sunnuntai 4. marraskuuta 2007

SDP Eduskuntaryhmä, Part XV

Viimeistä viedään, valitettavasti 15 spostausta riittää ryhmän läpikäymiseen. Tämän jälkeen analysoin vielä muut ryhmät rajoitetusti, isoista puolueista 3 suosikkia ja 3 inhokkia, pienistä puolueista 1 + 1.

Piia Viitanen Puolueen varapuheenjohtaja Pirkanmaalta. Erittäin suosittu Hervannassa (korjattu), ja muutenkin istunut aika tukevasti eduskunnassa. Omalla tavallaan värikäs ja pirteä, ja asenteeltaan reilu. Ei kuitenkaan ole kyennyt nousemaan ykkösketjuun, eikä taida omata mahdollisuuksia puolueen puheenjohtajaksi. Aviomiehenä laadukas järjestöjyrä Harri Sandell.
Ei ole minun skeneäni, Rönni jyrää Pirkanmaalla.

Antti Vuolanne Pitkän linjan varaedustaja nousi vihdoin eduskuntaan Satakunnasta. On toiminut myös SNK:n puheenjohtajana ja Lipposen I hallituksen erityisavustajana. Ikäisekseen hyvin nuorekas pelimies, jota ei tylsäksi voi sanoa. Laadukas puhuja, jolle poliittisen katu-uskottavuuden hankkiminen tulee olemaan työlästä. Taipumus olla aina kulloisenkin puoluejohdon kanssa samaa mieltä. Njaah, ei ihan mahdoton ehdokas, mutta täytyisi tsekata ehdokkaan mielipiteet tarkasti ennen äänestyshetkeä.

Tuula Väätäinen Pohjois-Savon toinen demariedustaja, joka istuu myös puoluehallituksessa. Innokkaampi Heinäluoman tukija kuin Heinäluoma itse, eikä poliittinen rohkeus noin muutenkaan ole Väätäisen vahvuuksia. Ominaisuuksiltaan tyypillinen riviedustaja, niin hyvässä kuin pahassakin. Tukee lojaalisti valittua linjaa, mutta ei omaa kapasiteettia astua eturiviin. Tämä ehdokas ei tulisi kysymykseen vaalipäivänä.

Se oli siinä. Seuraavalla kerralla kaivellaan hiukan Keskustan ryhmää. Samalla voi hiukan vähentää kohteliaisuutta, kun kyseessä ovat poliittiset viholliset.

2 kommenttia:

Petri Mustakallio kirjoitti...

Pia Viitanen on Hervannasta, Ei Hennalasta. Jälkimmäinen sijaitsee Lahdessa :-)

TagenTurinat kirjoitti...

Joo, kävin muutaman kuukauden armeijaa Hennalassa, siksi kai se pyörii tuoreena muistissa ;) Näin turkulaisena ei kaikkia Tampereen lähiöitä viitsi muistaa..
Korjattu kuitenkin on.