä virtaa ohi perinteisten vihreiden äänestäjien. Läpimenosta kamppailevat myös nettipugilisti Jukka Relander sekä Zahra Abdullah. Perinteiseen tapaan vihreiden listan nuoret naiset tallovat toisiaan varpaille, vaikka puolueen keskeisin ay-johtaja Elina Moisio jättääkin vaalit väliin. Kova kilpailutilanne tekee vihreiden tilanteen arvoitukselliseksi, lisäpaikka voi kääntyä jopa paikan menetykseksi, mikäli tv-haastatteluissa ongelmissa oleva Sinnemäki epäonnistuu vaalipaneeleissa.
Keskusta toivoo lisäpaikkaa ja asettaa toivonsa Mari Kiviniemen harteille. Hänen tehtävänsä olisi haravoida niin paljon ääniä että listan kakkonenkin menee läpi. Ääniä pitääkin tulla hurjasti, koska muu lista ei liiemmin tukea tarjoa. Kahteen paikkaan tarvittaneen 24 000 - 25 000 ääntä, näistä Kiviniemen olisi kerättävä 14 000 - 15 000, mikä voi olla vaikeaa kun vastapooli (vrt. Lipponen - Jäätteenmäki 2003) puuttuu. Keskustan listalta puuttuvat viime kerralla ääniä kepulaisittain hyvin keränneet Merja Vanhanen, Juha Väätäinen sekä Riina Nevamäki. Näin ollen Terhi Peltokorpi on listan kakkonen, yli tuhannen äänen voi päästä myös Laura Kolbe. Takavuosien ääniharava maakunnassa, Eeva Kuuskoski, on saanut havaita riman olevan Helsingissä liian korkealla edes valtuustoon, eikä hänelle voi ennustaa suurempaa suosiota näissä vaaleissa. Paremman puutteessa keskusta täyttää listansa politrukeilla, mutta sinänsä pätevät politiikan ammattilaiset eivät juhli uurnilla. Jokerina voidaan nostaa esille koulutuksensa ja työnsä kautta hyväprofiilinen Tiina Tasmuth, vaikka suuresta tuntemattomuudesta on kuitenkin vaikea lyödä kerralla läpi. Kaiken kaikkiaan kaksi paikkaa on mahdollisuuksien rajoissa, mutta pääkaupungin kova kilpailutilanne ja puolueelle epäedullinen perusilmapiiri on huomioitava.
Vasemmistoliitto ei jäänyt 2007 vaaleissa kovinkaan kauas toisesta paikasta, ja toivoo nyt karismaattisen Paavo Arhinmäen vetävän toisen perässään eduskuntaan. Arhinmäen äänimäärä kasvaakin edelleen, mutta kahden paikan saavuttaminen on kuitenkin epätodennäköistä. Muu ehdokaslista ei suurempia yllätyksiä tarjoa, Sirpa Puhakka on taas kakkonen ja ”Reilu” Pekka Saarnio kerää tavanomaisen äänisaaliinsa. Monen ehdokkaan äänimäärä lasketaan kuitenkin sadoissa eikä tuhansissa. Listan jokeriksi voisi mainita sitoutumattoman Heikki Patomäen. Akateemisissakin piireissä kiistelty professori Patomäki on sanavalmis ja hiukan tunnettukin, mutta on epävarmaa muuntuuko tämä ääniksi.
Myös RKP haaveilee toisesta paikasta, men tyvärr ankdammen, not gonna happen. Puolueen kannatus Helsingissä on laskusuunnassa ja selkeä ääniharava puuttuu. Astrid Thors on saanut paljon kuraa niskaansa, mutta se ei hänen läpimenoaan uhkaa. Suomenruotsalaiset ovat suvaitsevaista mutta kovapintaista porukkaa, ei Thorsin vihollisille anneta sitä iloa että hän putoaisi eduskunnasta. Päivi Storgårds kamppailee listan toisesta sijasta Maria Enckell - Björnbergin kanssa. Tavallisesti luotettavien lähteiden mukaan RKP:llä on ollut suuria vaikeuksia saada ehdokasasettelua valmiiksi, tästä voi päätellä että puolueväki uskoo itsekin että vain Thors menee läpi.
Perussuomalaiset tekevät paluun eduskuntaan Helsingin vaalipiirissä. Jussi Halla-Aho on itseoikeutettu ääniharava kohtuullisen laadukkaalla listalla, joten pienistä puolueista perussuomalaiset ovat lähimpänä toista paikkaa. Listalla on entisiä demareita ja keskustalaisia, poliiseja ja ekonomeja. Kyllä niillä eväillä isoilta puolueilta sen verran nyhdetään että toinen paikka on ulottuvilla. Markku Uuspaavalniemi ja Juha Väätäinen käyvät keskustan kupilla, ensin mainittu voi jopa olla listan toinen läpimenijä vaikka talousgurun sädekehä himmenikin omien hallisotkujen kautta pahasti. Kahdesta poliisiehdokkaasta Tom Packalen lienee varteenotettavampi, kun taas ex - kansanedustaja Seppo Kanerva saa havaita että suurteot uurnilla ovat mennyttä aikaa. Listan jokeri on Rene Hursti, parhaimmillaan hän voi kamppailla läpimenosta Halla - Ahon siivellä.
Kristillisdemokraatit tahtoisivat kovasti saada yhden ehdokkaan valittua. Puolue suuntaa yhä konservatiivisempaan suuntaan, yrittäen houkutella kokoomuksen ja keskustan liberaalilinjaan pettyneitä kannattajia luokseen. Puolueen keulahahmo Helsingissä, Mika Ebeling, istuu jyrkän kielteisine aborttinäkemyksineen hyvin puolueen nykylinjaan. On kuitenkin rajallista kuinka montaa äänestäjää tämä kiehtoo varsin arvoliberaalissa pääkaupungissa, varsinkin kun perussuomalaiset ovat samoilla apajilla. Ebeling kerää muutama tuhat ääntä, listalla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia saada ketään läpi.
SKP käy vaaleihin vaihtoehtolistan sitoutumattomien kanssa. Kaupungin äärivasemmiston äänet menevät pääosin Yrjö Hakaselle ja sitoutumattomien kärkinimi on Kari Peitsamo, mutta kelloa ei voi kääntää taaksepäin eikä kommunisteilla ja sen liittolaisilla ole mahdollisuuksia näissäkään vaaleissa.
Vaalien paikkajako:
Kokoomus 7-8
Vihreät 4-5
SDP 4
Pers. 2
Kesk. 1
Vasl. 1
RKP 1
PS: Jos pakko valita niin ennustan että kokoomus 7, vihreät 5.
lauantai, 19. helmikuuta 2011
Vaalianalyysi: Varsinais - Suomen vaalipiiri
Vuonna 2007 paikat jakaantuivat seuraavasti: Kok 5, SDP 4, Keskusta 3, Vihreät 2, Vasemmisto 2, RKP 1. Istuvista kansanedustajista luopuvat Kokoomuksen Laxell, SDP:n Koskinen sekä Vihreiden Andersson.
Kokoomus on perinteisesti vaalipiirin vahvin puolue. Lisäpaikoista on turha haaveilla, persut ja Ilkka Kanerva pitävät siitä huolen. Kanervan ei tarvitse omasta läpimenostaan olla huolissaan, mutta äänimäärä todennäköisesti laskee ja hän saattaa rokottaa jonkun verran muidenkin kokoomusehdokkaiden kannatusta, ainakin jos korruptioepäilyt nousevat julkisuuteen vaalien alla. Puolueen ehdokasasettelu ei suuria yllätyksiä sisällä, Orpo ja Virolainen uusinevat paikkansa vaivatta. Hemmilä saa tehdä hiukan enemmän töitä, mutta sijoitus neljän joukossa on todennäköinen. Mielenkiintoinen nouseva tähti on Saara- Sofia Sutela, jolla tiettävästi ei ole rahoituksesta pulaa. Viiden kansanedustajan saalista uhkaa lähinnä Kanervan tähden himmeneminen.
SDP:n istuvista kansanedustajista Heli Paasio on omassa sarjassaan, kamppaillen vaalipiirin ääniharavan tittelistä. Katja Taimela on lukinnut Salon seudun itselleen tiukalla otteella, alueellisesti vahva SDP:n kannatus takaa hänen jatkokautensa. Epävarmempi on puolueen varapuheenjohtajan Ilkka Kantolan äänimäärä, uutuudenviehätys on kadonnut eikä Kantolan saaman julkisuus päätä huimaa. Heikko kilpailutilanne kuitenkin taannee jatkokauden. SDP:n neljäs paikka on vaaravyöhykkeessä. Sitä tavoittelevat tiukimmin viimeistä taistoaan käyvä Seppo Lehtinen ja piirin imagoltaan hyvä puheenjohtaja Mika Maaskola. Jälkimmäisen onnistunut kampanja voi pitää edellisen poissa eduskunnasta, ja taas suru sumentaa silmät Aurajoen rannoilla, tällä kertaa lopullisesti. Muun muassa Eeva-Johanna Eloranta saa aina paljon ääniä keränneeltä Marjaana Koskiselta sympatiaa, kun taas Virpa Puisto asettui yksiselitteisesti tukemaan Piia Eloa. Molempien äänimäärä on varmasti siedettävä, mutta rima taitaa olla liian korkealla. Listan musta heppa laukkaa Raisiosta, Janne Laulumaa voi nousta yllättävän korkealle. Neljän paikan pitäminen on mahdollista, lisäpaikat voi unohtaa.
Keskustan lista on kohtuullinen, joten toiveita paikkojen pysymisestä on. Timo Kaunisto ja Esko Kiviranta uusinevat paikkansa helposti, sen sijaan kellot voivat kilkattaa Mauri Salolle. Paimion kirkkoherra Jouni Lehikoinen ja puolueen varapuheenjohtaja Annika Saarikko vaanivat paikkaa auringossa, jälkimmäisen kyky tuoda lisä-ääniä listalle lienee kuitenkin rajallinen, politrukki pistää yleensä oman puolueen äänet uusjakoon. Kolme paikkaa, muutokset kumpaankaan suuntaan ovat erittäin epätodennäköisiä.
Vihreillä on uusi tilanne kun Janina Andersson jättää vaalit väliin. Toinen edustaja, Ville Niinistö, saa vihreiden äänien lisäksi tukea yleisporvarillisesta liberaalisiivestä nakertaen näin Kokoomuksen pottia. Sijoitus Vihreiden listan ykkösenä on varma asia. Todennäköisestä toisesta paikasta kamppailevat ainakin Elina Rantanen ja kaksikielisten äänistä haaveileva Monika Antikainen. TYY:n aktiivien tukema Jukka Vornanen omaa lupaavan tulevaisuuden, mutta vielä näissä vaaleissa vain yksi nuori vihreä mies voi menestyä. That would be Ville Niinistö.
Vasemmistoliiton auringonlasku etenee V-S vaalipiirissä normaalia hitaammin. Peruskannatus on vankkaa tekoa ja nyt on tarjolla SDP:n vasemmistosiiven Marjaana Koskisen äänijäämistöstä lisätukea. Puolueen stallarisiipi (joo, sellainen tosiaan löytyy) ryhmittyy Jyrki Yrttiahon taakse, punavihreämpi siipi varmistaa Annika Lapintien jatkokauden. Ay-siiven vähemmän stallariväritteinen siipi yrittää pönkittää pääluottamusmies Jari Aallon kampanjaa, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät. Kaksi paikkaa eikä muutoksia naamagalleriassa. Yo-kunta - aktiivi Elias Laitisen nimi kannattaa painaa mieliin, sikäli kun puolueella on tulevaisuutta on Laitinen otettava huomioon.
RKP on vaaliliitossa Keskustan kanssa, ja varmistavat omilla äänillään puheenjohtaja Wallinin läpimenon ja Keskustan kolmannen paikan. RKP:n suurin haaste on houkutella kaksi täyte-ehdokasta listalle, kun se on tehty onkin suurin ponnistus jo takana.
Perussuomalaisten nousu näkyy varmasti myös V-S vaalipiirissä. Mutta lienee selvää että tämä vaalipiiri on puolueelle poikkeuksellisen vaikea seuraavista syistä: A) puolueen ehdokaslista on heppoinen, Kike Elomaa ykkösehdokkaana ei ole varsinainen meriitti. B) Vaalipiirissä muuan Olavi Mäenpää haravoi persumielisten ääniä. C) Muutos 2011 on vahvimmillaan täällä, vaikkei läpimenosta voi haaveillakaan. Elomaan lisäksi kohukirkkoherra Torsti Äärelä ja imagotappiota valtuustokaudella kärsinyt Maria Lohela kamppailevat läpimenosta.
KD asettaa vaaleihin ihan katu-uskottavan listan, mutta ilman Sari Essayhia kilpailu on liian kovaa.
Vaalien lopputulos.
Kok 4-5
SDP 3-4
Keskusta 3
Vihreät 1-2
Vasemmistoliitto 2
RKP 1
Perussuomalaiset 1
Muut 0
Kokoomus on perinteisesti vaalipiirin vahvin puolue. Lisäpaikoista on turha haaveilla, persut ja Ilkka Kanerva pitävät siitä huolen. Kanervan ei tarvitse omasta läpimenostaan olla huolissaan, mutta äänimäärä todennäköisesti laskee ja hän saattaa rokottaa jonkun verran muidenkin kokoomusehdokkaiden kannatusta, ainakin jos korruptioepäilyt nousevat julkisuuteen vaalien alla. Puolueen ehdokasasettelu ei suuria yllätyksiä sisällä, Orpo ja Virolainen uusinevat paikkansa vaivatta. Hemmilä saa tehdä hiukan enemmän töitä, mutta sijoitus neljän joukossa on todennäköinen. Mielenkiintoinen nouseva tähti on Saara- Sofia Sutela, jolla tiettävästi ei ole rahoituksesta pulaa. Viiden kansanedustajan saalista uhkaa lähinnä Kanervan tähden himmeneminen.
SDP:n istuvista kansanedustajista Heli Paasio on omassa sarjassaan, kamppaillen vaalipiirin ääniharavan tittelistä. Katja Taimela on lukinnut Salon seudun itselleen tiukalla otteella, alueellisesti vahva SDP:n kannatus takaa hänen jatkokautensa. Epävarmempi on puolueen varapuheenjohtajan Ilkka Kantolan äänimäärä, uutuudenviehätys on kadonnut eikä Kantolan saaman julkisuus päätä huimaa. Heikko kilpailutilanne kuitenkin taannee jatkokauden. SDP:n neljäs paikka on vaaravyöhykkeessä. Sitä tavoittelevat tiukimmin viimeistä taistoaan käyvä Seppo Lehtinen ja piirin imagoltaan hyvä puheenjohtaja Mika Maaskola. Jälkimmäisen onnistunut kampanja voi pitää edellisen poissa eduskunnasta, ja taas suru sumentaa silmät Aurajoen rannoilla, tällä kertaa lopullisesti. Muun muassa Eeva-Johanna Eloranta saa aina paljon ääniä keränneeltä Marjaana Koskiselta sympatiaa, kun taas Virpa Puisto asettui yksiselitteisesti tukemaan Piia Eloa. Molempien äänimäärä on varmasti siedettävä, mutta rima taitaa olla liian korkealla. Listan musta heppa laukkaa Raisiosta, Janne Laulumaa voi nousta yllättävän korkealle. Neljän paikan pitäminen on mahdollista, lisäpaikat voi unohtaa.
Keskustan lista on kohtuullinen, joten toiveita paikkojen pysymisestä on. Timo Kaunisto ja Esko Kiviranta uusinevat paikkansa helposti, sen sijaan kellot voivat kilkattaa Mauri Salolle. Paimion kirkkoherra Jouni Lehikoinen ja puolueen varapuheenjohtaja Annika Saarikko vaanivat paikkaa auringossa, jälkimmäisen kyky tuoda lisä-ääniä listalle lienee kuitenkin rajallinen, politrukki pistää yleensä oman puolueen äänet uusjakoon. Kolme paikkaa, muutokset kumpaankaan suuntaan ovat erittäin epätodennäköisiä.
Vihreillä on uusi tilanne kun Janina Andersson jättää vaalit väliin. Toinen edustaja, Ville Niinistö, saa vihreiden äänien lisäksi tukea yleisporvarillisesta liberaalisiivestä nakertaen näin Kokoomuksen pottia. Sijoitus Vihreiden listan ykkösenä on varma asia. Todennäköisestä toisesta paikasta kamppailevat ainakin Elina Rantanen ja kaksikielisten äänistä haaveileva Monika Antikainen. TYY:n aktiivien tukema Jukka Vornanen omaa lupaavan tulevaisuuden, mutta vielä näissä vaaleissa vain yksi nuori vihreä mies voi menestyä. That would be Ville Niinistö.
Vasemmistoliiton auringonlasku etenee V-S vaalipiirissä normaalia hitaammin. Peruskannatus on vankkaa tekoa ja nyt on tarjolla SDP:n vasemmistosiiven Marjaana Koskisen äänijäämistöstä lisätukea. Puolueen stallarisiipi (joo, sellainen tosiaan löytyy) ryhmittyy Jyrki Yrttiahon taakse, punavihreämpi siipi varmistaa Annika Lapintien jatkokauden. Ay-siiven vähemmän stallariväritteinen siipi yrittää pönkittää pääluottamusmies Jari Aallon kampanjaa, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät. Kaksi paikkaa eikä muutoksia naamagalleriassa. Yo-kunta - aktiivi Elias Laitisen nimi kannattaa painaa mieliin, sikäli kun puolueella on tulevaisuutta on Laitinen otettava huomioon.
RKP on vaaliliitossa Keskustan kanssa, ja varmistavat omilla äänillään puheenjohtaja Wallinin läpimenon ja Keskustan kolmannen paikan. RKP:n suurin haaste on houkutella kaksi täyte-ehdokasta listalle, kun se on tehty onkin suurin ponnistus jo takana.
Perussuomalaisten nousu näkyy varmasti myös V-S vaalipiirissä. Mutta lienee selvää että tämä vaalipiiri on puolueelle poikkeuksellisen vaikea seuraavista syistä: A) puolueen ehdokaslista on heppoinen, Kike Elomaa ykkösehdokkaana ei ole varsinainen meriitti. B) Vaalipiirissä muuan Olavi Mäenpää haravoi persumielisten ääniä. C) Muutos 2011 on vahvimmillaan täällä, vaikkei läpimenosta voi haaveillakaan. Elomaan lisäksi kohukirkkoherra Torsti Äärelä ja imagotappiota valtuustokaudella kärsinyt Maria Lohela kamppailevat läpimenosta.
KD asettaa vaaleihin ihan katu-uskottavan listan, mutta ilman Sari Essayhia kilpailu on liian kovaa.
Vaalien lopputulos.
Kok 4-5
SDP 3-4
Keskusta 3
Vihreät 1-2
Vasemmistoliitto 2
RKP 1
Perussuomalaiset 1
Muut 0
perjantai, 4. kesäkuuta 2010
SDP:n puoluekokous - rakkauden suurjuhla?
SDP:n 42:n puoluekokous Joensuussa oli ja meni. Paljon oli tovereita koolla ja erittäin lämpimästi tunnelmaa on jälkeenpäin kuvattu. Tässä oma näkemykseni kokouksen tapahtumista ja tunnelmista.
Puoluejohdon valinta
Jutta ei saanut vastaehdokasta. Hänen kiitospuheensa oli jotain sellaista mitä muistellaan vielä pitkään. Lämmin, aito ja vilpitön. Sali oli sulaa vahaa hänen edessään ja moni aiemmin kriittisesti suhtautunut asennoitui Juttaan ihan uudella tavalla. On ilmeistä että Jutta viimeinkin on saanut homman hanskaansa, SDP on nyt saanut todellisen johtajan. Kaksi vuotta se kesti mutta Joensuussa ei kenellekään jäänyt epäselväksi kuka on pomo.
Varapuheenjohtajien valinta jätti kiviä kenkään. Ensin sali päätti että menettelytapavaliokunta tekee esityksen valittavista henkilöistä, sen jälkeen vaadittua 100 ääntä ei löytynyt jotta suhteellista vaalitapaa käytettäisiin. Jälkimmäisessä äänestyksessä Helsinki ja FSD jäivät yksin, Keski-Suomen piiri päätti jostain syystä ampua oman ehdokkaansa Susanna Huovisen mahdollisuudet puhki kannattamalla enemmistövaalitapaa. Huovinen nautti suurta kannatusta Helsingin piirissä ja liittokokouksen edistyksellisten voimien parissa, suhteellisessa vaalissa hän todennäköisesti olisi noussut kolmen joukkoon. Huovisen tapaus oli sen verran käsittämätön, että jo kokouspaikalla asioiden järjestelyyn kykenevät tahot sopivat että tähän asiaan palataan kahden vuoden kuluttua.
Puoluesihteerin valita sai suuren mediahuomion. Lopulta Mikael Jungner oli aivan ylivoimainen. Tämä oli aistittavissa jo edellisenä päivänä Jungnerin tukijoiden tilaisuudessa. Porukkaa oli hirmuisen paljon ja tunnelma luottavainen. Jungner edusti monelle toivoa paremmasta tulevaisuudesta, avoimesta ja suvaitsevaisesta kulttuurista. Jungner määritteli SDP:n rakkauden puolueeksi. Minulle se tarkoittaa puoluetta joka on suvaitsevainen, liberaali ja avarakatseinen. Usko siihen vain vankistui kun mm. Matti Putkonen haukkui puolueen uutta linjaa Iltalehdessä (2.6). Putkonen voi puhua viisaita ydinvoimasta, mutta puolueen tulevaisuuden ja menestyksen kannalta voi olla parempi että hän ei ole liian tyytyväinen puolueen imagoon ja ulkonäköön. On nimittäin sen verran voimakas menneen maailman katku hänen ympärillään.
Puoluevaltuuston puheenjohtajana jatkaa eduskuntaan ensi vaaleissa paluun tekevä Jouni Backman. Monien ihmetykseksi Johannes Koskisen nimi keikkui ehdokaslistalla pitkään, mutta hän vetäytyi ennen kuin sali pääsi valitsemaan Backmanin murskaavin numeroin.
Kokouksen linjaukset
Asiakysymyksissä ei erityisen suuria tunteita valloille päässyt. SDP kannattaa edelleen maksutonta päivähoitoa, tosin se vaati ihan puheenjohtajatason puuttumista valiokunnan työhön. Päihdeäitien pakkohoito on myös SDP:n agendalla, ehkä ensi kerralla puututaan sitten aborttioikeuteen? Energiapolitiikassa vastuullinen linja voitti selvästi, vaikka puhujapöntössä käytiinkin kiihkoilemassa kaikkea höpöhöpöä.
Erityisen mielenkiintoinen oli vääntö Heinäluoman maahanmuuttopoliittisen linjan ympärillä. Enemmistö salista oli hänen linjoillaan, mutta merkittävää oli että hänen oma piirinsä Helsinki oli vastarinnan moottori. Muuten hyvin epäyhtenäinen Helsinki yhdistyi tässä asiassa, mikä silminnähden ärsytti eduskuntaryhmän puheenjohtajaa.
Puoluekokouksen illanvietot
Tuttuun tapaan viini virtasi kun illat tummuivat. Niin kaupungin vastaanotto kuin viimeisen illan juhlaillallinenkin olivat onnistuneita. Ja kukapa ei muistaisi kun pj Urpilainen laulatti Taistojen tiellä iltajuhlassa. Salin tunnelma oli erikoinen, raavaat toverit pyyhkivät silmäkulmiaan. Tämä ehkä kruunasi Jutan onnistuneen puoluekokouksen , tuntui kuin koko sali eli noin 1200 ihmistä olisi ollut valmis kävelemään hänen perässä vaikka mereen sillä hetkellä. Vaikuttavaa.
Kokouspaikka ja –järjestelyt
Toverit Joensuussa olivat tehneet hyvää työtä, järjestelyistä ei moitittavaa löydy. Ruoka oli myös jopa yllättävän maukasta, sen sijaan (paikallinen?) tilaviini oli ihan syvältä. Areena oli kooltaan mittava, mutta noin muuten kokoustilat jättivät toivomisen varaa. Ryhmätilat olivat puutteelliset ja muutenkin oli kohtuullisen kolkkoa. Kasvanut puoluekokous asettaa tiloille omat vaatimuksensa, mutta tähän kannattaa kiinnittää huomiota tulevaisuudessa.
Jälkifiilis
Jälkifiilis on kyllä oikein hyvä. Puoluekokous oli nuorekas ja dynaamisen oloinen. Kun kaiken lisäksi puoluejohdolla on nyt selkeästi porukan tuki takanaan on kaikki mahdollista. Tätä ei muutama Helsingin piirin ankeuttaja muuksi muuta, vaikka perustaisivat leirin puhujapönttöön. Ylivoimainen enemmistö kokouksessa läsnä olleista lähti kotiinsa hyvillä mielin – SDP on iskussa taas.
maanantai, 25. tammikuuta 2010
Irakgate täällä taas
Ilkan entinen päätoimittaja ja Keskustan taustapiru Kari Hokkanen vääntää historiaa uuteen uskoon Verkkouutisissa (24.1.2010): ” Hokkasen mielestä vuoden 2003 Irak-gate ei ole este Jäätteenmäen nousemiselle pääministeriksi. - Päinvastoin. Hänen ansiostaan Suomi ei joutunut Irakin sotaan. Siitä on syytä olla kiitollinen.”
