Ehdokasasettelu on päättynyt. Ympäri Suomea on tullut kyselyjä miten tulisi äänestää, tässä nyt sitten parhaaseen halla-ahomaiseen tyyliin äänestysohjeet jokaiseen vaalipiiriin. Useassa vaalipiirissä vaihtoehtoja on useita, mutta kopissahan on vain 1 ääni käytössä.
Helsingin vaalipiiri: Pilvi Torsti
Pilvi Torsti on uuden sukupolven ehdokas. Hän teki jo hyvän eurovaalikampanjan ja edustaa SDP:ssa toivoa paremmasta huomisesta. Hänen kykynsä puhutella yli puoluerajojen tekee vaikutuksen.
Uudenmaan vaalipiiri: Mikael Jungner
SDP:n puoluesihteerin pitää päästä vaaleissa läpi. Mikael Jungner on omintakeisella tyylillään raikas poikkeus harmaassa massassa, lisäksi hänen todella vikkelät aivonsa tekivät vaikutuksen jo Lipposen pääministerikauden aikana.
Varsinais – Suomen vaalipiiri: Heli Paasio
Tämä ääni ei ole fiktiivinen, omassa vaalipiirissäni ääneni menee Heli Paasiolle. Olen oppinut tuntemaan Helin vuosien varrella, ja hänen on aika nousta SDP:n eturiviin. Paasion menestyminen on avain kun SDP tavoittelee 4 paikkaa vaaleissa.
Satakunnan vaalipiiri: Ville Niittynen
Ville Niittynen on tuttu mies vanhoilta hyviltä ajoilta. Niittynen tunnetaan vastuullisena järkimiehenä, kyllä sellaisia eduskunnassa tarvitaan.
Ahvenanmaan maakunnan vaalipiiri: Christian Beijar
Koskaan en ole miestä tavannut, mutta mikä voisi olla makeampaa kuin äänestää SDP:n ehdokasta Ahvenanmaalla? Tuskin mikään, joten ääni Beijarille.
Hämeen vaalipiiri: Iisakki Kiemunki
Nuoria miehiä ei liikaa SDP:n ryhmässä ole. Nyt on tarjolla vahva ja värikäs vaikuttaja, sopiva yhdistelmä nuorta radikaalia ja vastuullista vaikuttajaa.
Pirkanmaan vaalipiiri: Miska Paulorinne
Lisää laadukkaita nuoria miehiä tarjolla. Dippa-inssi Paulorinteestä kuulee hyvää jatkuvasti, ääni siis hänelle.
Kymen vaalipiiri: Jukka Kärnä
SDP tarvitsee vahvoja ay-miehiä eduskuntaryhmäänsä, ja SAK:n Kymen aluejohtaja Jukka Kärnä on sellainen.
Etelä – Savon vaalipiiri: Jouni Backman
Viime vaalien suurin yksittäinen fiasko oli Jouni Backmanin tipahtaminen onnettoman vaaliliiton seurauksena. Nyt asia korjataan, Backman takaisin eduskuntaan ja toivottavasti yhtä kyytiä ministeriksi asti.
Pohjois-Savon vaalipiiri: Niko Korte
Palataan nuorten miesten kannalle. Niko Korte on monipuolinen ehdokas, joka lähes aina on vastuullinen ja järkevä. Hän sai ääneni eurovaaleissa ja saisi sen myös eduskuntavaaleissa Pohjois-Savossa.
Pohjois – Karjalan vaalipiiri: Pentti Hartikainen
Vaikein vaalipiiri. Luotetaan ay-voimaan, niitähän tarvittiin.
Vaasan vaalipiiri: Jutta Urpilainen
Puolueen puheenjohtajan äänestäminen on puolueen soturille kunnia-asia. Jutta Urpilainen äänestetään eduskuntaan kovalla äänimäärällä.
Keski – Suomen vaalipiiri: Ahti Ruoppila
SAK:n aluepamppu viihtyy raveissa ja saa minun tukeni. Ahti Ruoppilan kanssa olemme tunteneet pitkään ja hiukan yhteistyötäkin tehneet, ammattimiestä on helppo äänestää.
Oulun vaalipiiri: Tytti Tuppurainen
Jäätävän hyvä puoluekokouspuheenjohtaja on SDP:n tulevaisuus Oulun vaalipiirissä. Tytti Tuppuraisen on aika astua valtakunnanpolitiikkaan.
Lapin vaalipiiri: Juhani Salmela
Tymäkkä ay-mies jäi eläkkeelle ja heittäytyi politiikkaan. Juhani Salmelan suoraselkäisyys ja uskottavuus kallistaa valinnan hänen suuntaansa.
torstai 10. maaliskuuta 2011
maanantai 28. helmikuuta 2011
Vaalianalyysi: Helsingin vaalipiiri
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa paikat jakaantuivat seuraavasti: Kokoomus 8, SDP 5, Vihreät 5, Keskusta 1, Vasemmistoliitto 1, RKP 1. Istuvista kansanedustajista Jacob Söderman (SDP) luopuu ja Tuija Brax (vihreät) siirtyy Uudenmaan vaalipiiriin.
Tulevissa vaaleissa Perussuomalaiset valtaa asemia Helsingissä. Kaupungin isot puolueet käyvät kaikki puolustustaistelua, vaikka jokainen virallisesti tavoitteleekin lisäpaikkaa. Pienistä puolueista keskusta ja vasemmistoliitto haaveilevat lisäpaikasta, kun taas RKP käytännössä tyytyy varmistamaan Astrid Thorsin läpimenon. Muilla puolueilla ei liiemmin taida olla mahdollisuuksia kansanedustajiin. Seuraavassa puoluekohtainen analyysi asetelmista puolitoista kuukautta ennen vaaleja.
Kokoomus jatkaa varmasti kaupungin suurimpana puolueena myös vaalien jälkeen. Kuukausi kuukaudelta heikkenevät kannatusluvut tuhoavat mahdollisuudet lisäpaikkaan ja paikan menetyskin on lähellä, mutta kisa puolueen viimeisistä paikoista on kiinnostava. Ben Zyskowicz jatkanee listan kärjessä, todennäköisesti kuitenkin edellisvaaleja pienemmällä äänimäärällä. Sari Sarkomaa ja Jan Vapaavuori ovat nousussa ja saanevat molemmat yli 10 000 ääntä, jälkimmäinen saa uusia äänestäjiä jopa yleisvasemmistolaisten joukosta. Takavuosien äänikuningas Pertti Salolainen hiipuu edelleen, mutta läpimenosta ei tarvitse olla huolissaan - vielä tällä kertaa. Sirpa Asko-Seljavaaran äänimäärä jatkaa laskuaan, mutta hän on kuitenkin viimeinen varmasti läpimenevä ehdokas kokoomuksen listalla. Sanna Perkiö pommittaa sähköpostilla omia ja vihollisia, mutta jatkokausi voi kuitenkin olla tiukassa. Juha Hakola saattaa kärsiä eniten perussuomalaisten noususta, poliisiehdokkaita on muutenkin hänen kannaltaan tarjolla turhan monta. Arja Karhuvaaran eduskuntaura on ollut varsin näkymätöntä puurtamista, haastajat näykkivät punttia toden teolla. Kokoomuksen vahvuus piilee siinä että moni haastaja luulee omaavansa mahdollisuudet kansanedustajaksi näissä vaaleissa. Vakavimmat haasteet istuville heittänevät Petri Sarvamaa ja Laura Räty, Nina Suomalalainen ja Jaana Pelkonen tiukasti kannoillaan. Nuoremmista miehistä Lasse Männistö tekee näkyvän ja ammattitaitoisen kampanjan, mutta alle 30-vuotias talouspolitiikan ammattilainen on hankala yhdistelmä vaaleissa, kuten myös tietty kokoomuslinjan megafonimainen toistelu. Wille Rydman kokeilee toista linjaa, radikaaleja mielipiteitä riittää asiaan kuin asiaan. Vaaleissa ei voi antaa miinusääniä joten valittu taktiikka voi toimiakin, vaikka kalastelu perussuomalaisten vesillä saakin monen puoluetoverin irvistämään pahasti. Molemmat saanevat odottaa läpimenoa tuleviin vaaleihin, kilpailu on liian kovaa. Pomminvarmaa on että vaali-iltana monen kokoomuslaisen ehdokkaan vaalibileissä koetaan pettymyksiä, paikat eivät kerta kaikkiaan riitä kaikille halukkaille.
SDP oli viime eduskuntavaaleissa Helsingin toiseksi suurin puolue. Näissä vaaleissa saman toistaminen olisi kova temppu. Näin tuskin tulee käymään, vaikka SDP:n lähtee vaaleihin lähes kaikkien vanhojen sotaratsujensa voimin, muutamalla kiinnostavalla haastajalla vahvistuneena. Eero Heinäluoma oli edellisvaaleissa oman listansa kakkonen, nyt on tarjolla ykkössija. Hänen imagonsa ja sanomansa puree Itä-Helsingissä hyvin ja raju kampanjointi tuottaa tulosta. Tuomioja putoaa kakkoseksi vaikka säilyttänee yli 11 000 äänestäjää näissäkin vaaleissa, saaden olettavasti osan Jacob Södemanin äänistä. Kolmas varma läpimenijä on Rakel Hiltunen, jonka charmi puree erityisesti vanhempaan väestöön vahvasti. Parantunut liikkuminen mahdollistaa aktiivisemman kampanjan ja Hiltunen jatkaa pääkaupungin edustamista jopa kasvavalla äänimäärällä. Päivi Lipponen sen sijaan saa olla tarkkana ainakin Sara Paavolaisen kanssa, eikä Pilvi Torstikaan ole vailla mahdollisuuksia. Hänellä on ammattitaitoinen kampanjatiimi ja iso tohina päällä, sen pitäisi vielä muuntua ääniksi. Arto Bryggare tekee aina vahvan kampanjan asettuessaan radalle, eikä kolmas nousu eduskuntaan ole ihan utopistinen ajatus. Listan jokeri on Nasima Razmyar, jolle virtaa tukea monelta suunnalta. Kuriositeettina mainittakoon, että SDP on hyvin varustautunut kamppailemaan heikosti pärjäävien äänistä. Jukka ”Käpylän pyöveli” Järvinen sekä joka paikan tehotykki Ilkka Taipale ovat katu-uskottavia ruokajonoissa ja asunnottomien majapaikoissa. Ääniä tulee, mutta läpimeno on kuitenkin epätodennäköistä.
Vihreät haaveilevat lisäpaikasta. Tavoite ei ole täysin epärealistinen, varsinkaan sen jälkeen kun Osmo Soininvaara palasi täyttämään Tuija Braxin jättämän aukon listalla. Hän tekee sen äänimäärässä(kin) laskettuna enemmän kuin hyvin, 10 000 ääntä menee rikki kevyesti. Puolueen puheenjohtaja Anni Sinnemäki kamppailee ongelmien keskellä, puolueen kannatus laskee ja ydinvoimaa pukkaa lisää. Hänestä ei tule ääniharavaa näissäkään vaaleissa, mutta läpimeno on varmaa. Lopuista 2-3 paikasta käydään armoton taistelu. Pekka Haavisto saa lisänostetta presidenttiehdokkuutensa kautta ja on todennäköinen läpimenijä. Maanläheinen ja sympaattinen Johanna Sumuvuori lienee Outi Alanko - Kahiluotoa vahvempi, mutta molemmat saavat olla tarkkana allekirjoittaneen suosikkivihreän eli Mari Puoskarin kanssa. Puoskarin profiili on mainio ja ääniä virtaa ohi perinteisten vihreiden äänestäjien. Läpimenosta kamppailevat myös nettipugilisti Jukka Relander sekä Zahra Abdullah. Perinteiseen tapaan vihreiden listan nuoret naiset tallovat toisiaan varpaille, vaikka puolueen keskeisin ay-johtaja Elina Moisio jättääkin vaalit väliin. Kova kilpailutilanne tekee vihreiden tilanteen arvoitukselliseksi, lisäpaikka voi kääntyä jopa paikan menetykseksi, mikäli tv-haastatteluissa ongelmissa oleva Sinnemäki epäonnistuu vaalipaneeleissa.
Keskusta toivoo lisäpaikkaa ja asettaa toivonsa Mari Kiviniemen harteille. Hänen tehtävänsä olisi haravoida niin paljon ääniä että listan kakkonenkin menee läpi. Ääniä pitääkin tulla hurjasti, koska muu lista ei liiemmin tukea tarjoa. Kahteen paikkaan tarvittaneen 24 000 - 25 000 ääntä, näistä Kiviniemen olisi kerättävä 14 000 - 15 000, mikä voi olla vaikeaa kun vastapooli (vrt. Lipponen - Jäätteenmäki 2003) puuttuu. Keskustan listalta puuttuvat viime kerralla ääniä kepulaisittain hyvin keränneet Merja Vanhanen, Juha Väätäinen sekä Riina Nevamäki. Näin ollen Terhi Peltokorpi on listan kakkonen, yli tuhannen äänen voi päästä myös Laura Kolbe. Takavuosien ääniharava maakunnassa, Eeva Kuuskoski, on saanut havaita riman olevan Helsingissä liian korkealla edes valtuustoon, eikä hänelle voi ennustaa suurempaa suosiota näissä vaaleissa. Paremman puutteessa keskusta täyttää listansa politrukeilla, mutta sinänsä pätevät politiikan ammattilaiset eivät juhli uurnilla. Jokerina voidaan nostaa esille koulutuksensa ja työnsä kautta hyväprofiilinen Tiina Tasmuth, vaikka suuresta tuntemattomuudesta on kuitenkin vaikea lyödä kerralla läpi. Kaiken kaikkiaan kaksi paikkaa on mahdollisuuksien rajoissa, mutta pääkaupungin kova kilpailutilanne ja puolueelle epäedullinen perusilmapiiri on huomioitava.
Vasemmistoliitto ei jäänyt 2007 vaaleissa kovinkaan kauas toisesta paikasta, ja toivoo nyt karismaattisen Paavo Arhinmäen vetävän toisen perässään eduskuntaan. Arhinmäen äänimäärä kasvaakin edelleen, mutta kahden paikan saavuttaminen on kuitenkin epätodennäköistä. Muu ehdokaslista ei suurempia yllätyksiä tarjoa, Sirpa Puhakka on taas kakkonen ja ”Reilu” Pekka Saarnio kerää tavanomaisen äänisaaliinsa. Monen ehdokkaan äänimäärä lasketaan kuitenkin sadoissa eikä tuhansissa. Listan jokeriksi voisi mainita sitoutumattoman Heikki Patomäen. Akateemisissakin piireissä kiistelty professori Patomäki on sanavalmis ja hiukan tunnettukin, mutta on epävarmaa muuntuuko tämä ääniksi.
Myös RKP haaveilee toisesta paikasta, men tyvärr ankdammen, not gonna happen. Puolueen kannatus Helsingissä on laskusuunnassa ja selkeä ääniharava puuttuu. Astrid Thors on saanut paljon kuraa niskaansa, mutta se ei hänen läpimenoaan uhkaa. Suomenruotsalaiset ovat suvaitsevaista mutta kovapintaista porukkaa, ei Thorsin vihollisille anneta sitä iloa että hän putoaisi eduskunnasta. Päivi Storgårds kamppailee listan toisesta sijasta Maria Enckell - Björnbergin kanssa. Tavallisesti luotettavien lähteiden mukaan RKP:llä on ollut suuria vaikeuksia saada ehdokasasettelua valmiiksi, tästä voi päätellä että puolueväki uskoo itsekin että vain Thors menee läpi.
Perussuomalaiset tekevät paluun eduskuntaan Helsingin vaalipiirissä. Jussi Halla-Aho on itseoikeutettu ääniharava kohtuullisen laadukkaalla listalla, joten pienistä puolueista perussuomalaiset ovat lähimpänä toista paikkaa. Listalla on entisiä demareita ja keskustalaisia, poliiseja ja ekonomeja. Kyllä niillä eväillä isoilta puolueilta sen verran nyhdetään että toinen paikka on ulottuvilla. Markku Uuspaavalniemi ja Juha Väätäinen käyvät keskustan kupilla, ensin mainittu voi jopa olla listan toinen läpimenijä vaikka talousgurun sädekehä himmenikin omien hallisotkujen kautta pahasti. Kahdesta poliisiehdokkaasta Tom Packalen lienee varteenotettavampi, kun taas ex - kansanedustaja Seppo Kanerva saa havaita että suurteot uurnilla ovat mennyttä aikaa. Listan jokeri on Rene Hursti, parhaimmillaan hän voi kamppailla läpimenosta Halla - Ahon siivellä.
Kristillisdemokraatit tahtoisivat kovasti saada yhden ehdokkaan valittua. Puolue suuntaa yhä konservatiivisempaan suuntaan, yrittäen houkutella kokoomuksen ja keskustan liberaalilinjaan pettyneitä kannattajia luokseen. Puolueen keulahahmo Helsingissä, Mika Ebeling, istuu jyrkän kielteisine aborttinäkemyksineen hyvin puolueen nykylinjaan. On kuitenkin rajallista kuinka montaa äänestäjää tämä kiehtoo varsin arvoliberaalissa pääkaupungissa, varsinkin kun perussuomalaiset ovat samoilla apajilla. Ebeling kerää muutama tuhat ääntä, listalla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia saada ketään läpi.
SKP käy vaaleihin vaihtoehtolistan sitoutumattomien kanssa. Kaupungin äärivasemmiston äänet menevät pääosin Yrjö Hakaselle ja sitoutumattomien kärkinimi on Kari Peitsamo, mutta kelloa ei voi kääntää taaksepäin eikä kommunisteilla ja sen liittolaisilla ole mahdollisuuksia näissäkään vaaleissa.
Vaalien paikkajako:
Kokoomus 7-8
Vihreät 4-5
SDP 4
Pers. 2
Kesk. 1
Vasl. 1
RKP 1
PS: Jos pakko valita niin ennustan että kokoomus 7, vihreät 5.
Tulevissa vaaleissa Perussuomalaiset valtaa asemia Helsingissä. Kaupungin isot puolueet käyvät kaikki puolustustaistelua, vaikka jokainen virallisesti tavoitteleekin lisäpaikkaa. Pienistä puolueista keskusta ja vasemmistoliitto haaveilevat lisäpaikasta, kun taas RKP käytännössä tyytyy varmistamaan Astrid Thorsin läpimenon. Muilla puolueilla ei liiemmin taida olla mahdollisuuksia kansanedustajiin. Seuraavassa puoluekohtainen analyysi asetelmista puolitoista kuukautta ennen vaaleja.
Kokoomus jatkaa varmasti kaupungin suurimpana puolueena myös vaalien jälkeen. Kuukausi kuukaudelta heikkenevät kannatusluvut tuhoavat mahdollisuudet lisäpaikkaan ja paikan menetyskin on lähellä, mutta kisa puolueen viimeisistä paikoista on kiinnostava. Ben Zyskowicz jatkanee listan kärjessä, todennäköisesti kuitenkin edellisvaaleja pienemmällä äänimäärällä. Sari Sarkomaa ja Jan Vapaavuori ovat nousussa ja saanevat molemmat yli 10 000 ääntä, jälkimmäinen saa uusia äänestäjiä jopa yleisvasemmistolaisten joukosta. Takavuosien äänikuningas Pertti Salolainen hiipuu edelleen, mutta läpimenosta ei tarvitse olla huolissaan - vielä tällä kertaa. Sirpa Asko-Seljavaaran äänimäärä jatkaa laskuaan, mutta hän on kuitenkin viimeinen varmasti läpimenevä ehdokas kokoomuksen listalla. Sanna Perkiö pommittaa sähköpostilla omia ja vihollisia, mutta jatkokausi voi kuitenkin olla tiukassa. Juha Hakola saattaa kärsiä eniten perussuomalaisten noususta, poliisiehdokkaita on muutenkin hänen kannaltaan tarjolla turhan monta. Arja Karhuvaaran eduskuntaura on ollut varsin näkymätöntä puurtamista, haastajat näykkivät punttia toden teolla. Kokoomuksen vahvuus piilee siinä että moni haastaja luulee omaavansa mahdollisuudet kansanedustajaksi näissä vaaleissa. Vakavimmat haasteet istuville heittänevät Petri Sarvamaa ja Laura Räty, Nina Suomalalainen ja Jaana Pelkonen tiukasti kannoillaan. Nuoremmista miehistä Lasse Männistö tekee näkyvän ja ammattitaitoisen kampanjan, mutta alle 30-vuotias talouspolitiikan ammattilainen on hankala yhdistelmä vaaleissa, kuten myös tietty kokoomuslinjan megafonimainen toistelu. Wille Rydman kokeilee toista linjaa, radikaaleja mielipiteitä riittää asiaan kuin asiaan. Vaaleissa ei voi antaa miinusääniä joten valittu taktiikka voi toimiakin, vaikka kalastelu perussuomalaisten vesillä saakin monen puoluetoverin irvistämään pahasti. Molemmat saanevat odottaa läpimenoa tuleviin vaaleihin, kilpailu on liian kovaa. Pomminvarmaa on että vaali-iltana monen kokoomuslaisen ehdokkaan vaalibileissä koetaan pettymyksiä, paikat eivät kerta kaikkiaan riitä kaikille halukkaille.
SDP oli viime eduskuntavaaleissa Helsingin toiseksi suurin puolue. Näissä vaaleissa saman toistaminen olisi kova temppu. Näin tuskin tulee käymään, vaikka SDP:n lähtee vaaleihin lähes kaikkien vanhojen sotaratsujensa voimin, muutamalla kiinnostavalla haastajalla vahvistuneena. Eero Heinäluoma oli edellisvaaleissa oman listansa kakkonen, nyt on tarjolla ykkössija. Hänen imagonsa ja sanomansa puree Itä-Helsingissä hyvin ja raju kampanjointi tuottaa tulosta. Tuomioja putoaa kakkoseksi vaikka säilyttänee yli 11 000 äänestäjää näissäkin vaaleissa, saaden olettavasti osan Jacob Södemanin äänistä. Kolmas varma läpimenijä on Rakel Hiltunen, jonka charmi puree erityisesti vanhempaan väestöön vahvasti. Parantunut liikkuminen mahdollistaa aktiivisemman kampanjan ja Hiltunen jatkaa pääkaupungin edustamista jopa kasvavalla äänimäärällä. Päivi Lipponen sen sijaan saa olla tarkkana ainakin Sara Paavolaisen kanssa, eikä Pilvi Torstikaan ole vailla mahdollisuuksia. Hänellä on ammattitaitoinen kampanjatiimi ja iso tohina päällä, sen pitäisi vielä muuntua ääniksi. Arto Bryggare tekee aina vahvan kampanjan asettuessaan radalle, eikä kolmas nousu eduskuntaan ole ihan utopistinen ajatus. Listan jokeri on Nasima Razmyar, jolle virtaa tukea monelta suunnalta. Kuriositeettina mainittakoon, että SDP on hyvin varustautunut kamppailemaan heikosti pärjäävien äänistä. Jukka ”Käpylän pyöveli” Järvinen sekä joka paikan tehotykki Ilkka Taipale ovat katu-uskottavia ruokajonoissa ja asunnottomien majapaikoissa. Ääniä tulee, mutta läpimeno on kuitenkin epätodennäköistä.
Vihreät haaveilevat lisäpaikasta. Tavoite ei ole täysin epärealistinen, varsinkaan sen jälkeen kun Osmo Soininvaara palasi täyttämään Tuija Braxin jättämän aukon listalla. Hän tekee sen äänimäärässä(kin) laskettuna enemmän kuin hyvin, 10 000 ääntä menee rikki kevyesti. Puolueen puheenjohtaja Anni Sinnemäki kamppailee ongelmien keskellä, puolueen kannatus laskee ja ydinvoimaa pukkaa lisää. Hänestä ei tule ääniharavaa näissäkään vaaleissa, mutta läpimeno on varmaa. Lopuista 2-3 paikasta käydään armoton taistelu. Pekka Haavisto saa lisänostetta presidenttiehdokkuutensa kautta ja on todennäköinen läpimenijä. Maanläheinen ja sympaattinen Johanna Sumuvuori lienee Outi Alanko - Kahiluotoa vahvempi, mutta molemmat saavat olla tarkkana allekirjoittaneen suosikkivihreän eli Mari Puoskarin kanssa. Puoskarin profiili on mainio ja ääniä virtaa ohi perinteisten vihreiden äänestäjien. Läpimenosta kamppailevat myös nettipugilisti Jukka Relander sekä Zahra Abdullah. Perinteiseen tapaan vihreiden listan nuoret naiset tallovat toisiaan varpaille, vaikka puolueen keskeisin ay-johtaja Elina Moisio jättääkin vaalit väliin. Kova kilpailutilanne tekee vihreiden tilanteen arvoitukselliseksi, lisäpaikka voi kääntyä jopa paikan menetykseksi, mikäli tv-haastatteluissa ongelmissa oleva Sinnemäki epäonnistuu vaalipaneeleissa.
Keskusta toivoo lisäpaikkaa ja asettaa toivonsa Mari Kiviniemen harteille. Hänen tehtävänsä olisi haravoida niin paljon ääniä että listan kakkonenkin menee läpi. Ääniä pitääkin tulla hurjasti, koska muu lista ei liiemmin tukea tarjoa. Kahteen paikkaan tarvittaneen 24 000 - 25 000 ääntä, näistä Kiviniemen olisi kerättävä 14 000 - 15 000, mikä voi olla vaikeaa kun vastapooli (vrt. Lipponen - Jäätteenmäki 2003) puuttuu. Keskustan listalta puuttuvat viime kerralla ääniä kepulaisittain hyvin keränneet Merja Vanhanen, Juha Väätäinen sekä Riina Nevamäki. Näin ollen Terhi Peltokorpi on listan kakkonen, yli tuhannen äänen voi päästä myös Laura Kolbe. Takavuosien ääniharava maakunnassa, Eeva Kuuskoski, on saanut havaita riman olevan Helsingissä liian korkealla edes valtuustoon, eikä hänelle voi ennustaa suurempaa suosiota näissä vaaleissa. Paremman puutteessa keskusta täyttää listansa politrukeilla, mutta sinänsä pätevät politiikan ammattilaiset eivät juhli uurnilla. Jokerina voidaan nostaa esille koulutuksensa ja työnsä kautta hyväprofiilinen Tiina Tasmuth, vaikka suuresta tuntemattomuudesta on kuitenkin vaikea lyödä kerralla läpi. Kaiken kaikkiaan kaksi paikkaa on mahdollisuuksien rajoissa, mutta pääkaupungin kova kilpailutilanne ja puolueelle epäedullinen perusilmapiiri on huomioitava.
Vasemmistoliitto ei jäänyt 2007 vaaleissa kovinkaan kauas toisesta paikasta, ja toivoo nyt karismaattisen Paavo Arhinmäen vetävän toisen perässään eduskuntaan. Arhinmäen äänimäärä kasvaakin edelleen, mutta kahden paikan saavuttaminen on kuitenkin epätodennäköistä. Muu ehdokaslista ei suurempia yllätyksiä tarjoa, Sirpa Puhakka on taas kakkonen ja ”Reilu” Pekka Saarnio kerää tavanomaisen äänisaaliinsa. Monen ehdokkaan äänimäärä lasketaan kuitenkin sadoissa eikä tuhansissa. Listan jokeriksi voisi mainita sitoutumattoman Heikki Patomäen. Akateemisissakin piireissä kiistelty professori Patomäki on sanavalmis ja hiukan tunnettukin, mutta on epävarmaa muuntuuko tämä ääniksi.
Myös RKP haaveilee toisesta paikasta, men tyvärr ankdammen, not gonna happen. Puolueen kannatus Helsingissä on laskusuunnassa ja selkeä ääniharava puuttuu. Astrid Thors on saanut paljon kuraa niskaansa, mutta se ei hänen läpimenoaan uhkaa. Suomenruotsalaiset ovat suvaitsevaista mutta kovapintaista porukkaa, ei Thorsin vihollisille anneta sitä iloa että hän putoaisi eduskunnasta. Päivi Storgårds kamppailee listan toisesta sijasta Maria Enckell - Björnbergin kanssa. Tavallisesti luotettavien lähteiden mukaan RKP:llä on ollut suuria vaikeuksia saada ehdokasasettelua valmiiksi, tästä voi päätellä että puolueväki uskoo itsekin että vain Thors menee läpi.
Perussuomalaiset tekevät paluun eduskuntaan Helsingin vaalipiirissä. Jussi Halla-Aho on itseoikeutettu ääniharava kohtuullisen laadukkaalla listalla, joten pienistä puolueista perussuomalaiset ovat lähimpänä toista paikkaa. Listalla on entisiä demareita ja keskustalaisia, poliiseja ja ekonomeja. Kyllä niillä eväillä isoilta puolueilta sen verran nyhdetään että toinen paikka on ulottuvilla. Markku Uuspaavalniemi ja Juha Väätäinen käyvät keskustan kupilla, ensin mainittu voi jopa olla listan toinen läpimenijä vaikka talousgurun sädekehä himmenikin omien hallisotkujen kautta pahasti. Kahdesta poliisiehdokkaasta Tom Packalen lienee varteenotettavampi, kun taas ex - kansanedustaja Seppo Kanerva saa havaita että suurteot uurnilla ovat mennyttä aikaa. Listan jokeri on Rene Hursti, parhaimmillaan hän voi kamppailla läpimenosta Halla - Ahon siivellä.
Kristillisdemokraatit tahtoisivat kovasti saada yhden ehdokkaan valittua. Puolue suuntaa yhä konservatiivisempaan suuntaan, yrittäen houkutella kokoomuksen ja keskustan liberaalilinjaan pettyneitä kannattajia luokseen. Puolueen keulahahmo Helsingissä, Mika Ebeling, istuu jyrkän kielteisine aborttinäkemyksineen hyvin puolueen nykylinjaan. On kuitenkin rajallista kuinka montaa äänestäjää tämä kiehtoo varsin arvoliberaalissa pääkaupungissa, varsinkin kun perussuomalaiset ovat samoilla apajilla. Ebeling kerää muutama tuhat ääntä, listalla ei kuitenkaan ole mahdollisuuksia saada ketään läpi.
SKP käy vaaleihin vaihtoehtolistan sitoutumattomien kanssa. Kaupungin äärivasemmiston äänet menevät pääosin Yrjö Hakaselle ja sitoutumattomien kärkinimi on Kari Peitsamo, mutta kelloa ei voi kääntää taaksepäin eikä kommunisteilla ja sen liittolaisilla ole mahdollisuuksia näissäkään vaaleissa.
Vaalien paikkajako:
Kokoomus 7-8
Vihreät 4-5
SDP 4
Pers. 2
Kesk. 1
Vasl. 1
RKP 1
PS: Jos pakko valita niin ennustan että kokoomus 7, vihreät 5.
lauantai 19. helmikuuta 2011
Vaalianalyysi: Varsinais - Suomen vaalipiiri
Vuonna 2007 paikat jakaantuivat seuraavasti: Kok 5, SDP 4, Keskusta 3, Vihreät 2, Vasemmisto 2, RKP 1. Istuvista kansanedustajista luopuvat Kokoomuksen Laxell, SDP:n Koskinen sekä Vihreiden Andersson.
Kokoomus on perinteisesti vaalipiirin vahvin puolue. Lisäpaikoista on turha haaveilla, persut ja Ilkka Kanerva pitävät siitä huolen. Kanervan ei tarvitse omasta läpimenostaan olla huolissaan, mutta äänimäärä todennäköisesti laskee ja hän saattaa rokottaa jonkun verran muidenkin kokoomusehdokkaiden kannatusta, ainakin jos korruptioepäilyt nousevat julkisuuteen vaalien alla. Puolueen ehdokasasettelu ei suuria yllätyksiä sisällä, Orpo ja Virolainen uusinevat paikkansa vaivatta. Hemmilä saa tehdä hiukan enemmän töitä, mutta sijoitus neljän joukossa on todennäköinen. Mielenkiintoinen nouseva tähti on Saara- Sofia Sutela, jolla tiettävästi ei ole rahoituksesta pulaa. Viiden kansanedustajan saalista uhkaa lähinnä Kanervan tähden himmeneminen.
SDP:n istuvista kansanedustajista Heli Paasio on omassa sarjassaan, kamppaillen vaalipiirin ääniharavan tittelistä. Katja Taimela on lukinnut Salon seudun itselleen tiukalla otteella, alueellisesti vahva SDP:n kannatus takaa hänen jatkokautensa. Epävarmempi on puolueen varapuheenjohtajan Ilkka Kantolan äänimäärä, uutuudenviehätys on kadonnut eikä Kantolan saaman julkisuus päätä huimaa. Heikko kilpailutilanne kuitenkin taannee jatkokauden. SDP:n neljäs paikka on vaaravyöhykkeessä. Sitä tavoittelevat tiukimmin viimeistä taistoaan käyvä Seppo Lehtinen ja piirin imagoltaan hyvä puheenjohtaja Mika Maaskola. Jälkimmäisen onnistunut kampanja voi pitää edellisen poissa eduskunnasta, ja taas suru sumentaa silmät Aurajoen rannoilla, tällä kertaa lopullisesti. Muun muassa Eeva-Johanna Eloranta saa aina paljon ääniä keränneeltä Marjaana Koskiselta sympatiaa, kun taas Virpa Puisto asettui yksiselitteisesti tukemaan Piia Eloa. Molempien äänimäärä on varmasti siedettävä, mutta rima taitaa olla liian korkealla. Listan musta heppa laukkaa Raisiosta, Janne Laulumaa voi nousta yllättävän korkealle. Neljän paikan pitäminen on mahdollista, lisäpaikat voi unohtaa.
Keskustan lista on kohtuullinen, joten toiveita paikkojen pysymisestä on. Timo Kaunisto ja Esko Kiviranta uusinevat paikkansa helposti, sen sijaan kellot voivat kilkattaa Mauri Salolle. Paimion kirkkoherra Jouni Lehikoinen ja puolueen varapuheenjohtaja Annika Saarikko vaanivat paikkaa auringossa, jälkimmäisen kyky tuoda lisä-ääniä listalle lienee kuitenkin rajallinen, politrukki pistää yleensä oman puolueen äänet uusjakoon. Kolme paikkaa, muutokset kumpaankaan suuntaan ovat erittäin epätodennäköisiä.
Vihreillä on uusi tilanne kun Janina Andersson jättää vaalit väliin. Toinen edustaja, Ville Niinistö, saa vihreiden äänien lisäksi tukea yleisporvarillisesta liberaalisiivestä nakertaen näin Kokoomuksen pottia. Sijoitus Vihreiden listan ykkösenä on varma asia. Todennäköisestä toisesta paikasta kamppailevat ainakin Elina Rantanen ja kaksikielisten äänistä haaveileva Monika Antikainen. TYY:n aktiivien tukema Jukka Vornanen omaa lupaavan tulevaisuuden, mutta vielä näissä vaaleissa vain yksi nuori vihreä mies voi menestyä. That would be Ville Niinistö.
Vasemmistoliiton auringonlasku etenee V-S vaalipiirissä normaalia hitaammin. Peruskannatus on vankkaa tekoa ja nyt on tarjolla SDP:n vasemmistosiiven Marjaana Koskisen äänijäämistöstä lisätukea. Puolueen stallarisiipi (joo, sellainen tosiaan löytyy) ryhmittyy Jyrki Yrttiahon taakse, punavihreämpi siipi varmistaa Annika Lapintien jatkokauden. Ay-siiven vähemmän stallariväritteinen siipi yrittää pönkittää pääluottamusmies Jari Aallon kampanjaa, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät. Kaksi paikkaa eikä muutoksia naamagalleriassa. Yo-kunta - aktiivi Elias Laitisen nimi kannattaa painaa mieliin, sikäli kun puolueella on tulevaisuutta on Laitinen otettava huomioon.
RKP on vaaliliitossa Keskustan kanssa, ja varmistavat omilla äänillään puheenjohtaja Wallinin läpimenon ja Keskustan kolmannen paikan. RKP:n suurin haaste on houkutella kaksi täyte-ehdokasta listalle, kun se on tehty onkin suurin ponnistus jo takana.
Perussuomalaisten nousu näkyy varmasti myös V-S vaalipiirissä. Mutta lienee selvää että tämä vaalipiiri on puolueelle poikkeuksellisen vaikea seuraavista syistä: A) puolueen ehdokaslista on heppoinen, Kike Elomaa ykkösehdokkaana ei ole varsinainen meriitti. B) Vaalipiirissä muuan Olavi Mäenpää haravoi persumielisten ääniä. C) Muutos 2011 on vahvimmillaan täällä, vaikkei läpimenosta voi haaveillakaan. Elomaan lisäksi kohukirkkoherra Torsti Äärelä ja imagotappiota valtuustokaudella kärsinyt Maria Lohela kamppailevat läpimenosta.
KD asettaa vaaleihin ihan katu-uskottavan listan, mutta ilman Sari Essayhia kilpailu on liian kovaa.
Vaalien lopputulos.
Kok 4-5
SDP 3-4
Keskusta 3
Vihreät 1-2
Vasemmistoliitto 2
RKP 1
Perussuomalaiset 1
Muut 0
Kokoomus on perinteisesti vaalipiirin vahvin puolue. Lisäpaikoista on turha haaveilla, persut ja Ilkka Kanerva pitävät siitä huolen. Kanervan ei tarvitse omasta läpimenostaan olla huolissaan, mutta äänimäärä todennäköisesti laskee ja hän saattaa rokottaa jonkun verran muidenkin kokoomusehdokkaiden kannatusta, ainakin jos korruptioepäilyt nousevat julkisuuteen vaalien alla. Puolueen ehdokasasettelu ei suuria yllätyksiä sisällä, Orpo ja Virolainen uusinevat paikkansa vaivatta. Hemmilä saa tehdä hiukan enemmän töitä, mutta sijoitus neljän joukossa on todennäköinen. Mielenkiintoinen nouseva tähti on Saara- Sofia Sutela, jolla tiettävästi ei ole rahoituksesta pulaa. Viiden kansanedustajan saalista uhkaa lähinnä Kanervan tähden himmeneminen.
SDP:n istuvista kansanedustajista Heli Paasio on omassa sarjassaan, kamppaillen vaalipiirin ääniharavan tittelistä. Katja Taimela on lukinnut Salon seudun itselleen tiukalla otteella, alueellisesti vahva SDP:n kannatus takaa hänen jatkokautensa. Epävarmempi on puolueen varapuheenjohtajan Ilkka Kantolan äänimäärä, uutuudenviehätys on kadonnut eikä Kantolan saaman julkisuus päätä huimaa. Heikko kilpailutilanne kuitenkin taannee jatkokauden. SDP:n neljäs paikka on vaaravyöhykkeessä. Sitä tavoittelevat tiukimmin viimeistä taistoaan käyvä Seppo Lehtinen ja piirin imagoltaan hyvä puheenjohtaja Mika Maaskola. Jälkimmäisen onnistunut kampanja voi pitää edellisen poissa eduskunnasta, ja taas suru sumentaa silmät Aurajoen rannoilla, tällä kertaa lopullisesti. Muun muassa Eeva-Johanna Eloranta saa aina paljon ääniä keränneeltä Marjaana Koskiselta sympatiaa, kun taas Virpa Puisto asettui yksiselitteisesti tukemaan Piia Eloa. Molempien äänimäärä on varmasti siedettävä, mutta rima taitaa olla liian korkealla. Listan musta heppa laukkaa Raisiosta, Janne Laulumaa voi nousta yllättävän korkealle. Neljän paikan pitäminen on mahdollista, lisäpaikat voi unohtaa.
Keskustan lista on kohtuullinen, joten toiveita paikkojen pysymisestä on. Timo Kaunisto ja Esko Kiviranta uusinevat paikkansa helposti, sen sijaan kellot voivat kilkattaa Mauri Salolle. Paimion kirkkoherra Jouni Lehikoinen ja puolueen varapuheenjohtaja Annika Saarikko vaanivat paikkaa auringossa, jälkimmäisen kyky tuoda lisä-ääniä listalle lienee kuitenkin rajallinen, politrukki pistää yleensä oman puolueen äänet uusjakoon. Kolme paikkaa, muutokset kumpaankaan suuntaan ovat erittäin epätodennäköisiä.
Vihreillä on uusi tilanne kun Janina Andersson jättää vaalit väliin. Toinen edustaja, Ville Niinistö, saa vihreiden äänien lisäksi tukea yleisporvarillisesta liberaalisiivestä nakertaen näin Kokoomuksen pottia. Sijoitus Vihreiden listan ykkösenä on varma asia. Todennäköisestä toisesta paikasta kamppailevat ainakin Elina Rantanen ja kaksikielisten äänistä haaveileva Monika Antikainen. TYY:n aktiivien tukema Jukka Vornanen omaa lupaavan tulevaisuuden, mutta vielä näissä vaaleissa vain yksi nuori vihreä mies voi menestyä. That would be Ville Niinistö.
Vasemmistoliiton auringonlasku etenee V-S vaalipiirissä normaalia hitaammin. Peruskannatus on vankkaa tekoa ja nyt on tarjolla SDP:n vasemmistosiiven Marjaana Koskisen äänijäämistöstä lisätukea. Puolueen stallarisiipi (joo, sellainen tosiaan löytyy) ryhmittyy Jyrki Yrttiahon taakse, punavihreämpi siipi varmistaa Annika Lapintien jatkokauden. Ay-siiven vähemmän stallariväritteinen siipi yrittää pönkittää pääluottamusmies Jari Aallon kampanjaa, mutta ennusmerkit eivät ole hyvät. Kaksi paikkaa eikä muutoksia naamagalleriassa. Yo-kunta - aktiivi Elias Laitisen nimi kannattaa painaa mieliin, sikäli kun puolueella on tulevaisuutta on Laitinen otettava huomioon.
RKP on vaaliliitossa Keskustan kanssa, ja varmistavat omilla äänillään puheenjohtaja Wallinin läpimenon ja Keskustan kolmannen paikan. RKP:n suurin haaste on houkutella kaksi täyte-ehdokasta listalle, kun se on tehty onkin suurin ponnistus jo takana.
Perussuomalaisten nousu näkyy varmasti myös V-S vaalipiirissä. Mutta lienee selvää että tämä vaalipiiri on puolueelle poikkeuksellisen vaikea seuraavista syistä: A) puolueen ehdokaslista on heppoinen, Kike Elomaa ykkösehdokkaana ei ole varsinainen meriitti. B) Vaalipiirissä muuan Olavi Mäenpää haravoi persumielisten ääniä. C) Muutos 2011 on vahvimmillaan täällä, vaikkei läpimenosta voi haaveillakaan. Elomaan lisäksi kohukirkkoherra Torsti Äärelä ja imagotappiota valtuustokaudella kärsinyt Maria Lohela kamppailevat läpimenosta.
KD asettaa vaaleihin ihan katu-uskottavan listan, mutta ilman Sari Essayhia kilpailu on liian kovaa.
Vaalien lopputulos.
Kok 4-5
SDP 3-4
Keskusta 3
Vihreät 1-2
Vasemmistoliitto 2
RKP 1
Perussuomalaiset 1
Muut 0
perjantai 4. kesäkuuta 2010
SDP:n puoluekokous - rakkauden suurjuhla?
SDP:n 42:n puoluekokous Joensuussa oli ja meni. Paljon oli tovereita koolla ja erittäin lämpimästi tunnelmaa on jälkeenpäin kuvattu. Tässä oma näkemykseni kokouksen tapahtumista ja tunnelmista.
Puoluejohdon valinta
Jutta ei saanut vastaehdokasta. Hänen kiitospuheensa oli jotain sellaista mitä muistellaan vielä pitkään. Lämmin, aito ja vilpitön. Sali oli sulaa vahaa hänen edessään ja moni aiemmin kriittisesti suhtautunut asennoitui Juttaan ihan uudella tavalla. On ilmeistä että Jutta viimeinkin on saanut homman hanskaansa, SDP on nyt saanut todellisen johtajan. Kaksi vuotta se kesti mutta Joensuussa ei kenellekään jäänyt epäselväksi kuka on pomo.
Varapuheenjohtajien valinta jätti kiviä kenkään. Ensin sali päätti että menettelytapavaliokunta tekee esityksen valittavista henkilöistä, sen jälkeen vaadittua 100 ääntä ei löytynyt jotta suhteellista vaalitapaa käytettäisiin. Jälkimmäisessä äänestyksessä Helsinki ja FSD jäivät yksin, Keski-Suomen piiri päätti jostain syystä ampua oman ehdokkaansa Susanna Huovisen mahdollisuudet puhki kannattamalla enemmistövaalitapaa. Huovinen nautti suurta kannatusta Helsingin piirissä ja liittokokouksen edistyksellisten voimien parissa, suhteellisessa vaalissa hän todennäköisesti olisi noussut kolmen joukkoon. Huovisen tapaus oli sen verran käsittämätön, että jo kokouspaikalla asioiden järjestelyyn kykenevät tahot sopivat että tähän asiaan palataan kahden vuoden kuluttua.
Puoluesihteerin valita sai suuren mediahuomion. Lopulta Mikael Jungner oli aivan ylivoimainen. Tämä oli aistittavissa jo edellisenä päivänä Jungnerin tukijoiden tilaisuudessa. Porukkaa oli hirmuisen paljon ja tunnelma luottavainen. Jungner edusti monelle toivoa paremmasta tulevaisuudesta, avoimesta ja suvaitsevaisesta kulttuurista. Jungner määritteli SDP:n rakkauden puolueeksi. Minulle se tarkoittaa puoluetta joka on suvaitsevainen, liberaali ja avarakatseinen. Usko siihen vain vankistui kun mm. Matti Putkonen haukkui puolueen uutta linjaa Iltalehdessä (2.6). Putkonen voi puhua viisaita ydinvoimasta, mutta puolueen tulevaisuuden ja menestyksen kannalta voi olla parempi että hän ei ole liian tyytyväinen puolueen imagoon ja ulkonäköön. On nimittäin sen verran voimakas menneen maailman katku hänen ympärillään.
Puoluevaltuuston puheenjohtajana jatkaa eduskuntaan ensi vaaleissa paluun tekevä Jouni Backman. Monien ihmetykseksi Johannes Koskisen nimi keikkui ehdokaslistalla pitkään, mutta hän vetäytyi ennen kuin sali pääsi valitsemaan Backmanin murskaavin numeroin.
Kokouksen linjaukset
Asiakysymyksissä ei erityisen suuria tunteita valloille päässyt. SDP kannattaa edelleen maksutonta päivähoitoa, tosin se vaati ihan puheenjohtajatason puuttumista valiokunnan työhön. Päihdeäitien pakkohoito on myös SDP:n agendalla, ehkä ensi kerralla puututaan sitten aborttioikeuteen? Energiapolitiikassa vastuullinen linja voitti selvästi, vaikka puhujapöntössä käytiinkin kiihkoilemassa kaikkea höpöhöpöä.
Erityisen mielenkiintoinen oli vääntö Heinäluoman maahanmuuttopoliittisen linjan ympärillä. Enemmistö salista oli hänen linjoillaan, mutta merkittävää oli että hänen oma piirinsä Helsinki oli vastarinnan moottori. Muuten hyvin epäyhtenäinen Helsinki yhdistyi tässä asiassa, mikä silminnähden ärsytti eduskuntaryhmän puheenjohtajaa.
Puoluekokouksen illanvietot
Tuttuun tapaan viini virtasi kun illat tummuivat. Niin kaupungin vastaanotto kuin viimeisen illan juhlaillallinenkin olivat onnistuneita. Ja kukapa ei muistaisi kun pj Urpilainen laulatti Taistojen tiellä iltajuhlassa. Salin tunnelma oli erikoinen, raavaat toverit pyyhkivät silmäkulmiaan. Tämä ehkä kruunasi Jutan onnistuneen puoluekokouksen , tuntui kuin koko sali eli noin 1200 ihmistä olisi ollut valmis kävelemään hänen perässä vaikka mereen sillä hetkellä. Vaikuttavaa.
Kokouspaikka ja –järjestelyt
Toverit Joensuussa olivat tehneet hyvää työtä, järjestelyistä ei moitittavaa löydy. Ruoka oli myös jopa yllättävän maukasta, sen sijaan (paikallinen?) tilaviini oli ihan syvältä. Areena oli kooltaan mittava, mutta noin muuten kokoustilat jättivät toivomisen varaa. Ryhmätilat olivat puutteelliset ja muutenkin oli kohtuullisen kolkkoa. Kasvanut puoluekokous asettaa tiloille omat vaatimuksensa, mutta tähän kannattaa kiinnittää huomiota tulevaisuudessa.
Jälkifiilis
Jälkifiilis on kyllä oikein hyvä. Puoluekokous oli nuorekas ja dynaamisen oloinen. Kun kaiken lisäksi puoluejohdolla on nyt selkeästi porukan tuki takanaan on kaikki mahdollista. Tätä ei muutama Helsingin piirin ankeuttaja muuksi muuta, vaikka perustaisivat leirin puhujapönttöön. Ylivoimainen enemmistö kokouksessa läsnä olleista lähti kotiinsa hyvillä mielin – SDP on iskussa taas.
maanantai 25. tammikuuta 2010
Irakgate täällä taas
Ilkan entinen päätoimittaja ja Keskustan taustapiru Kari Hokkanen vääntää historiaa uuteen uskoon Verkkouutisissa (24.1.2010): ” Hokkasen mielestä vuoden 2003 Irak-gate ei ole este Jäätteenmäen nousemiselle pääministeriksi. - Päinvastoin. Hänen ansiostaan Suomi ei joutunut Irakin sotaan. Siitä on syytä olla kiitollinen.”
Sillä lailla. Harvoin on paksumpaa sontaa julkisuudessa nähty, edes suurimmat Lipposvihaajat eivät ole näin paksua pajunköyttä kansalaisille syöttäneet. Olettaen että Hokkanen edelleen on tolkuissaan tietää hän varmasti puhuvansa palturia. Ilmeisesti kuitenkin yhtäkkiä ilmaantunut mahdollisuus saada oma suojatti takaisin vallankahvaan tuhoaa kyvyn edes alkeelliseen objektiivisuuteen.
Keskustan pj-kisa on saamassa surullisia muotoja. Kärkiehdokkaana maankuulu nipistelijä ja besserwisser Paavo Väyrynen, haastajana ympäripyöreiden latteuksien kantaemo Mari Kiviniemi, joka on historian heikoin maakunnista Helsinkiä valloittamaan lähetetty kepupoliitikko. Ei ihme että monet vilkuilevat Jäätteenmäen suuntaan. ”Lakeuden korppikotka” on ikuisesti Keskustan kentällä suosittu, mutta tulee huomata että hänen äänimääränsä EU-vaaleissa suorastaan romahti. Sääliääniä kun yleensä saadaan vain kerran.
Paula Lehtomäki jysäytti puolueensa suureen pulaan jättäessään pj-kisan muille. Kun vielä taustalla häärää Jarmo Korhonen voi tämän kevään aikana tapahtua mitä tahansa, ainakin jos Korhonen saa oman haastajan. Loka lentää jo nyt, miten mahtaa olla parin kuukauden päästä? Keskustan puoluekokous on sellainen sirkus että mikään ei yllätä, paitsi se että Korhonen menettäisi paikkansa puoluesihteerinä. Hän ja Väyrynen olisivat lyömätön yhdistelmä puoluejohdossa, siihen loppuisi vähäksi aikaa puolueen kaupunkilaistuminen, ei niin että se nyt muutenkaan päätä huimaisi. Kunnallisvaaleissa tuli takkiin mm. Helsingissä ja Turussa, vaikka läpilyönnistä jälleen kerran haaveiltiin. Kyllähän Helsingissä asuu ryhmä äänestäjiä jotka äänestävät ihan ketä tahansa Puolue haluaa, näkeehän sen Kivinimen äänisaalista, mutta siitä on pitkä matka edes toiseen paikkaan. Jäätteenmäki onnistui sellaisen 2003 vaaleissa hankkimaan, vetäen perässään Lempääläisen radiotoimittajan jonka poliittiset saavutukset ovat varsin maltilliset, noin korrektisti ilmaistuna. Vaalipiiri on sentään vaihtunut Pirkanmaahan.
Kilpailutilanteen ollessa heikko Anneli Jäätteenmäki voisi aidosti olla kilpailukykyinen ehdokas. Hokkanen aiheuttaa lähinnä vahinkoa, toivottavasti mahdollinen ehdokas itse onnistuu olemaan objektiivisempi Irakgaten suhteen.
Keskustalle voi aidosti toivoa mahdollisimman huonoa johtaja- ja muutakin onnea, se nimittäin on ainoa mahdollisuus SDP:lle nousta hallitusvastuuseen keväällä 2011. Ja se taas olisi ehdottoman välttämätöntä, muuten edessä voi olla todellinen taantuminen ja ajautuminen marginaalipuolueeksi.
Sillä lailla. Harvoin on paksumpaa sontaa julkisuudessa nähty, edes suurimmat Lipposvihaajat eivät ole näin paksua pajunköyttä kansalaisille syöttäneet. Olettaen että Hokkanen edelleen on tolkuissaan tietää hän varmasti puhuvansa palturia. Ilmeisesti kuitenkin yhtäkkiä ilmaantunut mahdollisuus saada oma suojatti takaisin vallankahvaan tuhoaa kyvyn edes alkeelliseen objektiivisuuteen.
Keskustan pj-kisa on saamassa surullisia muotoja. Kärkiehdokkaana maankuulu nipistelijä ja besserwisser Paavo Väyrynen, haastajana ympäripyöreiden latteuksien kantaemo Mari Kiviniemi, joka on historian heikoin maakunnista Helsinkiä valloittamaan lähetetty kepupoliitikko. Ei ihme että monet vilkuilevat Jäätteenmäen suuntaan. ”Lakeuden korppikotka” on ikuisesti Keskustan kentällä suosittu, mutta tulee huomata että hänen äänimääränsä EU-vaaleissa suorastaan romahti. Sääliääniä kun yleensä saadaan vain kerran.
Paula Lehtomäki jysäytti puolueensa suureen pulaan jättäessään pj-kisan muille. Kun vielä taustalla häärää Jarmo Korhonen voi tämän kevään aikana tapahtua mitä tahansa, ainakin jos Korhonen saa oman haastajan. Loka lentää jo nyt, miten mahtaa olla parin kuukauden päästä? Keskustan puoluekokous on sellainen sirkus että mikään ei yllätä, paitsi se että Korhonen menettäisi paikkansa puoluesihteerinä. Hän ja Väyrynen olisivat lyömätön yhdistelmä puoluejohdossa, siihen loppuisi vähäksi aikaa puolueen kaupunkilaistuminen, ei niin että se nyt muutenkaan päätä huimaisi. Kunnallisvaaleissa tuli takkiin mm. Helsingissä ja Turussa, vaikka läpilyönnistä jälleen kerran haaveiltiin. Kyllähän Helsingissä asuu ryhmä äänestäjiä jotka äänestävät ihan ketä tahansa Puolue haluaa, näkeehän sen Kivinimen äänisaalista, mutta siitä on pitkä matka edes toiseen paikkaan. Jäätteenmäki onnistui sellaisen 2003 vaaleissa hankkimaan, vetäen perässään Lempääläisen radiotoimittajan jonka poliittiset saavutukset ovat varsin maltilliset, noin korrektisti ilmaistuna. Vaalipiiri on sentään vaihtunut Pirkanmaahan.
Kilpailutilanteen ollessa heikko Anneli Jäätteenmäki voisi aidosti olla kilpailukykyinen ehdokas. Hokkanen aiheuttaa lähinnä vahinkoa, toivottavasti mahdollinen ehdokas itse onnistuu olemaan objektiivisempi Irakgaten suhteen.
Keskustalle voi aidosti toivoa mahdollisimman huonoa johtaja- ja muutakin onnea, se nimittäin on ainoa mahdollisuus SDP:lle nousta hallitusvastuuseen keväällä 2011. Ja se taas olisi ehdottoman välttämätöntä, muuten edessä voi olla todellinen taantuminen ja ajautuminen marginaalipuolueeksi.
maanantai 3. elokuuta 2009
Hallitukseen ilman Kokoomusta ja Keskustaa?
Kansanedustaja Antti Kalliomäki oli viikonloppuna pitkästä aikaa paljon esillä. Ensin hän jäi ilman tulosta seiväshypyssä veteraanien mm-kisoissa Lahdessa, ja sitten hän visioi SDP:lle tulevaisuutta. Hallitusvastuuseen pitäisi päästä ilman kahta suurta porvaripuoluetta, nämä kun ovat peruuttamattomasti väärää mieltä mm. verokysymyksistä.
Kalliomäen kanssa voi olla samaa mieltä Kokoomuksen ja Keskustan veroharhailuista. Ruoan alv:n alentaminen on käsittämätön ratkaisu, joka varjostaa nykyistä hallitusta vielä pitkään. Muutenkin puolueiden veronäkemykset ovat sen kaltaisia, että maltillistakin vasemmistolaista hirvittää. Mutta että hallitukseen ilman kumpaakaan? Tarkastellaan tätä hiukan, kuviteltujen eduskuntavaalien kautta.
Vaalit 2011. Kokoomus pärjää edelleen hyvin, myös SDP onnistuu kohtalaisesti. Keskusta ottaa turpaansa oikein kunnolla. Vihreiden kasvu jatkuu ja Perussuomalaiset parantavat asemiaan. Vasemmistoliitto säilyttää asemansa, Kristillisdemokraattien hävitessä vaalit. Paikkajako on seuraava.
Kokoomus 52
SDP 49
Keskusta 45
Vasemmistoliitto 17
Vihreät 16
RKP 8
Perussuomalaiset 8
Kristillisdemokraatit 5
SDP lähtee rakentamaan hallitusta. Paavo Arhinmäki, Anni Sinnemäki, Stefan Wallin, Timo Soini ja Päivi Räsänen ovat vaikean valinnan edessä. Menevätkö he KAIKKI SDP:n ryhmähuoneen ovesta neuvottelemaan Jutta Urpilaisen johtamasta hallituksesta, vai lipeääkö joku Kokoomuksen ryhmähuoneeseen, jossa Jyrki Katainen ja Paula Lehtomäki odottavat kärsimättöminä…. Jaa-a, kyllä on tiukat paikat, miten mahtaa käydä?
Lehmät lentävät ja kaikki ryhmittyvät SDP:n johtaman hallitukseen. Paikkajako ministeriruletissa on seuraava:
SDP 5
Vasl. 3
Vihr 3
Perus. 2
RKP 2
Krist 2
Näin aloittaa työnsä Jutta Urpilaisen I hallitus. Vasemmistoliitto sanoo ei kaikelle, Vihreät keskittyvät vastustamaan ydinvoimaa ja kannattamaan töpselisähköä, Perussuomalaiset riehuvat kun maahanmuuttajat vievät työpaikat ja elävät sosiaaliturvan varassa, RKP talar bara svenska ja Kristillisdemokraatit tuovat Jeesuksen jokaiseen keskusteluun. Mutta hallitus on vankka ja koalition kannatus sen kuin nousee 2015 vaalien lähestyessä….
Jep jep ja liian jäykkä seiväs. Yhtälö on mahdoton, rakennelmassa ei ole päätä eikä häntää. Näin ollen jää vain 1 vaihtoehto, mikäli Kalliomäen superideaa halutaan edelleen pitää hengissä: SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät muodostavat blokin, joka on niin vahva että se pystyy muodostamaan hallituksen, korkeintaan Soinin tukemana. Punavihreän allianssin olisi silloin saatava yli 90 paikkaa eduskuntaan, mikä vaatii Kokoomuksen ja Keskustan todellista romahdusta vaaleissa. Lisäksi Paavo Arhinmäen johtama Vasemmistoliitto tuskin aikoo olla mikään vastuunkantaja tässä maassa, ja Vihreät viihtyvät vallan mainiosti suurten oikeistopuolueiden kyljessä. Rakenna siinä sitten allianssia, kun petikaverit ovat kyvyttömiä tai haluttomia.
Antti Kalliomäen visioima malli on menolippu ikuiseen oppositioon. SDP:n mahdollisuus nousta hallitusvastuuseen vaatii ilman muuta joko Kokoomuksen tai Keskustan osallistumista, mikään muu ei ole mahdollista Suomen poliittiset voimasuhteet ja puoluerakenne huomioiden.
Miksi siis kokenut poliitikko tällaisia visioi? Väistämättä tulee mieleen, että kyseessä on väsähtäneen politiikasta poistumassa olevan henkilön puhetta. Maailmankuva emopuolueen osalta on synkkä, valoa ei näy tunnelin päässä oikein millään.
Ehkä ei kuitenkaan kannattaisi jäähyväistyönään passittaa SDP:tä tielle josta ei ole paluuta.
Kalliomäen kanssa voi olla samaa mieltä Kokoomuksen ja Keskustan veroharhailuista. Ruoan alv:n alentaminen on käsittämätön ratkaisu, joka varjostaa nykyistä hallitusta vielä pitkään. Muutenkin puolueiden veronäkemykset ovat sen kaltaisia, että maltillistakin vasemmistolaista hirvittää. Mutta että hallitukseen ilman kumpaakaan? Tarkastellaan tätä hiukan, kuviteltujen eduskuntavaalien kautta.
Vaalit 2011. Kokoomus pärjää edelleen hyvin, myös SDP onnistuu kohtalaisesti. Keskusta ottaa turpaansa oikein kunnolla. Vihreiden kasvu jatkuu ja Perussuomalaiset parantavat asemiaan. Vasemmistoliitto säilyttää asemansa, Kristillisdemokraattien hävitessä vaalit. Paikkajako on seuraava.
Kokoomus 52
SDP 49
Keskusta 45
Vasemmistoliitto 17
Vihreät 16
RKP 8
Perussuomalaiset 8
Kristillisdemokraatit 5
SDP lähtee rakentamaan hallitusta. Paavo Arhinmäki, Anni Sinnemäki, Stefan Wallin, Timo Soini ja Päivi Räsänen ovat vaikean valinnan edessä. Menevätkö he KAIKKI SDP:n ryhmähuoneen ovesta neuvottelemaan Jutta Urpilaisen johtamasta hallituksesta, vai lipeääkö joku Kokoomuksen ryhmähuoneeseen, jossa Jyrki Katainen ja Paula Lehtomäki odottavat kärsimättöminä…. Jaa-a, kyllä on tiukat paikat, miten mahtaa käydä?
