maanantai 20. elokuuta 2007

Ränniin

Tänään on viimeinen vapaailta moneen viikkoon. Alkusyksyä värittävät TES-neuvottelut ja niitä tukevat kenttäkierrokset. Ainoina poikkeuksina muutamat TuTon peleihin säästetyt vapaaillat. Ikävä kyllä matkaa TuTon kotiotteluun on n. 170 kilometriä, joten pieni projekti aina sekin.

Periaatteessa edessä oleva rypistys tuntuu oikein mielenkiintoiselta. Ylemmän toimihenkilön edunvalvonta on mielekästä hommaa, ja töihin lähtee aamulla mielellään. Vähäinen vapaa-aika pitää myös kulut kurissa, koska töissä ollessa on vaikea tuhlailla. Ja minä olen siinä onnellisessa asemassa oleva ylempi toimihenkilö, että ylityöt korvataan Työaikalain mukaan. Tälläkin neuvottelukierroksella tehdään hartiavoimin töitä, jotta yhä useampi ekonomi, diplomi-insinööri tai vaikka juristi olisi samassa asemassa. Työmies on palkkansa ansainnut, samoin ylempi toimihenkilö.

Onneksi yöksi pääsee useimmiten kotiin ja siippa on ymmärtävä ja itsekin kiireinen. Mutta on se kuitenkin kurjaa, kun yhteinen aika on kortilla. Tai kun kaverille pitää sanoa, että viikolopputreffeille on aikaa ehkä marraskuussa, arki-ilta saattaa löytyä lokakuussa. Joten pahoittelut jo nyt rakkaat ystäväni, nyt on aika työnteon.

In YTN we trust.

Ei kommentteja: