Pettymys on kova, kun Jutta Urpilainen ei lähde tavoittelemaan SDP:n puheenjohtajuutta - vielä. Hän olisi kyennyt keräämään taakseen monipuolisen tukijajoukon, ja olisi ilman muuta ollut piristysruiske SDP:n puheenjohtajakamppailussa. Eero Heinäluoman ja Erkki Tuomiojan välinen taistelu kiinnostaa vielä vähemmän kuin kolme vuotta sitten. Istuva puheenjohtaja ei anna haastajalleen mitään mahdollisuuksia, Tuomioja saanee vielä vähemmän tukea kuin edellisellä kerralla. Tämä ei kuitenkaan kerro kovinkaan paljoa Eero Heinäluoman suosiosta, kilpailutilanne vain yksinkertaisesti on onneton.
Jutan aika kuitenkin tulee vielä. Mahdollisesti hyvinkin nopeasti, mikäli kunnallisvaalit kosahtavat.
Puoluesihteeri SDP:ssä vaihtuu, Maarit Feldt-Ranta ei edes yritä jatkoon. Lähtö olisi ollut edessä joka tapauksessa, vaikka hän ymmärrettävistä syistä puhuu niitä näitä luopumispäätöksensä yhteydessä julkisuudessa. Tyytymättömyys on ollut laajaa, eikä murskaavan vaalitappion jälkeen ollut mahdollista jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Puoluesihteerin tehtävät taitavat kiinnostaa ainakin muutamaa pudonnutta kansanedustajaa, mutta vahvin ehdokas saattaa olla V-S piirin puheenjohtaja Ari Korhonen. Allekirjoittanut ainakin lukeutuu hänen tukijoihinsa, mikäli hän kisaan lähtee. Ari on kaikin puolin laadukas tapaus, niin toimijana kuin ystävänäkin.
Jotenkin valju maku tällä hetkellä. Gallupeissa notkahdettiin ja pj-kisan lässähtäminen masentaa.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
26 kommenttia:
Jutan jättäytyminen kisasta ulos on kiistatta harmillinen takaisku. SDP:n toistaiseksi onnettomalle julkisuuskuvalle tämä on jonkinlainen piste i:n päällä. Mutta sittenkin pientä verrattuna Uutispäivä Demarin maineeseen - lehden journalistinen taso on surkea, puolet jutuista on kopioitu sellaisinaan oikeistomediasta, ja oman järjestökentän tapahtumista uutisoidaan korkeintaan sensuroidusti.
Nyt uhkaa vakava vaara, että puheenjohtajakysymyksen suhteen ei uskalleta tehdä rohkeita johtopäätöksiä.
Lyhyellä aikavälillä, ensi puoluekokouksen suhteen, vaara piilee siinä, että asetelma nähdään vain istuvan puoluejohdon ja haastajien välillä, ja Erkki Tuomioja aletaan nähdä ensisijaisena reittinä kohti uutta. Kaikki kunnia Tuomiojalle hänen ulkoministerikaudestaan, mutta kyllä hän SDP:n puheenjohtajana veisi liikettä monta vuosikymmentä menneeseen. Ja jo se, että häntä tyrkytetään julkisuudessa jonkinlaisena uudistusvoimana, kertoo karua kieltään liikkeen toimintakyvyttömyydestä. Tuomiojan kannattajilta kuulee ajoittain, että Tuomiojassa hyvää on se, ettei hän ole vaihtanut mielipiteitään, vaan on pysynyt aatteensa takana. Ihmettelen, millä tavalla aatteensa myymistä on se, että liikkeessä etsitään omille tavoitteille uusia toteuttamiskeinoja uusissa olosuhteissa? Jos aatteen puhdasoppisuus edellyttää samanlaista maailmankatsomusta ja samanlaisia toimintatapoja, jotka vallitsivat 1960-luvun Suomessa, aate on elinkelvoton.
Pidemmällä aikavälillä vaara piilee siinä, että puheenjohtajaspekulaatioissa keskitytään liiaksi vain yhdentyyppisten nimien etsintään. Vaalitappion jälkeisessä tilanteessa Jutta Urpilainen näyttäytyi potentiaalisena kaikkien muutosta kaipaavien yhteisenä konsensusehdokkaana. Urpilainen on sillanrakentajatyyppiä, jonkinlainen sovitteleva keskitien kulkija, joka ei selkeästi asetu sen enempää pragmaattiseen "oikeistodemarikenttään" kuin myöskään vasemmalle laidalle. Hän oli siten sopiva vallinneessa vaalikrapulaisessa asetelmassa, jossa puheenjohtajalle etsittiin sellaista haastajaa, jota mahdollisimman moni voisi kannattaa. Tässä yhteydessä esitän siksi kiitoksen sekä Tagelle että muille Urpilaisen projektiin aktiivisesti osallistuneille. Tässä tilanteessa hän oli paras kandidaatti, enkä minä ainakaan olisi mistään löytänyt paremmin asetelmaan sopivaa ehdokasta. Olen myös sillä kannalla, että Urpilainen on puolueemme lupaavimpia kykyjä. Hänellä on paljon annettavaa, ja edessään loistava ura, jos vain rohkeutta riittää.
Samalla kyseenalaistan kuitenkin voimakkaasti sen ajattelun, että tällainen konsensusehdokas väistämättä kaikissa tilanteissa on paras ratkaisu SDP:n puheenjohtajaksi. Tuomiojan varhainen ehdollelähtö samoin kuin järjestöllisten uudistusten monopolisointihalu osoitti selvästi, että puolueen vasen laita ei nykyisellään ole valmis tukemaan puheenjohtajakisassa minkään muun kaltaista ehdokasta, kuin sellaista, joka täyttää tiettyjen aktiivien dogmaattiset kynnyskriteerit. Jos puolue todella haluaa uudistua, palata suomalaisen yhteiskuntapolitikan kärkeen ja ottaa takaisin valtionhoitajapuolueen aseman, puheenjohtajaa ei voida valita laitavasemmiston ehdoilla. Tuomiojan tai hänen manttelinperijänsä haastaminen puolestaan ei ole mahdollista ilman selkeää ja johdonmukaista linjaa. Oman kannan tuominen ikävältäkin kuullostavien termien (kilpailuttaminen, markkinatalous, yrittäjyys...) yhteydessä on välttämätöntä, koska jos emme puolueen sisällä uskalla keskustella linjastamme laitavasemmiston pelossa, emme todellakaan ole kelvollisia Suomen hallitukseen. Britannian työväenpuolue joutui 1980-luvulla turvautumaan samasta syystä - laitavasemmiston pelosta - kerta toisensa jälkeen erilaisiin mahdollisimman monia puolueen jäseniä miellyttäviin konsensusehdokkaisiin. Hintana oli, että linja jäi uupumaan, ja äänestäjäkunta koki itsensä ulkopuoliseksi. Seurasi 18 oppositiovuotta, ja sama on edessä meilläkin, ellei strategiaa muuteta. Eero Heinäluoman seuraajaksi, kun aika tulee, tarvitaan siksi Lipposen linjaa avoimesti puolustava voimakastahtoinen visiojohtaja. Puolueen sisäiselle dynamiikalle se voi tietää kylmää kyytiä, mutta se on silti ainoa tie takaisin hallitusvaltaan. Urpilaisesta voi tähän urakkaan kenties olla, jos hän on sen roolin kaikkine rasitteineen valmis itselleen ottamaan, mutta nimiä on muitakin. On pakko olla.
Erinomaista pohdintaa Antton (etkö olekin?). Tosin olisit voinut laittaa termin oikeistomedia lainausmerkkeihin. Itse en tosin lue Turun Sanomia etten siitä osaa sanoa, mutta kyllä hesari minusta käsittelee eri puolueita varsin tasapuolisen kriittisesti (tosin ehkä kepua muita kriittisemmin mutta kyse onkin Helsingin seudun äänenkannattajasta). Itse olen yhä vakavammin alkanut harkitsemaan jättäytymistä "oikeistomedian" varaan kun ei tuon Demarin lukemisesta seuraa muuta kuin ärsytystä.
Viikonlopun Sdp:hen keskittyvä uutisointi oli kyllä tyrmäävää. Se taitaa nyt olla varmaa, että puheenjohtajavaali on jälleen EH-ET -kisa. Vastakkain ovat 70-lukulainen poliitiikka ja 70-lukulainen toimintakulttuuri. Kohtalon ironiaa oli, että samaan aikaan Jutan päätöksen kanssa tiedotettiin gallupluvuista, joissa Sdp:n kannatus on jälleen laskenut alle 22%:n ja puolue on sekä Kokoomuksen että Keskustan takana. Kaiken järjen - ja meille Demarilehdestä uskotellun mukaan - hallituspuolueiden pitäisi Stora Enson, hinnankorotusten ja ties minkä asioiden perusteella olla kovinkin epäsuosittuja ja Sdp:n vahvassa myötätuulessa.
Vaan ei niin huonoa ettei jotain hyvääkin.
Tämän päivän hesarissa Jutta antaa ymmärtää, että kunnianhimoa tulevaisuudessa riittää varapuheenjohtajuutta vaativampiinkin hommiin. Puoluekokous päättänee lyhentää puoluekokouskauden kaksivuotiseksi. Se merkitsee, että seuraavan kerran henkilövalintoja tehdään jo vuonna 2010. Se on vielä ennen seuraavia eduskuntavaaleja...
Pakkohan tässä on alkaa kiinnostua muista kuin pj-kandidaateista. Kannatan silti edelleen Urpilaista, Filatovia ja Huovista puolueen johtoon.
Puoluesihteerikysymyksen kohdalla olen yhä vaan hyvin kiinnostunut kandidaattien motiiveista ja urasuunnitelmista. En halua taas puolueelle puoluesihteeriä, joka käyttää sitä tehtävää ponnnahduslautana eduskuntaan. Sen verran paljon tässä liikkeessä on tehtävää.
Kuulisin siis mielelläni millaisia suunnitelmia siis ehdokkaallasi on?
Jaana: Ari Korhonen käy varmasti tutuksi kun kisa pääsee kunnolla käyntiin. Urakehitys on kuitenkin ollut nopeaa, eikä se ole sattumaa. Laadukkailla tyypeillä on nostetta, tarpeeksi laadukkaalla vaikka hän olisi nuori mieskin. Ja tätä en sano provosoidakseni, vaan kylmä totuus on, että nuori nainen on tuore ja raikas kyky, kun taas nuori mies on junttabroileri.
Vaikea uskoa Korhosen pyrkivän eduskuntaan. Yhdessä kärvistelimme Turussa vuoden 2000 kunnallisvaaleissa, saaliina molemmilla satakunta ääntä. Muistan elävästi kuinka silloin keskustelimme siitä, että tämä ei ole meidän juttumme. Pitää löytää muita keinoja tehdä työtä politiikan parissa tai lähellä. Minulla se on ay-puoli, Arilla se voisi luontevasti olla puoluesihteerin tehtävät.
Olen täysin vakuuttunut, että SDP on enemmän kusessa kuin useimmat tajuavatkaan. Ikärakenteen vääristymä alkaa näkyä niin toiminnassa kuin kannatuksessakin, haudasta käsin on vaikea äänestää. Kaiken huipuksi olemme, ainakin osittain nykyjohdon taitamattomuuden johdosta, ajautuneet politiikan marginaaliin, josta pääsemme pois vain olemalla suurin puolue seuraavissa eduskuntavaaleissa. Ja kuka oikeasti siihen uskoo?
Eipä spekuloida sakarin taustavaikuttajilla. Aika paljastaa kyllä, jos on paljastaakseen.
Termiä oikeistomedia käytin puoliksi provosoiden - HS ja TS ovat molemmat kiistatta UP Demarin näkökulmasta osa oikeistomediaa. Se, uskotaanko Veikko Simpasen salaliittoteorioihin median SDP:n vastaisesta toiminnasta juurikaan Hakaniemen ulkopuolella, onkin sitten toinen kysymys.
Laitetaanko adressi menemään Mippelle? Kuka lähtee mukaan?
Vaikka puoluesihteerikysymys on hirvittävän oleellinen, niin kylmä totuus on se, että kaikki huomio kohdistuu pj-kisaan. Ja siihen skabaan pitäisi edelleen saada mukaan joku, joka ei ole reilu viisikymppinen mies, kokenut ja koeteltu tuttu. Keskusteluun tarvitaan uusia aineksia, uusia kasvoja ja uutta virtaa.
Ei kukaan viisas poliitikko lähde enää mukaan pj-kisaan tällä kertaa. Se oli siinä, Eero jatkaa. Keskitytään asiakysymyksiin ja tehdään puolueelle hyvät linjat.
Kun Heinäluomalle oikeasti valitaan seuraajaa, luulen että nimi on joku muu kuin Jutta Urpilainen.
Mutta mitäs kertoo nuoresta sd-skenestä se, että silloin kun puolueen kannatus näyttää vihreää, niin asian mainitsemista paheksutaan sillä "paljon paremmin pitäisi mennä eikä tuollainen merkitse mitään". Nyt taas kun kehitys meni punaiseksi niin sillä sitten halutaan kuitenkin heti revitellä. Ei kovin johdonmukaista.