Lehmät lentävät ja kaikki ryhmittyvät SDP:n johtaman hallitukseen. Paikkajako ministeriruletissa on seuraava:
SDP 5
Vasl. 3
Vihr 3
Perus. 2
RKP 2
Krist 2
Näin aloittaa työnsä Jutta Urpilaisen I hallitus. Vasemmistoliitto sanoo ei kaikelle, Vihreät keskittyvät vastustamaan ydinvoimaa ja kannattamaan töpselisähköä, Perussuomalaiset riehuvat kun maahanmuuttajat vievät työpaikat ja elävät sosiaaliturvan varassa, RKP talar bara svenska ja Kristillisdemokraatit tuovat Jeesuksen jokaiseen keskusteluun. Mutta hallitus on vankka ja koalition kannatus sen kuin nousee 2015 vaalien lähestyessä….
Jep jep ja liian jäykkä seiväs. Yhtälö on mahdoton, rakennelmassa ei ole päätä eikä häntää. Näin ollen jää vain 1 vaihtoehto, mikäli Kalliomäen superideaa halutaan edelleen pitää hengissä: SDP, Vasemmistoliitto ja Vihreät muodostavat blokin, joka on niin vahva että se pystyy muodostamaan hallituksen, korkeintaan Soinin tukemana. Punavihreän allianssin olisi silloin saatava yli 90 paikkaa eduskuntaan, mikä vaatii Kokoomuksen ja Keskustan todellista romahdusta vaaleissa. Lisäksi Paavo Arhinmäen johtama Vasemmistoliitto tuskin aikoo olla mikään vastuunkantaja tässä maassa, ja Vihreät viihtyvät vallan mainiosti suurten oikeistopuolueiden kyljessä. Rakenna siinä sitten allianssia, kun petikaverit ovat kyvyttömiä tai haluttomia.
Antti Kalliomäen visioima malli on menolippu ikuiseen oppositioon. SDP:n mahdollisuus nousta hallitusvastuuseen vaatii ilman muuta joko Kokoomuksen tai Keskustan osallistumista, mikään muu ei ole mahdollista Suomen poliittiset voimasuhteet ja puoluerakenne huomioiden.
Miksi siis kokenut poliitikko tällaisia visioi? Väistämättä tulee mieleen, että kyseessä on väsähtäneen politiikasta poistumassa olevan henkilön puhetta. Maailmankuva emopuolueen osalta on synkkä, valoa ei näy tunnelin päässä oikein millään.
Ehkä ei kuitenkaan kannattaisi jäähyväistyönään passittaa SDP:tä tielle josta ei ole paluuta.
tiistai 14. heinäkuuta 2009
Lomapäivän ratoksi, Antti Rantakangas
Lomailu on mukavaa. Nyt vielä aamua piristivät Antit Rantakangas sekä Kaikkonen, jotka olivat ylen aamuohjelmassa kommentoimassa Keskustan rahasotkuja ja puoluesihteeri Jarmo Korhosen tekemisiä.
Rantakangas oli hulvaton veikko. Kysyi toimittaja mitä tahansa oli vastaus valmiina: "SDPn ja Kokoomuksen pitää avata vaalirahoituksensa" Kaikkosen tehtävä oli sitten siinä vieressä vaikuttaa jotenkin tolkulliselta, etteivät loputkin liberaalit citykannattajat jätä puoluetta. Rantakangas ei oikeastaan mitään moitittavaa löytänyt mistään, paitsi että kaikki tiedot olisi voinut julkaista jo vuosi sitten. En kyllä muista hänen silloin sellaista sanoneen missään, mutta ainahan se on hyvä olla jälkiviisas ja sälyttää pikkumokat Vanhasen & Korhosen niskoille.
Puoluejohtaja Vanhanen oli taas median mukaan loukkaantunut, kun on vihjailtu että Keskustan vaalirahoitus olisi jotenkin koplattu Kevan rahoihin. No jaa, kyllä tuo epäilys on tullut aika monelle mieleen, kun Keskustan soturi, KEVAn entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen, on hääräillyt eri kokouksissa. Silmiinpistävä sattuma(?) on, että NOVAn saama konsulttipalkkio Rovanimemen kelkkabisneksistä on lähes tismalleen sama kuin minkä yritys syyti vaalitukea (n. 250 000) euroa. Summa on pienehkölle, talouvaikeuksissa jo tuolloin olleelle, konsulttifirmalle suuri. Kyllä vähemmästäkin epäilykset heräävät, joten puoluejohtaja Vanhasen on ihan turha olla herkkähipiäinen.
Oma lukunsa on sitten KEVAn hallituksen puheenjohtajan Sampsa Katajan(kok) asema. Hän oli hyvin nopeasti pesemässä Markku Kauppista puhtaaksi kun kohu alkoi. Sittemmin on käynyt ilmi, että Kataja on aika lailla korviaan myöten tässä sopassa mukana. Olisikohan hänen aika vetää johtopäätöksiä? Ainakin tämän kykypuolueen nousevan tähden haarniskaan tuli nyt todella iso lommo.
Rantakangas oli hulvaton veikko. Kysyi toimittaja mitä tahansa oli vastaus valmiina: "SDPn ja Kokoomuksen pitää avata vaalirahoituksensa" Kaikkosen tehtävä oli sitten siinä vieressä vaikuttaa jotenkin tolkulliselta, etteivät loputkin liberaalit citykannattajat jätä puoluetta. Rantakangas ei oikeastaan mitään moitittavaa löytänyt mistään, paitsi että kaikki tiedot olisi voinut julkaista jo vuosi sitten. En kyllä muista hänen silloin sellaista sanoneen missään, mutta ainahan se on hyvä olla jälkiviisas ja sälyttää pikkumokat Vanhasen & Korhosen niskoille.
Puoluejohtaja Vanhanen oli taas median mukaan loukkaantunut, kun on vihjailtu että Keskustan vaalirahoitus olisi jotenkin koplattu Kevan rahoihin. No jaa, kyllä tuo epäilys on tullut aika monelle mieleen, kun Keskustan soturi, KEVAn entinen toimitusjohtaja Markku Kauppinen, on hääräillyt eri kokouksissa. Silmiinpistävä sattuma(?) on, että NOVAn saama konsulttipalkkio Rovanimemen kelkkabisneksistä on lähes tismalleen sama kuin minkä yritys syyti vaalitukea (n. 250 000) euroa. Summa on pienehkölle, talouvaikeuksissa jo tuolloin olleelle, konsulttifirmalle suuri. Kyllä vähemmästäkin epäilykset heräävät, joten puoluejohtaja Vanhasen on ihan turha olla herkkähipiäinen.
Oma lukunsa on sitten KEVAn hallituksen puheenjohtajan Sampsa Katajan(kok) asema. Hän oli hyvin nopeasti pesemässä Markku Kauppista puhtaaksi kun kohu alkoi. Sittemmin on käynyt ilmi, että Kataja on aika lailla korviaan myöten tässä sopassa mukana. Olisikohan hänen aika vetää johtopäätöksiä? Ainakin tämän kykypuolueen nousevan tähden haarniskaan tuli nyt todella iso lommo.
perjantai 12. kesäkuuta 2009
Eurovaalikatastrofi Part II
Kokoomus: 3 paikkaa, kannatusprosentti 23,2.
Kokoomuksen kimppakivaa kaikille ja ylipositiivinen lässytys naama virneessä kolahti osittain kiville. Kokoomus oli kuitenkin vaalien selkeästi suurin puolue, siltä osin onnistuminen on selvä. Mutta kukapa olisi uskonut että paikkaluku laskee yhdellä, ei ihme että Katainen & Tujunen näyttivät kireiltä tuloksen selvittyä.
Kokoomuksen ehdokaslista oli kohtuullisen laadukas, mutta supertähti puuttui. Ulkoministeri Stubb ilmestyi lähes jokaisen ehdokkaan mainokseen, mikä oli lähinnä ärsyttävää. Vaalitaiston loppumetreillä puolueen mopo karkasi käsistä, oli Kai Pöntisen temppuilu sitten puoluetoimiston juoni tai ei. Tämä yhdessä Ari Vatasen ilmastopoliittisen uusajattelun kanssa saattoi hyvinkin maksaa kokoomukselle neljännen paikan.
Keskusta: 3 paikkaa, kannatusprosentti 19,0
Keskusta herätteli kannattajiaan kovin ottein ja onnistui lykkäämään mustan pekan vasemmistolle. Puolue kuitenkin menetti paikan ja itse asiassa kannatusprosentti laski enemmän kuin SDP:llä. Anneli Jäätteenmäki menetti puolet edellisvaalien kannatuksestaan ja siinä samalla mureni Keskustan mahdollisuudet pitää asemansa.
Riikka Manner oli näiden vaalien komeetta. Todistajalausunnot itä-suomesta kertovat, että pitkä matka on stubbiksi vielä, mutta onhan se emopuolueella kunniaksi kun tämän kaltainen ehdokas saadaan läpi. Hannu Takkula on eräänlainen teflonmies, ympärillä ryskyy mutta Takkula sen kun porskuttaa.
Tosiasia kuitenkin on, että eurovaalit olivat yksi lenkki lisää Matti Vanhasen tappioketjussa. Seuraava toteutuessaan onkin sitten viimeinen niitti.
SDP: 2 paikkaa, kannatusprosentti 17,5.
Ilmassa ollut katastrofi toteutui. SDP teki sinänsä kohtuullisen onnistuneen kampanjan ja puolueen yleishenki oli hyvä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt kompensoimaan epäonnistunutta ehdokasasettelua, matalaa äänestysprosenttia ja yleistä vastatuulta, kolmas paikka menetettiin n. 12 000 äänen marginaalilla.
Mitro Repo tuli, siunasi ja voitti. Äänimäärä on kova, vaikka hän ei välttämättä ihan kauheasti uusia äänestäjiä tuonutkaan. Moni puolueen vakituinen äänestäjä valitsi Mitron, kai sekin eräänlainen viesti on. Konkari Liisa Jaakonsaari teki hyvät vaalit, riemu oli Juttutuvan vaalivalvojaisissa katossa kun hän kiipesi lavalle. Totaalisia floppeja ei SDP:n listalla liiemmin ollut (paitsi yksi, joka haki näkyvyyttä hyökkäämällä omaa puoluetta vastaan), ja nähtävissä oli erityisesti Pilvi Torstin ja hänen tiiminsä kautta lupaus paremmasta tulevaisuudesta, uudesta SDP:stä.
Kuriositeettina mainittakoon, että viimeinkin SDP onnistui järjestämään kunnon vaalivalvojaiset Helsingissä. Tunnelmaa ja jännitystä riitti, kiitos sopivan tilan ja loistavan juontajan, heh…
PS+KD: 2 paikkaa, kannatusprosentti 14,0
Timo Soinin lupsakka tyyli osui ja upposi, vaikka äänimäärä jäikin vajaaksi hurjimmista spekulaatioista. Perussuomalaisten täysosuman kruunasi Halla-Ahon tukeman maahanmuuttajakriittisen Sampo Terhon nousu vaaliliiton varamieheksi, samalla sitten europarlamentti välttyy Veltto Virtasen pelleilyltä. Persut rokottivat mm. demareita rankasti, karvaperseäänestäjiä lappasi Soinin karisman perässä sankoin joukoin. Vaalien kiistaton voittaja – mutta mitähän puolue voitollaan tekee?
Kristillisdemokraatit iskivät kaikki panoksensa Sari Essayahin kohdalle ja saivatkin hänet kirkkaasti läpi. Todellinen riskiammatilainen olisi lähtenyt kahden kärjen taktiikalla liikenteeseen, kun oli nähtävissä että Perussuomalaiset ovat aika heikkoja Soinin jälkeen. Nyt näin ei tehty, ja tuloksena Essayah saa kaverikseen Sampo Terhon Perussuomalaisista, kun Soini palaa kotimaahan. Mutta muutamakin kristillisdemokraatti voi saada tästä hikan, ja omalta osaltaan tämä perustelee äänestäjille miksi vaaliliitot ovat aika kinkyä tavaraa.
Vihreät: 2 paikkaa, kannatusprosentti 12,4
Vahva ehdokasasettelu toi odotetun tuloksen ja Hassi sekä Hautala olivat odotetut läpimenijät. Puolueen mainonta oli onnistunut, vaikka ehdokkaiden henkilökohtaiset vaalibudjetit olivat maltilliset. Eurovaalit vahvistivat jälleen puolueen kuvaa naisten puolueena, edes Jyrki Kasvista ei ollut tätä mielikuvaa muuttamaan. Mihin olisikaan kyennyt Ville Niinistö?
