maanantai 6. huhtikuuta 2015

Vaalipiirikohtainen suositus


 

 
Tässä äänestyssuositukseni jokaiseen vaalipiiriin. Listalle päässeet ovat valikoituneet monimutkaisen seulonnan läpi, kriteereinä mm.  osoitettu vastuullisuus, Seinäjoki, persoona jne.

 

Helsinki:

Todellinen ääni menee Jaakko Meretniemelle. TUS:n asettama ehdokas on tuttu jo 1990-luvun lopun P-klubista. Jaakko edustaa TUS:n linjaa mainiosti. Hän on fiksu, sanavalmis ja erinomainen kirjoittaja.

 

Uusimaa:

Michael Moberg, upseeri ja herrasmies. Mobergin kautta löytyi taas politiikan tekemisen ilo, hän edustaa uutta, modernia SDP:tä. Moberg on mielipiteiltään vakaa ja vastuullinen, ja tyyppinä humoristinen ja kaikin puolin miellyttävä.

 

Varsinais-Suomi:

Tämä oli tällä kertaa vaikea rasti. Valinta kohdistui Ilkka Kantolaan, joka on käynyt vuosien varrella varsin tutuksi. Pappistaustastaan huolimatta Kantola on liberaali ja suvaitsevainen sekä varsin huumorintajuinen.

 

Satakunta:

Petteri Lahti, Ässät, Pori. Lätkäjätkä, jonka seurassa ei ole tylsää. Porissa tarvitaan uutta verta ja Petteri on valmis haasteeseen. Hänen kaltaisia ehdokkaita ei SDP:n listoilla liikoja ole, joten tuetaan häntä kaikin voimin.

 

Vaasa:

Jutta Urpilainen, tietysti. Puolueen entinen puheenjohtaja lähtee uuteen nousuun näistä vaaleista ja on itsestään selvä valinta. Urpilainen on todella lahjakas poliitikko, jota arvostetaan yli puoluerajojen. Jutan äänestäminen on sijoitus tulevaisuuteen, tavalla tai toisella.

 

Keski-Suomi:

Pihtiputaan oma poika, Lauri Ihalainen. Siinä on SDP:n hihaässä tähän vaalipiiriin. Ihalainen on erittäin arvostettu ja pidetty; onneksi hän lähti vielä yhdelle kierrokselle. Kaksi vuotta ministeriryhmän sihteerinä opetti arvostamaan Ihalaista, joten valinta kohdistui ilman muuta häneen.

 

Lappi:

Mikkel Näkkäläjärvi, pidemmän pohdinnan jälkeen. Mikkel on nousevaa SDP:n nuorisosiipeä ja hyvin mahdollisesti Demarinuorten seuraava puheenjohtaja. Mikkel on vahva esiintyjä ja hauska seuramies, joten annetaan fiktiivinen ääni hänelle.

 

Oulu:

Tytti Tuppurainen menee läpi kuitenkin, joten valitaan Mikko Salmi.  Taas on uskontoa taustalla, mutta Mikko on kyllä monella tapaa hiukan  erilainen hengenmies. SDP on pieni Oulun vaalipiirissä, Salmen kautta Oulun sillanpääasema on säilytettävissä.

 

Häme:

Lisää lätkäjätkiä, Ville Skinnari. Hän yrittää jatkaa isänsä Joukon jalanjäljillä eduskuntaan ja onkin varteenotettava kilpailija. Skinnari on hyvin koulutettu ja vakuuttava toimija, jonka sanaan uskotaan politiikassa ja sen ulkopuolella. Tämän sukupolvenvaihdon soisi onnistuvan.

 

Savo - Karjala:

Vaikeaa, mutta valitaan kansanedustaja Tuula Väätäinen. Hän on perusluotettava puoluesoturi, joka puolustaa aatetta päivästä toiseen. Väätäinen on myös rohkea ja itsenäinen ajattelija, joka osaa myös olla itsekriittinen.

 

Kaakkois - Suomi:

Valinta kohdistuu Pauliina Viitamieheen, Mikkeli. Tulisieluinen ja taistelunhaluinen, ja toisin kuin eräät muut mikkeliläiset, ei yhtään populisti. Viitamiehestä olen korjannut ajatteluani vuosien varrella, nyt hän on vaalipiirinsä ykkönen minun listallani.

 

Pirkanmaa:

Rohkeutta pitää arvostaa, joten valinta kohdistuu Hanna Tainioon. Hän otti suuren poliittisen riskin tukemalla Tampereen tunnelihanketta, ja on muutenkin osoittautunut itsenäiseksi ja päteväksi poliitikoksi. Pirkanmaalla  uudelleen läpi liehuvin lipuin, ja sen jälkeen ministeriksi?

Ei kommentteja: