Ilkan entinen päätoimittaja ja Keskustan taustapiru Kari Hokkanen vääntää historiaa uuteen uskoon Verkkouutisissa (24.1.2010): ” Hokkasen mielestä vuoden 2003 Irak-gate ei ole este Jäätteenmäen nousemiselle pääministeriksi. - Päinvastoin. Hänen ansiostaan Suomi ei joutunut Irakin sotaan. Siitä on syytä olla kiitollinen.”
Sillä lailla. Harvoin on paksumpaa sontaa julkisuudessa nähty, edes suurimmat Lipposvihaajat eivät ole näin paksua pajunköyttä kansalaisille syöttäneet. Olettaen että Hokkanen edelleen on tolkuissaan tietää hän varmasti puhuvansa palturia. Ilmeisesti kuitenkin yhtäkkiä ilmaantunut mahdollisuus saada oma suojatti takaisin vallankahvaan tuhoaa kyvyn edes alkeelliseen objektiivisuuteen.
Keskustan pj-kisa on saamassa surullisia muotoja. Kärkiehdokkaana maankuulu nipistelijä ja besserwisser Paavo Väyrynen, haastajana ympäripyöreiden latteuksien kantaemo Mari Kiviniemi, joka on historian heikoin maakunnista Helsinkiä valloittamaan lähetetty kepupoliitikko. Ei ihme että monet vilkuilevat Jäätteenmäen suuntaan. ”Lakeuden korppikotka” on ikuisesti Keskustan kentällä suosittu, mutta tulee huomata että hänen äänimääränsä EU-vaaleissa suorastaan romahti. Sääliääniä kun yleensä saadaan vain kerran.
Paula Lehtomäki jysäytti puolueensa suureen pulaan jättäessään pj-kisan muille. Kun vielä taustalla häärää Jarmo Korhonen voi tämän kevään aikana tapahtua mitä tahansa, ainakin jos Korhonen saa oman haastajan. Loka lentää jo nyt, miten mahtaa olla parin kuukauden päästä? Keskustan puoluekokous on sellainen sirkus että mikään ei yllätä, paitsi se että Korhonen menettäisi paikkansa puoluesihteerinä. Hän ja Väyrynen olisivat lyömätön yhdistelmä puoluejohdossa, siihen loppuisi vähäksi aikaa puolueen kaupunkilaistuminen, ei niin että se nyt muutenkaan päätä huimaisi. Kunnallisvaaleissa tuli takkiin mm. Helsingissä ja Turussa, vaikka läpilyönnistä jälleen kerran haaveiltiin. Kyllähän Helsingissä asuu ryhmä äänestäjiä jotka äänestävät ihan ketä tahansa Puolue haluaa, näkeehän sen Kivinimen äänisaalista, mutta siitä on pitkä matka edes toiseen paikkaan. Jäätteenmäki onnistui sellaisen 2003 vaaleissa hankkimaan, vetäen perässään Lempääläisen radiotoimittajan jonka poliittiset saavutukset ovat varsin maltilliset, noin korrektisti ilmaistuna. Vaalipiiri on sentään vaihtunut Pirkanmaahan.
Kilpailutilanteen ollessa heikko Anneli Jäätteenmäki voisi aidosti olla kilpailukykyinen ehdokas. Hokkanen aiheuttaa lähinnä vahinkoa, toivottavasti mahdollinen ehdokas itse onnistuu olemaan objektiivisempi Irakgaten suhteen.
Keskustalle voi aidosti toivoa mahdollisimman huonoa johtaja- ja muutakin onnea, se nimittäin on ainoa mahdollisuus SDP:lle nousta hallitusvastuuseen keväällä 2011. Ja se taas olisi ehdottoman välttämätöntä, muuten edessä voi olla todellinen taantuminen ja ajautuminen marginaalipuolueeksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
"Olettaen että Hokkanen edelleen on tolkuissaan tietää hän varmasti puhuvansa palturia."
Ei ehkä kannata olettaa.
Tuntien miten loistavaa tasoa kepun Etelä-Pohjanmaalta lähtöisin olevat poliitikot ovat (Kiviniemi, Jäätteenmäki...) voisi joku kai syyttää puoluetta itsetuhoisuudesta.
Mutta jos SDP:n menestystä ryhdytään rakentamaan kilpailijoiden ongelmien varaan, ollaan liemessä. Samoin ollaan liemessä, jos SDP:n profiilia terävöitetään ensi sijassa haukkumalla hallitusta kaikesta, valelääkäriskandaaleista lähtien. Silloin nimittäin alennutaan hyvin lähelle Mauri Pekkarisen mannerismeja oppositioterrierinä. Tuomioja syytti SDP:tä aikoinaan B-Kokoomukseksi. Nyt vaara on, että SDP alkaa näyttää B-keskustalta, ja se ei lupaa hyvää, kun ei tuo alkuperäinenkään keskusta mitään A-ainesta tunnu olevan. Edes omassa sarjassaan.
Meillä keskustalaisilla on lähes tulkoon löysät pöksyissä Lehtomäen jätettyä puheenjohtajakilpailun väliin. Yhdistelmä Jäätteenmäki-Korhonen tai Väyrynen-Korhonen olisi kuin painajaismainen yhdistelmä, joka saisi osan uuden sukupolven keskustalaisista eroamaan puolueesta.