Vihreät onnistuivat jälleen kerran, Kokoomuksen ohella, saamaan kannattajiaan uurnille. Puolueen imago on hyvä, satoi tai paistoi, vihreitä on kiva äänestää. Pitäähän ympäristön puolella olla ja luontoa suojella, nih…
RKP: 1 paikka, kannatusprosentti 6,1
Grattis. Kannattajia suorastaan kannettiin mökeistä uurnille, ja suomenkielisten heikko äänestysprosentti teki tehtävänsä: Carl ”komeetta” Haglund ylitti riman täpärästi. RKP:n ehdokasasettelu meni penkin alle, mutta puolue selvisi säikähdyksellä. Haglundin lisäksi värikäs ja sanavalmis kunnon oikeistolainen Björn Månsson tähtäsi tosissaan Brysseliin, kuten myös kunnon vasemmistolainen Nils Torvalds. Keskinäinen kamppailu oli tiukka. Rahaa oli takana runsaasti, vaikuttihan kyseessä olevan koko puolueen eloonjäämiskamppailu.
RKP oli vaalien suurin voittaja Timo Soinin ohella. Puolue osoitti voimansa tiukassa paikassa, ja itseluottamus on nyt huipussaan. Ihan kuin sitä muutenkaan olisi vähänlaisesti.
Vasemmistoliitto: 0 paikkaa, kannatusprosentti 5,9
Hyvää yötä. Täydellinen floppi ja paikka jäi haaveeksi. Esko Seppäsen myötä moni kannattajakin jäi eläkkeelle, eikä keskinkertainen ehdokasasettelu kyennyt katastrofilta pelastamaan. Puheenjohtaja Korhonen veti tästä jo johtopäätökset ja ilmoitti erostaan värikkäässä lehdistötilaisuudessa. Siinä saivat kyytiä niin puolueen eduskuntaryhmän änkyrät kuin euroänkyrä Seppänenkin, eikä tuleva puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikään säästynyt piikittelyltä.
Vasemmistoliiton kampanja oli hajuton, väritön ja mauton. Kansanedustajista Tiusanen vielä floppasi oikein perusteellisesti, joka osaltaan vaikutti lopputulokseen. Vaaliliitto SDP:n kanssa olisi mahdollisesti vienyt Lapintien europarlamenttiin, ainakin se olisi tuonut vasemmistolle kolme paikkaa - ja RKP:lle ison itkun.
Kokoomuksen kimppakivaa kaikille ja ylipositiivinen lässytys naama virneessä kolahti osittain kiville. Kokoomus oli kuitenkin vaalien selkeästi suurin puolue, siltä osin onnistuminen on selvä. Mutta kukapa olisi uskonut että paikkaluku laskee yhdellä, ei ihme että Katainen & Tujunen näyttivät kireiltä tuloksen selvittyä.
Kokoomuksen ehdokaslista oli kohtuullisen laadukas, mutta supertähti puuttui. Ulkoministeri Stubb ilmestyi lähes jokaisen ehdokkaan mainokseen, mikä oli lähinnä ärsyttävää. Vaalitaiston loppumetreillä puolueen mopo karkasi käsistä, oli Kai Pöntisen temppuilu sitten puoluetoimiston juoni tai ei. Tämä yhdessä Ari Vatasen ilmastopoliittisen uusajattelun kanssa saattoi hyvinkin maksaa kokoomukselle neljännen paikan.
Keskusta: 3 paikkaa, kannatusprosentti 19,0
Keskusta herätteli kannattajiaan kovin ottein ja onnistui lykkäämään mustan pekan vasemmistolle. Puolue kuitenkin menetti paikan ja itse asiassa kannatusprosentti laski enemmän kuin SDP:llä. Anneli Jäätteenmäki menetti puolet edellisvaalien kannatuksestaan ja siinä samalla mureni Keskustan mahdollisuudet pitää asemansa.
Riikka Manner oli näiden vaalien komeetta. Todistajalausunnot itä-suomesta kertovat, että pitkä matka on stubbiksi vielä, mutta onhan se emopuolueella kunniaksi kun tämän kaltainen ehdokas saadaan läpi. Hannu Takkula on eräänlainen teflonmies, ympärillä ryskyy mutta Takkula sen kun porskuttaa.
Tosiasia kuitenkin on, että eurovaalit olivat yksi lenkki lisää Matti Vanhasen tappioketjussa. Seuraava toteutuessaan onkin sitten viimeinen niitti.
SDP: 2 paikkaa, kannatusprosentti 17,5.
Ilmassa ollut katastrofi toteutui. SDP teki sinänsä kohtuullisen onnistuneen kampanjan ja puolueen yleishenki oli hyvä. Tämä ei kuitenkaan riittänyt kompensoimaan epäonnistunutta ehdokasasettelua, matalaa äänestysprosenttia ja yleistä vastatuulta, kolmas paikka menetettiin n. 12 000 äänen marginaalilla.
Mitro Repo tuli, siunasi ja voitti. Äänimäärä on kova, vaikka hän ei välttämättä ihan kauheasti uusia äänestäjiä tuonutkaan. Moni puolueen vakituinen äänestäjä valitsi Mitron, kai sekin eräänlainen viesti on. Konkari Liisa Jaakonsaari teki hyvät vaalit, riemu oli Juttutuvan vaalivalvojaisissa katossa kun hän kiipesi lavalle. Totaalisia floppeja ei SDP:n listalla liiemmin ollut (paitsi yksi, joka haki näkyvyyttä hyökkäämällä omaa puoluetta vastaan), ja nähtävissä oli erityisesti Pilvi Torstin ja hänen tiiminsä kautta lupaus paremmasta tulevaisuudesta, uudesta SDP:stä.
Kuriositeettina mainittakoon, että viimeinkin SDP onnistui järjestämään kunnon vaalivalvojaiset Helsingissä. Tunnelmaa ja jännitystä riitti, kiitos sopivan tilan ja loistavan juontajan, heh…
PS+KD: 2 paikkaa, kannatusprosentti 14,0
Timo Soinin lupsakka tyyli osui ja upposi, vaikka äänimäärä jäikin vajaaksi hurjimmista spekulaatioista. Perussuomalaisten täysosuman kruunasi Halla-Ahon tukeman maahanmuuttajakriittisen Sampo Terhon nousu vaaliliiton varamieheksi, samalla sitten europarlamentti välttyy Veltto Virtasen pelleilyltä. Persut rokottivat mm. demareita rankasti, karvaperseäänestäjiä lappasi Soinin karisman perässä sankoin joukoin. Vaalien kiistaton voittaja – mutta mitähän puolue voitollaan tekee?
Kristillisdemokraatit iskivät kaikki panoksensa Sari Essayahin kohdalle ja saivatkin hänet kirkkaasti läpi. Todellinen riskiammatilainen olisi lähtenyt kahden kärjen taktiikalla liikenteeseen, kun oli nähtävissä että Perussuomalaiset ovat aika heikkoja Soinin jälkeen. Nyt näin ei tehty, ja tuloksena Essayah saa kaverikseen Sampo Terhon Perussuomalaisista, kun Soini palaa kotimaahan. Mutta muutamakin kristillisdemokraatti voi saada tästä hikan, ja omalta osaltaan tämä perustelee äänestäjille miksi vaaliliitot ovat aika kinkyä tavaraa.
Vihreät: 2 paikkaa, kannatusprosentti 12,4
Vahva ehdokasasettelu toi odotetun tuloksen ja Hassi sekä Hautala olivat odotetut läpimenijät. Puolueen mainonta oli onnistunut, vaikka ehdokkaiden henkilökohtaiset vaalibudjetit olivat maltilliset. Eurovaalit vahvistivat jälleen puolueen kuvaa naisten puolueena, edes Jyrki Kasvista ei ollut tätä mielikuvaa muuttamaan. Mihin olisikaan kyennyt Ville Niinistö?
Vihreät onnistuivat jälleen kerran, Kokoomuksen ohella, saamaan kannattajiaan uurnille. Puolueen imago on hyvä, satoi tai paistoi, vihreitä on kiva äänestää. Pitäähän ympäristön puolella olla ja luontoa suojella, nih…
RKP: 1 paikka, kannatusprosentti 6,1
Grattis. Kannattajia suorastaan kannettiin mökeistä uurnille, ja suomenkielisten heikko äänestysprosentti teki tehtävänsä: Carl ”komeetta” Haglund ylitti riman täpärästi. RKP:n ehdokasasettelu meni penkin alle, mutta puolue selvisi säikähdyksellä. Haglundin lisäksi värikäs ja sanavalmis kunnon oikeistolainen Björn Månsson tähtäsi tosissaan Brysseliin, kuten myös kunnon vasemmistolainen Nils Torvalds. Keskinäinen kamppailu oli tiukka. Rahaa oli takana runsaasti, vaikuttihan kyseessä olevan koko puolueen eloonjäämiskamppailu.
RKP oli vaalien suurin voittaja Timo Soinin ohella. Puolue osoitti voimansa tiukassa paikassa, ja itseluottamus on nyt huipussaan. Ihan kuin sitä muutenkaan olisi vähänlaisesti.
Vasemmistoliitto: 0 paikkaa, kannatusprosentti 5,9
Hyvää yötä. Täydellinen floppi ja paikka jäi haaveeksi. Esko Seppäsen myötä moni kannattajakin jäi eläkkeelle, eikä keskinkertainen ehdokasasettelu kyennyt katastrofilta pelastamaan. Puheenjohtaja Korhonen veti tästä jo johtopäätökset ja ilmoitti erostaan värikkäässä lehdistötilaisuudessa. Siinä saivat kyytiä niin puolueen eduskuntaryhmän änkyrät kuin euroänkyrä Seppänenkin, eikä tuleva puheenjohtaja Paavo Arhinmäkikään säästynyt piikittelyltä.
Vasemmistoliiton kampanja oli hajuton, väritön ja mauton. Kansanedustajista Tiusanen vielä floppasi oikein perusteellisesti, joka osaltaan vaikutti lopputulokseen. Vaaliliitto SDP:n kanssa olisi mahdollisesti vienyt Lapintien europarlamenttiin, ainakin se olisi tuonut vasemmistolle kolme paikkaa - ja RKP:lle ison itkun.
keskiviikko 10. kesäkuuta 2009
Eurovaalikatastrofi, part I
EU-vaalien romahduksesta on syytä kirjoittaa vähintäin trilogi, aloitetaan vaikka ehdokasasettelusta ja sen merkityksestä lopputulokseen. Julkisuudessa on esitetty sekä fiksuja että käsittämättömiä arvoita mm. Mitro Revon ehdokkuuden merkityksestä lopputulokseen.
Jälkiviisaasti arvioituna SDP:n ehdokasasettelu kosahti aika perusteellisesti. Itä-Suomeen ei löytynyt tunnettua ehdokasta, jolloin Riitta Myllerin äänet katosivat Riikka Mantereelle (kesk) ja Tarja Cronbergille (vihr). Pirkanmaalla jäätiin pahasti jalkoihin ja Varsinais - Suomi jatkoi jo totuttua konttauslinjaansa EU-vaaleissa. Listalla oli liikaa pudonneita kansanedustajia ja alle 40-v. (nais)ehdokkaita. Raavaat, katu-uskottavat duunari(mies)ehdokkaat puuttuivat täysin. Tulee toki muistaa, ettei puolue tyhmyyttään asettanut nyt nähtyä listaa, ehdokkaiksi ei voi ketään nakittaa. Eikä voi puoluejohtoa syyttää siitäkään, että yksi ehdokas vääntää megatortut omaan pesään juuri vaalien kynnyksellä.
Julkkiehdokkaiden hankinnassa SDP onnistui hyvin. Jani Sievisen äänimäärä ei huima ollut, mutta pesi hän verrokkiehdokkaansa, Kokoomuksen Joona Puhakan, mennen tullen. Sievisestä kuullaan vielä, hänestä tulee kelpo ehdokas eduskuntavaaleihin 2011.
Mitro Repo on sitten oma lukunsa. Hänestä tuli ääniharava ja nyt jotkut harmittelevat hänen ottamistaan listalle, muutenhan läpi olisivat menneet Liisa Jaakonsaari ja Kimmo Kiljunen. Tarkastellaanpa hiukan tätä asiaa. Lienee turvallista olettaa, että Mitro Revon vaihtoehto ei ollut mikään megastara, jolloin SDP:n kannatus olisi asettunut 15% - 17% haarukkaan. Tällä olisi todellakin tullut 2 paikkaa, mutta auta armias mikä huuto olisi syntynyt kun olisi käynyt ilmi että Mitro olisi ollut halukas meidän ehdokkaaksi, mutta että hänet torjuttiin. Siinähän hukattiin kolmas paikka, nyt kyllä tuli tehtyä sellainen moka että vastuullisten tulee väistyä!!
