perjantai 27. maaliskuuta 2015

Varsinais – Suomi: SDP ja kilpakumppanit


 
SDP käy vaaleihin ilman Heli Paasiota. Samalla heikkenevät mahdollisuudet pitää neljä paikkaa, koska ehdokasmateriaali ei millään Helin poissaoloa paikkaa. Salon Katja Taimela on listan ainoa varma läpimenijä, muut kaksi paikka ovat väännön kohteena. Istuvista Ilkka Kantola on yleisellä tasolla pidetty, mutta tiukkaa voi tehdä silti. Kollega Eeva – Johanna Eloranta hyötynee eniten Paasion poisjäännistä, hänellä on hyvät mahdollisuudet olla vaihtoehtona niille Paasion äänestäjille, jotka etsivät edelleen ehdokkaansa SDP:n listalta. Nykyiset kansanedustajat saavat huokaista helpotuksesta ehdokaslistaa katsellessaan, vain entisen piiripuheenjohtajan Mika Maaskolan voidaan selkeästi arvioida kilpailevan läpimenosta. Maaskola on saanut taakseen merkittävän osan SDP:n Turun demarikermasta, mikä näkyy esim. TUTO:n kotipelien yhteydessä. Suurempaa yllätystä hakevat voivat vielä noteerata SAK:n vahvan miehen, Janne Laulumaan Raisiosta, sekä Turun nousevan tähden Mari-Elina Koivusalon. Viimeksi mainitun mahdollisuudet piilevät myös Paasion vanhojen äänestäjien tuesta, halutaanko siellä riittävästi tukea alle kolmekympistä naista? Ei todennäköistä, mutta ei myöskään ihan mahdotonta.

Kokoomus tavoittelee lisäpaikkaa, eli yhteensä viittä kansanedustajaa. Ennusmerkit eivät ole hyvät, vaikka puolue asettaa puoluesihteerinsä Minna Arven kisaan mukaan. Ministeri Petteri Orpo on ilman muuta listan ääniharava, eikä lähes legendaarisen Ilkka Kanervan jatkokautta uhkaa mikään. Myös Anne-Mari Virolainen on pomminvarma läpimenijä. Neljännestä ja epätodennäköisestä viidennestä paikasta kamppailevat jo mainittu Minna Arve sekä eduskuntaryhmän konservatiivisiipeä edustaja Pertti Hemmilä. Lisäksi jo viime kerralla lähellä ollut Saara – Sofia Siren omaa mahdollisuuksia. Valitut tulevat todennäköisesti tästä ryhmästä, mutta lista on muutenkin sen verran vahva, että viiden paikan tavoite ei ole täysin epärealistinen.

Perussuomalaisten kolmas paikka on näillä kannatusprosenteilla vaarassa. Kaikki istuvat ovat kisassa mukana, ja Kike Elomaa jatkanee ääniharavana. Lauri Heikkilä ja Maria Lohela taistelevat seuraavista sijoista, istuvia ahdistelee ainakin tolkun miehenä laajalti pidetty Ville Tavio Turusta ja etenkin Ilpo Haalisto Nousiaisista. Ehdokasvalikoima on kohtuullisen laadukas, ja samoilla apajilla liikkuva Olavi Mäenpää (Sinivalkoinen Rintama) jättää vaalit väliin, joten uskotaan kolmen paikan säilymiseen. Mäenpää itse tosin tukee julkisesti Petteri Orpoa (kok)

Keskusta tavoittelee täälläkin lisäpaikkoja. Yli puoluerajojen pidetty ja arvostettu Annika Saarikko nousee nyt listansa kärkeen. Keskusta on todellinen rääpäle Turun poliittisessa elämässä, mutta Saarikkoa äänestetään maakunnan keskuksessakin varsin ahkerasti.  Ääniä tulee kaikenikäisiltä ja koko vaalipiirin alueelta, 10 000+ lienee lopputuloksena. Paluun eduskuntaan tekee Olavi Ala-Nissilä ja kolmannen paikan ottaa Esko Kiviranta. Mahdollisesta neljännestä paikasta kamppailevat ainakin Jani Kurvinen ja Pekka Myllymäki. 

Vasemmistoliitto sai vuoden 2011 vaaleissa vaalipiirin viimeisen paikan, nyt heikko kaksi muuttuu vahvaksi kahdeksi, kiitos Li Anderssonin äänivyöryn. Hän kamppailee vaalipiirin äänikuninkaan tittelistä, ja Annika Lapintie oh hyvin todennäköinen toinen läpimenijä. Lapintie on Heli Paasiolta vapautuvien äänestäjien perässä, joten todennäköisesti hän pysyy listan kakkosena. Turun seudulla perinteisesti varsin vahva äärivasemmistolainen siipi yrittää saada eduskuntaan Johannes Yrttiahon, jonka isä Jyrki muodosti kuluvalla vaalikaudella puolet Vasemmistoliitosta irronneesta Vasen-ryhmästä. Muun listan tehtävänä on kerätä riittävästi ääniä jotta kolmas paikka tulisi. Mahdollista, mutta ei kuitenkaan todennäköistä – paitsi jos Li Andersson rohmuaa hirmuisesti perinteisen Vasemmistoliiton äänestäjäkunnan ulkopuolisia ääniä.

Vihreät jäivät edellisvaaleissa varsin kauas toisesta paikasta, ja niin jäävät nytkin. Puolueen puheenjohtaja Ville Niinistö menee taas kirkkaasti läpi, mutta muu ehdokaskaarti ei kykene keräämään riittävästi ääniä toisen paikan toteuttamiseksi. Rima olisi muutenkin varsin korkealla, ja Li Andersson nostaa sen tavoittamattomiin. Loppulistan kirkkaimmat tähdet lienevät puolueen varapuheenjohtaja Anne Bland ja Turussa hyvin ääniä keräävä Elina Rantanen.

RKP on taas vaaliliitossa, ja puolueen entinen puheenjohtaja Stefan Wallin jatkaa eduskunnassa.

 

Yhteenveto:

Kokoomus                                    4

SDP                                                3 (-1)

Keskusta                                       3 (+1)

Perussuomalaiset                       3

Vasemmistoliitto                        2

Vihreät                                         1

RKP                                               1

Ei kommentteja: