sunnuntai 7. lokakuuta 2007

SDP eduskuntaryhmä Part XI

Tuula Peltonen Minulle varsin tuntematon edustaja Keski-Suomesta. Tuorehko puolue-aktiivi, joka kotisivujensa mukaan innostui vallan hurjasti Heinäluoman puheesta Lahden tulevaisuusfoorumissa. Erkon median piirissä vielä tuntematon suuruus, mutta ilmeisen suosittu kotiseudullaan. Tämä ehdokas joutuisi aika lailla perustelemaan, mikäli toivoisi minun häntä äänestävän.

Kari Rajamäki Tämä edustaja herättää tunteita. Erittäin touhukas Pohjois - Savon edustaja lienee ainoa demari, joka ymmärtää jotakin maataloustuesta. Ei mikään suvaitsevaisuuden ja vapaamielisyyden airue, mutta omaa kuitenkin vankan tukijoukon. Ei myöskään mikään sosiaalisuuden ihmelapsi, eikä kovinkaan korkealla "lähtisitkö kaljalle" - kategoriassa. Tätä ehdokasta voisi äänestää ihan piruuttain, on sen verran omintakeinen tapaus.

Tero Rönni Tästä edustajasta tekisin SDP:n varapuheenjohtajan ensi kesän puoluekokouksessa. Karski duunariedustaja, joka näkyy ja kuuluu. Rönni ärsyttää monia, mutta toisaalta hän on erittäin pidetty ja arvostettukin yli puoluerajojen. Rönni paukuttaa menemään välillä hyvän maun rajamailla, mutta on kuitenkin ihan fiksun miehen maineessa. Hänen kanssaan moni mielellään lähtee kaljalle. Tätä ehdokasta voisin varmasti äänestää, Rönni on ilman muuta suosikkejani ryhmässä. Laatujätkä.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ihan oikeastiko Rönniä äänestäisit???

Jani Ryhanen kirjoitti...

Vaikka Rönnistä en muuten pitäisikään, niin on ainakin rehellisesti asioista sitä mieltä mitä on.

Vaikka mielestäni moni mielipide onkin väärä, on munaa sanoa mielipiteensä. Harvinaista suoraselkäisyyttä poliitikoksi.

Anonyymi kirjoitti...

Ist ganz vergeblich. levitra kaufen cialis preis deutschland [url=http//t7-isis.org]viagra kaufen[/url]