Kerran klubilainen, aina klubilainen

Vietin lauantain P-klubin alumnitapahtumassa. Ensin oli Ylähuoneen vuosikokous, sitten muisteltiin menneitä. Illalla sitsattiin Gillegårdenilla, ja lopuksi matka vei jatkoille Vegasiin. Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut kokonaisuus, oli jopa hauskempaa kuin osasin odottaa. Sitsiruoka oli kauheaa kuten lähes aina, snapsi upposi hyvin ja laulu raikui. Minua oli vielä lykästänyt, ympärilläni istui todella mukavia nuoria klubilaisia, jotka olivat ystävällisiä vanhalle alumnille. Naurua ja iloa riitti, ja myös mautonta huumoria aikuiseen makuun. Voiko enempää pyytää?

P-klubi on Turun yliopiston valtio-opin ja poliittisen historian opiskelijoiden ainejärjestö, jonka aktiivi olin vuodesta 1994 vuosikymmenen loppuun. Puheenjohtajistossa olin kolme vuotta, nuijaa heiluttelin 1997. Kolme vuoden ajan P-klubi (tai Firma, kuten termi eilen kuului) oli elämäni pääsisältö, ei enempää eikä vähempää.

P-klubi oli ja on erittäin hienosti toimiva ainejärjestö, joka on toiminnaltaan ja habitukseltaan paljon, paljon kokoluokkaansa suurempi. P-klubiin sitoudutaan tavalla joka hakee vertaistaan. Kerran klubilainen, aina klubilainen. Tämän sai todeta taas eilen illalla, kun suuri ylpeys P-klubista täytti sydämen.

P-klubissa olen oppinut monen monta asiaa, joista on ollut hyötyä vuosien varrella. Lisäksi olen klubin kautta tutustunut ihmisiin joiden kanssa on muodostunut hieno ystävyys.

P-klubi on iskussa edelleen. Pitäisiköhän taas osallistua vuosijuhliin syksyllä? Vanhakin nuortuu kun viina virtaa ja laulu soi, ihan kuin kultaisella 1990-luvulla, kaukana historian hämärissä...