torstai 30. elokuuta 2007

Tapaus Rusi

Alpo Rusi on ollut tämän viikon mediatähti. Hän vaatii valtiolta kunnon korvaukset, ja tästä innostuneina hänen asianajajansa jättivät huiman laskun uurastuksestaan. Rusi tosin pitää laskua alimitoitettuna, kuinkas muuten.

Rusi vauhditti puolustustaan julkaisemalla oman listan henkilöistä, jotka olivat tekemisissä DDR:n kanssa 1970-luvulla. Temppu oli lapsellisuudessaan harvinaisen vastenmielinen ja tuhosi minimaaliset sympatiat, joita Rusia kohtaan minulla oli. Rusi raapusti listalleen 9 demarin nimen, ja kuin säälistä pari muuta. Ilta-Sanomat luonnollisesti innostui, kun Paavo Lippostakin sai taas riepotella.

En kyllä millään jaksa ymmärtää, miksi ikivanhoja DDR kahvituksia jaksetaan vatvoa. Jos jotakuta oikeasti epäiltäisiin valtionsalaisuuksien luovuttamisesta derkuille, nostettaisiin syyte aivan varmasti. Sen sijaan ollaan nyt sorruttu todella vastenmieliseen mediajahtiin, jota Rusi typeryydessään lietsoi. Rusia vastaan ei syytettä nostettu, mutta ostaisitko häneltä käytetyn auton? En minäkään.

Toivottavasti Rusi vetää vesiperän ja saa palkinnoksi maksaa juristien laskut. Ehkä se hiukan hillitsisi tunkion tonkimista. SUPO:n Petri Knape on muuten kovasti DDR:n näköinen mies, sopii teemaan mainiosti.

3 kommenttia:

Arto J. Virtanen kirjoitti...

Rusi maksaa joka tapauksessa merkittävän osan palkkioista. Minulla ei kyllä ollut ennenkään sympatioita tätä ikuista demariajojahtia käyvälle ukolle.

Liittyyköhän hänen tuskansa jotenkin siihen, että AR oli aiemmin SDP:n jäsen, vaihtoi puoluetta Kepuun saadessaan urakehitysapua Karjalaiselta ja päätyi sitten sd-presidentin avustajaksi? Vai onko vain ollut jo muutaman vuoden "muodikasta" lyödä demaria milloin milläkin..

Katri Söder kirjoitti...

Kummastelin kovasti, että Rusi käy suurta oikeudenkäyntiä ja mediasotaa siksi, että on väärin riepotella syyttömien nimiä julkisuudessa. Samaan aikaan hän itse keksii uusia nimiä riepoteltavaksi julkisuudessa. Kovasti on kaksinaamaisen ja naurettavan oloista touhua.

Johannes kirjoitti...

Rusin listan ongelma on siinä, että listalle on koottu Rusin mukaan DDR:n lähetystössä asioineita ihmisiä. Jos todella tehtäisiin selvitys siitä, ketkä itäblokin lähetystöissä noihin aikoihin asioivat, listalle saataisiin aivan 90 % Suomen vanhemmasta poliitikkosukupolvesta. Ja jos vielä keskityttäisiin itäblokin ykkösvaltioon, Neuvostoliittoon, jonka merkitys kiistatta oli ratkaisevin, listalla olisi melkoinen kasa kommunisteja, ja myös eräät nimeltämainitsemattomat nykyisenkin hallituksen ministerit. Suomalainen media saisi hiukan pohtia omaa uutisointitapaansa.