Vielä Petelle, ymmärrän ettet ole nykyiseen toimintakulttuuriin tyytyväinen, ei ole moni muukaan. Jotkut tuntuvat uskovan, että Erkki Tuomioja kykenisi tässä asiassa tuomaan muutoksen. Itse en olisi aivan vakuuttunut siitäkään. Tuomioja, samoin kuin uskollisimmat kannattajansa, kunnioittavat nykyistä järjestökoneen mahtia siinä määrin, etteivät ole uskaltaneet äänestyttää typerimpiäkään päätöksiä niitä tehtäessä, vaan kääntyneet arvostelemaan niitä vasta myöhemmin julkisuudessa, katsoessaan sen perustelluksi. Minusta tällaisilla otteilla on hyvin vähän tekemistä järjestödemokratian lisäämisen kanssa, ellei sitten pidä Susanna Rahkosen suoriutumista puoluehallituksessa esimerkkinä paremmasta toimintakulttuurista.
Potkaiskaa minua ja lujaa jos joskus kuulette minun Tuomiojaa kehuvan. En tietääkseni niin ole tehnyt tässäkään keskustelussa.
Öh, Ville en nyt oikein ymmärtänyt omaa logiikkaasi. Siis jos pitää Sdp:n normaalikannatuksena 25 prosenttia ei voisi toppuutella sitä että riemuittaisiin 22,5 prosentin luvuista ja surkutella jos kannatus putoaa jopa alle 22 prosentin? Minä en ainakaan tuossa näe ristiriitaa.
t.Pete joka äänestäisi jäsenvaalissa joko Paavo Lipposta tai Raimo Sailasta.
Ville on oikeassa ja väärässä. Oikeassa siinä, että puheenjohtajakisa oli ja meni, Eero jatkaa. Vain laajempi ehdokasjoukko, joka olisi liittoutunut Eeroa vastaan, olisi voinut kerätä tarpeeksi momentumia. Nyt näin ei käy, ja merkittävä porukka Heinäluomaan tyytymättömiä tukee häntä kuitenkin, kun eivät halua back to the 60`s.
Sen sijaan uskon kyllä Jutan olevan merkittävä tekijä kun Heinäluomalle seuraavan kerran seuraajaa valitaan. Ja sehän saattaa olla pian, kun kunnon konttaus kunnallisvaaleissa on täysin mahdollista. Mikäli me niissä vaaleissa jäämme kolmanneksi odotan Heinäluoman ilmoittavan erostaan kiitospuheessaan vaaliyönä Paasitornissa.
Kannatusluvut matelevat järkyttävällä tasolla. Hallitus on kompuroinut selvästi, mutta kuitenkaan emme pääse millään ohi. Voi vain muistella missä kannatusluvut olivat edellisen porvarihallituksen aikana. Silloin oli syvä lama, mutta kuitenkin.
Pete: vertauksesi Tuomiojan ja Heinäluoman välillä oli osuva, ja arvaan kyllä ettet pidä Tuomiojankaan edustamaa toimintakulttuuria ollenkaan lupaavana. Laajemmin tässä puolueessa myytinviljely Tuomiojasta jäsendemokratian esitaistelijana osuu ja uppoaa kuitenkin vahvasti puolueen jäsenistön piirissä, ja siksi kommentoin.
Puheenjohtajakisan tilanteesta taidan olla itsekin tällä erää Koobran linjoilla. Puoluekokousedustajia ei kylläkään ole vielä valittu, mutta monessa suhteessa asetelmat alkavat olla jo lukkiutumassa kahden E:n välisen jännitteen ympärille.
Kaikki viisaus SDP:n tulevia puheenjohtajia pohdittaessa lähtee siitä, että puheenjohtajaksi valittavan on saatava taakseen joko huomattava osa ns. ay-kentästä tai vaihtoehtoisesti varaukseton tuki tuomiojalaiselta siiveltä. Jos molemmat puuttuvat, projekti on mahdoton nykyisellä jäsenrakenteella.
Tuomiojan ehdokkuuden synkkä opetus on, että puhdasoppisuuttaan vaalivien vasemmistodemarien jakamattoman tuen voi saada vain itse mainittua linjaa edustava, joten ilman ay-kentän tukea ei kenelläkään ns. lipposlaisella ehdokkaalla ole mahdollisuuksia puheenjohtajaksi. Ei ole itsestäänselvää, auttaako vai haittaako Eero Heinäluoman haastaminen näin hätäisellä aikataululla tämän tuen sen enempää kuin yleisemmänkään poliittisen uskottavuuden rakentumista.
"t.Pete joka äänestäisi jäsenvaalissa joko Paavo Lipposta tai Raimo Sailasta."
Eikä unohdeta Väinö Tanneria!
MikkoMy
MikkoMy: Ei nyt sentään aleta jumalaa tähän peliin sotkemaan!
Tage: Ei nousevassa urakehityksessä ja kunnianhimossa ole mitään pahaa oli kyse sitten naisista tai miehistä. Ongelmaksi se tulee, jos puoluesihteeriyttä käyttää vain välineenä etenemiselle, kun töitä pitäisi paiskia tuhottomasti liikkeen eteen. Tämä oli yksi syy, miksi en innostunut aikanaan Heinäluoman puoluesihteeriydestä. Enkä muuten ole lainkaan iloinen siitä, että olin silloin joskus oikeassa!
Puoluesihteerin tehtävä ei ole myöskään eläkevirka, vaan se syö ihmistä aikalailla. Siksi on hyvä, jos valittavalla on kykyä ja taitoa löytää aikanaan uusia haasteita muualta.
Kun ajattelen puolueen tilannetta ja puoluetoimistoa niin johtamiskokemustakin olisi hyvä tulevalla puoluesihteerillä olla. Ja aikailla kovapäisyyttäkin se homma edellyttää.
Puheenjohtaja-asia on selvä, kuten olette todenneet. Miksi äänestäisin kumpaakaan, jos pääsisin puoluekokoukseen?
Jaana: Emme me ole eri mieltä. Olen kanssasi samaa mieltä, kun luettelet vaadittavia ominaisuuksia puoluesihteeriltä. Ja minusta Ari on juuri oikea vastaus. Hän on toiminut niin nuorten työntekijänä kuin kunnallisjärjestön toiminnanjohtajana ja piirin toimitsijana/vt. toiminnanjohtajana. Ja Turun väännöissä kuivin jaloin selviävät vain parhaat, kaupunki elää poliittisen väännön ja suhmroinnin mittapuilla mitattuna eri vuosikymmenillä kuin muu maa.
Hän on maisterismiehiä jonka CV on kovassa kunnossa. Ei ole kovinkaan todennäköistä että hän jumiutuisi puoluetoimistolle kun ei muualle pääse. Tällä hetkellä hän toimii apulaiskaupunginjohtaja Virtasen avustajana.
No niin, tässä nyt sitten kokonaisuus:
Pj Heinäluoma
PS Korhonen
Vpj Urpilainen
Vpj Guzenina
Vpj Joku muu kuin Viitanen tai Kiljunen. Jos noista pitää valita niin kaksi varapuhenjohtajaa riittää. Rönni kehiin, kiitos.
Kun uskottavan henkilön yksi kriteeri tuntuu olevan se, että vastustaa kaikenlaisia pölhöjä järjestöllisiä uudistusesityksiä niin päätänpä minäkin kunnostautua:
Ei ole mitään järkeä lisätä puolueen varapuheenjohtajien määrää. Kahdessakin on jo ihan riittävästi turhan viran hoitajia.
Kirjoitin omaan blogiini vähän samasta aiheesta. Koen tämän hetkisen tilanteen todella vaikeaksi. Olen ehdolla puoluekokoukseen ja silloin pitäisi osata sanoa, ketä kannattaa puheenjohtajaksi. Jos kisa tosiaan käydään E:n & E:n välillä, niin punnitsen molempia ja valitsen sitten mielestäni pienemmän pahan. Pahinta on, että iso osa porukkaa todella odotti uutta vaihtoehtoa, maikkarin kyselykin sen todisti (25%:a tarjolla). Jos sitä ei tule, aion keskittyä puolesihteerikisaan. Toivon todella, että Ari on ehdolla. Saisipahan olla kannattamassa ehdokasta, jonka todella haluaa tehtävään ja jonka tietää olevan siinä hyvä.
Tage
Ari Korhonen ei ole vaihtoehto. Hän on toinen heinäluoma. Hellitä jo. Kaikki tietävät ja ymmärtävät kenen asialla juokset.
minä en tiedä, enkä ymmärrä. Voisiko joku valaista?
"Tage, Ari Korhonen ei ole vaihtoehto. Hän on toinen heinäluoma. Hellitä jo. Kaikki tietävät ja ymmärtävät kenen asialla juokset."
Minä en, kertokaa minullekin! Tuntien Tagen, niin hän ei ainkaan juokse Eeron tai Tuomiojan asialla. Ainoat kuviteltevat vaihtoehdot ovat vaimo,Paavo L, TuTo, työnantaja tai suomalainen ydinvoimalobby... :-)
Nyt olisi vielä kiinnostavaa tietää, miksei Ari K ole vaihtoehto ja ennen kaikkea, miksi hän on "toinen heinäluoma"?
Ja hyvä anonyymi, kenen asialla SINÄ juokset?
MikkoMy
Jo ensimmäisessä kommentissani totesin, että ollaan vakavissa ongelmissa, mikäli nyt keskitytään vain yhdentyyppisten haastajien etsimiseen Heinäluomalle.
Tässä tilanteessa, jossa Erkki Tuomioja joka tapauksessa on jo ehdolla, kisaan ei ehkä kenenkään kannata ilmoittautua kolmanneksi pyöräksi, ellei se sitten tapahdu niistä lähtökohdista, että pyritään rakentamaan näkyvyyttä myöhempiä koitoksia varten.
Oma kantani on täysin selvä. Kun Eero Heinäluoman kausi päättyy, oli se sitten nyt, kahden vuoden päästä tai joskus muulloin, ylivoimaisesti paras vaihtoehto hänen seuraajakseen on Miapetra Kumpula-Natri, jonka puolesta Arto oli jo laittamassa adressia pystyyn.
En tiedä, onko Kumpula-Natri nyt kiinnostunut ehdokkuudesta, jonka seuraukset voivat olla monenlaiset, mutta jos hän ehdolle asettuisi, on nähtävä asian kauaskantoisempi luonne. SDP tarvitsee vahvan visiojohtajan, ja sellaisen tukemiseen on oltava rohkeutta silloinkin, kun voitto kisassa näyttää epätodennäköiseltä. Tämän puolueen kriisin todellinen nimi on rohkeuden puute, eikä siitä parannuta yksin imagotemppuiluilla, vaan ennen kaikkea nostamalla rohkeita uudistajia näkyville paikoille.
MikkoMy osui ihan oikeaan, noiden asioiden puolesta olen valmis juoksemaan. Minä olen koko ajan avoimesti kertonut ketä kannatan ja ketä vastustan, piilotettua agendaa ei ole.
Nyt huhut kertovat, että kolmas ehdokas sittenkin ilmestyy radalle. Avoimesti sanon senkin, että tyytymättömyyteni Eeroon ja Ekiin johtaa siihen, että todennäköisesti uutta haastajaa tukisin.
Lauantaisen vilkkaan sdp-uutispäivän anti oli monella lailla mielenkiintoinen.
Paljon optimismia, hyvää ja luovaa, mutta myös epäilystä ja pessimismiä herättävää. Jotenkin olo jäi ristiriitaiseksi, kuin seuraisi Gaston Lerouxin romaaniin perustuvaa musikaalia Oopperan kummistuksesta.
Moni asia meni silti eteenpäin;
Jutan viisas ja samalla kaukonäköinen ulostulo varapuheenjohtajaehdokkaaksi, Filatovin ensimmäinen ääneenajattelu (jonka hän on kuulopuheen mukaan perunut??, puoluesihteerin lavastus syntipukiksi ja pyyhkeen heittäminen kehään, adressin kasvu yli sadan allekirjoituksen päivävauhdilla, piirihallitusten *) jäsenistäkin on jo nyt 40 % neuvoa-antavan jäsenäänestyksen kannalla, sdp:n oppositiopolitiikan onttous näkyviin kannatuslukemissa jne.
*) MTV:n galluptulos on sikäli mielenkiintoinen, että piirihallitukset ovat perinteisesti puoluekaaderiston toiseksi uskollisinta joukkoa kulloinkin istuvan johdon takana luvuin 90-10,kun puoluevaltusto on huomattavasti luotettavampi luvuin 95-5.
Kaikkein ongelmallisin on eduskuntaryhmä ja tavalliset jäsenet, varsinkaan kun ei ole kissanpesuvettä kummempaa osto- ja myyntiliikkeen hyllyllä)
Mutta yksi asia särähti YLEn radiouutisoinnissa päivällä pahasti.
Siksi olen lähettänyt tämän kirjoituksen myös Arto Virtasen blogiin.
Kun teillä molemmilla on ilmeisen hyvät kontaktit
alla mainittuun ja mahdolliseen korkeaan puoluevirkailijaan - niin opettaisitte häntä välttelemään aivan tökeröimpiä virheitä ja orientoitumaan ulos kellarikulttuurista tähän päivään paremmin sopiviin pöytätapoihin ja miljööseen.
Lainaan YLEltä Varsinais-Suomen piirin puheenjohtajan ja "puolue uudistuu" työryhmän varapuheenjohtajan (Feldt-Ranta puheenjohtaja) Ari Korhosen ilmoittautumista puoluesihteerikilpaan:
"Korhonen arvioi, että Varsinais-Suomen piirissä Eero Heinäluoman kannatus seuraavaksi puheenjohtajaksi on suurempi kuin Erkki Tuomiojan.
Korhonen suhtautuu varovaisen myönteisesti puheenjohtajan valintaan neuvoa-antavalla jäsenäänestyksellä. Jäsenäänestystä ei tulisi järjestää kuitenkaan ennen kesäkuun puoluekokousta.
- Mitä tulee neuvoa-antavan jäsenäänestyksen järjestämiseen jo ennen Hämeenlinnan puoluekokousta, niin en ole nähnyt sitä hyvänä, sillä tämä ehdotus tulee olemassa olevien pelisääntöjen ulkopuolelta. Ja siihen liittyy avoimia kysymyksiä ja riskejä, Korhonen sanoo."
Tähän viimeiseen sen verran heti, että demokratia on aina riski vallanpitäjille. Sen tietävät venäläiset oligarkitkin.
Liekö Korhonen muutenkin hoppuillut "puolue uudistuu" pohjapaperin tiedottamisessa tai tulkinnoissa? - Ennen keskustelua tai ennen pohjapapereita! Vai oliko tuo sitä keskustelua?
Minusta tuntuu yhä enemmän siltä, että puoluekellarin kummituksilla on tarkoitus saada hyväksytyksi pienimmät mahdolliset muutokset toimintakulttuuriin, jottei horjutettaisi olennaisesti oligarkian valta-asemaa.
Tämä uudistustyöhän lähti käyntiin hyvin nihkeästi ja hitaasti - vasta pakosta.
Minutkin Jyväskylän puoluekokouksen jälkeen nimettiin puolueen järjestö- ja sääntötyöryhmään. Odottelin kaksi (2) vuotta ensimmäistä työryhmän kokousta. Turhaan. Sitä kutsua ei tullut koskaan.
Todennäköisesti hyvin isot takapuolet olivat istuneet työryhmän päälle.
Olin useampaan otteeseen yhteydessä työryhmän puheenjohtajaan Heli Paasioon. Hän ei saanut useasta pyynnöstään huolimatta työryhmää koolle, hänelle ei annettu edes ryhmän jäsenten nimiä.
Työryhmällä olisi ollut kolme (3) kokonaista vuotta aikaa käydä perusteellista keskustelua puolueen uudistamisesta ja välttämättömistä sääntömuutoksista.
Puoluesihteeri pantiin hautaaamaan lopulta virallisestikin työryhmä ja nimettiin uusi Feldt-Rannan, Korhosen ja Maurialan vetovastuulla. Maurialahan edustaa sääntönikkarointia pahimmillaan. Käykääpä Nuorputinilaisten verkossa
katsomassa. Maurialahan räätälöi mm. edellisen kuin tulevankin kokouksen edustajien valintasovellutukset tarkoituksenmukaisiksi. Eli valitaanpa miten tahansa- niin aina sääntöjen puitteissa. Tästä viimeiksi Oulun esimerkki vain yhtenä.
Kaksi vuotta puoluekokouskaudesta oli mennyt huilatessa ja jarrutellessa uudistamista. Vasta karsea vaalitulos ja totuuskomissio pakottivat tekemään jotakin.
"Puolue uudistuu" ryhmälle jäi 10 kuukautta aikaa valmistella esitystä.
Tehtävä on vähän samanlainen kuin Gorbatsovilla aikanaan tai nykyisellä Kiinan kommunistipuolueella;-uudistaa siten, että puolue ja valta pysyvät tiukasti valtio- ja puoluebyrokraattien hanskassa.
Eli tulkitessani Ari Korhosen lausuntoa en näe siinä aitoa halua tai pyrkimystäkään demokratisoida puoluetta.Vielä selvemmin se näkyy Nuor-putinilaisten sivuilla. Homma on ollut pakkopullaa. Jotakin lumetta on tarjottava, mutta ei mitään olennaista.
Palatkaapa Korhosen lehtilausunnon ensimmäiseen kappaleeseen! Että joku kehtaa käyttää vielä tänään, kaiken demokratiamelskauksen jälkeenkin, näin vanhanaikaista konstia!
Soittelin lauantaina kymmenelle puolue- ja työtoverilleni Varsinais-Suomeen, onko Ari Korhonen tai piiri tiedustellut heidän kantaansa tulevasta puheenjohtajasta. Vastaus tuli jokaiselta, ettei heiltä ainakaan.
Kysyin näiltä ystäviltäni vielä varmuuden vuoksi, ovatko he tunteneet pääkopassaan jonkinlaista ulkopuolista telepaattista penkomista. Yleisin vastaus oli, että sen on täytynyt olla niin hienovaraista, etteivät ole huomanneet.
Piirin puheenjohtajalla ja "puolue uudistuu"-työryhmän varapuheenjohtajalla on aivan samoin kuin kolme vuotta sitten seitsemällä SDP:n eteläisten suurten piirien puheenjohtajillakin armonlahjana saatua profeetallista kykyä tunkeutua tuhansien ihmisten pään sisään - heidän tietämättään.
Kolme vuotta sitten olin hyvin vihainen, tunnustan - vihaisempi kuin Nasse-setä, kun Helsingin piirin puheenjohtaja Kari Piimies oli tonkinut tietämättäni aivokoppaani. Hän tiesi kertoa sitten lehdille minun ja muitten helsinkiläisten käsitykset mm. tulevasta puheenjohtajasta.
Puolueen kellarin telepattien, profeettojen ja kummitusten ideahautomosta tulemme varmuudella saamaan sääntöpilkkuihin nojaavia perusteluja jäsenoikeuksien hillitsemiseksi.
Mutta ne näkevät, jotka menevät 9-10. helmikuuta SDP:n kunta- ja uudistumispäiville Turkuun, mitä on tarjolla. Ainakin puheenjohtajalle ja puoluesihteerikandidaatille on petattu näyttävät kampanjafoorumit.
Seppo kirjoitti:
"piirihallitusten *) jäsenistäkin on jo nyt 40 % neuvoa-antavan jäsenäänestyksen kannalla"
Todellinen luku lienee tuotakin korkeampi. Maikkari unohti nimittäin kysyä asiaa FSD:ltä, jossa on otettu jäsenäänestystä puoltava kanta jo pari vuotta sitten.
Tieto MTV:n journalistisesta uroteosta löytyy täältä:
http://blogit.mtv3.fi/setaarkadia/2008/02/03/sdpn-puoluesihteerikisa-alkoi-nimia-peliin/
MikkoMy
Nyt minä alan pakahtua uteliaisuudesta! Kuka tässä on vielä sellainen, joka ei ole lopullista kantaansa sanonut ja lähtisi kisaan? Johannes Koskinen? Filatov sittenkin?
Vaikka tässä kaikkia kovasti arvostellaan ja arvioidaan niin sen verran pehmeä olen, että Viitanen sopisi minusta tuohon Tagen listaan kolmanneksi. Hän on erilainen, pirteä ja pirkanmaalainen.
Korhosta taas on ihan turha tulla arvostelemaan nimimerkillä. Olen mielenkiinnolla lukenut Tagen kommentit, mutta odotan muidenkin ehdokkaiden ulostuloa. Eikä häntä voi nykyisen johdon teoistakaan syyttää.
Sitten tekisi mieli vielä vähän tonkia muurahaispesää. Tage manaili taas kerran sitä, kuinka nuoria naisia pidetään raikkaina tulokkaina ja nuoria miehiä broilereina. Syyllisiä tähän ovat varmasti puolueen vanhhempi kaarti (so. äijät), mutta myös nuoret miehet itse (enkä tosiaankaan kohdista tätä kehenkään tiettyyn). Liian moni nuori puolueeseen tullut mies on kuin syntynyt keski-ikäiseksi, eikä heissä ole lainkaan kapinaa. Hyvä, ettei ensimmäiseksi tehdä julkkaria eläkkeiden taitetusta indeksistä.
Joonas Lepistö ja Osku ovat tästä poikkeuksia. Oskussa vaan on se kehno puoli, ettei hän ole huomannut vuosien kuluneen.
No, tuo ei vaikuta puolueen johtajavalintoihin, mutta puolueen kannatukseen muutoin. Ja tulevaisuuteen.
Ns. "kolmannella ehdokkaalla" on mahdollisuudet varsin mukavaan äänimäärään. Tuossa MTV3:n gallupissa Eeron ja Erkin sijaan muuta ehdokasta kannatti 25%, mutta uskon, että kyselyssä, jossa on 3 tai 2 (jos Erkki väistyisi nuoremman uudistajan tieltä) ehdokasta, voi kolmannen kannatus kasvaa vielä tuosta huomattavastikin.
Miten on sen adressin kanssa? ;)
Lähetä kommentti