Olo on kuin pelaisi kiekossa pitkäävetoa omaa joukkuettaan vastaan...
En epäile. Kahden kauppa on kolmannen korvapuusti suomalaisessa politiikassa, ja jos te kepussa
...nolaatte itsenne kunnolla, epäilemättä sinipunaa kohti mennään. SDP:ssä varmaan kaikki eivät silti ole tyytyväisiä, jos kannatus on vaikka 19,5 % ja kaikki tärkeät salkut ajautuvat kokoomukselle.
Kesk ja SDP eivät myöskään ole niin samankaltaisia keskenään lukuisista yhtäläisyyksistä huolimatta, ettäkö Väyrynen tai Jäätteenmäki saisi Kepun kannatuksen valumaan SDP:n laariin. Pikemminkin kannatusta valuisi kokoomukselle, vihreille, jossain määrin kenties jopa persuille, ensi vaaleissa Soini kuitenkin taas täyttää ruudut.
Meillä SDP:ssä asioita tietysti paikataan oikein urakalla sekä osoittamalla yhtenäisyyttä (Urpilainen valitaan jatkoon ilman vastaehdokkaita) että tekemällä vaikeita valintoja (Korhonen saa kenkää, ja tilalle valitaan joku uusi). Henkilöruletin pyörittely ei vain paljoa auta kun strategia on hukassa.
SDP voi pyöritellä muita nimiä ihan niin paljon kuin lystää, mutta eräällä nykypuheenjohtajalla ei kansan luottamusta tulla saavuttamaan. Valitettavasti.
Siinä kyllä hieman lämmittää se, jos ei kepullakaan ole kunnon nimeä puikoissa. Sille vaan on kovin huono rakentaa.
Totta. Urpilainen jäi kuplaksi, mutta SDP on dementisoituneessa nykytilassaan kelvoton tekemään vaihdosta. Sitä paitsi, liian suuri osa kompetentista porukasta on joko ostettu hiljaisiksi, esimerkiksi töihin puoluetoimistolle, tai sitten on vaarassa menettää uskottavuutensa, jos nyt hylkäävät Urpilaisen jota tyhmyyksissään olivat itse kannattamassa 2008.
"Paras vaihtoehto" tämän kesän puoluekokouksen lopputulemalle on median iloksi järjestetty teatteri jossa Tuomioja taas kerran haastaa istuvan, saadaan "aito" puheenjohtajakisa, ja lohdutuspalkintona Tuomiojaa kannattaneet änkyröijät saavat valita uuden puoluesihteerin Ari Korhosen tilalle. Puoluesihteerin valinta kun on tähän mennessä niitä ainoita jotka eivät ihan täysin ole menneet mäkeen.
Juttaa käy sääliksi. Hän on yrittänyt parhaansa. Mutta se ei riitä nostamaan puoluetta suosta, vaan ykköspaikalle tarvittaisiin jokin ihan uusi nimi.
Vuonna 2012 edessä on tätä menoa hyvin järkyttävä näkymä: Jutta on voittanut kahdesti puolueen puheenjohtajuuden, mutta hävinnyt ensin kuntavaalit, sitten eurovaalit ja lopuksi eduskuntavaalit. Ja kun nelivuotista kautta summataan, päällimmäiseksi jäävät ne eniten pinnalla olleet aiheet:
- presidentin valtaoikeuksien puolustaminen (2012 valittava uusi presidentti ei tule olemaan demari)
- naisten asevelvollisuus (josta tulikin mieleeni, Juttahan voisi vielä parantaa osakkeitaan poseeraamalla iltapäivälehdissä lottapuvussa)
- halu rakentaa hallitus ilman sen enempää kokoomusta kuin keskustaakaan, toisin sanoen krisujen ja persujen kanssa
Tilinpäätös uhkaa pahan kerran näyttää painajaiselta.
SDP tuntuu olevan samanlaisissa vaikeuksissa menneisyytensä kanssa kuin Britannian työväenpuolue 1980-luvulla. Kaksi vaihtoehtoa, jotka nähtiin olemassa olivat a) turvautuminen vanhaan, joka sai Michael Footin näyttämään museoesineeltä ja b) luopuminen omista tavoitteista aina silloin, kun taktiset olosuhteet sitä vaativat, mikä sai Footin seuraajan Neil Kinnockin näyttämään julkisuushakuiselta broilerilta. Kun Footin tilalle laitetaan Tuomioja ja Kinnockin tilalle Heinäluoma, ymmärtää tilannetta mikä johti Urpilaisen valintaan. Mutta Urpilainen ei ole Blairin vaan ennemmin Brownin suomalaistettu versio. Uskollinen liikkeelle? Varmasti. Valmis tekemään parhaansa? Varmasti. Riittävän itsenäinen ja rohkea heittääkseen menneisyyden painolastit mäkeen ja rakentamaan uutta strategiaa hetken taktikointien sijaan? Ei missään tapauksessa.
Britanniassa nuo nolot vuodet johtivat puoluehajaannukseen. Ellei muutosta synny, SDP:n jakautuminen voi olla edessä meilläkin. Yhä useampi joutuu kysymään itseltään, miksi oikeastaan on mukana tässä uppoavassa laivassa. Poliittiset aktiivit kun pohjimmiltaan ovat luonteeltaan rottia.
t
se ensimmäinen anonyymi
Lähetä kommentti