Sillä lailla. Harvoin on paksumpaa sontaa julkisuudessa nähty, edes suurimmat Lipposvihaajat eivät ole näin paksua pajunköyttä kansalaisille syöttäneet. Olettaen että Hokkanen edelleen on tolkuissaan tietää hän varmasti puhuvansa palturia. Ilmeisesti kuitenkin yhtäkkiä ilmaantunut mahdollisuus saada oma suojatti takaisin vallankahvaan tuhoaa kyvyn edes alkeelliseen objektiivisuuteen.
Keskustan pj-kisa on saamassa surullisia muotoja. Kärkiehdokkaana maankuulu nipistelijä ja besserwisser Paavo Väyrynen, haastajana ympäripyöreiden latteuksien kantaemo Mari Kiviniemi, joka on historian heikoin maakunnista Helsinkiä valloittamaan lähetetty kepupoliitikko. Ei ihme että monet vilkuilevat Jäätteenmäen suuntaan. ”Lakeuden korppikotka” on ikuisesti Keskustan kentällä suosittu, mutta tulee huomata että hänen äänimääränsä EU-vaaleissa suorastaan romahti. Sääliääniä kun yleensä saadaan vain kerran.
Paula Lehtomäki jysäytti puolueensa suureen pulaan jättäessään pj-kisan muille. Kun vielä taustalla häärää Jarmo Korhonen voi tämän kevään aikana tapahtua mitä tahansa, ainakin jos Korhonen saa oman haastajan. Loka lentää jo nyt, miten mahtaa olla parin kuukauden päästä? Keskustan puoluekokous on sellainen sirkus että mikään ei yllätä, paitsi se että Korhonen menettäisi paikkansa puoluesihteerinä. Hän ja Väyrynen olisivat lyömätön yhdistelmä puoluejohdossa, siihen loppuisi vähäksi aikaa puolueen kaupunkilaistuminen, ei niin että se nyt muutenkaan päätä huimaisi. Kunnallisvaaleissa tuli takkiin mm. Helsingissä ja Turussa, vaikka läpilyönnistä jälleen kerran haaveiltiin. Kyllähän Helsingissä asuu ryhmä äänestäjiä jotka äänestävät ihan ketä tahansa Puolue haluaa, näkeehän sen Kivinimen äänisaalista, mutta siitä on pitkä matka edes toiseen paikkaan. Jäätteenmäki onnistui sellaisen 2003 vaaleissa hankkimaan, vetäen perässään Lempääläisen radiotoimittajan jonka poliittiset saavutukset ovat varsin maltilliset, noin korrektisti ilmaistuna. Vaalipiiri on sentään vaihtunut Pirkanmaahan.
Kilpailutilanteen ollessa heikko Anneli Jäätteenmäki voisi aidosti olla kilpailukykyinen ehdokas. Hokkanen aiheuttaa lähinnä vahinkoa, toivottavasti mahdollinen ehdokas itse onnistuu olemaan objektiivisempi Irakgaten suhteen.
Keskustalle voi aidosti toivoa mahdollisimman huonoa johtaja- ja muutakin onnea, se nimittäin on ainoa mahdollisuus SDP:lle nousta hallitusvastuuseen keväällä 2011. Ja se taas olisi ehdottoman välttämätöntä, muuten edessä voi olla todellinen taantuminen ja ajautuminen marginaalipuolueeksi.
Sillä lailla. Harvoin on paksumpaa sontaa julkisuudessa nähty, edes suurimmat Lipposvihaajat eivät ole näin paksua pajunköyttä kansalaisille syöttäneet. Olettaen että Hokkanen edelleen on tolkuissaan tietää hän varmasti puhuvansa palturia. Ilmeisesti kuitenkin yhtäkkiä ilmaantunut mahdollisuus saada oma suojatti takaisin vallankahvaan tuhoaa kyvyn edes alkeelliseen objektiivisuuteen.
Keskustan pj-kisa on saamassa surullisia muotoja. Kärkiehdokkaana maankuulu nipistelijä ja besserwisser Paavo Väyrynen, haastajana ympäripyöreiden latteuksien kantaemo Mari Kiviniemi, joka on historian heikoin maakunnista Helsinkiä valloittamaan lähetetty kepupoliitikko. Ei ihme että monet vilkuilevat Jäätteenmäen suuntaan. ”Lakeuden korppikotka” on ikuisesti Keskustan kentällä suosittu, mutta tulee huomata että hänen äänimääränsä EU-vaaleissa suorastaan romahti. Sääliääniä kun yleensä saadaan vain kerran.
Paula Lehtomäki jysäytti puolueensa suureen pulaan jättäessään pj-kisan muille. Kun vielä taustalla häärää Jarmo Korhonen voi tämän kevään aikana tapahtua mitä tahansa, ainakin jos Korhonen saa oman haastajan. Loka lentää jo nyt, miten mahtaa olla parin kuukauden päästä? Keskustan puoluekokous on sellainen sirkus että mikään ei yllätä, paitsi se että Korhonen menettäisi paikkansa puoluesihteerinä. Hän ja Väyrynen olisivat lyömätön yhdistelmä puoluejohdossa, siihen loppuisi vähäksi aikaa puolueen kaupunkilaistuminen, ei niin että se nyt muutenkaan päätä huimaisi. Kunnallisvaaleissa tuli takkiin mm. Helsingissä ja Turussa, vaikka läpilyönnistä jälleen kerran haaveiltiin. Kyllähän Helsingissä asuu ryhmä äänestäjiä jotka äänestävät ihan ketä tahansa Puolue haluaa, näkeehän sen Kivinimen äänisaalista, mutta siitä on pitkä matka edes toiseen paikkaan. Jäätteenmäki onnistui sellaisen 2003 vaaleissa hankkimaan, vetäen perässään Lempääläisen radiotoimittajan jonka poliittiset saavutukset ovat varsin maltilliset, noin korrektisti ilmaistuna. Vaalipiiri on sentään vaihtunut Pirkanmaahan.
Kilpailutilanteen ollessa heikko Anneli Jäätteenmäki voisi aidosti olla kilpailukykyinen ehdokas. Hokkanen aiheuttaa lähinnä vahinkoa, toivottavasti mahdollinen ehdokas itse onnistuu olemaan objektiivisempi Irakgaten suhteen.
Keskustalle voi aidosti toivoa mahdollisimman huonoa johtaja- ja muutakin onnea, se nimittäin on ainoa mahdollisuus SDP:lle nousta hallitusvastuuseen keväällä 2011. Ja se taas olisi ehdottoman välttämätöntä, muuten edessä voi olla todellinen taantuminen ja ajautuminen marginaalipuolueeksi.
maanantai, 3. elokuuta 2009
Hallitukseen ilman Kokoomusta ja Keskustaa?
Kansanedustaja Antti Kalliomäki oli viikonloppuna pitkästä aikaa paljon esillä. Ensin hän jäi ilman tulosta seiväshypyssä veteraanien mm-kisoissa Lahdessa, ja sitten hän visioi SDP:lle tulevaisuutta. Hallitusvastuuseen pitäisi päästä ilman kahta suurta porvaripuoluetta, nämä kun ovat peruuttamattomasti väärää mieltä mm. verokysymyksistä.
Kalliomäen kanssa voi olla samaa mieltä Kokoomuksen ja Keskustan veroharhailuista. Ruoan alv:n alentaminen on käsittämätön ratkaisu, joka varjostaa nykyistä hallitusta vielä pitkään. Muutenkin puolueiden veronäkemykset ovat sen kaltaisia, että maltillistakin vasemmistolaista hirvittää. Mutta että hallitukseen ilman kumpaakaan? Tarkastellaan tätä hiukan, kuviteltujen eduskuntavaalien kautta.
Vaalit 2011. Kokoomus pärjää edelleen hyvin, myös SDP onnistuu kohtalaisesti. Keskusta ottaa turpaansa oikein kunnolla. Vihreiden kasvu jatkuu ja Perussuomalaiset parantavat asemiaan. Vasemmistoliitto säilyttää asemansa, Kristillisdemokraattien hävitessä vaalit. Paikkajako on seuraava.
Kokoomus 52
SDP 49
Keskusta 45
Vasemmistoliitto 17
Vihreät 16
RKP 8
Perussuomalaiset 8
Kristillisdemokraatit 5
SDP lähtee rakentamaan hallitusta. Paavo Arhinmäki, Anni Sinnemäki, Stefan Wallin, Timo Soini ja Päivi Räsänen ovat vaikean valinnan edessä. Menevätkö he KAIKKI SDP:n ryhmähuoneen ovesta neuvottelemaan Jutta Urpilaisen johtamasta hallituksesta, vai lipeääkö joku Kokoomuksen ryhmähuoneeseen, jossa Jyrki Katainen ja Paula Lehtomäki odottavat kärsimättöminä…. Jaa-a, kyllä on tiukat paikat, miten mahtaa käydä?
Lehmät lentävät ja kaikki ryhmittyvät SDP:n johtaman hallitukseen. Paikkajako ministeriruletissa on seuraava:
SDP 5
Vasl. 3
Vihr 3
Perus. 2
RKP 2
Krist 2
Näin aloittaa työnsä Jutta Urpilaisen I hallitus. Vasemmistoliitto sanoo ei kaikelle, Vihreät keskittyvät vastustamaan ydinvoimaa ja kannattamaan töpselisähköä, Perussuomalaiset riehuvat kun maahanmuuttajat vievät työpaikat ja elävät sosiaaliturvan varassa, RKP talar bara svenska ja Kristillisdemokraatit tuovat Jeesuksen jokaiseen keskusteluun. Mutta hallitus on vankka ja koalition kannatus sen kuin nousee 2015 vaalien lähestyessä….
Jep jep ja liian jäykkä seiväs. Yhtälö on mahdoton, rakennelmassa ei ole päätä eikä häntää. Näin ollen jää vain 1 vaihtoehto, mikäli Kalliomäen superideaa halutaan edelleen pitää hengissä: SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät muodostavat blokin, joka on niin vahva että se pystyy muodostamaan hallituksen, korkeintaan Soinin tukemana. Punavihreän allianssin olisi silloin saatava yli 90 paikkaa eduskuntaan, mikä vaatii Kokoomuksen ja Keskustan todellista romahdusta vaaleissa. Lisäksi Paavo Arhinmäen johtama Vasemmistoliitto tuskin aikoo olla mikään vastuunkantaja tässä maassa, ja Vihreät viihtyvät vallan mainiosti suurten oikeistopuolueiden kyljessä. Rakenna siinä sitten allianssia, kun petikaverit ovat kyvyttömiä tai haluttomia.
Antti Kalliomäen visioima malli on menolippu ikuiseen oppositioon. SDP:n mahdollisuus nousta hallitusvastuuseen vaatii ilman muuta joko Kokoomuksen tai Keskustan osallistumista, mikään muu ei ole mahdollista Suomen poliittiset voimasuhteet ja puoluerakenne huomioiden.
Miksi siis kokenut poliitikko tällaisia visioi? Väistämättä tulee mieleen, että kyseessä on väsähtäneen politiikasta poistumassa olevan henkilön puhetta. Maailmankuva emopuolueen osalta on synkkä, valoa ei näy tunnelin päässä oikein millään.
Ehkä ei kuitenkaan kannattaisi jäähyväistyönään passittaa SDP:tä tielle josta ei ole paluuta.
Kalliomäen kanssa voi olla samaa mieltä Kokoomuksen ja Keskustan veroharhailuista. Ruoan alv:n alentaminen on käsittämätön ratkaisu, joka varjostaa nykyistä hallitusta vielä pitkään. Muutenkin puolueiden veronäkemykset ovat sen kaltaisia, että maltillistakin vasemmistolaista hirvittää. Mutta että hallitukseen ilman kumpaakaan? Tarkastellaan tätä hiukan, kuviteltujen eduskuntavaalien kautta.
Vaalit 2011. Kokoomus pärjää edelleen hyvin, myös SDP onnistuu kohtalaisesti. Keskusta ottaa turpaansa oikein kunnolla. Vihreiden kasvu jatkuu ja Perussuomalaiset parantavat asemiaan. Vasemmistoliitto säilyttää asemansa, Kristillisdemokraattien hävitessä vaalit. Paikkajako on seuraava.
Kokoomus 52
SDP 49
Keskusta 45
Vasemmistoliitto 17
Vihreät 16
RKP 8
Perussuomalaiset 8
Kristillisdemokraatit 5
SDP lähtee rakentamaan hallitusta. Paavo Arhinmäki, Anni Sinnemäki, Stefan Wallin, Timo Soini ja Päivi Räsänen ovat vaikean valinnan edessä. Menevätkö he KAIKKI SDP:n ryhmähuoneen ovesta neuvottelemaan Jutta Urpilaisen johtamasta hallituksesta, vai lipeääkö joku Kokoomuksen ryhmähuoneeseen, jossa Jyrki Katainen ja Paula Lehtomäki odottavat kärsimättöminä…. Jaa-a, kyllä on tiukat paikat, miten mahtaa käydä?
Lehmät lentävät ja kaikki ryhmittyvät SDP:n johtaman hallitukseen. Paikkajako ministeriruletissa on seuraava:
SDP 5
Vasl. 3
Vihr 3
Perus. 2
RKP 2
Krist 2
Näin aloittaa työnsä Jutta Urpilaisen I hallitus. Vasemmistoliitto sanoo ei kaikelle, Vihreät keskittyvät vastustamaan ydinvoimaa ja kannattamaan töpselisähköä, Perussuomalaiset riehuvat kun maahanmuuttajat vievät työpaikat ja elävät sosiaaliturvan varassa, RKP talar bara svenska ja Kristillisdemokraatit tuovat Jeesuksen jokaiseen keskusteluun. Mutta hallitus on vankka ja koalition kannatus sen kuin nousee 2015 vaalien lähestyessä….
Jep jep ja liian jäykkä seiväs. Yhtälö on mahdoton, rakennelmassa ei ole päätä eikä häntää. Näin ollen jää vain 1 vaihtoehto, mikäli Kalliomäen superideaa halutaan edelleen pitää hengissä: SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät muodostavat blokin, joka on niin vahva että se pystyy muodostamaan hallituksen, korkeintaan Soinin tukemana. Punavihreän allianssin olisi silloin saatava yli 90 paikkaa eduskuntaan, mikä vaatii Kokoomuksen ja Keskustan todellista romahdusta vaaleissa. Lisäksi Paavo Arhinmäen johtama Vasemmistoliitto tuskin aikoo olla mikään vastuunkantaja tässä maassa, ja Vihreät viihtyvät vallan mainiosti suurten oikeistopuolueiden kyljessä. Rakenna siinä sitten allianssia, kun petikaverit ovat kyvyttömiä tai haluttomia.
Antti Kalliomäen visioima malli on menolippu ikuiseen oppositioon. SDP:n mahdollisuus nousta hallitusvastuuseen vaatii ilman muuta joko Kokoomuksen tai Keskustan osallistumista, mikään muu ei ole mahdollista Suomen poliittiset voimasuhteet ja puoluerakenne huomioiden.
Miksi siis kokenut poliitikko tällaisia visioi? Väistämättä tulee mieleen, että kyseessä on väsähtäneen politiikasta poistumassa olevan henkilön puhetta. Maailmankuva emopuolueen osalta on synkkä, valoa ei näy tunnelin päässä oikein millään.
Ehkä ei kuitenkaan kannattaisi jäähyväistyönään passittaa SDP:tä tielle josta ei ole paluuta.
tiistai, 14. heinäkuuta 2009
Lomapäivän ratoksi, Antti Rantakangas
Lomailu on mukavaa. Nyt vielä aamua piristivät Antit Rantakangas sekä Kaikkonen, jotka olivat ylen aamuohjelmassa kommentoimassa Keskustan rahasotkuja ja puoluesihteeri Jarmo Korhosen tekemisiä.
Rantakangas oli hulvaton veikko. Kysyi toimittaja mitä tahansa oli vastaus valmiina: "SDPn ja Kokoomuksen pitää avata vaalirahoituksensa" Kaikkosen tehtävä oli sitten siinä vieressä vaikuttaa jotenkin tolkulliselta, etteivät loputkin liberaalit citykannattajat jätä puoluetta. Rantakangas ei oikeastaan mitään moitittavaa löytänyt mistään, paitsi että kaikki tiedot olisi voinut julkaista jo vuosi sitten. En kyllä muista hänen silloin sellaista sanoneen missään, mutta ainahan se on hyvä olla jälkiviisas ja sälyttää pikkumokat Vanhasen & Korhosen niskoille.
Puoluejohtaja Vanhanen oli taas median mukaan loukkaantunut, kun on vihjailtu että Keskustan vaalirahoitus olisi jotenkin koplattu Kevan rahoihin. No jaa, kyllä tuo epäilys on tullut aika monelle mieleen, kun Keskustan soturi, KEVAn entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen, on hääräillyt eri kokouksissa. Silmiinpistävä sattuma(?) on, että NOVAn saama konsulttipalkkio Rovanimemen kelkkabisneksistä on lähes tismalleen sama kuin minkä yritys syyti vaalitukea (n. 250 000) euroa. Summa on pienehkölle, talouvaikeuksissa jo tuolloin olleelle, konsulttifirmalle suuri. Kyllä vähemmästäkin epäilykset heräävät, joten puoluejohtaja Vanhasen on ihan turha olla herkkähipiäinen.
Oma lukunsa on sitten KEVAn hallituksen puheenjohtajan Sampsa Katajan(kok) asema. Hän oli hyvin nopeasti pesemässä Markku Kauppista puhtaaksi kun kohu alkoi. Sittemmin on käynyt ilmi, että Kataja on aika lailla korviaan myöten tässä sopassa mukana. Olisikohan hänen aika vetää johtopäätöksiä? Ainakin tämän kykypuolueen nousevan tähden haarniskaan tuli nyt todella iso lommo.
Rantakangas oli hulvaton veikko. Kysyi toimittaja mitä tahansa oli vastaus valmiina: "SDPn ja Kokoomuksen pitää avata vaalirahoituksensa" Kaikkosen tehtävä oli sitten siinä vieressä vaikuttaa jotenkin tolkulliselta, etteivät loputkin liberaalit citykannattajat jätä puoluetta. Rantakangas ei oikeastaan mitään moitittavaa löytänyt mistään, paitsi että kaikki tiedot olisi voinut julkaista jo vuosi sitten. En kyllä muista hänen silloin sellaista sanoneen missään, mutta ainahan se on hyvä olla jälkiviisas ja sälyttää pikkumokat Vanhasen & Korhosen niskoille.
Puoluejohtaja Vanhanen oli taas median mukaan loukkaantunut, kun on vihjailtu että Keskustan vaalirahoitus olisi jotenkin koplattu Kevan rahoihin. No jaa, kyllä tuo epäilys on tullut aika monelle mieleen, kun Keskustan soturi, KEVAn entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen, on hääräillyt eri kokouksissa. Silmiinpistävä sattuma(?) on, että NOVAn saama konsulttipalkkio Rovanimemen kelkkabisneksistä on lähes tismalleen sama kuin minkä yritys syyti vaalitukea (n. 250 000) euroa. Summa on pienehkölle, talouvaikeuksissa jo tuolloin olleelle, konsulttifirmalle suuri. Kyllä vähemmästäkin epäilykset heräävät, joten puoluejohtaja Vanhasen on ihan turha olla herkkähipiäinen.
Oma lukunsa on sitten KEVAn hallituksen puheenjohtajan Sampsa Katajan(kok) asema. Hän oli hyvin nopeasti pesemässä Markku Kauppista puhtaaksi kun kohu alkoi. Sittemmin on käynyt ilmi, että Kataja on aika lailla korviaan myöten tässä sopassa mukana. Olisikohan hänen aika vetää johtopäätöksiä? Ainakin tämän kykypuolueen nousevan tähden haarniskaan tuli nyt todella iso lommo.
perjantai, 12. kesäkuuta 2009
Eurovaalikatastrofi Part II
Kokoomus: 3 paikkaa, kannatusprosentti 23,2.
Kokoomuksen kimppakivaa kaikille ja ylipositiivinen lässytys naama virneessä kolahti osittain kiville. Kokoomus oli kuitenkin vaalien selkeästi suurin puolue, siltä osin onnistuminen on selvä. Mutta kukapa olisi uskonut että paikkaluku laskee yhdellä, ei ihme että Katainen & Tujunen näyttivät kireiltä tuloksen selvittyä.
Kokoomuksen ehdokaslista oli kohtuullisen laadukas, mutta supertähti puuttui. Ulkoministeri Stubb ilmestyi lähes jokaisen ehdokkaan mainokseen, mikä oli lähinnä ärsyttävää. Vaalitaiston loppumetreillä puolueen mopo karkasi käsistä, oli Kai Pöntisen temppuilu sitten puoluetoimiston juoni tai ei. Tämä yhdessä Ari Vatasen ilmastopoliittisen uusajattelun kanssa saattoi hyvinkin maksaa kokoomukselle neljännen paikan.
Keskusta: 3 paikkaa, kannatusprosentti 19,0
Keskusta herätteli kannattajiaan kovin ottein ja onnistui lykkäämään mustan pekan vasemmistolle. Puolue kuitenkin menetti paikan ja itse asiassa kannatusprosentti laski enemmän kuin SDP:llä. Anneli Jäätteenmäki menetti puolet edellisvaalien kannatuksestaan ja siinä samalla mureni Keskustan mahdollisuudet pitää asemansa.
Riikka Manner oli näiden vaalien komeetta. Todistajalausunnot itä-suomesta kertovat, että pitkä matka on stubbiksi vielä, mutta onhan se emopuolueella kunniaksi kun tämän kaltainen ehdokas saadaan läpi. Hannu Takkula on eräänlainen teflonmies, ympärillä ryskyy mutta Takkula sen kun porskuttaa.
Tosiasia kuitenkin on, että eurovaalit olivat yksi lenkki lisää Matti Vanhasen tappioketjussa. Seuraava toteutuessaan onkin sitten viimeinen niitti.
SDP: 2 paikkaa, kannatusprosentti 17,5.
Ilmassa ollut katastrofi toteutui. SDP teki sinänsä kohtuullisen onnistuneen kampanjan ja puolueen yleishenki oli hyvä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt kompensoimaan epäonnistunutta ehdokasasettelua, matalaa äänestysprosenttia ja yleistä vastatuulta, kolmas paikka menetettiin n. 12 000 äänen marginaalilla.
Mitro Repo tuli, siunasi ja voitti. Äänimäärä on kova, vaikka hän ei välttämättä ihan kauheasti uusia äänestäjiä tuonutkaan. Moni puolueen vakituinen äänestäjä valitsi Mitron, kai sekin eräänlainen viesti on. Konkari Liisa Jaakonsaari teki hyvät vaalit, riemu oli Juttutuvan vaalivalvojaisissa katossa kun hän kiipesi lavalle. Totaalisia floppeja ei SDP:n listalla liiemmin ollut (paitsi yksi, joka haki näkyvyyttä hyökkäämällä omaa puoluetta vastaan), ja nähtävissä oli erityisesti Pilvi Torstin ja hänen tiiminsä kautta lupaus paremmasta tulevaisuudesta, uudesta SDP:stä.
Kuriositeettina mainittakoon, että viimeinkin SDP onnistui järjestämään kunnon vaalivalvojaiset Helsingissä. Tunnelmaa ja jännitystä riitti, kiitos sopivan tilan ja loistavan juontajan, heh…
PS+KD: 2 paikkaa, kannatusprosentti 14,0
Timo Soinin lupsakka tyyli osui ja upposi, vaikka äänimäärä jäikin vajaaksi hurjimmista spekulaatioista. Perussuomalaisten täysosuman kruunasi Halla-Ahon tukeman maahanmuuttajakriittisen Sampo Terhon nousu vaaliliiton varamieheksi, samalla sitten europarlamentti välttyy Veltto Virtasen pelleilyltä. Persut rokottivat mm. demareita rankasti, karvaperseäänestäjiä lappasi Soinin karisman perässä sankoin joukoin. Vaalien kiistaton voittaja – mutta mitähän puolue voitollaan tekee?
Kristillisdemokraatit iskivät kaikki panoksensa Sari Essayahin kohdalle ja saivatkin hänet kirkkaasti läpi. Todellinen riskiammatilainen olisi lähtenyt kahden kärjen taktiikalla liikenteeseen, kun oli nähtävissä että Perussuomalaiset ovat aika heikkoja Soinin jälkeen. Nyt näin ei tehty, ja tuloksena Essayah saa kaverikseen Sampo Terhon Perussuomalaisista, kun Soini palaa kotimaahan. Mutta muutamakin kristillisdemokraatti voi saada tästä hikan, ja omalta osaltaan tämä perustelee äänestäjille miksi vaaliliitot ovat aika kinkyä tavaraa.
Vihreät: 2 paikkaa, kannatusprosentti 12,4
Vahva ehdokasasettelu toi odotetun tuloksen ja Hassi sekä Hautala olivat odotetut läpimenijät. Puolueen mainonta oli onnistunut, vaikka ehdokkaiden henkilökohtaiset vaalibudjetit olivat maltilliset. Eurovaalit vahvistivat jälleen puolueen kuvaa naisten puolueena, edes Jyrki Kasvista ei ollut tätä mielikuvaa muuttamaan. Mihin olisikaan kyennyt Ville Niinistö?
Vihreät onnistuivat jälleen kerran, Kokoomuksen ohella, saamaan kannattajiaan uurnille. Puolueen imago on hyvä, satoi tai paistoi, vihreitä on kiva äänestää. Pitäähän ympäristön puolella olla ja luontoa suojella, nih…
RKP: 1 paikka, kannatusprosentti 6,1
Grattis. Kannattajia suorastaan kannettiin mökeistä uurnille, ja suomenkielisten heikko äänestysprosentti teki tehtävänsä: Carl ”komeetta” Haglund ylitti riman täpärästi. RKP:n ehdokasasettelu meni penkin alle, mutta puolue selvisi säikähdyksellä. Haglundin lisäksi värikäs ja sanavalmis kunnon oikeistolainen Björn Månsson tähtäsi tosissaan Brysseliin, kuten myös kunnon vasemmistolainen Nils Torvalds. Keskinäinen kamppailu oli tiukka. Rahaa oli takana runsaasti, vaikuttihan kyseessä olevan koko puolueen eloonjäämiskamppailu.
RKP oli vaalien suurin voittaja Timo Soinin ohella. Puolue osoitti voimansa tiukassa paikassa, ja itseluottamus on nyt huipussaan. Ihan kuin sitä muutenkaan olisi vähänlaisesti.
Vasemmistoliitto: 0 paikkaa, kannatusprosentti 5,9
Hyvää yötä. Täydellinen floppi ja paikka jäi haaveeksi. Esko Seppäsen myötä moni kannattajakin jäi eläkkeelle, eikä keskinkertainen ehdokasasettelu kyennyt katastrofilta pelastamaan. Puheenjohtaja Korhonen veti tästä jo johtopäätökset ja ilmoitti erostaan värikkäässä lehdistötilaisuudessa. Siinä saivat kyytiä niin puolueen eduskuntaryhmän änkyrät kuin euroänkyrä Seppänenkin, eikä tuleva puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikään säästynyt piikittelyltä.
Vasemmistoliiton kampanja oli hajuton, väritön ja mauton. Kansanedustajista Tiusanen vielä floppasi oikein perusteellisesti, joka osaltaan vaikutti lopputulokseen. Vaaliliitto SDP:n kanssa olisi mahdollisesti vienyt Lapintien europarlamenttiin, ainakin se olisi tuonut vasemmistolle kolme paikkaa - ja RKP:lle ison itkun.
Kokoomuksen kimppakivaa kaikille ja ylipositiivinen lässytys naama virneessä kolahti osittain kiville. Kokoomus oli kuitenkin vaalien selkeästi suurin puolue, siltä osin onnistuminen on selvä. Mutta kukapa olisi uskonut että paikkaluku laskee yhdellä, ei ihme että Katainen & Tujunen näyttivät kireiltä tuloksen selvittyä.
Kokoomuksen ehdokaslista oli kohtuullisen laadukas, mutta supertähti puuttui. Ulkoministeri Stubb ilmestyi lähes jokaisen ehdokkaan mainokseen, mikä oli lähinnä ärsyttävää. Vaalitaiston loppumetreillä puolueen mopo karkasi käsistä, oli Kai Pöntisen temppuilu sitten puoluetoimiston juoni tai ei. Tämä yhdessä Ari Vatasen ilmastopoliittisen uusajattelun kanssa saattoi hyvinkin maksaa kokoomukselle neljännen paikan.
Keskusta: 3 paikkaa, kannatusprosentti 19,0
Keskusta herätteli kannattajiaan kovin ottein ja onnistui lykkäämään mustan pekan vasemmistolle. Puolue kuitenkin menetti paikan ja itse asiassa kannatusprosentti laski enemmän kuin SDP:llä. Anneli Jäätteenmäki menetti puolet edellisvaalien kannatuksestaan ja siinä samalla mureni Keskustan mahdollisuudet pitää asemansa.
Riikka Manner oli näiden vaalien komeetta. Todistajalausunnot itä-suomesta kertovat, että pitkä matka on stubbiksi vielä, mutta onhan se emopuolueella kunniaksi kun tämän kaltainen ehdokas saadaan läpi. Hannu Takkula on eräänlainen teflonmies, ympärillä ryskyy mutta Takkula sen kun porskuttaa.
Tosiasia kuitenkin on, että eurovaalit olivat yksi lenkki lisää Matti Vanhasen tappioketjussa. Seuraava toteutuessaan onkin sitten viimeinen niitti.
SDP: 2 paikkaa, kannatusprosentti 17,5.
Ilmassa ollut katastrofi toteutui. SDP teki sinänsä kohtuullisen onnistuneen kampanjan ja puolueen yleishenki oli hyvä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt kompensoimaan epäonnistunutta ehdokasasettelua, matalaa äänestysprosenttia ja yleistä vastatuulta, kolmas paikka menetettiin n. 12 000 äänen marginaalilla.
Mitro Repo tuli, siunasi ja voitti. Äänimäärä on kova, vaikka hän ei välttämättä ihan kauheasti uusia äänestäjiä tuonutkaan. Moni puolueen vakituinen äänestäjä valitsi Mitron, kai sekin eräänlainen viesti on. Konkari Liisa Jaakonsaari teki hyvät vaalit, riemu oli Juttutuvan vaalivalvojaisissa katossa kun hän kiipesi lavalle. Totaalisia floppeja ei SDP:n listalla liiemmin ollut (paitsi yksi, joka haki näkyvyyttä hyökkäämällä omaa puoluetta vastaan), ja nähtävissä oli erityisesti Pilvi Torstin ja hänen tiiminsä kautta lupaus paremmasta tulevaisuudesta, uudesta SDP:stä.
Kuriositeettina mainittakoon, että viimeinkin SDP onnistui järjestämään kunnon vaalivalvojaiset Helsingissä. Tunnelmaa ja jännitystä riitti, kiitos sopivan tilan ja loistavan juontajan, heh…
PS+KD: 2 paikkaa, kannatusprosentti 14,0
Timo Soinin lupsakka tyyli osui ja upposi, vaikka äänimäärä jäikin vajaaksi hurjimmista spekulaatioista. Perussuomalaisten täysosuman kruunasi Halla-Ahon tukeman maahanmuuttajakriittisen Sampo Terhon nousu vaaliliiton varamieheksi, samalla sitten europarlamentti välttyy Veltto Virtasen pelleilyltä. Persut rokottivat mm. demareita rankasti, karvaperseäänestäjiä lappasi Soinin karisman perässä sankoin joukoin. Vaalien kiistaton voittaja – mutta mitähän puolue voitollaan tekee?
Kristillisdemokraatit iskivät kaikki panoksensa Sari Essayahin kohdalle ja saivatkin hänet kirkkaasti läpi. Todellinen riskiammatilainen olisi lähtenyt kahden kärjen taktiikalla liikenteeseen, kun oli nähtävissä että Perussuomalaiset ovat aika heikkoja Soinin jälkeen. Nyt näin ei tehty, ja tuloksena Essayah saa kaverikseen Sampo Terhon Perussuomalaisista, kun Soini palaa kotimaahan. Mutta muutamakin kristillisdemokraatti voi saada tästä hikan, ja omalta osaltaan tämä perustelee äänestäjille miksi vaaliliitot ovat aika kinkyä tavaraa.
Vihreät: 2 paikkaa, kannatusprosentti 12,4
Vahva ehdokasasettelu toi odotetun tuloksen ja Hassi sekä Hautala olivat odotetut läpimenijät. Puolueen mainonta oli onnistunut, vaikka ehdokkaiden henkilökohtaiset vaalibudjetit olivat maltilliset. Eurovaalit vahvistivat jälleen puolueen kuvaa naisten puolueena, edes Jyrki Kasvista ei ollut tätä mielikuvaa muuttamaan. Mihin olisikaan kyennyt Ville Niinistö?
Vihreät onnistuivat jälleen kerran, Kokoomuksen ohella, saamaan kannattajiaan uurnille. Puolueen imago on hyvä, satoi tai paistoi, vihreitä on kiva äänestää. Pitäähän ympäristön puolella olla ja luontoa suojella, nih…
RKP: 1 paikka, kannatusprosentti 6,1
Grattis. Kannattajia suorastaan kannettiin mökeistä uurnille, ja suomenkielisten heikko äänestysprosentti teki tehtävänsä: Carl ”komeetta” Haglund ylitti riman täpärästi. RKP:n ehdokasasettelu meni penkin alle, mutta puolue selvisi säikähdyksellä. Haglundin lisäksi värikäs ja sanavalmis kunnon oikeistolainen Björn Månsson tähtäsi tosissaan Brysseliin, kuten myös kunnon vasemmistolainen Nils Torvalds. Keskinäinen kamppailu oli tiukka. Rahaa oli takana runsaasti, vaikuttihan kyseessä olevan koko puolueen eloonjäämiskamppailu.
RKP oli vaalien suurin voittaja Timo Soinin ohella. Puolue osoitti voimansa tiukassa paikassa, ja itseluottamus on nyt huipussaan. Ihan kuin sitä muutenkaan olisi vähänlaisesti.
Vasemmistoliitto: 0 paikkaa, kannatusprosentti 5,9
Hyvää yötä. Täydellinen floppi ja paikka jäi haaveeksi. Esko Seppäsen myötä moni kannattajakin jäi eläkkeelle, eikä keskinkertainen ehdokasasettelu kyennyt katastrofilta pelastamaan. Puheenjohtaja Korhonen veti tästä jo johtopäätökset ja ilmoitti erostaan värikkäässä lehdistötilaisuudessa. Siinä saivat kyytiä niin puolueen eduskuntaryhmän änkyrät kuin euroänkyrä Seppänenkin, eikä tuleva puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikään säästynyt piikittelyltä.
Vasemmistoliiton kampanja oli hajuton, väritön ja mauton. Kansanedustajista Tiusanen vielä floppasi oikein perusteellisesti, joka osaltaan vaikutti lopputulokseen. Vaaliliitto SDP:n kanssa olisi mahdollisesti vienyt Lapintien europarlamenttiin, ainakin se olisi tuonut vasemmistolle kolme paikkaa - ja RKP:lle ison itkun.
keskiviikko, 10. kesäkuuta 2009
Eurovaalikatastrofi, part I
EU-vaalien romahduksesta on syytä kirjoittaa vähintäin trilogi, aloitetaan vaikka ehdokasasettelusta ja sen merkityksestä lopputulokseen. Julkisuudessa on esitetty sekä fiksuja että käsittämättömiä arvoita mm. Mitro Revon ehdokkuuden merkityksestä lopputulokseen.
Jälkiviisaasti arvioituna SDP:n ehdokasasettelu kosahti aika perusteellisesti. Itä-Suomeen ei löytynyt tunnettua ehdokasta, jolloin Riitta Myllerin äänet katosivat Riikka Mantereelle (kesk) ja Tarja Cronbergille (vihr). Pirkanmaalla jäätiin pahasti jalkoihin ja Varsinais - Suomi jatkoi jo totuttua konttauslinjaansa EU-vaaleissa. Listalla oli liikaa pudonneita kansanedustajia ja alle 40-v. (nais)ehdokkaita. Raavaat, katu-uskottavat duunari(mies)ehdokkaat puuttuivat täysin. Tulee toki muistaa, ettei puolue tyhmyyttään asettanut nyt nähtyä listaa, ehdokkaiksi ei voi ketään nakittaa. Eikä voi puoluejohtoa syyttää siitäkään, että yksi ehdokas vääntää megatortut omaan pesään juuri vaalien kynnyksellä.
Julkkiehdokkaiden hankinnassa SDP onnistui hyvin. Jani Sievisen äänimäärä ei huima ollut, mutta pesi hän verrokkiehdokkaansa, Kokoomuksen Joona Puhakan, mennen tullen. Sievisestä kuullaan vielä, hänestä tulee kelpo ehdokas eduskuntavaaleihin 2011.
Mitro Repo on sitten oma lukunsa. Hänestä tuli ääniharava ja nyt jotkut harmittelevat hänen ottamistaan listalle, muutenhan läpi olisivat menneet Liisa Jaakonsaari ja Kimmo Kiljunen. Tarkastellaanpa hiukan tätä asiaa. Lienee turvallista olettaa, että Mitro Revon vaihtoehto ei ollut mikään megastara, jolloin SDP:n kannatus olisi asettunut 15% - 17% haarukkaan. Tällä olisi todellakin tullut 2 paikkaa, mutta auta armias mikä huuto olisi syntynyt kun olisi käynyt ilmi että Mitro olisi ollut halukas meidän ehdokkaaksi, mutta että hänet torjuttiin. Siinähän hukattiin kolmas paikka, nyt kyllä tuli tehtyä sellainen moka että vastuullisten tulee väistyä!!
Naurettavin analyysi löytyi vaalien jälkeisen maanantain Ilta-Sanomista, jossa poliittisen toimituksen esimies (sic) Mika Koskinen arveli että ilman Mitroa SDP:n kannatus olisi keikkunut 15% hujakoilla ja saaliina mahdollisesti vain 1 meppi. Koskinen on missiolla SDP:tä vastaan, mutta ehkä nyt kuitenkin 15% olisi riittänyt kahteen meppiin, jos kerran Vihreiden 12,5% siihen riitti. Ammattitaidottomuus on kurjaa katseltavaa, oli ammatti mikä tahansa.
Ehdokasasettelun epäonnistuminen oli ehkä suurin yksittäinen syy yhden paikan menetykseen EU-vaaleissa 2009.
Eurovaalikatastrofi part II käsittelee puolueiden menestymistä eurovaaleissa, ja ilmestyy perjantaina 12.6
Eurovaalikatastrofi part III käsittelee SDP:n tulevaisuutta ja ilmestyy tiistaina 16.6.
Jälkiviisaasti arvioituna SDP:n ehdokasasettelu kosahti aika perusteellisesti. Itä-Suomeen ei löytynyt tunnettua ehdokasta, jolloin Riitta Myllerin äänet katosivat Riikka Mantereelle (kesk) ja Tarja Cronbergille (vihr). Pirkanmaalla jäätiin pahasti jalkoihin ja Varsinais - Suomi jatkoi jo totuttua konttauslinjaansa EU-vaaleissa. Listalla oli liikaa pudonneita kansanedustajia ja alle 40-v. (nais)ehdokkaita. Raavaat, katu-uskottavat duunari(mies)ehdokkaat puuttuivat täysin. Tulee toki muistaa, ettei puolue tyhmyyttään asettanut nyt nähtyä listaa, ehdokkaiksi ei voi ketään nakittaa. Eikä voi puoluejohtoa syyttää siitäkään, että yksi ehdokas vääntää megatortut omaan pesään juuri vaalien kynnyksellä.
Julkkiehdokkaiden hankinnassa SDP onnistui hyvin. Jani Sievisen äänimäärä ei huima ollut, mutta pesi hän verrokkiehdokkaansa, Kokoomuksen Joona Puhakan, mennen tullen. Sievisestä kuullaan vielä, hänestä tulee kelpo ehdokas eduskuntavaaleihin 2011.
Mitro Repo on sitten oma lukunsa. Hänestä tuli ääniharava ja nyt jotkut harmittelevat hänen ottamistaan listalle, muutenhan läpi olisivat menneet Liisa Jaakonsaari ja Kimmo Kiljunen. Tarkastellaanpa hiukan tätä asiaa. Lienee turvallista olettaa, että Mitro Revon vaihtoehto ei ollut mikään megastara, jolloin SDP:n kannatus olisi asettunut 15% - 17% haarukkaan. Tällä olisi todellakin tullut 2 paikkaa, mutta auta armias mikä huuto olisi syntynyt kun olisi käynyt ilmi että Mitro olisi ollut halukas meidän ehdokkaaksi, mutta että hänet torjuttiin. Siinähän hukattiin kolmas paikka, nyt kyllä tuli tehtyä sellainen moka että vastuullisten tulee väistyä!!
Naurettavin analyysi löytyi vaalien jälkeisen maanantain Ilta-Sanomista, jossa poliittisen toimituksen esimies (sic) Mika Koskinen arveli että ilman Mitroa SDP:n kannatus olisi keikkunut 15% hujakoilla ja saaliina mahdollisesti vain 1 meppi. Koskinen on missiolla SDP:tä vastaan, mutta ehkä nyt kuitenkin 15% olisi riittänyt kahteen meppiin, jos kerran Vihreiden 12,5% siihen riitti. Ammattitaidottomuus on kurjaa katseltavaa, oli ammatti mikä tahansa.
Ehdokasasettelun epäonnistuminen oli ehkä suurin yksittäinen syy yhden paikan menetykseen EU-vaaleissa 2009.
Eurovaalikatastrofi part II käsittelee puolueiden menestymistä eurovaaleissa, ja ilmestyy perjantaina 12.6
Eurovaalikatastrofi part III käsittelee SDP:n tulevaisuutta ja ilmestyy tiistaina 16.6.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