Naurettavin analyysi löytyi vaalien jälkeisen maanantain Ilta-Sanomista, jossa poliittisen toimituksen esimies (sic) Mika Koskinen arveli että ilman Mitroa SDP:n kannatus olisi keikkunut 15% hujakoilla ja saaliina mahdollisesti vain 1 meppi. Koskinen on missiolla SDP:tä vastaan, mutta ehkä nyt kuitenkin 15% olisi riittänyt kahteen meppiin, jos kerran Vihreiden 12,5% siihen riitti. Ammattitaidottomuus on kurjaa katseltavaa, oli ammatti mikä tahansa.
Ehdokasasettelun epäonnistuminen oli ehkä suurin yksittäinen syy yhden paikan menetykseen EU-vaaleissa 2009.
Eurovaalikatastrofi part II käsittelee puolueiden menestymistä eurovaaleissa, ja ilmestyy perjantaina 12.6
Eurovaalikatastrofi part III käsittelee SDP:n tulevaisuutta ja ilmestyy tiistaina 16.6.
Jälkiviisaasti arvioituna SDP:n ehdokasasettelu kosahti aika perusteellisesti. Itä-Suomeen ei löytynyt tunnettua ehdokasta, jolloin Riitta Myllerin äänet katosivat Riikka Mantereelle (kesk) ja Tarja Cronbergille (vihr). Pirkanmaalla jäätiin pahasti jalkoihin ja Varsinais - Suomi jatkoi jo totuttua konttauslinjaansa EU-vaaleissa. Listalla oli liikaa pudonneita kansanedustajia ja alle 40-v. (nais)ehdokkaita. Raavaat, katu-uskottavat duunari(mies)ehdokkaat puuttuivat täysin. Tulee toki muistaa, ettei puolue tyhmyyttään asettanut nyt nähtyä listaa, ehdokkaiksi ei voi ketään nakittaa. Eikä voi puoluejohtoa syyttää siitäkään, että yksi ehdokas vääntää megatortut omaan pesään juuri vaalien kynnyksellä.
Julkkiehdokkaiden hankinnassa SDP onnistui hyvin. Jani Sievisen äänimäärä ei huima ollut, mutta pesi hän verrokkiehdokkaansa, Kokoomuksen Joona Puhakan, mennen tullen. Sievisestä kuullaan vielä, hänestä tulee kelpo ehdokas eduskuntavaaleihin 2011.
Mitro Repo on sitten oma lukunsa. Hänestä tuli ääniharava ja nyt jotkut harmittelevat hänen ottamistaan listalle, muutenhan läpi olisivat menneet Liisa Jaakonsaari ja Kimmo Kiljunen. Tarkastellaanpa hiukan tätä asiaa. Lienee turvallista olettaa, että Mitro Revon vaihtoehto ei ollut mikään megastara, jolloin SDP:n kannatus olisi asettunut 15% - 17% haarukkaan. Tällä olisi todellakin tullut 2 paikkaa, mutta auta armias mikä huuto olisi syntynyt kun olisi käynyt ilmi että Mitro olisi ollut halukas meidän ehdokkaaksi, mutta että hänet torjuttiin. Siinähän hukattiin kolmas paikka, nyt kyllä tuli tehtyä sellainen moka että vastuullisten tulee väistyä!!
Naurettavin analyysi löytyi vaalien jälkeisen maanantain Ilta-Sanomista, jossa poliittisen toimituksen esimies (sic) Mika Koskinen arveli että ilman Mitroa SDP:n kannatus olisi keikkunut 15% hujakoilla ja saaliina mahdollisesti vain 1 meppi. Koskinen on missiolla SDP:tä vastaan, mutta ehkä nyt kuitenkin 15% olisi riittänyt kahteen meppiin, jos kerran Vihreiden 12,5% siihen riitti. Ammattitaidottomuus on kurjaa katseltavaa, oli ammatti mikä tahansa.
Ehdokasasettelun epäonnistuminen oli ehkä suurin yksittäinen syy yhden paikan menetykseen EU-vaaleissa 2009.
Eurovaalikatastrofi part II käsittelee puolueiden menestymistä eurovaaleissa, ja ilmestyy perjantaina 12.6
Eurovaalikatastrofi part III käsittelee SDP:n tulevaisuutta ja ilmestyy tiistaina 16.6.
keskiviikko 20. toukokuuta 2009
Anneli Jäätteenmäki linnaan?
Vappuna Keskusta varasti huomion kun Matti Vanhanen linjasi Keskustan tarvitsevan naispuolisen presidenttiehdokkaan 2012 vaaleihin, ja Jarmo Korhonen tarkensi sitten pahimmat pelot todeksi: ehdokkaaksi ollaan nostamassa Anneli Jäätteenmäkeä. Kyseessä oli tietenkin ovela temppu millä haluttiin nostaa Jäätteenmäen ja siten Keskustan kannatusta eurovaaleissa. Jäätteenmäellä on lähes 150 000 ääntä puolustettavana viime vaaleista ja nyt näkymät ovat synkät.
Suhtaudutaan silti hetkeksi asiaan täydellä vakavuudella ja analysoidaan hiukan Jäätteenmäen poliittista lähihistoriaa ja mahdollista ehdokkuutta presidentinvaaleissa 2012.
Anneli Jäätteenmäki on tehnyt pitkän uran politiikassa. Uran kruunasi nousu pääministeriksi maalisvaalien 2003 jälkeen, jolloin hänen johtamansa Keskusta voitti niukasti mutta riittävästi SDP:n. Vaalitaistelu oli repivä ja osin jopa katkera, ”Jos olet Lipposen puolella, olet sodan puolella” – kaikui viesti vaalikentillä. Keskustaretoriikan mukaan Jäätteenmäki ja Keskusta olivat rauhan ja YK:n päätöslauselmien puolella. Kyseessä oli siis nurkan takana väijyvä Irakin sota, nuorempi Bush puhui joukkotuhoaseista ja valmistautui nujertamaan Saddamin lopullisesti.
Pääministeri Lipposta lyötiin kuin vierasta sikaa. Kuilua hänen ja presidentti Halosen välille yritettiin luoda kaikin keinoin, välittämättä siitä että tosiasiallisesti maan ulkopolitiikan osalta ei ollut erilinjaisuutta löydettävissä kuin hiuksia halkomalla: Suomi toivoi rauhanomaista ratkaisua ja että mahdollisen intervention tulisi tapahtua YK:n päätöslauselman kautta. Suomi olisi valmis osallistumaan mahdolliseen jälleenrakentamiseen, mikäli konflikti syntyy. Emme halunneet siviileille tarpeetonta kärsimystä.
On epävarmaa toiko vai veikö valittu taktiikka Keskustalle ääniä. Varmaa sen sijaan on, että oppositiojohtaja Jäätteenmäki juonitteli presidentti Halosen avustajan kanssa saadakseen salassa pidettävää tietoa, ja käytti sitä sitten surutta hyväkseen. Lisäksi on varmaa että Anneli Jäätteenmäki kadotti luottamuksensa eduskunnassa, lopulta jopa Keskustan eduskuntaryhmän keskuudessa. Näin ollen Suomen ensimmäisen naispääministerin kausi kesti vain 63 päivää ja päättyi häpeälliseen eroon.
Eurovaaleissa 2004 Anneli Jäätteenmäki oli ääniharava, saaden melkein 150 000 ääntä. Salaliittoteorioilla on aina kannattajansa ja vaalijärjestelmä ei mahdollista miinusääniä. Todellisempi arvio Jäätteenmäen kannatuksesta saadaan muutaman viikon kuluttua, sympatia- ja sääliäänet vähenevät varmasti. Läpimeno lienee varmaa mutta äänimäärän kehitys tuskin on suotuisa.
Toimin Paavo Lipposen eduskunta-avustajana Irakgaten aikana, niin ennen kuin jälkeenkin 2003 vaalien. Hoidin hänen saamaansa kansalaispalautetta ja näin läheltä mitä Keskustan harjoittama mustamaalaus sai aikaan. Toinen toistaan onnettomampi tapaus oli varma että Lipponen oli Bushin velipuoli tai ainakin kaukainen serkku. Vainoharhaista sontapalautetta tuli niin paljon, ettei siihen vastaaminen ollut mahdollista. Henkilöön käyvää haukkumista esiintyi päivittäin, ja ainakin moraalisesti sitä ruokki Jäätteenmäki ja Keskustan puoluetoimisto.
Näistä lähtökohdista Keskusta valmistelee Anneli Jäätteenmäen presidenttiehdokkuutta. Tulen tekemään omalta osaltani kaikkeni että SDP:n ehdokas on vaalien toisella kierroksella. Jos näin ei kuitenkaan käy, olen valmis perustamaan USA:n politiikan mallin mukaan ”Demarit Niinistön puolesta” pumpun.
Sen verran lähtemättömän vaikutuksen Anneli Jäätteenmäki on minuun vuosien varrella tehnyt.
JK: Kannattaa lukea Pekka Ervasti : Irakgate (2004)
Suhtaudutaan silti hetkeksi asiaan täydellä vakavuudella ja analysoidaan hiukan Jäätteenmäen poliittista lähihistoriaa ja mahdollista ehdokkuutta presidentinvaaleissa 2012.
Anneli Jäätteenmäki on tehnyt pitkän uran politiikassa. Uran kruunasi nousu pääministeriksi maalisvaalien 2003 jälkeen, jolloin hänen johtamansa Keskusta voitti niukasti mutta riittävästi SDP:n. Vaalitaistelu oli repivä ja osin jopa katkera, ”Jos olet Lipposen puolella, olet sodan puolella” – kaikui viesti vaalikentillä. Keskustaretoriikan mukaan Jäätteenmäki ja Keskusta olivat rauhan ja YK:n päätöslauselmien puolella. Kyseessä oli siis nurkan takana väijyvä Irakin sota, nuorempi Bush puhui joukkotuhoaseista ja valmistautui nujertamaan Saddamin lopullisesti.
Pääministeri Lipposta lyötiin kuin vierasta sikaa. Kuilua hänen ja presidentti Halosen välille yritettiin luoda kaikin keinoin, välittämättä siitä että tosiasiallisesti maan ulkopolitiikan osalta ei ollut erilinjaisuutta löydettävissä kuin hiuksia halkomalla: Suomi toivoi rauhanomaista ratkaisua ja että mahdollisen intervention tulisi tapahtua YK:n päätöslauselman kautta. Suomi olisi valmis osallistumaan mahdolliseen jälleenrakentamiseen, mikäli konflikti syntyy. Emme halunneet siviileille tarpeetonta kärsimystä.
On epävarmaa toiko vai veikö valittu taktiikka Keskustalle ääniä. Varmaa sen sijaan on, että oppositiojohtaja Jäätteenmäki juonitteli presidentti Halosen avustajan kanssa saadakseen salassa pidettävää tietoa, ja käytti sitä sitten surutta hyväkseen. Lisäksi on varmaa että Anneli Jäätteenmäki kadotti luottamuksensa eduskunnassa, lopulta jopa Keskustan eduskuntaryhmän keskuudessa. Näin ollen Suomen ensimmäisen naispääministerin kausi kesti vain 63 päivää ja päättyi häpeälliseen eroon.
Eurovaaleissa 2004 Anneli Jäätteenmäki oli ääniharava, saaden melkein 150 000 ääntä. Salaliittoteorioilla on aina kannattajansa ja vaalijärjestelmä ei mahdollista miinusääniä. Todellisempi arvio Jäätteenmäen kannatuksesta saadaan muutaman viikon kuluttua, sympatia- ja sääliäänet vähenevät varmasti. Läpimeno lienee varmaa mutta äänimäärän kehitys tuskin on suotuisa.
Toimin Paavo Lipposen eduskunta-avustajana Irakgaten aikana, niin ennen kuin jälkeenkin 2003 vaalien. Hoidin hänen saamaansa kansalaispalautetta ja näin läheltä mitä Keskustan harjoittama mustamaalaus sai aikaan. Toinen toistaan onnettomampi tapaus oli varma että Lipponen oli Bushin velipuoli tai ainakin kaukainen serkku. Vainoharhaista sontapalautetta tuli niin paljon, ettei siihen vastaaminen ollut mahdollista. Henkilöön käyvää haukkumista esiintyi päivittäin, ja ainakin moraalisesti sitä ruokki Jäätteenmäki ja Keskustan puoluetoimisto.
Näistä lähtökohdista Keskusta valmistelee Anneli Jäätteenmäen presidenttiehdokkuutta. Tulen tekemään omalta osaltani kaikkeni että SDP:n ehdokas on vaalien toisella kierroksella. Jos näin ei kuitenkaan käy, olen valmis perustamaan USA:n politiikan mallin mukaan ”Demarit Niinistön puolesta” pumpun.
Sen verran lähtemättömän vaikutuksen Anneli Jäätteenmäki on minuun vuosien varrella tehnyt.
JK: Kannattaa lukea Pekka Ervasti : Irakgate (2004)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
