keskiviikko 29. lokakuuta 2008

Torjuntavoitto, tappio, murskatappio, ...?

Julkisessa keskustelussa on varsin pilkalliseenkin sävyyn arvosteltu SDP:n puoluejohdon käyttämää termiä "torjuntavoitto" kunnallisvaalien tuloksesta. Termin käytölle on kuitenkin olemassa valtakunnallisella tasolla ihan kohtuulliset perusteet, koska kannatuksen lasku saatiin jokseenkin pysäytettyä (vrt eduskuntavaalit 2007) ja ennen kaikkea koska Keskusta jäi selän taakse. Siellä sun täällä pärjättiin myös ihan mukavasti, SDP on suurin puolue mm. Salossa, Jyväskylässä ja Savonlinnassa. Kyseiset kaupungit ovat kuntaliitosalueita ja kokoomus & keskusta tekivät kaikkensa ollakseen suurimpia siellä. Eivät onnistuneet, joten torjuntavoitto on ihan kelpo määritelmä sielläkin.

Tappioita kärsittiin monessa paikassa. SDP:n kannatus väheni jonkin verran, mutta mitään radikaalia ei kuitenkaan tapahtunut. Esimerkkejä tästä vaikka Rovaniemi, Pori sekä Porvoo. Näiden kuntien tulokset mahtuvat satunnaisvaihteluiden piiriin, tulokset olisivat voineet olla saman näköiset vaikka SDP:n kokonaiskannatus oli ollut pari prosenttia korkeammallakin tasolla. Tappiota tuli, mutta sen suurempiin surujuhliin ei ole aihetta tai tarvetta.

Murskatappio kärsittiin mm. pääkaupunkiseudulla. Helsingin, Vantaan ja Espoon tulokset eivät ole kaunista katseltavaa. Yhteensä näissä kaupungeissa menetettiin 12 paikkaa. Tämän lisäksi vihreät menivät ohi Helsingissä ja Espoossa sekä Kokoomus Vantaalla. Kuriositeettina mainittakoon, että Peruussuomalaiset ovat vain kahden paikan päässä SDP:sta Espoossa. Pääkaupunkiseudun demareilla on paljon mietittävää. Tarvitaan uusia ideoita, pitkäjänteistä ja suunnitelmallista politiikkaa - sekä henkilövaihdoksia. Nuoria tai nuorehkoja tulevaisuuden tekijöitä on nostettava keskeisiin tehtäviin lautakuntapaikkoja jaettaessa, kunnallisjärjestöjä on uudistettava ja Helsingin osalta piirin johto tulee vaihtaa.

Synkkää on, hyvin synkkää. Mutta hei, kyllä me jossakin voitimme vaalit. Esimerkiksi Ruotsinpyhtäällä, Forssassa, Nastolassa ja Kittilässä SDP yksiselitteisesti menestyi edellisvaaleja paremmin. Kyseisten ja eräiden muidenkin paikkakuntien demarit voivat läiskiä toisiaan olalle oikein kunnolla. He marssivat vastavirtaan vaaleissa joissa SDP otti turpaansa varsin perusteellisesti.

2 kommenttia:

Anu kirjoitti...

Olet oikeassa. Pitää muistaa myös kunnat, joissa päästiin eteenpäin.

Itse olin erityisen onnellinen, kun luin Laitilan Sanomista paikallisten toverien riemua. Siellä saavutettiin yksi lisäpaikka erittäin haastavista lähtökohdista.

Esa Suominen kirjoitti...

Lisätään listaan pelkästään Varsinais-Suomesta myös Länsi-Turunmaa, Nousiainen, Kustavi, Lieto ja Koski Tl. Kaikissa lisäpaikka. Prosenteissa marssittiin eteenpäin, vaikkei lisäpaikkoja tullutkaan mm. sellaisissa paikoissa kuin Somero, Vehmaa ja ennen muuta Kaarina. Alle 30-vuotiaita valtuutettuja Vehmaalla, Maskussa ja Somerolla kaksin kappalein, yksittäisiä useilla paikkakunnilla. Kaarinan nuorin valtuutettu, 18 vuotta, on SDPn. Eli ei tämä ihan pelkkää pakkasta ollut. Omaan blogiini kirjoittelin pientä listaa muutamista valopilkuista.