SDP:n puoluekokous - rakkauden suurjuhla?

SDP:n 42:n puoluekokous Joensuussa oli ja meni. Paljon oli tovereita koolla ja erittäin lämpimästi tunnelmaa on jälkeenpäin kuvattu. Tässä oma näkemykseni kokouksen tapahtumista ja tunnelmista.


Puoluejohdon valinta


Jutta ei saanut vastaehdokasta. Hänen kiitospuheensa oli jotain sellaista mitä muistellaan vielä pitkään. Lämmin, aito ja vilpitön. Sali oli sulaa vahaa hänen edessään ja moni aiemmin kriittisesti suhtautunut asennoitui Juttaan ihan uudella tavalla. On ilmeistä että Jutta viimeinkin on saanut homman hanskaansa, SDP on nyt saanut todellisen johtajan. Kaksi vuotta se kesti mutta Joensuussa ei kenellekään jäänyt epäselväksi kuka on pomo.


Varapuheenjohtajien valinta jätti kiviä kenkään. Ensin sali päätti että menettelytapavaliokunta tekee esityksen valittavista henkilöistä, sen jälkeen vaadittua 100 ääntä ei löytynyt jotta suhteellista vaalitapaa käytettäisiin. Jälkimmäisessä äänestyksessä Helsinki ja FSD jäivät yksin, Keski-Suomen piiri päätti jostain syystä ampua oman ehdokkaansa Susanna Huovisen mahdollisuudet puhki kannattamalla enemmistövaalitapaa. Huovinen nautti suurta kannatusta Helsingin piirissä ja liittokokouksen edistyksellisten voimien parissa, suhteellisessa vaalissa hän todennäköisesti olisi noussut kolmen joukkoon. Huovisen tapaus oli sen verran käsittämätön, että jo kokouspaikalla asioiden järjestelyyn kykenevät tahot sopivat että tähän asiaan palataan kahden vuoden kuluttua.


Puoluesihteerin valita sai suuren mediahuomion. Lopulta Mikael Jungner oli aivan ylivoimainen. Tämä oli aistittavissa jo edellisenä päivänä Jungnerin tukijoiden tilaisuudessa. Porukkaa oli hirmuisen paljon ja tunnelma luottavainen. Jungner edusti monelle toivoa paremmasta tulevaisuudesta, avoimesta ja suvaitsevaisesta kulttuurista. Jungner määritteli SDP:n rakkauden puolueeksi. Minulle se tarkoittaa puoluetta joka on suvaitsevainen, liberaali ja avarakatseinen. Usko siihen vain vankistui kun mm. Matti Putkonen haukkui puolueen uutta linjaa Iltalehdessä (2.6). Putkonen voi puhua viisaita ydinvoimasta, mutta puolueen tulevaisuuden ja menestyksen kannalta voi olla parempi että hän ei ole liian tyytyväinen puolueen imagoon ja ulkonäköön. On nimittäin sen verran voimakas menneen maailman katku hänen ympärillään.


Puoluevaltuuston puheenjohtajana jatkaa eduskuntaan ensi vaaleissa paluun tekevä Jouni Backman. Monien ihmetykseksi Johannes Koskisen nimi keikkui ehdokaslistalla pitkään, mutta hän vetäytyi ennen kuin sali pääsi valitsemaan Backmanin murskaavin numeroin.


Kokouksen linjaukset


Asiakysymyksissä ei erityisen suuria tunteita valloille päässyt. SDP kannattaa edelleen maksutonta päivähoitoa, tosin se vaati ihan puheenjohtajatason puuttumista valiokunnan työhön. Päihdeäitien pakkohoito on myös SDP:n agendalla, ehkä ensi kerralla puututaan sitten aborttioikeuteen? Energiapolitiikassa vastuullinen linja voitti selvästi, vaikka puhujapöntössä käytiinkin kiihkoilemassa kaikkea höpöhöpöä.


Erityisen mielenkiintoinen oli vääntö Heinäluoman maahanmuuttopoliittisen linjan ympärillä. Enemmistö salista oli hänen linjoillaan, mutta merkittävää oli että hänen oma piirinsä Helsinki oli vastarinnan moottori. Muuten hyvin epäyhtenäinen Helsinki yhdistyi tässä asiassa, mikä silminnähden ärsytti eduskuntaryhmän puheenjohtajaa.


Puoluekokouksen illanvietot


Tuttuun tapaan viini virtasi kun illat tummuivat. Niin kaupungin vastaanotto kuin viimeisen illan juhlaillallinenkin olivat onnistuneita. Ja kukapa ei muistaisi kun pj Urpilainen laulatti Taistojen tiellä iltajuhlassa. Salin tunnelma oli erikoinen, raavaat toverit pyyhkivät silmäkulmiaan. Tämä ehkä kruunasi Jutan onnistuneen puoluekokouksen , tuntui kuin koko sali eli noin 1200 ihmistä olisi ollut valmis kävelemään hänen perässä vaikka mereen sillä hetkellä. Vaikuttavaa.


Kokouspaikka ja –järjestelyt


Toverit Joensuussa olivat tehneet hyvää työtä, järjestelyistä ei moitittavaa löydy. Ruoka oli myös jopa yllättävän maukasta, sen sijaan (paikallinen?) tilaviini oli ihan syvältä. Areena oli kooltaan mittava, mutta noin muuten kokoustilat jättivät toivomisen varaa. Ryhmätilat olivat puutteelliset ja muutenkin oli kohtuullisen kolkkoa. Kasvanut puoluekokous asettaa tiloille omat vaatimuksensa, mutta tähän kannattaa kiinnittää huomiota tulevaisuudessa.


Jälkifiilis


Jälkifiilis on kyllä oikein hyvä. Puoluekokous oli nuorekas ja dynaamisen oloinen. Kun kaiken lisäksi puoluejohdolla on nyt selkeästi porukan tuki takanaan on kaikki mahdollista. Tätä ei muutama Helsingin piirin ankeuttaja muuksi muuta, vaikka perustaisivat leirin puhujapönttöön. Ylivoimainen enemmistö kokouksessa läsnä olleista lähti kotiinsa hyvillä mielin – SDP on iskussa taas.