maanantai 17. marraskuuta 2008

Quo Vadis, SDP:n Helsingin piiri?

SDP:n Helsingin piiri kokoontuu murheellisten kunnallisvaalien jälkeen syyskokoukseensa 22.11. Asiakysymykset jäävät tällä kertaa sivualalle, nyt jännätään henkilövalintoja koko rahan edestä. Piirin puheenjohtaja Kari Piimies väistynee suosiolla, sen sijaan ehdokkaina ovat Risto Kolanen sekä Ulpu Iivari.

Olen pitkään pohtinut puheenjohtajalta vaadittavia kriteerejä. Suosikkini olisivat olleet Osku Pajamäki tai Heli Puura. Toissijaisesti olisin nähnyt piirin johdossa selkeän tulevaisuuden nimen, joita olisi ollut tarjolla muutama. Mutta ehdokkaiksi valikoituivat kuitenkin Kolanen ja Iivari, joista taidan äänestää jälkimmäistä. Iivarissa on potkua edelleen, ja hän on esimerkiksi median parissa hyvin tunnettu. Lisäksi olen oppinut tuntemaan hänet fiksuna ja yhteistyökykyisenä demarina, jolla on myös huumorintajua.

TUSsilla on oma ehdokas piirin varapuheenjohtajaksi. Heta Välimäki on yksi piirin tulevaisuuden nimistä, ja varapuheenjohtajuus istuisi hänelle hyvin. Nuorisoliiton johtaminen jo kolmatta vuotta on tuonut tullessaan paljon osaamista, samoin kolmivuotinen kausi piirihallituksessa. Toivottavasti kokousväki uskaltaa luottaa uuteen sukupolveen, nyt jos koskaan se on välttämätöntä.

Helsingin piirin on kerta kaikkiaan ryhdistäydyttävä. Edelliset kunnallisvaalit menivät päin prinkkalaa, mutta vaaleja tulee lisää. Johdonmukainen ja pitkäjänteinen toiminta mahdollistaa uuden nousun, ei peliä vielä ole pelattu. Helsingin ehdokaslistalla oli runsaasti nuoria tai ainakin nuorehkoja ehdokkaita, mikä antaa toivoa paremmasta tulevaisuudesta. Hetan lisäksi Mirka Oksa ja Elina Aaltio keräsivät lupaavan äänimäärän kunnallisvaaleissa. Tämän on näyttävä piirijohtoa valittaessa sekä lautakuntapaikkoja jaettaessa.

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Stadin Demareiden uudistaminen lähtikin hyvin käyntiin. Uusi valtuustoryhmän pj kertoi kuntavaalitappion johtuvan SDP:n liian oikeistolaisesta hallituspolitiikasta.

Kun tarpeeksi makaa omissa liemissä marinoitumassa, voi jäädä huomaamatta että SDP ei ole enää hallituksessa. Nyt kaikki joukolla tunnustamaan virheitä!

Petri Mustakallio kirjoitti...

Uudistan tämän muutama viikko sitten omaan blogiini kirjoittamani ehdotuksen:

Julistetaan SDP:n 1995- 2007 harjoittama politiikka rikolliseksi aatetta kohtaan ja istutetaan syytettyjen penkille sen ajan ministerit ja puoluejohtajat mm. Lipponen, Backman, Jaakonsaari, Mönkäre, Kalliomäki, Filatov – sekä Tuomioja ja Alho. Vastuulliset julistettakoon oikeistolaisiksi ja tuomittakoon erotetuiksi puolueesta.

Jos tämä ei riitä tehtäköön kunnon puhdistus Kiinan ja Neuvostoliiton tapaan, jolloin syytetyiksi asetettakoon myös puoluehallituksen jäsenenä toimineet, kansanedustajat (Esa Lahtelaa, Tero Rönniä, Mikko Eloa ja Marjaana Koskista lukuun ottamatta) sekä eri kuntien luottamustehtävissä vaikuttaneet.

Lisäksi puolueosastojen kuukausikokoukset tulee muuttaa itsekritiikki-istunnoiksi, joissa puolueen jäsenet saavat tehdä ilmiantoja ”porvarillisen tien kulkijoista” ja joissa jäsenet voivat tehdä tunnustuksia siitä että ovat toimineet tai ajatelleet Marxin oppien vastaisesti.

Anonyymi kirjoitti...

Molemmat kommentaattorit ovat siis sitä mieltä, että vaalitappio ei johtunut oikeistolaisesta hallituspolitiikasta. Silloin sen on täytynyt johtua vasemmistolaisesta tai keskustalaisesta politiikasta.

Ihmiset/äänestäjät siis kaipaavat entistä oikeistolaisempaa tai keskustalaisempaa politiikkaa (lisää yksityistämistä, lisää veronalennuksia, vähemmän ja "kannustavampaa"sosiaaliturvaa jne.). Saahan tähän uskoa, vapaassa maassa.

Toinen vaihtoehto on, että kuntavaalien kampanja oli perverssi ja puoluejohtajamme hävettävän huono. Mutta kun sekään syy ei tunnu kelpaavan, ainakin jos sen toteaa väärä henkilö.

Vaalitappiolle ei siis ole mitään muuta syytä kuin että vaalipäivänä satoi.